Hae tästä blogista

perjantai 17. marraskuuta 2017

Liisa brexitmaassa

Brittilä on huumorikirjojen kultamaa. Huumoria väännetään niin monesta asiasta, ettei ole ollenkaan vaikea täyttää kokonaista myyntipöytää kirjakaupassa pelkästään huumorikirjoilla. Aiheet vaihtelevat ja niitä riittää, joten jokaisen huumorimakuun varmasti löytyy jotakin.

Brexit on edelleen tapetilla päivittäin sekä uutisissa että varmasti monien paikallisten mielissä. Kaikessa tohinassa on monelta päässyt unohtumaan, että vaikka enemmistö äänesti brexitin puolesta, se enemmistö on hyvin niukka -  neljän prosenttiyksikön luokkaa. Maa jakautui melko totaalisesti kahtia. Neljän prosenttiyksikön takia poliitikot menettivät järkensä ja siirsivät isosta asiasta päätöksen tekemisen kansalle. Sitä sitten sanotaan demokratiaksi.

Itse kutsun sitä tyhmyydeksi, sillä kansaäänestys ei tässäkään maassa ole sitova. Siitä ei tee sitovaa se, että Cameron sanoo niin. Kansa tekee päätköksiä mutulla ja tunteella (ja valheiden pohjalta, kuten rumassa kampanjoinnissa saimme nähdä), poliitikkojen pitäisi olla se järjen ääni ja pohtia vaihtoehtoja ihan konkreettiselta kannalta. Nyt ei olla mietitty mitään, ei edes erosuunnitelmaa. Ei sille ollut kukaan vaivannut ajatusta. Vähän sama kuin hyppäisi kaivoon pää edellä ja toivoisi, ettei se ole kovin syvä. Tai olisi edes vettä, ettei pää halkea.

En ole huolissani omasta elämästäni Brexitin takia (sen sijaan surettaa etenkin niiden nuorten natiivien puolesta, jotka haluavat avoimuutta - eivät maan sulkeutumista). Minulla on jo plan B (ei, en ole palaamassa Suomeen), joten voin istahtaa olemattomaan nojatuoliini katsomaan kuinka tämä minulle rakkaaksi tullut maa sahaa oksaa jolla istuu. Miksi niin kiire lähteä? Eikö vastuulliseen päätöksentekoon kuulu myös toimintastrategioiden laatiminen ennen varsinaista toimintaa. Ei ilmeisesti.

Kirjan kansi ja muu kuvitus: Ollie Mann

Alice in Brexitland (Leavis Carroll, Ebury Press 2017) kuvaa sadusta tutun kaavan voimin Brittilän EU-kansanäänestyksen vaiheita. Kirja on omistettu David Cameronille, jota ilman tätä kirjaa ei olisi kirjoitettu (tarvinnut kirjoittaa). Alkuperäisen tarinan (Alice in Wonderland/Liisa ihmemaassa) muistaminen ei ole tarpeen, mutta siitä on etua.

Alkuperäisen sadun valkoinen jänis (White Rabbit) edustaa David Cameronia ja on nimeltään David Camerabbit. Camerabbitilla on kova kiire luikkia koloonsa havaitessaan, mitä on tullut tehtyä. Alice seuraa Camerabbittia ja siten päätyy Brexitlandiin seuraamaan mitä omituisempia "poliittisia" keskusteluja ja touhuja.

Leavis Carroll (joka on kirjoittajanimi, kirjailijan oikea nimi on Lucien Young) marssittaa kirjaan joukon nimekkäitä (britti)poliitikkoja satuhahmoiksi väännettynä. Irvikissaa (Cheshire Cat) edustaa Nigel Farage, jonka kanssa Alice piipahtaa Yhdysvalloissa asti. Siellä tavataan Trumpty Dumpty, joka istuskelee muurinpalasella ja twiittaa sormet punaisina.

Alice was finding the company of this loud-mouthed Egg-man far from pleasant. She felt an urge to return to Brexitland, whose strangeness was at least more familiar. To do that, she would need to locate the Cheshire Cat.
"Have you seen a pussy?" she (Alice) asked.
"If I had," the Egg replied, "I would've grabbed it, believe me."

Miten Alice pääsee takaisin kotiinsa? Pieruhuumorilla.


Alice in Brexitland naurattaa ajoittain, mutta samalla se on myös melko kulunut. Mitään uutta (ei tosin varmaan ole tarkoituskaan) se ei asiaan tuo paitsi lähestymistavan: kieltämättä oli aika kutkuttavaa lukea tunnetun sadun "kaavalla" tehty poliittinen parodia. Yllättäen kirjan tyhjäpää eli Alice kasvaa kirjan myötä suunnilleen ainoaksi tolkun ääneksi.

Mietin kuinka tärkeä tämä kirja ehkä on kirjoittajalleenkin. Huumorin voimin voi käsitellä hyvinkin kipeitä asioita, myös ihan kansallisella tasolla (sitä tarvetta nämä kirjat täyttävät, mielestäni). Tässä kirjassa koko järjettömyys lauotaan ulos Alicen suulla (maistoin jopa hieman saarnaamisen makua). Jopa pieni tyttönen tajuaa enemmän kuin kokeneet poliitikot, joista osa ei ole kiinnostunut ottamaan vastuuta, osa sanoo mitä sylki suuhun tuo ja osa pohtii lähinnä omaa uraansa ja miten sitä voisi edistää.

Surullisenhauskaa, koomista. Ja samalla oikeastaan pelottavaa. Todenmukaisuus tekee sadusta pelottavan.

33 kommenttia:

  1. Ai, hyvänen aika, kaikkea Brexitistä revitään - syystäkin, toki, koska todellisuus voi olla aika pelottava.

    Olen matkaamassa (taas, I can't help myself jne. :)) Lontooseen tässä lähiaikoina ja mietin, että joku Brexit-kirja voisi olla oiva matkamuisto ja kertomus tästä ajasta. Ehkä kuitenkin Five on Brexit Island, se lie jo pikkuklassikko.

    T. Lumiomenan Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ole aihetta josta ei täällä kirjaa saisi väännettyä :D Minusta on kyllä sinänsä hyvä, että asioihin - kipeisiinkin - tartutaan sen sijaan että niistä vaietaan. Kirjallisuus (ja huumori) on oivallinen muoto luoda ja ylläpitää keskustelua.

      Tervetuloa tänne! Ehdottomasti suosittelen sitä Five on Brexit Island -kirjaa ennemmin kuin vaikkapa tätä Brexitlandia. Se on lämminhenkisempi ja aidosti hauskempi. Sille on muuten tullut jo jatko-osa (Five Escape Brexit Island), jota en ole vielä ehtinyt lukea.

      Ps. WhSmitheissä on tällä hetkellä viisikkoparodiat tarjouksessa osta yksi ja saat toisen puoleen hintaan. :P

      Poista
  2. Brexit minusta pitää nähdä pidempää perspektiiviä vastaan, jopa 1800-luvulle asti ja ainakin EEC ja EFTA -aikaan asti ja siihen kuka EU:ssa käyttää valtaa ja miksi. En kannata Brexitiä (yhdessä olemme vahvempia), mutta ihmettelen taannoista brittien pääministerin uhoa ja juhlintaa Brexitin jälkeen, ja nykyistä nyyhkintää niukan vaalivoiton jälkeen. Ihmettelen myös EU:n hekumointia sillä, että Brexitistä tehdään erittäin vaikea, ja minusta on vaikeaa ymmärtää sitä, että britit joutuvat maksamaan erosta. Samaan aikaan koko ajan setvitään EU:ssa sotkuja, joista euro-ongelmat johtuvat siitä, että jotkut ovat antaneet vääriä tietoja. En ole huomannut, että ketään olisi vastuussa asiasta. Koko ajan maiden vajeita täytetään kaikin keinoin ja se maksaa...
    Islanti ja Norja, jotka ovat ulkona EU:sta, ovat aivan sivistyneitä ja minusta avoimia maita, vaikka eivät olekaan EU:ssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitan "juhlintaa Brexitin jälkeen " juhlintaa kansanäänestyksen jälkeen. Brittien parlamentti valitaan toisin kuin meillä, joten suoralla kansanvaalilla ei kannattaisi leikitellä.
      Raha-asiaakin tarkennan, eli minusta tietyille maille ja tiettyihin hankkeisiin kaadetaan miljarditolkulla löysää muilta rahaa. Usea näistä nettosaajamaista omaa paljon ns. valtaa. Olen kummastellut myös Puolan ns. oikeisistuinkriisiä, joka on saamassa hyvin huolestuttavia piirteitä.

      Poista
    2. Jokke, kyllähän brexitiä voi tarkastella monista näkökulmista ja perspektiiveista ja sitä on kyllä täällä (Brittilä) tehtykin. Jopa kyllästymiseen asti, mutta toki aihetta pitää käsitellä, kun on ns. tapetilla ja käynnissä.

      EU-myönteinen pääministeri David Cameron järjesti kansanäänestyksen EU:sta 2016, koska oli sen ääniä kalastellaan vuoden 2015 yleisvaaleissa luvannut. Erittäin lyhytnäköinen lupaus, mutta Cameron tuskin itsekään uskoi, että vaaka kallistuu leave-leirin puolelle. En muista Cameronin hilluneen mitenkään onnesta äänestystuloksen tullessa julki ja seurasin sentään asiaa ns. paikan päällä. En siis osaa ottaa kantaa mainitsemaasi pääministerin "uhoon ja juhlintaan", jota en ole huomannut. Sen sijaan "leaversit" toki juhlivat: hehän "voittivat". Mikseivät irrottelisi siis?

      Se, ettet ymmärrä monien "nyyhkintää" Theresa Mayn järjestämien (väitti ensin, ettei aio järjestää) ylimääräisten yleisvaalien 2017 tuloksesta kielinee siitä, ettet ymmärrä mitä täällä maan sisällä tapahtuu ja miten ihmiset ajattelevat. Totta kai vaalitulosta kritisoidaan aina ja siitä valitetaan. Toreyt kärsivät melkoisen kolauksen Cameronin takia eikä Theresa May ole järin suosittu täällä. Toreyt hädin tuskin vaivautuivat edes kampanjoimaan jne. Kyseessä on pitkä ja monitahoinen asia, jota en jaksa tässä selvittää.

      Minusta on päivänselvää, että Brittilän täytyy jotkin erorahat EU:lle maksaa. Se kuinka paljon, onkin sitten eri juttu. Varmaan talousnerot osaavat niitä laskea. Täytyy muistaa, että UK on myös hyötynyt paljon EU:sta, esim. Wales on saanut melkoisen ruhtinaallisesti tukia EU:lta. Entä kaikki kesken olevat projektit, joihin on luvattu ja annettu rahaa jne. Tämäkin on monitahoinen asia. Nythän on käynnissä brexit-neuvottelut, joissa tätäkin asiaa puidaan. Eilen juuri kuuntelin mielenkiintoisen ja kriittisen keskustelun (politiikan toimittaja hiillosti David Davisia) aiheesta. Täällä tällaisia kriittisia keskustelua on paljonkin eivätkä toimittajat vain kuuntele hiljaa kun poliitikko jorisee, vaan vaativat vastauksia ja selvityksiä.

      Tunnustan, että olen itse kurkkuani myöten täynnä koko brexit-keskustelua enkä mielelläni osallistu siihen itse. Riskaabelia olikin alustaa Alice in Brexitland poliittisella huomiolla, mutta onpa kirjakin poliittinen. En silti aio jatkaa EU:n toiminnan ruotimista blogissani yleisellä enkä kansallisella tasolla.

      Poista
    3. Hyvää palautetta, ja tosiaan Cameron paistatteli päivää aikansa neuvotelleensa uusia myönnytyksiä EU:sta. Minusta May oli sangen ylpeä ennen määräämiänsä vaaleja.
      Tunnustan, että en tiedä juurikaan brittien sisäistä keskustelua, mutta sen sijaan tiedän varsin hyvin tiedän Brittien historiasta 1800-luvusta lähtien, ja kaikesta joka koskee Euroopan integraatiota, joka alkoi toisen maailmansodan jälkeen Ranskan ja Länsi-Saksan yhteistyöstä hiilestä.
      EU on rauhan järjestö, alkujaan ja toivottavasti nyt. Rauhan ylläpitämiseksi tarvitaan valitettavasti uskottava puolustus, jota EU:lla ei ole Iso-Britannialla ja Natolla on.
      Britit ovat olleet vuositolkulla nettomaksajia, ja kärsineet myös euromaiden vajeista. Sillä rahalla, jonka britit ovat maksaneet EU:lle tai sillä erotuksella olisi maataloustuet ja aluetuet kyllä maksettu. Vapaakauppa oli jo EFTA-aikana jotenkin hoidettu, ja onnistuu ETA-ratkaisun kautta.
      Maailma on varsin tyly paikka, jossa hyvien voimien pitää olla yhdessä, mutta pitää olla yhtä mieltä ja voimakas puolustus. EU on hyvä rauhan järjestö, mutta valitettavasti kansalaiset kokevat sen byrokraattiseksi, suuryritysten etuja myötäilevän.
      Olen joko pessimisti tai realisti, mutta nykymenolla EU ei voi jatkaa, täytyy joko syventää integraatiota, mihin monet eivät suostu, tai sitten pitää antaa enemmän vapauksia tehdä omia ratkaisuja.

      Poista
    4. Remain-kampanjointi oli melko pientä piiperrystä verrattuna "leaversien" kampanjointiin, jossa lupailtiin ummet ja lammet utopistisia asioita bussin kylkeen liimattuna. Jälkeenpäin muun muassa Faragemyönsi suoraan, että kusetusta oli. Mayn järjestämissä yleisvaaleissa 2017 May ei edes suostunut osallistumaan ns. vaalitentteihin. Melko ylimielistä juu.

      Täällä ei niinkään keskitytä historiaan, vaan nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Myönnän, etten ole selvillä EU:n raha-asioista ja kuka maksaa ja saa mitäkin. Oletan, että poliitikot jossain määrin ovat. Pitäisi lukea aiheesta enemmän. Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että EU kaipaa kriittistä tarkastelua ja kehittämistä. Kurkkujen käyryydeen sijaan voisi keskittyä kunnon asioihin ja pohtia, miten liitosta saisi paremmin maita palvelevan. Muuten se on vaarassa hajota, niin kuin monille liitoille on käynyt.

      Arvostan kommenttiasi, mutta en aio jatkaa aiheesta keskustelua tämän enempää.

      Poista
  3. En ole koskaan ollut suuri Lewis Carroll-fani, vaan Alice in Wonderland oli pakkopulla englantilaisen kirjallisuuden kurssilla. Siksi aiemmin esittelemäsi Viisikko-parodiat naurattavat enemmän, mutta varmasti tämänkin lukisin, jos se eteen pompahtaisi. Kaunokirjallisuus on oiva terapian ja itsetutkiskelun väline niin yksilötasolla kuin kansallisesti, ja näen tämän tyyppiselle kirjallisuusterapialle suuren tarpeen siellä juuri nyt. Itse meinasin kirjoittaa oman parodiani täällä Suomessa Rautatieaseman Maidanin sankareista (jotka taatusti kannattavat Fixitiä ja liittoutumista Donetskin kansantasavallan kanssa), mutta hahmot ovat lopulta aika marginaalisia, eikä siitä parodiasta saisi irti muut kuin Punk in Finland-sivuston seuraajat. Kukaan ei jaksa kirjoittaa parodiaa Juha Sipilästä, koska hänen hahmossaan ei ole mitään hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu, en minäkään. En ole edes varma olenko koskaan lukenut Alicea kirjana. Lapsena luin sen kyllä sarjakuvana useitakin kertoja. Omat opintoni ovat viestinnän puolella, ei ollenkaan kirjallisuutta.

      Minua tämä kiinnosti lähinnä ilmiön eli brexitin takia. Niin varmaan monia muitakin täällä ja kirja on selkeästi suunnattu "remain-leiriläisille" eli taustalla terapiavaikutus. Tämä kirja sopisi lähinnä lahjaksi, sen verran ohut on kulunut on poliittinen puoli, että siitä tuskin enää keskustelua saa. Nyt on jo uudet vedet myllyssä aiheen tiimoilta.

      Minulta on "Maidanin sankarit" ja moni muukin asia Suomesta mennyt ohi. En ole hetkeen jaksanut edes seurata Suomen uutisia kuin puolella silmällä, jos silläkään. Vaikea siis sanoa olisiko kiinnostusta. Ajattelen kyllä, että melkein mistä tahansa voi saada kiinnostavaa, mutta vaativaa se on. Sipilästäkin (olkoon kuinka kuiva tahansa) saisi parodian ihan varmasti, mutta Suomessa ei poliittinen parodia- tai muukaan huumorikirjallisuus ole kovin IN. Tämä on mutua. Eipä vain ole omiin silmiini tai korviini kantautunut moinen.

      Poista
  4. Luin viime vuonna vihdoinkin Carrollin Liisa-kirjat, joten onpa hauskaa huomata, miten klassikkoa on hyödynnetty poliittisessa parodiassa - se käy kyllä järkeen, kun tarkemmin ajattelee.
    En tiedä, tartunko koskaan tähän Brexit-versioon, mutta ymmärrän paremmin kuin hyvin, että huumori on erinomainen keino käsitellä kipeitäkin aiheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hande, täällä on vain mielikuvitus rajana kekseliäisyydessä kirjallisuuden kohdalla. Minä arvostan sitä, vaikka kaikki ei tietenkään minua kiinnosta. Mutta kiinnostaa sitten jotain muuta. Pidän kun on valinnanvaraa ja mahdollisuuksia.

      Jos haluaa jonkin parodiamaisen brexit-kirjan lukea, niin suosittelen ennemmin Five on Brexit Islandia. Mitään ei missaa, jos ei tätä lue. Minua ärsytti tässä Alice-versiossa se saarnaamisen maku. Siis siitä huolimatta, että itse kannatan Eu:ssa pysymistä. En vain kestä saarnaamista ja alleviivaamista.

      Poista
  5. Juuri eilen olin Alicen maailmassa, kun katsottiin pojan kanssa elokuva Alice Through the Looking Glass eli se viime vuonna julkaistu kakkososa. Se oli ihan viihdyttävä ja visuaalisesti upea elokuva. Vähemmän tulee huumorikirjoja luettua, mutta esittelysi perusteella ihan oivaltavia juttuja kuulostaa olevan ja varsinkin henkilövalinnat natsaavat. Trumpty Dumpty :D Brexitistä, niin kuin kaikesta nykyään, osataan ihan kyllästymiseen asti vääntää vitsiä. Kaipa se jotain tarvetta palvelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, minä en ole katsonut mitään Alice-leffoja enkä muistaakseni lukenut edes kirjana - ainoastaan sarjakuvana. Tuskin aion katsoakaan, koska ei kiinnosta. Tähän kirjaan tartuin puhtaasti brexit-aiheen takia. :D

      Minäkin olen todella tarkka huumorin suhteen kirjallisuudessa (ja elokuvissa: en itse asiassa katso ollenkaan komedioita, koska ne yleensä lähinnä pitkästyttävät minua). Ei naurata ihan mikä tahansa. Huumori on oikeasti vaikea laji.

      Brittilässä on pitkä huumoriperinne eli ei tämä ole brexitin myötä syntynyt. Minusta onkin itsestäänselvää, että näitä tällaisia kirjoja väännetään vähän joka asiasta. Ei ole asiaa, jota ei voisi pistää vitsiksi. Huumoriin voi myös piilottaa saarnan, kuten tässä Alicessa.

      Poista
  6. Vai tällaista on keksitty vanhasta kunnon Lewis Carrollin Alicesta. Olen aikoinani ollut niin suuri Alice-fani, että en ehkä edes uskaltaisi tarttua tällaiseen kirjaan. Varmasti kirja kuitenkin avautuu briteille, koska siellä tosiaan huumori on niin monessa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, minulla ei ole "suhdetta" tähän satuun, joten kiinnostuneena kirjaan tartuin. Parodia tyylinä on niin erilainen kuin alkuperäinen kirja, että parodia ei sitä voi pilata ainakaan minun mielestäni. Tosin joku muu voi kokea toisin. Toisaalta en tätä kirjaa varauksetta kenellekään suosittelisi.

      Tämä voi tosiaan olla myös kirja, joka ei avaudu samalla lailla muille kuin briteille ja muille maassa asuville, jotka seuraavat politiikkaa. En osaa arvioida, koska olen itse liian "sisällä".

      Poista
  7. Minä en ole koskaan ollut minkään sortin Liisa Ihmemaassa -fani. Aiheesta tutuinta on leffa jossa Johnny Depp 😘😘😘 Huumorikirjoja ei tule luettua, yhtään mielensäpahoittajaakaan en ole vielä lukenut vaikka olisivat niin lyhyitä ja leffan olen nähnyt kolmesti. En niitä huumori- tai parodiakirjoja osaa sitten kaivatakaan meille. Ehkä tuo parodiointi on tosiaan enemmän brittien juttua. Meillähän pyörii nyt Windsorit josta olen nähnyt pari jaksoa ja ei vaan nappaa.

    Twiittaava Trumpty Dumpty oli kyllä hauska tuossa 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane, en minäkään mutta ei se estänyt kirjaa lukemasta. En ole edes katsonut sen pohjalta tehtyä leffaa, jossa Johnny Depp näyttelee. Ei vain kiinnosta :D

      Minulta jäi Mielensäpahoittaja kesken. Luin sitä about parikymmentä sivua, mutta luin samaan aikaan muutakin eikä Mielensäpahoittaja vain jaksanut innostaa niin paljon, että olisin jatkanut sen lukemista. Ehkä aika oli väärä enkä tällä tarkoita sitä, että kirja on huono enkä halua lukea sitä koskaan (sanon suoraan, jos näin on :D ). Ajattelin nimittäin kyllä oikeasti yrittää lukea sen joku toinen kerta paremmalla ajalla.

      Brittilässä on huumorilla tosiaan pitkät perinteet. Olen itsekin kranttu huumorin suhteen, mutta joskus löytyy siihenkin hermoon osuvia kirjoja. Telkkaria en juuri katso enkä varsinkaan komedioita. :D

      Poista
  8. Niinpä, todellisuus on joskus tarua ihmeellisempää ja sen huomaa vasta satua lukiessaan.
    Hivenen koomisilta nuo Brexit-sekoilut kai näyttäisivätkin, jollei niillä kuitenkin olisi niin kauaskantoisia ja moniin ihmisiin sattuvia seurauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, todellakin tämä politiikka on täällä toisinaan suorastaan naurettavaa pelleilyä. Sitä se (politiikka) tosin on varmaan vähän joka maassa ja täällä onneksi aivopeirujaan joutuu yleensä selittämään eli media ei ole vain poliitikkojen äänitorvi kuten Suomessa tuntuu olevan.

      Näissä parodioissa koomisuus toki korostuu, mutta eipä se kaukana todellisuudesta ole.

      Poista
  9. Liisa ihmemaassa -kirjojen innoittamina tehdyt asut ja rekvisiitat ovat upeita. Pidän siitä, että satua käytetään inspiraation lähteenä. Satu itsessään ei niinkään lumonnut minua. Ehkä vain muutama kohtaus siitä.

    Kirjan idea on hyvä. Tulee heti mieleen poliittiset pilapiirrokset. Vastaavat tarpeeseen käsitellä hankalaa asiaa huumorin keinoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriina, minulle Liisa Ihmemaassa on tosiaan tuttu lähinnä sarjakuvana. Sitä sarjakuvaa luinkin sitten useita kertoja. Muistan vieläkin sen kuvituksen melko hyvin. Noin muuten en sitten olekaan Liisan seikkauluja lukenut tai katsonut.

      Brexit-parodia on kyllä hyvin istutettu sadun raamiin ja kuvituskin on ihan hauska.

      Poista
  10. Näin äkkiseltään idea sijoittu Brexit-homma Liisa Ihmemaassa -sadun kuosiin kuulostaa vallan kiinnostavalta. Uskon, että löytyy myös monenlaista enempi vähempi naurattavaa (tai sitten ei!) puolta hieman riippuen siitä, miten tuttu tuo satu lukijalle on.

    Huumoria elämässä tarvitaan, jotta pysyy edes jotenkin järjissään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, onhan se kiinnostava, mutta mielestäni parodia ei ihan kanna koko kirjan verran, vaikka sen helposti lukikin. Mutta kenties johtuu siitä, että aihe on minulle niin tuttu (jopa kyllästymiseen asti ja silti kuitenkin luen näitä kirjoja, hah) eikä kirjassa tule esille mitään uutta: samoille "kohokohdille" siinä irvitään kuin brexitiin liittyen _aina_.

      Lisämausteena on Trump, jonka kohdalla on helppo tunnistaa yksittäiset mediassa esillä olleet keissit, joita parodioidaan (kuten älyvapaa twiittaaminen ja muurin rakentaminen Meksikon rajalle). Olen kai nirso, kun kaipaan jo jotain uutta näkökulmaa näihin parodioihinkin.

      Mutta huumorille on aina paikkansa, kunhan on minulle sopivaa huumoria. Muuten ei naurata :D

      Poista
  11. Brexit tuntui katoavan Suomen mediasta melko vauhdikkaasti suurimman pölyn laskeuduttua. Muutenkin toki tuntuu, että täkäläinen media on suhteellisen ankeaa, aina mahtuu vain yksi mielensäpahoittamisjuttu estradille kerrallaan ja sitä sitten kauhistellaan. Nuorten lukemattomuus oli aiemmin syksyllä, nyt sitten poikien heikko taso PISA-tuloksissa jne. Kohta alkaakin sitten jo presidentinvaalihuuma, hohhoijaa.

    Näin etäältä tarkastellen on vieläkin vaikeaa ymmärtää, että äänestyksessä kävi niin kuin kävi. Kai se tosin pitäisi jo uskoa, ettei mihinkään ennakko-oletuksiin voi enää luottaa. Elämme outoja aikoja, ystävä hyvä...

    Kirjasta: en usko lukevani, mutta ihastelen tuota nopeaa tarttumista ajankohtaisaiheisiin. Ei meillä Suomessa vaan! (Vai olenko vain jättänyt näkemättä, hmm...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, huomasin taannoin saman. Ja olen samaa mieltä, että Suomen media on melko yksipuolista muutenkin. Kunnon kritiikkiä ja analyysiä ei juuri ole. Poliitikotkin saavat lätistä mitä sattuu ja media vain välittää heidän sanomisensa sen kummemmin kyselemättä tai ottamatta kantaa ja analysoimatta mitään. Mahtava "keskusteluilmapiiri". Kohun nostattaminen tuntuu olevan tärkeämpää. Ei sillä etteikö sitä täälläkin tehtäisi, mutta täällä on sentään hieman enemmän eri medioita ja ihan asiallisiakin sellaisia. Dailymailia ja vastaavia en edes lue.

      Minun ei oikeastaan ole vaikea ymmärtää äänestystulosta, vaikka se ikävä ylläri olikin. Brexitiä markkinointiin massiivisesti ja näkyvästi mitä mielikuvituksellisimmin keinoin kun taas Remain-leiri lähinnä nukkui ja luotti varmaan siihen, ettei mikään muutu. Olisi kannattanut kampanjoida. Tulos olisi voinut olla toinen, kun ero nytkin oli noin pieni.

      Suomessa ei kai ole kovin massiivista parodiakirjallisuuskulttuuria. Suomessa on muutenkin mielestäni melko yksipuolista kirjallisuutta. Kirjojen hinta ja pieni väkiluku (eli ei ole suuria markkinoita) varmasti vaikuttavat siihen, että pitää tarkemmin miettiä mitä julkaistaan.

      Poista
  12. Ilo pintaan vaikka syän märkänis! Vähän karjalaisfiilis tulee tästä kirjasta. Minua ainakin hymyilytti tämä kirjoituksesi. Tiedä sitten, onko kirjan ansiota vai kerroitko siitä niin hauskasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, kyllä tämä kirja nauratti mutta samalla myös hieman tylsistytti. En myöskään pitänyt kirjan henkilökohtaisuuksiin menevistä ilkeyksistä. Ei naurata Faragen kaljan vetäminen ja pahanhajuiset röyhtäykset tai Trumpin pieru, joiden tehtävä lienee alleviivata kyseisten henkilöiden epämiellyttävyyttä. Vähän niin kuin ilkeät ihmiset ovat rumia ja huonotapaisia kun taas mukavat ihmiset ovat kauniita ja hyvätapaisia. Huoh.

      Kirjassa oli muuten kivoja runoja. Osa oli oikeasti hauskoja ja hyvin riimitettyjä!

      Poista
  13. Vaikeita asioita on helpompi kestää huumorin avulla. Parodia on vaikea laji, mutta vaikuttaa siltä, että tässä on ainakin osittain onnistuttu. Pieruhuumori ei varsinaisesti kuulune parodian tyylivalikoimaan, vaan menee farssin puolelle, mutta vaikeahan trump-sanaa on olla noin käyttämättä. Näitä varmasti tehdään lisääkin remain-puoliskon lohduksi. Asia tuntuu olevan aika vaikea ainakin niille muutamille briteille ja muille UK:ssa asuville, joita tunnen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, huumori on tässä maassa melko yleinen keino käsitellä vähän mitä tahansa. Myös ihan iloisia asioita. Kaikenlaista hauskaa ja hellyttävänkin hauskaa löytyy eli jokaiseen makuun jotakin.

      Pieruhuumoria on vain yhdessä kohdin ja sen voi kyllä nähdä helposti osana tätä parodiaa ja tulkita esim. siten että Trumpia ei paljon kiinnosta, mitä Alice (tai kukaan) yritti hänelle sanoa. Kyllähän parodia voi sisältää kaikenlaisia elementtejä. Kaipa piereminenkin on sallittua.

      Näitä brexit-kirjoja on massiivinen määrä. Löytyy ihan asiallisia ja sitten kevyempää. Valikoima on niin laaja, että siihen melkein hukkuu. Kaikkea kirjallisuutta ei suinkaan ole suunnattu remain-ihmisille, vaikka nämä parodiat pääasiassa ovatkin. Luin viime sunnuntain Sunday Timesista mielenkiintoisen esseen, jossa pohdittiin taustoja miksi ihmiset äänestivät brexitin puolesta. Kyseessä oli kiihkoton ja asiallinen essee, joka valottaa varmasti joidenkin "leaversien" kansallisidentiteettiä pitkällä aikajanalla. Eivät kaikki "leaversit" ole rasisteja xenophobikoita (osa kyllä on ja kansanäänestyksen tulos on ikään kuin antanut luvan olla sitä äänekkäästi).

      Poista
  14. Viimeksi olin innoissani niistä esittelemistäsi Viisikko-fanifiktioista, mutta tämä ei kiinnosta. Suurin syy on se, että en koskaan ole tykännyt Liisa Ihmemaassa -tarinasta, en itse lapsena, enkä sitä omien lasteni kanssa lukiessa tai katsoessa. So no Alice.
    Brexitistä irtoaa varmasti aineistoa, sekä huumorilla että ilman, mutta itse Brexitissä ei kyllä ole mitään naurettavaa. Äänestystulos ei ole käsittämätön, kun tietämättömät ihmiset seuraavat yksinkertaistettuja vaalilauseita, niin tulos on järjen vastainen. Let's make UK great again -ajattelu on murheellista. Mutta ihana saari UK on, tytär havittelee opiskelua siellä ja yliopistoissa on vakuutettu, että Brexit ei vielä vaikuta, jos aloittaa ensi syksynä. Hope so!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, ne Viisikot ovat aidosti hauskempia. Onhan tässäkin puolensa, mutta brexit on tämän kirjan tarjoamasta näkökulmasta tarkasteltuna jo melko kulunut. Tässä siis pyöritellään sitä samaa kansanäänestystulosta ja siihen johtaneita syitä. Olisi mielestäni aika jo liikkua eteenpäin näissä parodioissakin. Raikasta oli tietenkin sadun muotoon puettu parodia. Minulla ei ole voimakkaita tuntemuksia Liisa ihmemaassa -satuun. En ole fani, mutta ei se ole inhokkinikaan. Melko merkityksetön siis minulle.

      Itse en leimaisi puolta briteistä tietämättömiksi kansanäänestyksen tuloksen perusteella. Mielestämi sellainen on jopa melko röyhkeää ja ylimielistä. Osa varmasti on langennut kampanjoinnin valheisiin, mutta osalla ihmisistä on varmasti ollut muitakin syitä äänestää brexitiä. Ne eivät tosin välttämättä aukene ei-natiiveille. Kuten tuossa ylemmässä kommentissani kirjoitan, aiheesta löytyy ihan kiihkotonta ja asiallista pohdintaakin (jos kestää lukea erilaisia näkökulmia kuin omansa). Se, ettei joku äänestäisi kuten vaikkapa minä, ei tee ihmisestä tietämätöntä idioottia.

      Poista
  15. Britit kyllä tuntuvat rakastavan tätä huumorikirjameininkiä. Itse huomaan, että en aivan pääse yleensä sen makuun, mutta tajuan pointin. Brexit ja Liisa vaikuttavat tavallaan varsin yhteensopivilta kuten tekstissäsi kuvaatkin, hyvin tuntuvat poliitikot sujahtavan heille annettuihin rooleihin. Täytyy sanoa, että itse en tätä varmaan jaksaisi lukea, mutta nostan hattua idealle ja onhan tämä aikansa kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, en minäkään yleensä jaksa huumorikirjallisuutta, mutta poikkeuksia on. Poliittinen parodia ja satiiri kiinnostavat minua. Luonnollisesti myös brexit-teema kiinnostaa, mutta toivoisin että siinä siirryttäisiin jo toiselle asteelle. Toisaalta eihän minun ole pakko lukea näitä. :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.