tiistai 28. syyskuuta 2010

Vampyyrejä ja ajatustenlukua


Charlaine Harris: Dead until dark (suomennos Veren voima)


Moni on varmaan kuullut True Blood –televisiosarjasta. Minäkin olen kuullut (mutta en katsonut ja tuskin aion katsoakaan), muttei minulla ollut muuta käsitystä siitä, kuin että siinä on vampyyrejä. Ja se paljon kohuttu Sookie Stackhouse.

WHS Smithillä (yleensä käyn siellä vain hiplailemassa kirjoja ja tilaan ne sitten halvemmalla Amazonista) sattui olemaan tarjous, jossa tätä Stackhouse-kirjasarjaa sai edullisesti, joten ostin pari ekaa osaa.

Minähän en noin yleisesti ottaen lue fantasiaa eikä tätäkään voi mielestäni kutsua fantasiaksi siinä mielessä, miten varsinaisen fantasian itse koen. Se on tiettty makuasia.

Eletään maassa, joka on hyvin nykyisen kaltainen. Ainoana erotuksena on, että mukana menossa on vampyyrejä ja ilmenee pian, että muitakin yliluonnollisia hahmoja. Vampyyrien ja ihmisten rinnakkaiselo ei kuitenkaan aina ole ihan mutkatonta ja ennakkoluulot jylläävät.

Sookie Stackhouse ei ole vampyyri, mutta ei ihan tavallinenkaan tallaaja: hän pystyy lukemaan ihmisten ajatuksia. Tämä hänen kykynsä ei kuitenkaan toimi vampyyreihin.

Kykynsä takia hänen on vaikea luoda mm. läheisiä suhteita miehiin: toisten ajatusten kuuleminen ei ole aina mukavaa ja ajatusten blockaaminen on raskasta.

Mutta sitten tulee Bill, joka on vampyyri eikä Sookie pääse hänen mieleensä. Mikä ihana rauha ja hiljaisuus – ja yllättäen (eli varsin ennalta arvattavasti) syntyy romanssinpoikainen näiden kahden välille.

Tämä ensimmäinen kirja on aika pitkälti tutustumista uuteen ympäristöön ja hahmoihin. Toki mukana menossa on muutama murha ja niitä sitten selvitellään.

Kirja huvitti minua etenkin alkupuolella. Kirjailijalla oli tarve vakuuttaa, että Sookien rakkauselämän olemattomuus ei suinkaan johtunut siitä, että hän olisi ruma (ei missään tapauksessa – päinvastoin!), vaan nimenomaan hänen kyvystään lukea toisten ajatuksia, joka eristi häntä muista. Ja Sookieta on myös siunattu komealla etuvarustuksella, pitäkää se mielessä.

Ja vaikka Sookie ei ole käynyt kouluja, hän ei ole tyhmä. Minusta kirjailija ei ole ihan osannut tuoda esille Sookien älykkyyttä. Pikemminkin hän vaikuttaa kohtalaisen tavalliselta blondilta, jopa naiivilta. Mutta sekin lienee makuasia.

Pitää nyt ihan tässä välissä verrata tätä kirjaa Eppu Nuotion Pii Marin-kirjasarjaan. Näillä kahdellahan ei ole mitään yhteistä oikeasti, paitsi minun silmissäni molempien kirjailijoiden luomat päähenkilöt ovat hieman rasittavia ja vähän yksinkertaisia.

Silti olen jo tämän ensimmäisen kirjan jälkeen lukenut toisen sarjan kirja: Living Dead in Dallas. Teen siitä oman arvionsa. Tämä kirjoitus on nyt ikään kuin alustuksena tälle kirjasarjalle.

Olen myös tilannut lisää tätä sarjaa ja enää puuttuukin kolme sarjan kirjaa (plus yksi eli kymmenes, joka ei käsittääkseni ole vielä ilmestynyt). Nämä on vain pakko lukea.

Minulla on tässä motiivina jokin sama juttu kuin niissä Eppu nuotion Pii Marin –kirjoissa, ja jota en osaa selittää. Pakko nyt lukea kaikki, kun kerran sarjan lukemisen aloitti.

Dead Until Darkin kieli (kuten Living dead in Dallasin ja varmaan loppujen muidenkin) on muuten todella helppoa ja simppeliä englantia. Jos englantia taitaa, niin suosittelen lukemaan alkuperäiskielellä: ainakin AdLibriksessä on jo useita osia tarjolla.

Suomeksi tätä Stackhouse-sarjaa on käsittääkseni käännetty vasta kaksi kirjaa, mutta kolmas on kaiketi tulossa.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Puolikas Keltaista Aurinkoa


Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa



Kiinnostuin Keltaisesta auringosta kirjasta luettuani Iidamarin mietteitä siitä. Näin kauan kesti saada kirja käsiini ja lukea.

Ostin kirjan lentokentältä, kun se sattui siellä osumaan silmääni. Muutenkin minulle on tullut tavaksi ostella Suomen kentältä viime hetken suomenkieliset kirjat, vaikka ne onkin ylihinnoiteltu.

Tämä kannatti ehdottomasti ostaa ja lukea. Minua kiinnostaa Afrikka ja kiehtoo sen monikulttuurisuus ja salaperäisyys.

Puolikas keltaista aurinkoa kertoo 1960-luvun elämästä Nigeriassa ja Biafran sodasta lähinnä siivilien näkökulomasta. Luonnollsesti kirja on fiktiivinen, mutta sen kuvaukset ovat hyvin aidon tuntuisia.

Kirjan keskeisiä henkilöitä ovat sisarukset Olanna ja Kainene, Olannan miesystävä-opettaja Odenigbo ja englantilainen idealisti Richard sekä palvelija Ugwu.

Kirjan voisi tavallaan jakaa kahteen osaan vaikkapa aika ennen Biafran sotaa ja Biafran sota-aika. Sodan jaloista ei pääse karkuun, se koskettaa lopulta kaikkia – tavalla tai toisella.

Tästä ei pidä päätellä, että kirja on sotakirja. Ei ole, vaikka sota siinä suurta osaa näytteleekin. Ennen kaikkea kirja on kuitenkin kertomus rakkaudesta, ystävyydestä, väärinkäsityksistä ja eri kulttuureista/heimoista, sekä tietenkin väkevistä ihmiskohtaloista.

Tätä kirjaa ei oikein voi selittää, se pitää lukea, aistia. Jos Afrikka noin yleisesti ottaen kiinnostaa, niin tämä kannattaa taatusti lukea. Kuusisataa sivua tuli luettua kuin huomaamatta, niin hyvin tämä tempaisi mukanaan.

Menee ehdottomasti suosikkeihini.