perjantai 24. huhtikuuta 2009

Sidney Sheldon


Luin välipalaksi erään Sidney Sheldonin kirjan (Kuin rotta loukossaan) ja olin revetä liitoksistani.

Minulla on useita Sheldonin kirjoja, koska luin niitä teininä urakalla – ja okei, luen joskus niitä vieläkin. Sheldonin kirjojen tasoerot ovat todella suuria.

Siinä missä jos huominen tulee on edelleen mielestäni hänen paras teos (ja tv-sarjana myös todella onnistunut – melkeinpä parempi kuin itse kirja) niin Kuin rotta loukossaan taitaa jäädä ihan hännille.

Miksi minua sitten nauratti?

Kirjan päähenkilö on komea lääkäri, ihan psykoanalyytikko. Hänen luonaan kävi mm. eräs homopotilas (ennen kuin hänet murhattiin), jonka hän kuitenkin sai parannettua. Tässä kohden minua jo hieman hymyilytti, mutta yritin olla välittämättä.

Myöhemmin kuitenkin repesin, kun eräs toinen homo anoi tältä komealta psykoanalyytikoltamme apua, että ”voitko tehdä minustakin heteron!!!??” Siihen tämä lekurimme sanoi, että ”kyllä, jos oikeasti haluat”.

Noh, täytyy muistaa että kirja on kirjoitettu 70-luvulla ja silloin nähtävästi homoutta pidettiin sairautena, jonka voi parantaa.

Kirjasta huomaa muutenkin, että se on Sheldonin ensimmäisiä (ellei jopa ensimmäinen, en tiedä). Juoni on aika kliseinen salamarakkauksineen ja muine tavanomaisuuksineen.

Plussaa tulee siitä, ettei kirja ole kovin pitkä ja siinä sentään tapahtuu koko ajan. Muuten sitä ei olisikaan jaksanut lukea.

Pakko muuten mainita vielä eräs hyvä kirja Sheldonilta Jos huominen tulee lisäksi. Nimittäin Timanttidynastia. Sitä suosittelen mahdollisen huomisen tulemisen lisäksi.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Antikrista


Amélie Nothomb: Antikrista


-->
Ennen kuin sanon mitään muuta, on pakko kertoa, että tämän kirjan päätöslause on eräitä kauneimpia (ja karmaisevimpia) koskaan lukemiani.

Tekisi mieleni kirjoittaa se tähän, mutten viitsi. Se paljastaisi liikaa jotain oleellista kirjasta.

Krista on 16-vuotias suosittu tyttö koulussa. Yksinäinen Blanche haaveilee Kristan ystävyydestä ja piireihin pääsemisestä.

Blanchen yllätykseksi Krista huomaa hänet ja heidän välilleen muodostuu eräänlainen ystävyys.

Ystävyys on kuitenkin varsin yksipuolista. Blanchen kanssa kahden ollessaan, Kristasta paljastuu toinenkin puoli. Antikrista on ilkeä ja pahansuopa.

Oikeastaan Krista on narsistinen persoona. Ja kun puhun narsismista, en tarkoita mitään normaalia itserakkautta ja –ihailua, vaan sanan merkityksen mukaista sairaalloista itserakkautta.

Ennen ratkaisevaa käännettä hän ehtii saada paljon henkistä tuhoa aikaiseksi. Ei tietenkään itsessään, vaan muissa.

Blanchen vanhemmat ovat itsekeskeisiä vässyköitä, säälittäviä sadisteja suorastaan, jos minulta kysytään. Minulta ei riitä heille sympatiaa. Blanche on suopeampi heitä kohtaan, mutta kyseessä ovatkin hänen vanhempansa, eivät minun.

Ei ihme, että Blanche on ja hänestä tulee, mitä tulee. Ilman antikristaakin hänen olemassaolonsa oli aika olematonta. Näkymätöntä, niin kuin hän itse kuvaa.

Pidin tästä kirjasta. Sitä ei ole pituudella pilattu, vaan sen ahmaisi yhdessä päivässä.

Antikrista on kipeä kertomus, jossa paha ei periaatteessa saa palkkaansa (koska ei sitä ymmärrä), vaan ensin leviää kuin rutto ja sitten jättää sotatantereen arpiseksi.