Hae tästä blogista

tiistai 27. tammikuuta 2009

Meren huoneissa



Richard Mason: Meren Huoneissa


Ostin tämä kirjan sen perusteella, että olen lukenut Masonilta erään toisen kirjan, Yhdessä, ja pidin siitä.

Meren huoneissa on Masonin esikoisteos ja täytyy todeta heti alkuun, että enpä olisi uskonut, että niin nuori voi kirjoittaa niin kypsästi.

Kirjan keskeinen teema on syyllisyys, mutta se kuvaa myös ihmisen kasvua ja muuttumista iän ja etenkin sekä kokemusten että tapahtumien myötä.

Kaiken pahan alkuna ja juurena on James Farrellin ja Ellan välinen rakkaus, joka alkaa vieriä kuin lumipallo kylväen tuhoa ympärilleen.

Kirja alkaa James Farrellin tunnustuksesta. Hän on tappanut vaimonsa Sarahin, joka oli Ellan, Jamesin suuren rakkauden, serkku. Hautajaisia odotellessa Farrellilla on sisäinen pakko käydä läpi elämänsä ymmärtääkseen itseään ja tarkastellakseen syyllisyyttä, joka niin pitkään on hänessä asunut.

Farrellin muistojen kautta lukija johdatetaan Englannin seurapiireihin ja tutustutetaan sen ihmisiin. Kirja ei sijoitu menneisyyteen, vaan kirjan nykyisyys edustaa aikakäsityksemme mukaan tulevaisuutta, Farrellin muistot sen sijaan kuvaavat suunnilleen reaaliaikaa.

Tällä aikakäsityksellä ei tarinan kannalta oikeastaan ole muuta merkitystä kuin tietyt käytännön tekijät esimerkiksi matkapuhelimien olemassaolo. Mason kuvaa hyvin aidonoloisesti näitä seurapiirejä ja hän on myös taitava rakentamaan henkilökuvia.

Mikään seurapiiriteos saati imelä rakkaussoppa ei tämä kirja kuitenkaan ole. Kaiken taustalla kulkee melankolisena nuorana syyllisyys ja petos, joiden laajuus avautuu hiljalleen lukijalle.

Jotta päätyy vaimonsa murhaan, sitä odottaa aika suurta tragediaa taustalta. Nämä kaikki selviävät kirjan lukemalla, maltillisesti. Kirjan tyyli on lyyrinen ja tarina koskettava. Se piti vahvasti otteessaan loppuun saakka.

4 kommenttia:

  1. Tää on tosiaan upea kirja!

    VastaaPoista
  2. AniLo, tämä tosiaan yllätti minut positiivisesti. Tai oikeastaan minulla ei ollut paljon ennakkokäsityksiä kirjasta, koska se oli minulle muuten ihan tuntematon. Mutta juu, todella erilainen kirja!

    VastaaPoista
  3. Elegia, sait minut kiinnostumaan kirjasta, jossa on mielenkiintoisen tarinan lisäksi silmiä hivelevän kaunis kansi! Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  4. Magica, tämä kirja tosiaan on hyvä joten kannattaa lukea! Minustakin tuo kansi on aivan ihana.

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.