perjantai 14. helmikuuta 2020

"Frenemit" chillaa böndellä

Tervetuloa viettämään vuodenvaihdetta Skotlannin syrjäseudulle munron (joka on skottilainen nimitys vuorelle, joka on vähintään 3000 jalkaa eli noin 915 metriä korkea) kupeessa sijaitsevaan pieneen luxusmökkikylään.

Oikeasti kyseessä ei ole kylä vaan resortti, jossa päärakennuksen lisäksi on muutamia mökkejä, joita vuokrataan kiskurihinnoin turisteille vain muutaman kerran vuodessa. Miksi niin harvoin, melko huonoa bisnestä, ihmettelet ehkä. Noh, kirjan luettuasi et enää ihmettele.


Lucy Foley: The Hunting Party
HarperCollins 2019
s. 390


Tänne korpeen on saapunut laatuajasta toistensa kanssa nauttimaan opiskeluajoilta tuttu kymmenisen hengen ystäväporukka, jolle vuodenvaihteen viettäminen yhdessä on perinne. Noin muuten ystävykset pitävät vaihtelevasti yhteyttä tosiinsa: jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Onkin siis aivan ihastuttavaa pitkästä aikaa tavata oikein porukalla!

Jaa-a, vai onko sittenkään. Hyvin pian käy selväksi, että aika ja elämä ovat kuljettaneet ystävyksiä eri suuntiin ja kullakin on elämä tahollaan. Reissussa on pakkopullan makua jo alussa, ja hyvin pian useamman kertojan kautta saamme vihiä pinnan alla kytevistä tuntemuksista, joista ei puutu kaunaisuutta eikä kritiikkiä.

Kirja alkaa rämäkästi nykyajasta, jossa on kertojana resortin toinen työntekijä Heather. On löytynyt ruumis, joka tietenkin on yksi kateissa ollut vieras. Mutta kuka?

Palataan kolme päivää ajassa taaksepäin ja ääneen pääsee ensimmäiseksi ystäväjoukon tuorein jäsen, Emma. Emman lisäksi asioita tarkastellaan kahden muun (naispuolisen) ystävän sekä miespuolisen vähintäänkin arveluttavan taustan omaavan työntekijän näkökulmista. Tyyli toimii, sillä se tuo kirjaan monimuotoisuutta ja synnyttää jännitteitä.

Minä tässä sen sijaan mietiskelen, miten saakin taas lukea tällaisista tekopyhistä ystävyyssuhteista. Kukaan ei tunnu voivan sanoa suoraan mitään ja asioita salaillaan. Kirjan henkilöt ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta melko epämiellyttäviä, mikä ei sinänsä ole minulle ongelma. Ihmettelen vain, miten tällaiset ihmiset viitsivät haaskata aikaa toistensa seurassa. Enkun kielessä on kiva nimitys tällaiselle: frenemy. Kyllä, tässä on frenemies-ryhmä lähtenyt chillaamaan böndelle ja lopputulos on sen mukainen.

Ihan koukuttava lukuelämys, erityisesti miljöö oli minulle mieluinen. Olen patikoinut Skotlannissa, joten on helppo eläytyä sen luontoon, karuuteen, eristäytyneisyyteen (kun ei olla kaupungeissa tai kylissä, vaan todellakin siellä korvessa). Alkoi tässä nyt omaakin patikkajalkaa kutkuttaa, vaikka kirjassa ei sen kummemmin patikoida. Lähinnä ryypätään ja vedetään kamaakin, syödään ja ollaan kireitä. Ja käydään toki opastetusti kaatamassa se yksi saksanhirvi.

Brutaalisuusmittari: 1/3 eli sopii herkemmillekin. Jos haluat lumista, koleaa ja jouhevaa luettavaa niin tässäpä sitä. Kirjaa ei ainakaan toistaiseksi ole suomennettu.

The Hunting Party on brittiläisen Lucy Foleyn ensimmäinen trilleri (hän on julkaissut aiemmin kolme historiallista romaania) ja keväällä julkaistaan hänen toinen trillerinsä The Guest List. Ehkä luen, ehkä en.

Oikeastaan minun ei pitänyt tätä Hunting Partyakaan lukea, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun pää hajosi. Päätäni hoidan lukemalla kevyempää kirjallisuutta eli trillereitä, dekkareita jne. Niin kauan kunnes taas pääsen balanssiin. Onneksi on kirjat, jotka tuovat lohtua ja vievät minut ja ajatukset muualle!


Hyvää ystävänpäivää!

20 kommenttia:

  1. Suloista ystävänpäivää, muru <3

    VastaaPoista
  2. Vai frenemy, olipa hauska oppia uusi sana! Kuulostaa ihan kiinnostavalta, tuo Skotlanti ja muukin, vaikka tekopyhiä ystävyksiä ovatkin. Minäkin tapaan hoitaa päätäni dekkareilla ja trillereillä. Mutta joskus kun ei jaksa lukea enää niitäkään, on asiat huonosti. Hyvää ystävänpäivää sinulle! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, enkunkielestä löytyy mahtava määrä kaikenlaisia sanaväännöksiä :D “Brexit” on yksi hyvä esimerkki siitä, miten monille ilmiöille/asioille kehitetään kuvaavia termejä. Frenemy-sanaa ei suoraan tässä kirjassa mainita, mutta minulle se tuli heti mieleen kirjaa lukiessani.

      Kun ei enää kiinnosta/jaksa lukeakaan, niin se on kyllä kamalaa. Kirjallisuus on niin iso ja tärkeä osa persoonaakin, joten jos ei lukeminen maistu, niin todella tyhjä olo tulee. Minulle alkaa taas kirjat maistua ja nyt on luvussa vaihteeksi muu kuin trilleri <3

      Poista
  3. Ihmettelin frenemy-sanaa, mutta onneksi kerroit, mitä se tarkoittaa. Jotenkin tästä kirjoituksesta tuli sellainen fiilis, että voisi olla ihan hyvä välikirja luettavaksi. Itsekseni hihittelin kuvaukselle tekopyhistä ystävyksistä. Ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä ihan laadukas trilleri on eli helposti tämän luki ja tarina vei mukanaan. Minulle on tosiaan viime aikoina osunut luettavaksi useampikin kirja, joissa ystävyyssuhteet ovat frenemy-tasoa :D

      Poista
  4. Kirjan juonesta muistui mieleeni jokin aika sitten lukemani Ann Cleevesin Kuin tuhka tuuleen, jossa ystäväporukka oli juhlimassa häitä Shetlanninsaarilla ja yksi heistä katosi ja yllätys yllätys, löytyi kuolleena. Ilmeisen suosittu juonikuvio dekkaripiireissä... :D mutta ihan kivaa, että näitä kepeämpiäkin dekkareita on. Valoisampia kevätpäiviä sinulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, katoamiset tuntuvat olevan suosiossa dekkari- ja trillerimaailmassa. :D Luen nytkin parhaillaan trilleriä, jossa on henkilö kadonnut. Vielä ei ole tietoa, onko kuollut vai ei, mutta minulla on kyllä omat epäilyni ja oletan olevani oikeassa. :P

      Valo olisi kiva ylläri, täällä on viime aikoina ollut vallitsevana värinä harmaa höystettynä järkyttävällä tuulella!

      Poista
  5. Pidän myös tällaisesta kirjallisuudesta silloin, kun mitään muuta ei jaksa. Eikä kuvauksesi mukaan tämä ole edes höttöisimmästä päästä. Opinhan jo kaksi uutta sanaakin, munro ja frenemy.

    Olen käynyt Brittien saarilla lähes joka kolkassa paitsi Skotlannissa, ja juuri siksi sinne sijoittuvat kirjat kiinnostavat. Tätä ei välttämättä suomenneta, mutta saatan löytää tämän suoratoistopalvelusta. Lukulistalle lähtee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä varmaan höttöisimmästä päästä ole, mutta minun makuuni kyllä melko laimea vaikka koukuttava olikin. Brittien luontosanasto on melkoisen rikasta ja aivan oma maailmansa. Ei niitä “termejä” kaiketi tiedä, ellei itse käy patikoimassa tai varta vasten tutustu aiheeseen. Minun on helppo koluta tätä saarta, kun asun täällä. Olen käynyt Skotlannissa useamman kerran ja myös saaren eteläisimmässä pisteessä (Lizard Point). :)

      Poista
  6. Hih, frenemy on aivan mainio termi :D Suomeksi vystävä tai vihtävä? :D Kirjakin kuulostaa ihan mahdolliselta tutustuttavalta, kiitos esittelystä. Mukavaa kevättä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä sanaväännöksiä on tosi vaikea kääntää! Ja tällaisia on paljon enkunkielessä: vähän asiasta kuin asiasta voidaan tehdä väännös. Näitä esiintyy erityisesti lehtien kolumneissa ja muissa vastaavissa ja toki tietynlaisessa kirjallisuudessa. Tässä kirjassa ei frenemy-sanaa käytetä, mutta ilmiö on tunnistettavissa ilmankin. :D

      Kiitokset, onneksi valoisa aika pitenee koko ajan <3

      Poista
  7. Haa, tämä kuulostaa ihan kiinnostavalta kirjalta ja Skotlanti on minua aina kiinnostanut, vaikka toistaiseksi olen paikalle ehtinyt vain työmatkalle (ja siitäkin on jo vuosikausia aikaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skotlanti on kiehtova, minua siellä kiehtoo erityisesti luonto! Isoimmat kaupungit olen kolunnut läpi ja on niissäkin tietenkin imua. :)

      Poista
  8. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta, olenhan jo yhden kirjan Skotlannista tämä vuonna lukenut ja vahvasti harkitsen sinne matkaa myöhemmin tänä vuonna. No, en tosin tiedä, ruokkiiko whodidit samalla tavalla matkakuumetta kuin Colganin höpsö romanttinen romaani, mutta kiinnostaa joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä varmaan matkakuumetta ruoki, ellei haikaile patikoimaan. Mutta sittenkin suosittelisin ehkä kuitenkin Lake Distrctiä Cumbriassa, joka on kompaktimpi alue ja siellä on yleensä paremmat säät :D

      Poista
  9. Skotlanti on kyllä takuuvarma dekkarimiljöö eikä tarvitse olla kummempi juonikaan jos kulissit on komeat :) Skotlantilaisdekkaristeista olen aiemmin tutustunut vain Denise Minaan, hänellä tosin alkoi olla jo niin raakoja juonikuvioita että en ole tohtinut lukea kaikkia. Pistän tämän korvan taakse! /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en ole Denise Minaa lukenut, vaikka kirjailija on kyllä nimenä tuttuakin tutumpi. Ehkä joskus luen tai sitten en :D

      Tämä trilleri sopii ihmiselle, joka kaipaa karuun luontoon keskelle ei mitään. Kunnon korpitunnelmaa on.

      Poista
  10. Mun täytyy selvästi alkaa tarttua dekkareihin useammin, koska ne tuntuvat juuri tällä hetkellä kutkuttavan valtavasti mun mieltäni. Luen dekkareita todella harvoin, mutta yleensä aina viihdyn niiden ääressä. Nyt vielä tuo maalailemasi kuva Skotlannista tuntuu erityisen kiehtovalta. Harmi, että tätä ei ole vielä suomennettu, olen todella laiska lukemaan englanniksi, kun lähettyvillä on myös runsaasti suomenkielistä tarjontaa. -Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on nyt tosiaan ollut dekkari- ja trillerikausi, mutta luulen että se alkaa haipumaan hiljaksiin. Alkaa jo tulla yliannostus ja kaipaan vaihtelua. Näin ne lukuintressit vaihtelevat kausittain. :)

      Ymmärrän tuon laiskuuden lukea englanniksi: itse aloin lukea enkuksi vasta pakon edessä eli muutettuani tänne. Suomessa asuessa tuli aika vähän luettua enkuksi. Aina kun muuten tulen Suomeen käymään, niin siellä sitten haluan lukea suomen kielellä.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.