perjantai 27. helmikuuta 2015

Helmikuun kirjaostelut


Helmikuu tuli ja helmikuu melkein meni. Tässä kuussa tuskin tulee enää kirjoja ostettua, joten nyt lienee turvallista läväyttää kuukauden ostot tiskiin. Kirjat lisääntyivät seitsemällä, hupsista saatana. Mutta kukin kirja on rakkaudella valittu ja ostopäätös taiten perusteltu.


1. Aloitetaan helpommista eli niistä hankinnoista, jotka olen jo ehtinyt lukeakin. Keigo Higashino kiihotti mieltäni jo heti puodissa ja tiesin, etten voi elää jos jätän sen hyllyyn. Niinpä otin mukaani The Devotion of Suspect X:n, luin ja rakastuin!

Kirjasta innostuneena tongin kirjastoa ja löysin lisää Keigoa. Nyt olen lukenut peräti kolme Higashinon kirjaa (käsittääkseni kaikki tähän mennessä enkuksi käännetyt) eli ei voi sanoa, että olisi ollut huono ostos.


2. Kishwar Desain Witness the Night osui niinikään sattumoisin käteeni kaupassa. Nimi on jostain minulle ennestään tuttu, mutten tiedä mistä. Ehkä olen joskus jostain blogista tai muualta kirjasta lukenut. En vain saa päähäni mistä. Anyway, kannatti ostaa ja lukea. Aion lukea lisääkin.

3. Tracy Chevalier: The Last Runaway - mielenkiintoinen takateksti. Ja Tyttö ja helmikorvakoru oli hyvä. Ja Runaway oli niin edukas, ettei sitä voinut hyllyynkään jättää ja ja ja...

4. Jo Nesboa olen ajatellut kokeilla. Piti Torakat lukea jo aiemmin, mutta sitten tuli väliin kaiken maailman Keigoa ja Desaita ja ties mitä! Eli olisin lukenut heti, mutkun kutkun. Ja luulin, ettei kirjastossa ole, mutta kyllä olisi. Oho.


5. Delphine de Viganin No and Me:n jätin jo kerran hyllyyn, mutta nyt en jättänyt. Kerta sitä ei saa kirjastostakaan ja se pitää lukea, ihan pakko!

6. James Churchin Pohjois-Koreaan sijoittuvat dekkarit pitää tietenkin lukea. Siis ilman muuta, ehdottomasti. Niitä ei ole saatavilla kirjastosta, joten on pakko ostaa jos haluaa lukea. Ja minähän haluan.

Muuta tärkeää kirja-asiaa helmikuussa:

Opin tilaamaan kirjoja toisista alueeni kirjastoista lähikirjastooni. Neitsyttilaukseni tein Doris Lessingin The Fifth Childista ja sen sain parissa päivässä. Kuulkaa toverit, nyt on hana auki!

Vaan kumman sitä lukisi seuraavaksi: Korealaisen kuurupiilon vai Viidennen lapsen?


13 kommenttia:

  1. Lessingin Viides lapsi on hurja. No ja minä on ihana. Olen lukenut kaikki Nesbot ja siinä on sitten mies, joka kirjoittaa hyviä dekkareita. Olen lukenut yhden Desain kirjan ja se oli oikein viihdyttävää lukemista.
    Lukuiloa ja hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, minullahan on luvassa sitten oikein herkkupäivät näiden kirjojeni kanssa! Viides lapsi kiinnostaa minuakin kovasti - luen sen seuraavaksi heti kun saan nyt luettavana olevan kirjan luettua.

      Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  2. Nesbon kirjoja sain kasan jokunen aika sitten ja aion lukea niitä jossain vaiheessa. Korealainen kuurupiilo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nesbo on nimenä niin kovin tuttu, että ihan ihmettelen miten olen onnistunut välttymään lukemasta häntä. Toisaalta yritän pitää kirjasarjat jotenkin hallussa, ettei olisi liikaa sarjoja kesken samaan aikaan. Nyt on "tilaa" uudelle kirjsarjalle!

      Korealainen kuurupiilo aloitettu!

      Poista
  3. Oho, Pohjois-Koreaan sijoittuvia dekkareita - kuulostaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain kuulostakin. Tuo James Churchin dekkari on vastikään suomennettu eli voi kokeilla sitä suomeksikin, jos kiinnostaa. :)

      Poista
  4. Upeita ostoksia (ja ehdottoman välttämättömiä, äläs nyt häpeile siellä)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, aina pitää vähän selitellä ja häpeillä :D Mutta olen kyllä superiloinen näistä kaikista kirjoista!

      Poista
  5. No, onpas siellä paljon ja monipuolista lukemista!

    Minua kiinnostaa ajatuksesi kirjasta The Fifth Child. Ja jos sitten vielä luet joskus jatkon Ben, in the World, niin minua kiinnostaa kovasti, mitä siitä ajattelet. Minä tartuin tähän kirjaan innosta täristen, mutta se lässähdytti minulle koko tarinan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The Fifth Child siis oli minusta aivan huippuhyvä, salaperäinen ja kysymyksiä jättävä, mutta vuosien päästä tullut selityskirja Ben, in the World taas huono ja tarpeeton.

      Miten minä kirjoitan niin epäselvästi, että pitää tulla usein tekemään omiin kommentteihin selvennyksiä! Sorry!

      Poista
    2. On tosiaan, mistä valita. Nyt on suoraan sanottuna runsaudenpulaa eli menee tosi vaikeaksi lukemisen valinta. :D

      Luen Fifth Childin seuraavaksi (nyt on Korealainen kuurupiilo kesken) ja varmasti bloggaan siitä luettuani. En muuten tiennyt, että sille on olemassa jatko-osakin ennen kuin nyt, kun mainitsit. Mielenkiintoista. Täytyy katsoa, josko sen Beninkin lukisi. Jos se ei ole kovin paksu, voisi ihan uteliaisuudesta testata, miten se minulla toimisi.

      Ymmärsin muuten jo ensimmäisestä kommentistasi, mitä tarkoitat! :D Mutta selitys on aina hyvästä. Tuota omien kommenttien selittämistä saan tehdä itsekin aika usein. ;D

      Poista
  6. Viides lapsi on hyvä ja vahva, No ja minä ihana, kuten jo yllä sanottukin. Minä annan ääneni Lessingille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viides lapsi kyllä kiehtoo kovasti, mutta se joutui nyt jäähypenkille siihen asti, että saan Korealaisen kuuprupiilon luettua. Mutta otan sen heti Kuurupiilon jälkeen lukuun. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.