Ai saatana. Niin tekee mieli todeta useitakin kertoja, kun lukee Aiwanose Odafenin Nigeriaan sijoittuvaa romaania Tomorrow I Become a Woman.
Sitä myös miettii, miten yksi valinta määrittelee melko lailla koko elämän suunnan: se minne lähdetään ja miten luisutaan pois polulta mutavyöryn mukana. Joku jää polulle seisomaan, katsoo ilmeettömänä haparoivia käsiä jotka etsivät oksaa johon tarttua. Oksaa joka hidastaisi pudotusta. Sellaista ei löydy. Kuuluu tömähdys, kun ruumis osuu maahan.
Mutta silmät eivät painu lopullisesti kiinni. Hitaasti sitä nousee istumaan ja siitä huterille jaloilleen. Obianujua ei voi lakaista pois: niin kuin pöly, hän aina palaa ja sehän onkin tarkoitus. Pakko palata, koska ei anneta lähteä. Lopulta hän palaa, mutta ei samalle polulle. Ja sitten löytyy niitä käsiäkin, jotka kannattelevat.
Elokuu 1978. Obianuju tapaa komean nuorukaisen Chigozien. Goziessa tuntuu olevan kaikki kohdallaan: hän on karismaattinen, kristitty ja ennen kaikkea Igbo. Siinä mies, jonka Obianujun äiti hyväksyisi tyttärelleen mieheksi, sillä tietenkään kuka tahansa ei kelpaa.
Mitä väliä, vaikka Uju itse epäröi.
Tässä kohdin tekisi mieli todeta, että mitä väliä on millään mitä nainen haluaa, kunhan noudattaa sosiaalisia ja perinteisiä koodistoja ja asettaa miehen jalustalle, jota palvoa ja palvella.
Naisen elämänpolku on avioitua, saada lapsia (mielellään poikia) ja palvella miestään. Tehdä niin kuin mies sanoo, myötäillä ja tukea miestä. Vapautta on sen verran kuin miehelle sopii ja se tietenkin vaihtelee avioliitosta riippuen. Mutta keskeinen periaate on sama: mies päättää.
Tarina käsittää ajallisesti parisenkymmentä vuotta ja useita sukupolvia eli se tarjoaa kiinnostavan läpileikkauksen erityisesti siihen, mitä muutoksia asenteissa (liittyen mm. naisen ja miehen rooleihin avioliitossa) tapahtuu tuota aikana.
Ujun äiti on erittäin kiinni traditioissa ja uskomuksissa, ja hänen kuten muidenkin ajattelua ohjaa jähmeä kaavamaisuus, josta ei voi poiketa. Sitä on saatanallista seurata, samoin kun sitä miten lapset kasvatetaan sukupuolensa perusteella annettuihin rooleihin. Tämä on ollut – kuten kaikki varmasti tiedämme – arkea ihan länsimaissakin (länsimailla tarkoitan nyt lähinnä useita Euroopan maita ja kulttuureita).
Tomorrow I Become a Woman ei ole kuitenkaan pelkästään avioliittoromaani. Se on myös vahva kertomus naisten välisestä ystävyydestä ja solidaarisuudesta. Kirjassa käsitellään myös naisten kouluttautumista ja haaveita. Ei suinkaan kaikkia miellytä valmiit roolit ja raamit, joihin pitäisi sulloutua. Niitä vastaan on vain hyvin vaikea taistella, mutta jokunen onnistuu.
Kulttuuri ei ole mikään stabiili tila, joka pysyy aina samana. Se ei ole pysynyt länsimaissa samana eikä se pysy muuallakaan. Aika muokkaa asioita ja asenteita, jopa traditioitakin ja yleensä edistyksellisempään ja tasa-arvoisempaan suuntaan miinus jotkin kommunistiset valtiot ja diktatuurit, joissa ei edistystä pääse tapahtumaan.
Kirjassa sivutaan myös Biafran sotaa (eli Nigerian sisällissotaa) ja sen kauaskantoisia vaikutuksia ihmisiin. Heimojen välillä on ristiriitoja eikä esimerkiksi Ujun äiti hyväksyisi tyttärelleen toisen heimon edustajaa mieheksi.
Todella runsas ja tunteita herättävä kirja, joka on erittäin koukuttava. Tunneskaala vaihtelee ilosta ja lämmöstä suoranaiseen raivoon. Pidin todella paljon Odafenin kirjoitustyylistä. Sanonnat/sananlaskut ovat kiintoisia ja jotkin luvuista on nimetty niillä.
Nyt on niin voimakas teos kyseessä, etten osaa tehdä sille oikeutta vaikka mitä kirjoittaisin, joten lopetan tähän. Tämä kirja menee heittäen suosikkeihini.
Huomio: tämä ei ole mikään tirkistely-kauhistelu-nyyhkytarina, vaan kertomus ihmisistä, erityisesti naisista ja erityisesti eräästä Obianujusta. Kirja perustuu löyhästi kirjailijan tietämiin todellisiin henkilöihin.
Aiwanose Odafen: Tomorrow I Become a Woman
Scribner, 2022
s. 401
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 23. Kirja on iso. Kirja ei ole fyysiseltä kooltaan sen isompi kuin moni muukaan, mutta sijoitan kirjan sisällön perusteella tähän kohtaan. Koska kuten sanonta kuuluu: sisin on tärkein.
Onpa jo kirjan nimikin tosi hyvin huomion herättävä, hieno kerta kaikkiaan! Nigeriasta on tullut luettua Chimamanda Ngozi Adichielta pari romaania, mutta kyllä se maa kulttuureineen on edelleen kovin vieras. Olisipa kiva, jos tämä esittelemäsi kirja suomennettaisiin! Muutamia afrikkalaisia kirjailijoita on tuotu suomalaistenkin tietoisuuteen niin hyvin sopisi Aiwanose Odafenkin joukon jatkoksi.
VastaaPoistaKirjan nimen voi arvata, jos tietää naisen oletetun elämänkaaren Nigeriassa. Toisin sanoen nainen on sitten nainen kun avioituu ja erityisesti sitten, kun saa lapsen. Vielä parempi nainen hän on sitten, kun/jos saa poikalapsen.
PoistaAdichielta olen lukenut käsittääkseni kaikki hänen romaaninsa ja yhden novellikokoelman. Enkuksi on saatavilla aika paljonkin nigerialaista kirjallisuutta, sillä on onhan se yksi Brittien ns. Commonwealth counrty (toisin sanoen on ollut joskus brittihallinnon alla).
Tämä romaani olisi kyllä moderni ja kiinnostava lisä suomalaiseen kirjasceneen!
Voi miten kiinnostava kirja, kiitos hyvästä esittelystä. Afrikkalainen kirjallisuus kiinnostaa minua ja on hyvä kuulla, että uusia, tasokkaita kirjailijoita tulee mm. Nigeriasta.
VastaaPoistaTäällä julkaisutahti (ja siten myäs kilpailu näkyvyydestä) on niin kovaa, että moni kirja menee minultakin ohi. Tämäkin meinasi mennä, mutta sattumalta sen löysin ja heti tuli tunne, että pitää lukea. Ostin omaksi, koska kirjastostamme ei tätä saa eikä tosiaan kaduta ostos!
PoistaTaas yksi mielenkiintoinen kirja listalle, kiitos vinkistä!!
VastaaPoistaMahtavaa kuulla, minuun tämä todellakin kolahti!
PoistaMinustakin tämä kuulostaa todella kiinnostavalta, varsinkin kun oli sinusta niin voimakas teos ja nousi jopa suosikkiesi joukkoon. Nigerialaista kirjallisuutta lukisi mielellään enemmänkin. Hieno löytö!
VastaaPoistaJuu, tuli tosiaan ihan puskista tämä teos, mutta onneksi tuli. Tässä tarina sijoittuu myös ajanjaksolle, joka minua miellyttää eli siis lähihistoriaan.
Poista