tiistai 18. lokakuuta 2011

Kiehtova matka fantasiamaailmassa

Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia

Kirjan julkaisun aikaan Kirsti Ellilä ystävällisesti blogissaan lupasi jakaa tämän kirjan halukkaille. 

Kirjan olen saanut jo aikapäiviä sitten, mutta vasta nyt "ehdin" sen lukea. Lukujonossa on paljon kirjoja ja siksi uusien kirjojen lukeminen saattaa joskus kestää.

Tästä kirjasta on jo paljon kirjoitettu kirjablogeissa, joten en ryhdy juonta ruotimaan sen tarkemmin.

Keskityn mieluummin kertomaan siitä, mitä ajatuksia ja tunteita kirja minussa herätti.

Eksyneet näkevät unia on luokiteltu lastenkirjaksi, mutta heti alkuun on pakko todeta, että minusta kirja sopii aivan yhtä lailla aikuisille. Minä en lukiessani ajatellut lukevani lastenkirjaa, vaan taiten luotua tarinaa, joka sijoittuu fantasiamaailmaan.

Jos nyt välttämättä haluaa etsiä eroavaisuuksia aikuisten fantasiakirjoihin, niin kirjan pituus ja väkivallan, seksin, ylenmääräisen kieroilun ynnä muun roinan puuttuminen lienee selvä viite. Minä tosin näen sen (raakuuden puuttumisen) plussana.

Täsmennän vielä, että esiintyyhän tässäkin kirjassa julmuutta, mutta se tuodaan esille hienovaraisesti. Julmuus ja kärsimys näkyvät jopa luonnossa: kuinka linnunlaulu lakkaa ja puut lakastuvat.

Pidin kovasti kirjan luontoaspektista ja yleisesti ottaen sen miljööstä. Lukiessani kirjaa tunsin kuin olisin katsonut elokuvaa. Saatoin nähdä maisemien muuttuvan lukeissani sitä mukaa, kun matka eteni.

Jotkin kirjat koen paljon visuaalisempina kuin toiset: tämä kirja kuuluu ehdottomasti erittäin visuaalisiin lukukokemuksiin. En tiedä voiko tätä tajuta, mutta en osaa selittää paremmin.

Kirjan keskeinen teema on itsensä etsiminen. Itseä etsitään kodin ja muistojen kautta: mistä minä olen kotoisin, miksi en muista? Pidän Ellilän tyylistä kirjoittaa: kieli on kaunista, mutta konstailematonta.

Lisäksi havaitsin, että minusta oli ihana lukea kirjaa, jonka ilmapiiri kaikesta huolimatta on lempeä ja toiveikas. Kirjan loppu sai hymyn huulilleni, vaikka samaan aikaan vähän itketti - siis ilosta.


Kirsti Ellilän blogi: Kirjailijan häiriöklinikka 

Kirjan saa ainakin AdLibriksestä.

3 kommenttia:

  1. Ehkä voisin myös tykätä tuosta kirjasta.
    Tykkään ehkä juuri tuollaisesta maailmasta..
    Löytyisköhän meidän kirjastosta?

    voi hyvin=)

    VastaaPoista
  2. Hanne, kannattaa tsekata löytyisikö kirjastosta! Voin lämpimästi suositella tätä. Eksyneiden maailma on runsas ja kiehtova - luulen, että tykkäisit :)

    VastaaPoista
  3. Minä pidin Eksyneistä, sen tunnelmasta ja tarinasta. On myös mukavaa lukea fantasiakirja, joka ei ole liian paksu ja jossa tarina pysyy kompaktisti koossa. Kirjan lempeä ja pohdiskeleva tunnelma viehätti myös kovasti.

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.