tiistai 10. syyskuuta 2019

Lapsettomuus valintana

Lapsettomuus valintana kiinnostaa minua. Osittain siksi, että olen itsekin niin valinnut mutta myös aiheen ympärillä vellovan (ajoittain varsin ahdasmielisen) keskustelun takia.

Olen omia Syitäni valinnalle avannut muun muassa tässä postauksessa, joten en koe tarvetta toistaa itseäni. Jos et jaksa klikata itseäsi Ei äitimateriaalia -postaukseen, voin tiivistää valintani lyhyesti: ei vain kiinnosta mikään lapsiperhe-elämään liittyvä ja olisi mielestäni hieman omituista ryhtyä järjestämään itselleen elämää, joka ei kiinnosta vain siksi, että niin (muka) "kuuluu" tehdä.

Kiinnostuneena otin lukuuni Niku Hoolin ja ja Anna-Sofia Niemisen teoksen Aikuisten perhe - Miksi valitsemme lapsettomuuden?
Kosmos 2019
s. 208

Hooli ja Nieminen on pariskunta ja joutuneet itse pohtimaan paljon lapsettomuutta valintana, sillä Nieminen ei halua lapsia kun taas Hooli olisi halunnut. Kyseessä on sen verran suuri asia, että sitä on täytynyt jollakin tavalla käsitellä. Ehkä tämä kirja on osa käsittelyprosessia.

Aikuisten perheen rakenne on selkeä. Siinä pohdintaan lapsettomuutta (ja myös perheen käsitettä) sekä henkilökohtaisella että yhteiskunnallisella tasolla. Kirjassa kerrotaan useiden vapaaehtoisesti lapsettomien tarina. Läpi kirjan taustalla kulkee Hoolin ja Niemisen omat pohdinnat, havainnot ja asenteet.

Minun oli ajoittain vaikea ymmärtää erityisesti Hoolin ajatuksenkulkua, koska jotkin hänen pohdintansa tuntuivat olevan kuin toiselta planeetalta. Hooli esimerkiksi listaa plussia siitä, miksi hän haluaisi lapsia. Nämä plussat hän on jakanut sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin ja ne olivat mielestäni hieman omituisia. Vai miltä kuulostaa "lapsesta saisi hyviä postauksia sosiaaliseen mediaan." Tai "lapsella voisi ylpeillä, jos tai kun hänestä tulee hyvä jossain."

Kirjassa pohditaan, millä sitten täyttää elämänsä, jos ei kerran lapsia "hanki". Minusta sekin on varsin asenteellinen lähtökohta ja alleviivaa juuri sitä asennetta, että lapsia täytyy tehdä, koska muuten ei elämässä ole sisältöä tai ainakin sitä (sisältöä) täytyy jotenkin erityisesti etsiä tai hakea. Minulla ei tuollaisia "ongelmia" ole koskaan ollut, mikä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö joillakin voisi olla.

Hyvää kirjassa on haastateltavien kirjo eli monenlaista persoonaa ja tarinaa esiintyy. Koen myös tärkeänä, että aiheesta keskustellaan ja "normeja" kyseenalaistetaan.

Silti läpi kirjan kulkeva "mieli voi muuttua" -asenne hieman häiritsee, jopa ärsyttää. Mietin miksi se niin tökkii minua ja tulin siihen tulokseen, että sitä saavat lapsettomuuden valinneet muutenkin kuulla ihan tarpeeksi, joten tällaista kirjaa lukiessa ei jaksaisi niitä kaikkia kliseitä kuulla.

Aloittelin eilen lukea Heini Maksimaisen teosta Vauvattomuusbuumi. Olen vasta ihan alussa, mutta ainakin toistaiseksi teos vaikuttaa tietokirjamaisemmalta (mikä miellyttää minua) kuin vaikkapa tämä Aikuisten perhe.

17 kommenttia:

  1. Hmmmm... saattaisi olla punainen vaate tämä kirja minulle kun siellä se "mieli voi muuttua" -asenne on mukana. Toisaalta kiinnostaisi nuo haastattelut. Pistän harkintaan. :) Omana kokemuksena muistan erinomaisesti kuinka vihasin sitä kun minulle miltei tuntemattomat ihmiset jankuttivat, että "kyllä se biologinen kello vielä rupeaa kuule sullakin tikittämään". Aarrggghhhh!!!
    Onneksi nyt olen jo niin vanha, että enää ei tarvitse moisia kommentteja kuulla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllähän se mieli voi muuttua ihan minkä tahansa asian suhteen, mutta on kumma juttu kun sitä korostetaan nimenomaan tässä asiassa. Harvemmin sitä julistetaan silloin kun joku ilmoittaa haluavansa lapsen.

      Samaa skeidaa olen kuullut. Aiemmin vedottiin siihen, että "olet vielä niin nuori", myöhemmin "kyllä se mieli vielä muuttuu, kun biologinen kello alkaa tikittää" ja sitten "vielä ehtii" ja onneksi nykyään saa olla aika rauhassa. :D

      Poista
  2. Mieli voi kyllä muuttua... ja muuttui, nimittäin Hoolin mieli: ero tuli tälle pariskunnalle kahden vuoden avioliiton jälkeen. Hooli ei ilmeisesti ottanut todesta Niemisen päätöstä, vaan uskoi sen muuttuvan ja kun se ei muuttumut, niin yritti sopeutua lapsettomuuteen, mutta ei onnistunut siinä.
    Minä en kyllä suosittelisi lasta ihmiselle, joka haluaa lapsen somessa esiteltäväksi ylpeilyn aiheeksi.
    Näin tämän pariskunnan Perjantai-keskusteluohjelmassa. Siinä jo huomasin, miten Hooli korosti, että nyt on tämä vaihe, mutta kuka tietä, mitä myöhemmin tapahtuu. Toivottavasti kumpikin löytää kumppanin, joka on samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan joka ikinen ihminen maailmassa varmaan tiedostaa, että mieli voi muuttua minkä tahansa asian suhteen. On kuitenkin asioita, jotka henkilö "vain tietää". En suinkaan ole ainoa, joka on "aina tiennyt", ettei halua lapsia, vaikka on pitänyt option auki lähinnä siksi, että muut sitä odottaa. Lasten saaminen ei ole kuitenkaan koskaan kiinnostanut minua missään määrin.

      Minua risoo tässä kirjassa se, että toisen mielipidettä ja valintaa vähätellään juuri tuolla tokaisulla ja se, että sitä korostetaan tällaisessa kirjassa. Tuskinpa äitiyttä tai vanhemmuutta käsittelevien kirjojen punaisena lankana taustalla kulkee asenne, että mieli muuttuu ja vieläpä kadut lastenhankintaa.

      Luin taannoin Hoolin ja Niemisen erosta jonkin lyhyen jutun Iltapulusta. Siinä ei kerrottu syytä erolle eivätkä Hooli ja Nieminen kommentoineet asiaa. Eron syy ei siis välttämättä ole lapsettomuus vai ovatko he esiintyneet jossain ohjelmassa sen jälkeen ja kertoneet eron syistä?

      Hoolin mieli ei muuten ole muuttunut, jos hän joskus saa lapsia. Hänhän on alun perinkin halunnut lapsia, joten hänen mielensä on pysynyt samana. Näin minä sen näen.

      Poista
  3. Vai tuli heille ero. No minusta se oli kyllä aika ennustettava asia, vaikka toki saattoi johtua jostain muustakin. Mutta kyllähän tässä lapsiasiassa molempien pitää olla samalla linjalla jo alusta asti, eihän siitä muuten mitään tule.

    Hullu ajatus kyllä, ettei elämässä voisi olla mitään sisältöä ilman lapsia. Enpä minäkään ole ehtinyt kärsiä sisällön puutteesta! Eikä mielikään ole muuttunut, vaikka täytän pian 47. Kun on tarpeeksi painavat syyt, eivät ne mihinkään haihdu iän myötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltalehti uutisoi erosta viime kuussa mielestäni ivallisen otsikon kera (laitan linkin kommenttini loppuun). Ovat ilmeisesti onkineet tietonsa Helsingin käräjäoikeudesta paremman tekemisen puutteessa. Kumpikaan osapuoli ei käsittääkseni ole missään kommentoinut asiaa (pikaisesti googletin enkä löytänyt muuta tietoa, mutta toki voin olla väärässä). Siksi en halunnut asiasta mainita blogikirjoituksessani, koska emmehän voi tietää, mitkä syyt ovat eroon johtaneet enkä koe mielekkääksi spekuloida toisten yksityisasioita blogissani.

      Pariskunnan haastatteluja en ole katsonut enkä muutenkaan seurannut heidän esiintymisiään missään mediassa. Mietin muuten, että jos kerran korostetaan mielen muuttumisen mahdollisuutta, niin miksi se sitten olisi este suhteelle: kun voihan sen toisen mieli joskus muuttua ja halut siten kohdata. Ai niin, ainoastaan lapsettomuuden valinnut voi muuttaa mieltään ja sitä hänelle hoetaan joka tuutista - ei tietenkään se toinen. Tämä siis sarkasmia, mutta näinhän ne odotukset ja asenteet juuri menevät.

      Minustakin on outo ajatus, että lapsen "hommaaminen" olisi jonkinlainen "tekeminen" ja sisällön hankkimista elämään, kun ei muuta keksi. Mutta kukin tyylillään :D

      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/a7fa187f-7f97-4e11-8336-770fb1b28e71

      Poista
  4. Kyllä mieli voi muuttua (kuten minulle kävi, mies odotti kärsivällisesti 7 vuotta), mutta ei sen tarvitse muuttua. Minä en taida tätä kirjaa lukea, sillä olen jotenkin allerginen ihmisille, jotka yrittävät julkisesti perustella omaa kantaansa muuttaaksen muiden mielipiteitä. Enkä oikein voi niellä sitäkään, että lapsi jotenkin "hankittaisiin" somekuvia varten... (pyörittelee silmiään...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä kirjassa yritetä "käännyttää" ketään. Kirjassa vapaaehtoisesti lapsettomat kertovat syistään siihen, miksi ovat valinneet lapsettomuuden. En oikein ymmärrä, miksi sellaisesta ei saisi kertoa kun vanhemmuudesta kuitenkin keskustellaan paljon. Sitä "käännytystä" saa kuulla nimenomaan kuulla niiltä, joilla on lapsia.

      Lapsettomat joutuvat ikään kuin olemaan puolustuskannalla jatkuvasti ja perustelemaan valintaansa siksi, ettei heitä pidettäisi itsekkäinä hylkiöinä, vastuuttomina hulttioina ja ikuisina lapsentasolle jääneinä bilettäjinä jne. Toivottavasti koittaa aika, kun tällaisia kirjoja ei enää tarvita.

      Edelleen haluan muistuttaa, että kukaan ei ole väittänyt, ettei mieli voisi muuttua. On kuitenkin mielestäni kummallista, että juuri tuo kulahtanut fraasi seuraa nimenomaan lapsettomuuden valinneita - lapsen saamista ei kyseenalaisteta.

      Poista
    2. Tarkennus: halua saada lasta ei kyseesnalaisteta ja toitoteta, että mieles voi muuttua. Kertoo paljon vallitsevasta normi- ja asenneilmapiiristä.

      Poista
    3. Juuri näin se menee. Luulen, että on paljonkin lapsen saaneita, jotka katuvat, mutta koska asia ei ole enää peruttavissa, niin siitä ei puhuta. Tällä mielen muuttumisella on tabuluonne.

      Nykyään on kyllä myös kannustusta lapsettomuuteen liikakansoituksen vuoksi. Minusta asia on yksityinen ja intiimi eikä kukaan ulkopuolinen, sukulainen, tuttava, yleinen mielipide tai valtio saisi puuttua tällaiseen asiaan, minkä jokainen on "aina tiennyt" omalla kohdallaan.

      Poista
    4. Jonkin verran näkyy noita katumisjuttuja lehdissä, mutta ymmärrettävästi niissä ei yleensä esiinnytä omalla nimellä. Voin kuvitella, millaisen paskamyrskyn henkilö saisi niskaansa kertoessaan, että lapsen saaminen kaduttaa. Mutta se on aivan eri aihe jo.

      Itse lähinnä tarkoitin sellaista, että laspen saamiseen suhtaudutaan lähes aina ilolla ja henkilöä onnitellaan. Myöskään lapsia haluavaa ei teilata heti alkuunsa tenttaamalla "oletko varma, että haluat lapsia" ja "entä jos alkaakin kaduttaa" ja sitten kun on jo raskaana, niin "vielä ehtii abortoida" tai muuta yhtä kehittävää.

      Sen sijaan lapsettomuuden valinnut, joka sinänsä ei edes tee mitään, saa niskaansa kauhean kysymyspatterin ja pitäisi ihan perustella kantaansa (mielestäni kenenkään ei pitäisi) ja AINA muistetaan hihkua, että "mieles vielä muuttuu". Ja tätä holhoamista "saa" sitten kuunnella niin kauan, kunnes alkaa näyttää siltä ettei lisääntyminen ole enää ajankohtaista. Että onko ihme, että tuo fraasi hieman tympii.

      Mielestäni on ihan asiallista mainita myös lapsien hankkiminen eräänä ilmastonmuutokseen liittyvänä tekijänä. Faktojen kertominen ei ole syyllistämistä eikä kannustamista mihinkään muuhun kuin pohtimaan omaa hiilijalanjälkeään ja se tekee hyvää kaikille. Kaikenlainen synnytystalkoilu sun muu on oksettavaa. Päätös hankkia tai olla hankkimatta lapsia on tosiaan jokaisen oma asia ja sitä pitäisi kunnioittaa.

      Luen tällä hetkellä sitä Heini Maksimaisen Vauvattomuusbuumia ja olen oppinut, ettei ole ensimmäinen kerta kun lasten saamiseen yritetään vaikuttaa poliittiselta tasolta. Mielenkiintoista.

      Poista
  5. Varmaankin mieli voi muuttua,olen tuntenutkin sellaisen pariskunnan. Ei ole helppoa jos toinen haluaa ja toinen ei. Mutta kaikilla on oikeus joko haluta tai ei haluta lapsia, se on jokaisen oma päätös. Tosin jossain vanhoillisissa kulttuureissa sellaista valintaa ei varmaan voi tehdä vaikka haluaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milloinkohan lapsettomuudesta valintana ollaan valmiita keskustelemaan ilman että aihetta domioi "huoli" mielensämuuttamisesta. Yleenstä tästä ovat huolestuneita erityisesti ihmiset, jotka ovat valinneet saada lapsia. Jännä juttu.

      Mielestäni nämä vapaaehtoisesta lapsettomuudesta kertovat kirjat ja muu keskustelu viestii siitä, että asia aletaan tiedostaa ja nyt halutaan vähentää niitä ennakkoluuloja ja negatiivisia mielikuvia jotka lapsettomuuden valinneisiin liittyy. onkin jo korkea aika.

      Poista
  6. Lisään tuohon omaan kommenttiini siitä, että kukaan ei saisi puuttua vielä sen, että joku yläraja olisi ehkä hyvä säätää, koska on lahkoja joissa naiset määrätään synnytyskoneiksi ja kaikkihan siinä kärsivät, jos perheessä on toistakymmentä lasta.

    Lapsettomuudesta huomauttelu taitaa olla pian menneisyyttä. Nykyiset lapset saavat varmaan jo ympäristön asiaan puuttumatta (piikittelemättä, kadehtimatta, mikä on myös yleistä) aikuistuessaan valita vapaammin, mitä tekevät.
    Jos lapsiluku on yli kolme, niin kyllä siinä on myös alettu kysellä syytä holtittomuuteen. Kuten toteat, Elegia, niin aika on muuttumassa parempaan päin.
    Itse kolme lasta synnyttäneenä ajattelen nyt, että yksikin olisi riittänyt, vaikka tietenkään en ketään antaisi pois (tämähän on aina sanottava!), lapsenlapsiakin kun pitäisi muistaa huomioida tasapuolisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeita asioita nuo lapsilukuun puuttumiset. Ihannehan tietysti olisi, kun ihmisiä ei käytettäisi hyväksi ja nainen saisi itse päättää, kuinka paljon lapsia haluaa synnyttää. Ylärajat ehkä vaikuttaisivat siten, että naiselelta kielletään raskauden aikainen seuranta. Toisin sanoen ei uskalleta mennä lääkäriin, jos lapsiluvuksi asetettu raja on saavutettu.

      Toivon tosiaan, että tulevat nuoret saavat halutessaan rauhassa päättää lapsiluvustaa - oli se sitten 0 tai enemmän - ilman ympäristön asettamia paineita ja syylistämistä ja vähättelyä.

      Poista
  7. Näin tuon Perjantain haastattelun ja mietin, mitenköhän tuolle parille käy. Lapsikysymyksessä on vaikea tehdä kompromisseja, siihen täytyy kasvaa. Oli päätös sitten sitten puoltava tai kieltävä. Minusta lapsiasiasta on tehty paljon suurempi kuin sen tarvitsisi olla. Elämänkulkuun voi toki itse vaikuttaa, mutta nykyajassa se on mennyt liiallisuuksiin. En silti haluaisi palata aikaan, jolloin lapset olivat itsestäänselvyys pitkälti siksi, että niitä vain tuli vuoden välein, halusit tai et. Esimerkiksi isoäitini, kolmen lapsen äiti, on sanonut, ettei niillä lapsilla olisi ollut niin väliä. Kaikella kunnioituksella lapsiaan kohtaan kuitenkin. Isäni, jolle lapset ovat olleet kyseenalaistamaton itsestäänselvyys, piti isoäitini puheita erittäin tuomittavina. On tosiaan tabu, että hankitut tai saadut lapset herättävät joskus tunteita siitä, mitä olisi, jos näitä lapsia ei olisi tullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en tosiaan mitään haastatteluja ole nähnyt, joten en osaa niihin ottaa kantaa. Seurustelin itse parikymppisenä miehen kanssa, joka halusi lapsia. Hän oli tietoinen, etten niitä "ainakaan nyt" halua enkä välttämättä koskaan mutta odotteli, että muutan mieleni. Asiasta tuli kynnyskysymys meille ja päätin lopulta suhteen tultuani raskaaksi ja tehtyäni abortin. Silloin vasta tajusin, ettei kaikkien ole pakko tehdä lapsia, vaikka sitä pidetään normina.

      En oikein saa otetta tuosta, että lapsiasiasta on tehty suurempi kuin sen tarvitsisi olla. Joillekin se on suuri asia ja nykyään kun yhä enenevässä määrin voi valita lapsettomuuden, siitä joutuu väkisinkin käymään keskusteluja parisuhteessa.

      Itse olen sinänsä onnekas, että suvussa on muutenkin valittua lapsettomuutta, joten minulle se ei sinänsä ole mikään ihmeellinen asia. Kuulun myös siihen joukkioon, joka on oikeastaan aina tiennyt, ettei halua lapsia vaikka ei ole sitä sen kummemmin ääneen maininnut. Se on vain jokin sisäinen vahva tunne.

      Parhaillaan lukemani Vauvattomuusbuumi avaa mielestäni todella taiten lapsettomuuteen liittyää historiaa ja asenteita ja niiden hidasta muuttumista. Siinä myös käsitellään eri "reittejä", miten lapsettomaksi on päädytty. Kaikille päätös ei ole niin helppo kuin esimerkiksi minun kaltaisilleni. Vauvattomuusbuumissa myös perustellaan hyvin, miksi tämä aihe ansaitsee tulla näkyväksi.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.