torstai 18. kesäkuuta 2009

Kadonnutta isää etsimässä



Virpi Hämeen-Anttila: Muistan sinut Amanda



Markus on kolmekymppinen mies, joka on hieman hukassa itsensä ja tulevaisuuden toiveidensa kanssa. Parisuhdekin on kriisissä Markuksen pohtiessa salaa mielessään onko suhde Sannan kanssa tosiaan sitä, mitä hän haluaa.

Ennen kuolemaansa Markuksen äiti paljastaa pojalleen järisyttävän salaisuuden. Hän kertoo, ettei Markuksen isä olekaan kuollut, kuten on pojalleen uskotellut. Äidin viimeinen toive on, että Markus etsisi isänsä ja sanoisi hänelle, että äiti on antanut anteeksi.

Toisaalla Noora painiskelee väitöskirjan tekemisen ja epämääräisen miessuhteensa kanssa. Noora tapailee varattua miestä eikä muuta (siis sitoumuksia) kaipaakaan.

Molemmat, sekä Noora että Markus, päätyvät matkustamaan eri syistä, mutta heidän tiensä kohtaavat Italiassa.
Tarina olisi mahtunut hieman vähempäänkin kuin viiteensataan sivuun. Onko se sitten hyvä vai huono asia, jää kunkin itse mietittäväksi.

Kirjaa venytti lähinnä kilometrin pituiset dialogit, joissa keskusteltiin milloin Nooran väitöskirjaan liittyvistä aiheista, milloin politiikasta, milloin jostain muusta.

En voinut välttyä ajatukselta, että kenties Hämeen-Anttilalla oli jonkinasteinen tarve kirjallisuussnobbailuun. Oli miten oli, se oli toisaalta hyvin mielenkiintoista, mutta toisaalta mielestäni myös eräs uskottavuutta nakertava elementti.

Erityisen hyvin tämä tuli esille Markuksen äidin ja ”kuolleista nousseen” isänsä kirjeenvaihdosta. Markuksen äidin asemassa en olisi jaksanut jaaritella politiikasta, kun taustalla oli paljon polttavampi motiivi kirjeenvaihtoon: Nimittäin se suuri kysymys, miksi mies hylkäsi hänet ja heidän lapsensa.

Samaa (mielestäni omituista kärsivällisyyttä) on havaittavissa muutamissa muissakin keskusteluissa. Itse asiaan ei meinata päästä millään.

Ymmärrän kyllä, että joskus on valotettava taustoja, että totuuden voisi jollain tasolla ymmärtää, mutta mutta… Kun on näin suuresta asiasta kyse, niin ainakaan minun luonteellani ei tuollaisia keskusteluja voisi käydä ennen kuin ne ns. pääasiat ovat tiedossa.

Tästä kaikesta huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) kirja imaisi mukaansa. Kieli on helppolukuista, joka valuu eteenpäin varsin vaivattomasti. Täytyy antaa kyllä tunnustusta Hämeen-Anttilalle hänen erinomaisesta taidostaan ottaa ja pitää lukija mukana ihan koko kirjan ajan.

Hyvä kirja siis kokonaisuutena, tuskin maltan odottaa että saan käsiini Alastonkuvia ja Suden vuoden!

***

Lisää kirjasta Otavan sivuilla.

6 kommenttia:

  1. Hämeen-Anttilan tyyli taitaa olla juuri tuo jaarittelu ja taustojen valottaminen. Aloitin vasta Sokkopelin luvun. Toisaalta ihan mukavasti etenee, mutta välilä on tuota keskustelua vähän pitemmälti.

    VastaaPoista
  2. Hämeen-Anttila on yksi suursuosikeistani, lähes kaiken olen lukenut, mutta en tätä. Täytyypä lainata. Itse en ole vielä kokenut kirjoja jaaritteleviksi tai liian pitkiksi, saa nähdä miten tämän kanssa käy. Kiitos muistutuksesta, että tämäkin kirjailija on olemassa.

    VastaaPoista
  3. Heippa!!!

    ehkä en hanki tätä kirjaa...??
    Ostin tuon " slummien miljonnäärin" ja ""Poika raidallisessa pujamassa"..
    Olen hidas lukemaan..
    Aloitan pyjamalla...

    kiva lueskella sun analysointia ja ehkä sen innoittamana hankkia itselleen lukemista...
    hyvää Juhannusta sulle!!!!

    VastaaPoista
  4. Hansu, minusta tuo vatvominen on omalla tavallaan silti aika kiehtovaa, vaikka juuri se minusta sai aikaan esim. tämän kirjan epäuskottavuuden.

    Sokkopeli ei ollut kovin hyvä, mutta senkin luki kernaasti loppuun. Perijät ja Kolmastoista lapsi olivat huomattavasti parempia kuin Sokkopeli. Tämä Amandakin on huomattavasti parempi kuin Sokkopeli.

    Pellon Pientareella, Minulla on ylväs tavoite lukea kaikki Hämeen-Anttilan kirjat. Tässä on kyllä eniten "jaaritusta", jos vertaan hänen aiemmin lukemiini kirjoihin. Niissä se "jaarittelu" ei jäänyt erityisemmin mieleen. ;)

    Hanne, Kyllä minä pidin tästä kirjasta kaikesta huolimatta - tai juuri siksi. ;)

    Poika raidallisessa pyjamassa on minulle ihan tuntematon. Kenties kirjoitat siitä pari sanaa, kun saat sen luettua? Tykkään lukea toisten arvioita kirjoista ja hankin paljon kirjoja juuri toisten arvioiden perusteella :)

    VastaaPoista
  5. Minä pidin juuri niistä keskusteluista, koska niissä taustoittui niin paljon henkilöiden menneisyydestä ja heidän suhteestaan tieteeseen ja taiteeseen. En osaa pitää niitä snobbailuina, koska ne on jotenkin niin luontevasti käsiteltyjä asioita (vaikkeivät ainakaan minun jokapäiväisiä keskustelujanai muistutakaan :)).
    Mutta kiva että olet löytänyt Hämeen-Anttilan! Minä en ole lukenut Alastonkuiva-romaania, joten odotan innolla mitä sinä siitä kirjoitat.

    VastaaPoista
  6. Tuima, minustakin ne keskustelut olivat ihan antoisia, mutta samaan aikaan epäuskottavia mielestäni juuri siksi, että on vaikea kuvitella ihmisten toimivan noin sellaisissa olosuhteissa. Sen takia minun oli ihan pakko mainita niistä, koska ne herättivät ristiriitaisia tunteita. :)

    Mutta ehdottomasti on ollut rikkaus löytää Hämeen-Anttila! Harmittaa, kun en taannoin ostanut sitä "Alastonkuvia" divarista, kun sen sieltä löysin. Viime kerralla sitä ei enää ollut, mutta täytyy tehdä laajempi kierros taas jossain vaiheessa.

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.