maanantai 24. elokuuta 2015

Avautuminen lennosta

Whitby, North Yorkshire

Matkaan kolmisen viikon kuluttua Washingtoniin (D.C.). Vietän siellä vajaa viikon ja jatkan sitten matkaa jonnekin.

Tarkoitus olisi jälleen yhdistää kaupunkilomailu ja luonnon ihanuudet, kuten kesäkuisella Brittilän road tripillä (tämän postauksen kuvat ovat kys. reissulta). En jaksa pelkkää ihmishälinää päivästä toiseen, joten luonnolliset kohteet ovat ikään kuin pakollisia, ettei pää räjähdä.

Ambleside, Cumbria

Suurin haaste minulle on lentäminen. En pelkää lentämistä, siitä ei ole kyse. Inhoan lentäen matkustamista kaikkine pakollisine oheistoimineen: ihmismassat, yleinen hälinä ja meteli, jonottaminen joka paikassa, turvatarkastuksessa "riisuminen" ja yleensä sen jälkeen "pääsen" jostain syystä usein vielä erityissyyniin jne.


Lentokoneessa tylsistyn, koska yleensä hyvä keskittymiskykyni ei toimi siellä eli minulla on vaikeuksia lukea tai katsoa "telkkaria". Minulla on myös suuria vaikeuksia pysyä paikallani niin pitkiä aikoja putkeen. Kaikki äänet raapivat päätäni ja kuulostavat moninkertaisilta.

Lennolla lääkitsenkin itseäni punkulla. Se rauhoittaa ja pystyn sen avulla yleensä sietämään melskeen ja ehkä jopa lukemaan jonkin verran - jos ei muuta, niin lehteä. Tällä kertaa ajattelin kokeilla, miten novellien lukeminen sujuisi lentokoneessa. Novellit ovat sen verran tiiviitä, että kenties niihin pystyy paremmin keskittymään lennon aikana.


Lennon jälkeen olen kuin perseeseen ammuttu karhu eli harvemmin kykenen lentopäivänä muuhun kuin hankkiutumaan johonkin piiloon (eli hotellihuoneeseen) rauhoittumaan. Minulta voi palaa hiha pelkästään laukkuja odotellessa, kun ihmiset tunkevat siihen hihnaan kiinni tukkien koko edustan. Yritä siinä sitten kaapata se oma laukku!

Mikseivät ne urpot (oops, sori) voi seistä muutaman metrin päässä ja siirtyä hihnalle vain noukkimaan oman laukkunsa sen tullessa kohdalle? Pakko sanoa, että suututtaa tuollainen itsekäs idioottimaisuus, ja se suututtaa minua potenssiin sata kaiken sen tuntikausia kestäneen hälinän ja hyörinän jälkeen. Joudun monesti käyttämään viimeiset itsehillinnän rippeeni, etten räjähdä ja ala riehua. Tai peräti itkeä, kun olen niin "loppu". Tuo olotila menee ohi, kun pääsen rauhoittumaan ja olemaan itsekseni.

Blackeney Point, Norfolk

Tiedostan siis tämän "ongelman" ja siksi lentäminen rasittaa jo etukäteen. Vielä en ole keksinyt, miten saisin itseni sietämään paremmin nuo lennot oheistoimineen. Tunnistaako kukaan muu tällaisia "oireita" itsessään? Miten sinä selviät lentomatkasta vai nautitko lentämisestä kaikkine oheistoimineen?

Whitby, North Yorkshire

Blackpool, Lancashire

Buxton, Derbyshire

16 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Viimeiset lentokokemukseni olivat niin kammottavia, että olen ollut vapaaehtoisesti lentolakossa viimeiset viisi vuotta. Vähitellen olen alkanut unohtaa koettelemukset ja välillä jopa suunnittelen lentomatkaa jonnekin (lähinnä koska lapset haluaisivat käydä jossakin muuallakin kuin Tallinnassa tai Tukholmassa). Joten lähetän tsemppiä tulevaan lentoosi, kun en muutakaan osaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. Nyt alkoi kiinnostaa, millä tavalla kammottavia lentokokemuksia. Siis sen yleisen hälinän ja hyörinän takia vai onko ollut pomppuisia lentoja?

      Kiitos tsempeistä, tulee tarpeeseen. Pitkien lentojen jälkeen olen tosi alamaissa yleensä vuorokauden tai siihen asti, kunnes saan nukuttua oikein kunnolla. Kun sen tiedostaa, ymmärtää onneksi että masentavaa olotilaa kestää vain rajatun ajan. Eli en mene koko reissu pilalle sen takia. :)

      Poista
  2. Heh! Ollaankohan me oltu samalla "lennolla" :D Mikään ei ole niin rasittavaa kuin ne rynnivät ihmiset, ensin koneen laskeuduttaua tunkevat kaikki siihen kapealle käytävälle vaikkei siitä sen nopeammin ulos pääse kuitenkaan. Matkalaukkujonotukset kuvasit kyllä oivallisesti. Minä kävelen yleensä sinne mutkaan, lähelle laukkujen tulo luukkua, koska yleensä siellä on hiljaisinta. Eivät taida jaksaa taapertaa sinne asti ;)

    Nautinnollia kuvia ja nuo pitsipenkit suorastaan huutavat istumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, taitaa olla valitettavasti yleinen ilmiö joka lennolla. Nyt kun mainitsit ryysijälähtijät, niin tuli mieleeni pesänrakentajat. Siis ne, jotka koneeseen saapuessaan tukkivat käytävät alkaessaan availla laukkujaan ja levitellä kamojaan. Miksei voi vain laittaa sitä laukkua sinne tavaratilaan ja odottaa, että jengi on koneessa ja sitten rakentaa sen saamarin pesän! Kyllä siinä ehtii sen ruuhkankin jälkeen ennen kuin kone lähtee minnekään.

      Vaihtoehtoisesti voi ottaa tarvitsemansa kamat valmiiksi pois laukusta koneeseen pääsyä odotellessa (tätä teen itse: tungen urgentit kamat käsilaukkuun), niin ei tarvitse tukkia koko käytävää. Olisi huomattavasti helpompaa, jos ihmiset ajattelesivat muitakin kuin itseään! Ei luulisi olevan liikaa vaadittu ja moni ajatteleekin, mutta valitettavasti yhtä moni ei.

      Huh, helpotti. :D

      Poista
  3. Joo, terve järki tuntuu puuttuvan monelta matkustajalta. Viimeksi en meinannut päästä koneesta pois ollenkaan, kun eräs hieman humalainen tyyppi jäi penkomaan laukkuaan keskelle käytävää, eikä väistynyt vaikka kuinka sanoin "anteeksi!". Huomasi kyllä että siinä seisoin...

    Onneksi ei ole vielä osunut sellaista matkaa, että tarvitsisi kuunnella lapsen itkua koko lennon ajan, tai kestää penkin potkimista. Ehkä etelän lomakohteisiin matkustavat saavat sitten kärsiä enemmän maailmanlopun meiningistä ja öykkäröinnistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, minulla oli varmaan palanut käpy totaalisesti tuollaisessa tilanteessa. En todellakaan ole parhaimmillani pitkän lennon jälkeen ja siihen päälle sitten vain oman napansa näkevät kanssamatkustajat, niin aargh.

      Minullakaan ei ole (onneksi) osunut kohdalle niitä ns. juoppolentoja, joista joskus Iltapulusta saa lukea. Ehkä ne känniset häiriköijät tosiaan ovat enemmänkin siellä turistilomakohdelennoilla. Sen sijaan olen saanut kokea, kun lapsi potkii takana istuimen selkänojaa eikä vanhempi puuttunut asiaan mitenkään. Se suututti ja pyysin pentua lopettamaan, jolloin vanhempikin puuttui asiaan ja loppui se potkiminen.

      Poista
  4. En minäkään lentämisen oheistoiminnoista pidä, mutta en varsinaisesti niitä inhoakaan. Toki se ryysis, ihmisten rynniminen, ahtaat tilat ja typerät kanssamatkustajat (mä itsehän olen täydellinen kanssamatkustaja) ärsyttävät, mutta jotenkin onnistun aina sietämään tuota kaikkea.

    Keskittymisvaikeudet tunnistan itsessäni erinomaisen hyvin. En pysty katsomaan elokuvia enkä lukemaan kirjoja - tai edes lehtiä - vaikka aina niin kuvittelen ja ostan lentokentältä jotain luettavaa (jota en lue sitten koskaan).

    Vannon myös punkun nimeen. Viimeisimmällä Intian-matkalla pääsin jo lentokentän loungessa hyvään vauhtiin, ja homman viimeisteli se, että pääsin jostain syystä bisnesluokkaan, jossa juomia oli kohtuullisen hyvin tarjolla. Sen jälkeen onnistuin kerrankin jopa nukkumaan lennolla. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin siedän alussa paremmin, mutta enemmän joutuu aikaa sellaisessa hälyssä viettämään, sen huonommin sitä kestän ja saan tosiaan käyttää kaiken tahdonvoimani, etten räjähdä. En väitä olevani itse mikään täydellinen kanssamatkustaja, mutta pyrin kyllä ottamaan toiset huomioon, koska se sujuvoittaa kaikkien elämää. Minusta on myös ihan normaalia ajatella muitakin ihmisiä ja etenkin ihmismassojen ympäröimänä en oikeasti tajua, miten jotkut ilmeisesti kuvittelevat olevansa ainoita ihmisiä maailmassa ja voivansa tehdä mitä tahansa?!

      Koska en jaksa ihmisiä isoina annoksina, niin onnekseni minun ei tarvitse olla ihmisten parissa juuri ollenkaan. Olen onnekas, että voin elää näin "erakkomaista" elämää. :D

      Kiva kuulla, että joku muukin nautiskelee rauhoittavia taikajuomia lennolla. Itse olen kivassa pikku hiprakassa lähes koko lennon (juon todella hitaasti eli en mitään perskännejä vedä), niin se auttaa sulkemaan kaiken muun ulos. BA:lla saa ilmaista viinaa lennoilla muutkin kuin bisnesluokka. Finnairia en käytä ikinä ja siellähän vissiin joutuu viinasta maksaa erikseen :D

      Poista
  5. MInua harmittaa myös nuo kaksi asiaa, ettei ole suunniteltu etukäteen lentokassia ja että lähtiessä yritetään tunkea perältä ensimmäisenä seisoskelemaan käytävälle. Jos olen käytäväpaikalla, niin nousen yleensä äkkiä ylös kädet molemmin puolin aitana ja pidättelen takana olevia näin siihen asti, että kaikki edessä olevat, jotka haluavat, ovat saaneet poistua. Sitten luon tiukan opettajankatseeni takana käsiään väänteleviin ja kävelen arvokkaasti ulos heidän sadatellessaan perässäni.

    Muutoin suhtaudun lentämiseen rauhallisesti. Olen matkustanut niin vähän, että minulle siinä on vielä jotain luksusta. :)

    Eräällä lennolla oli niin pahoja kuoppia, että pari islaminuskoista irrottautui turvavöistä ja siirtyi käytävälle rukoilemaan. Silloin pelotti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lentokassi, hyvä sana! Otan käyttööni. Sellaisen voi tosiaan jo pakata valmiiksi käsimatkatavaralaukkuun ja sitten vain napata sen esille ilman puolta päivää vievää tonkimisdraamaa käytäväntukkeena.

      Hyvä metodi sinulla tuohon koneesta poistumiseen. Itse istun yleensä ikkunan vieressä ja jos ei heti sieltä nouse kököttämään käytävälle, on vaikea päästä pois sieltä penkiltä käytävälle, kun ihmiset jyräävät ohi.

      Minä olen välttynyt pahoilta ilmakuopilta, mutta muutaman kerran on käynyt niin että lentokone nouseekin kesken laskun takaisin, eli ollaan vain muutamien metrien korkeudella kiitoradasta ja sitten noustaankin uudelleen. Ekan kerran kun näin kävi, olin ihan järkyttynyt. Selvisi kuitenkin, että tuulisen sään takia kone oli niin huonossa kulmassa, että oli turvallisempaa nousta takaisin ylös ja ottaa koko laskeutuminen uusiksi.

      Poista
  6. Voi kun jaan tuon matkalaukkuhihnavitutuksen. Viimeksi perjantaina kyrsi tavattomasti kun väki pakkautui taas ihan hihnan ääreen valliksi niin ettei edes nähnyt tuleeko sieltä millaisia laukkuja. Yleensä seison hyvin kaukana hihnasta ja ryntään hakemaan sitä kun näen siitä vilauksen, mutta nyt oli harvinaisen itsekästä porukkaa kun ei nähnyt vilaustakaan edes koko hihnasta. Huokaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näitä hihnanvalloittajia piisaa joka lennolle. Olen miettinyt onko kyseessä silkka välinpitämättömyys vai ihan aito tyhmyys. Tekisi joskus mieli kysäistä. Toivottavasti en kuitenkaan seuraavalla kerralla laukkuja odotellessa :D

      Poista
  7. Hahahaa, ihana avautuminen. Liukuhihnaryysis ärsyttää täälläkin, siksi yleensä en pidä kiirettä koneesta poistuessa (tai siis kentän läpi kulkemisessa, en tuki koneen käytävää!) että edes osa olis jo ottanut laukkunsa kun sinne hihnalle saavun.
    Mäkin saan yleensä erityisturvatarkastukset osakseni :)
    Koneessa mua ei ärsytä monikaan asia, kun pystyn hyvin lukemaan ja katsomaan leffoja ja siinä kuluu aika suht nopeasti. Ainoa ärsytys on tyypit, jotka esim 12 tunnin lennon alussa ottavat edessäni makuuasennon ja laittaavat istuimen niin kauas taakse kuin mahdollista, tulee ahdistus ja klaustrofobia.
    Joskus pidän korvatulppia päässä kun mullakin on ääniherkkyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, harvemmin ne laukut edes siellä pyörivät vielä, kun sinne pääsee. Tai riippuu tietty kentästä jne. mutta eivät ne sieltä mihinkään katoa. Minun on yleensä lennon jälkeen päästävä vessaan hetkeksi rauhoittumaan.

      Ei minuakaan yleensä koneessa mikään ärsytä, mutta se yleinen touhutus ja lentomelu rasittaa. Samoin se, ettei voi oikein liikkua. Minulla ei yleensä ole mitään kipuja, mutta pitkillä lennoilla saattaa selkä kipeytyä (tokenee kyllä heti, kun pääsee liikuksimaan) ja vatsa menee aina sekaisin ja turpoaa. Näytänkin yleensä lentojen jälkeen siltä kuin olisin raskaana :D

      Poista
  8. Minä lennän vain pakon edessä. Lentäminen on minusta matkustajan aliarvioimista ja hyvin epämiellyttävää. Kerran oli vain vajaa viikko Gardalla ja tietenkin mun laukku tuli KOLME päivää myöhässä. Omalla autolla pitkin Eurooppaa pikkuteitä. Kolmessa-neljässä viikossa tutustuu jo moniin ihmisiin, saa olla paljon maisemissa, ei hälinässä ja todellakin tutustuu maahan. Saksa ja Itävalta ovat jo kuin osa mietä, mutta nyt laajensimme Tsekkin, Puolaan ja Slovakiaan. Itävallassa on kyllä aika ihanaa...aina. R. täyttää seuraavat pyöreänsä joko Irlannissa tai Skoltlannissa. Mehän ei haluta Suomesta pois suvella, mutta noissa maissa kestää olla heinäkuussakin.

    Minä kyllä mieluusti viettäisin muutaman viikon Yorkshiressä. Onneksi R:llä on siellä yksi liiketuttu...katsotaan.

    (Luet kohta Hämärän hetken. Jos muistat, vinkkaa mulle, kun olet sen postannut.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, lentäminen on aikaavievää ja rasittavaa. Ymmärrän kyllä, että turvatoimien on syytä olla tiukat ja onneksi ovatkin. Mutta turhauttaa se silti. Minä olen onneksi säästynyt toistaiseksi laukkujen katoamisilta. Vain kerran olen joutunut odottelemaan laukkua kolmisen tuntia, mutta sain sentään sen. Se aika tosin piti jumittaa Los Angelesin lentokentällä, koska olimme lähdössä road tripille. Minäkin siis diggailen road trippejä ja niitä onkin tullut tehtyä aika runsaasti - myös useita kertoja Euroopassa Jenkkien ja Australian lisäksi.

      Minäpä olen muuten edelleen Suomessa! Ei haluttu kesällä tulla, vaan vaihteeksi näin syksymmällä. :)

      Luen parhaillaan Hämärän hetkeä ja melkoisessa koukussa olen! Ilmoittelen toki, kun olen blogaanut siitä.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.