Sidney Sheldon

Luin välipalaksi erään Sidney Sheldonin kirjan (Kuin rotta loukossaan) ja olin revetä liitoksistani.

Minulla on useita Sheldonin kirjoja, koska luin niitä teininä urakalla – ja okei, luen joskus niitä vieläkin. Sheldonin kirjojen tasoerot ovat todella suuria.

Siinä missä jos huominen tulee on edelleen mielestäni hänen paras teos (ja tv-sarjana myös todella onnistunut – melkeinpä parempi kuin itse kirja) niin Kuin rotta loukossaan taitaa jäädä ihan hännille.

Miksi minua sitten nauratti?

Kirjan päähenkilö on komea lääkäri, ihan psykoanalyytikko. Hänen luonaan kävi mm. eräs homopotilas (ennen kuin hänet murhattiin), jonka hän kuitenkin sai parannettua. Tässä kohden minua jo hieman hymyilytti, mutta yritin olla välittämättä.

Myöhemmin kuitenkin repesin, kun eräs toinen homo anoi tältä komealta psykoanalyytikoltamme apua, että ”voitko tehdä minustakin heteron!!!??” Siihen tämä lekurimme sanoi, että ”kyllä, jos oikeasti haluat”.

Noh, täytyy muistaa että kirja on kirjoitettu 70-luvulla ja silloin nähtävästi homoutta pidettiin sairautena, jonka voi parantaa.

Kirjasta huomaa muutenkin, että se on Sheldonin ensimmäisiä (ellei jopa ensimmäinen, en tiedä). Juoni on aika kliseinen salamarakkauksineen ja muine tavanomaisuuksineen.

Plussaa tulee siitä, ettei kirja ole kovin pitkä ja siinä sentään tapahtuu koko ajan. Muuten sitä ei olisikaan jaksanut lukea.

Pakko muuten mainita vielä eräs hyvä kirja Sheldonilta Jos huominen tulee lisäksi. Nimittäin Timanttidynastia. Sitä suosittelen mahdollisen huomisen tulemisen lisäksi.

Antikrista

Amélie Nothomb: Antikrista


-->

Ennen kuin sanon mitään muuta, on pakko kertoa, että tämän kirjan päätöslause on eräitä kauneimpia (ja karmaisevimpia) koskaan lukemiani.

Tekisi mieleni kirjoittaa se tähän, mutten viitsi. Se paljastaisi liikaa jotain oleellista kirjasta.

Krista on 16-vuotias suosittu tyttö koulussa. Yksinäinen Blanche haaveilee Kristan ystävyydestä ja piireihin pääsemisestä.

Blanchen yllätykseksi Krista huomaa hänet ja heidän välilleen muodostuu eräänlainen ystävyys.

Ystävyys on kuitenkin varsin yksipuolista. Blanchen kanssa kahden ollessaan, Kristasta paljastuu toinenkin puoli. Antikrista on ilkeä ja pahansuopa.

Oikeastaan Krista on narsistinen persoona. Ja kun puhun narsismista, en tarkoita mitään normaalia itserakkautta ja –ihailua, vaan sanan merkityksen mukaista sairaalloista itserakkautta.

Ennen ratkaisevaa käännettä hän ehtii saada paljon henkistä tuhoa aikaiseksi. Ei tietenkään itsessään, vaan muissa.

Blanchen vanhemmat ovat itsekeskeisiä vässyköitä, säälittäviä sadisteja suorastaan, jos minulta kysytään. Minulta ei riitä heille sympatiaa. Blanche on suopeampi heitä kohtaan, mutta kyseessä ovatkin hänen vanhempansa, eivät minun.

Ei ihme, että Blanche on ja hänestä tulee, mitä tulee. Ilman antikristaakin hänen olemassaolonsa oli aika olematonta. Näkymätöntä, niin kuin hän itse kuvaa.

Pidin tästä kirjasta. Sitä ei ole pituudella pilattu, vaan sen ahmaisi yhdessä päivässä.

Antikrista on kipeä kertomus, jossa paha ei periaatteessa saa palkkaansa (koska ei sitä ymmärrä), vaan ensin leviää kuin rutto ja sitten jättää sotatantereen arpiseksi.

Nukkekauhua

Dead Silence

Katsoin tämän jo jokunen viikko sitten, mutten saanut heti aikaiseksi kirjoittaa, joten asia sitten jäi.

Tämä elokuva jäi kuitenkin pyörimään päähäni (ei siksi, että se olisi ollut jotenkin erityisen hyvä), joten pari sanaa siitä nyt.

Nuori pariskunta löytää yllättäen oveltaan paketin, jossa ei ole lähettäjän nimeä. He avaavat paketin ja sieltä löytyy nukke.

Miehen lähtiessä hakemaan sapuskaa ulkoota, jää vaimo nuken kanssa kaksin. Ja kuten arvata saattaa, on tapahtunut kamalia miehen palatessa reissultaan.

Tästä alkaa vaimonsa menettäneen miehen epätoivoinen nukkejahti, joka johtaa hänet takaisin kotiseudulleen. Samaan aikaan poliisi epäilee miestä vaimonsa murhasta, mutta vakuuttuu pian, ettei asia olekaan ihan niin.

Enempää en paljasta juonta, etten tule kertoneeksi kaikkea. Elokuva on hyvin näyttävä ja visuaalinen, siis oikeaa silmänruokaa (ei siis kuitenkaan verta ja suolenpätkiä) lavasteiden ja etenkin nukkien tiimoilta on tarjolla.

Valitettavasti visuaalisuus jää elokuvan parhaaksi anniksi. Edes pääosan esittäjään ei synny mitään tunnesidettä puhumattakaan muista näyttelijöistä.

Tuli tunne, että elokuva oli vain suoritettu. Se olisi voinut olla hyvinkin jännittävä ja jopa kauhea, jos näyttelijät eivät olisi olleet… Miten sen sanoisi, huonoja?

Kenties huono on väärä sana, ehkä tarkoitan irrallisia. Juoni eleli omaa elämäänsä, näyttelijät omaansa vailla minkäänlaista tunnelatausta.

Useinhan sitä jännittää etenkin kauhua katsellessa, että mitenköhän tuon nyt käy. Tässä en pahemmin jaksanut jännitellä, sillä henkilöhahmot eivät tuntuneet mitenkään läheisiltä.

Sääli sinänsä, sillä tästä olisi voinut saada hyvän – ehkä jopa erinomaisen - elokuvan.

Kuvat on lainattu täältä.

Sumuruisku

Lassi Sinkkonen: Sumuruisku

Sumuruiskun pääteema tuntuu olevan poliittinen järjestäytyminen Suomessa ja etenkin työyhteisössä.

Juonen voisi sanoa olevan sivuseikka tässä kirjassa, jossa ihmisten väliset suhteet ja poliittiset katsantokannat ovat pääosassa.

Juoni yksinkertaistettuna onkin seuraava: Mies saa potkut ja etsii uutta työtä. Mies saa uuden työn.

Minulle tuli tunne, että Sinkkonen kirjoitti tämän kirjan saadakseen esittää romaanihenkilöidensä suilla erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä (kenties ne omansa?).

Sinkkonen on kuitenkin varsin diplomaattinen pistäessään henkilönsä puhumaan. Edustettuina voisi kärjistäen sanoa olevan johtotaso, toimihenkilöt ja työntekijät eli duunarit.

Sinkkonen kirjoittaa osin näiden kaikkien puolesta, osin vastaan. Eniten sympatiaa saavat kenties duunarit, mikä sinänsä ei ole ihme Sinkkosen taustan huomioon ottaen.

Kirjan asetelmassa on mielestäni jonkin verran stereotypisiä piirteitä, mutta toisaalta se tehostaa kirjan perussanomaa.

Voisi jopa ajatella, että kirjan päähenkilö lopulta myy idealisminsa ja hänestä tulee muuttuneen yhteiskuntastatuksensa ”tuote”.

Kirjan yleistunnelma on jokseenkin melankolinen ja tyyli naivistinen, mutta itse koin sen kiehtovana. Tämä samainen tunnelma on myös Sinkkosen muissa lukemissani kirjoissa Solveigin laulu ja Solveig ja Jussi.

Naisen osa:

Naisen rooli on joko vaimona tai ”pilluna maailmalla”. Pettäminen on itsestään selvyys ja oikeutus miehelle.

Vaimosta ja lapsista kyllä huolehditaan ja perhettä arvostetaan, mikä voi tuntua ristiriitaiselta ottaen huomioon miesten sikamaiset tavat, joita kirjassa kuvataan.

Naiminen toisten naisten kanssa tuntuu olevan miehille samanlainen oikeus kuin vaikkapa ryyppääminen.

En kuitenkaan koe kirjaa sovinistisena, vaan enemmänkin ajankuvauksena. Jos kirjasta kiihkoa haluaa etsiä, niin kyllä se löytyy niistä poliittisista keskusteluista – ei miehen ja naisen välisistä suhteista, jotka ovat kirjassa sivuseikka.

Mutta niin, pidin kirjasta ja saatan lukea sen joskus vuosien kuluttua uudelleenkin.

Sovinsti tutkii murhaa

Leif GW Persson: Lindamurha

Olin hyvin epäileväinen tämän kirjan suhteen luettuani sen takakannen. Päätin kuitenkin sen ostaa, koska monet ovat sitä kehuneet.

Takakansi ei tuntunut houkuttelevalta, koska siinä kerrottiin kirjan kertovan murhatutkimuksesta.

Ajattelin että viitisensataa sivua pelkkää murhatutkimusta voi olla aika pitkäpiimäistä luettavaa ja varmaan olisikin, ellei sitä ole kirjoitettu hyvin niin kuin Lindamurha.

Juonesta ei siis tarvinne kertoa sen enempää kuin että Linda-niminen nainen murhataan ja sitä sitten tutkitaan koko kirjan verran. Samalla tutustutaan poliisin toimintaan ja yksittäisiin poliiseihin.

Kirjan keskeinen henkilö on komisario Bäckström, joka lienee sovinisti ja varsin itseriittoinen mies. Hän ajattelee naisia lähinnä kävelevinä tisseinä ja suurin osa miehistäkin on hänen mielestään kelvottomia idiootteja.

Jos joutuisin olemaan Bäckströmin kaltaisen miehen kanssa tekemisissä päivittäin (tai edes silloin tällöin) alkaisin varmaan vihata häntä. Aika mielenkiintoinen juttu kuitenkin on, että kirjaa lukiessa hän ei inhottanut minua, vaan ajoittain jopa nauratti ja myös säälitti.

Lindamurhan parasta antia onkin sarkastiset heitot ja ihmisten (etenkin Bäckströmin) ajatukset. Siis ne, joita ei lausuta ääneen, vaikka mieli tekisi. Ilman niitä kirja ei olisi ehkä edes kiinnostava ja nyt kun mietin, en varmaan olisi jaksanut lukea sitä loppuun, jos sen tyyli olisi ollut toisenlainen.

Bäckström hahmona on sen verran poikkeuksellinen (ainakin kirjallisuudessa, jota itse olen lukenut), että alkoi kiinnostaa enemmänkin. Olen ymmärtänyt, että Perssonilla on muitakin kirjoja, joissa Bäckström seikkailee. Suosituksia ja mielipiteitä otetaan vastaan!

En ole unohtanut lukemista

En ole lopettanut lukemista, mutta minulla on nyt ollut jo jonkin aikaa kuvamuokkausvaihe päällä, joten lukeminen on hieman kärsinyt siitä. Kirjajuttuja on kyllä tulossa pian.

Samalla tämä blogi saa uuden ilmeen (on jo saanut osittain ja siksi melkein kaikki linkit puuttuvat, mutta lisäilen niitä piakkoin).

Uusi tapetti blogiisi!

Blogini nimi on mainoskatko, joten voisi heittää ihan ehdan mainoksen tähän väliin. Tämä on siitä kiva mainos, ettei tuotteisiin hurahtaminen maksa mitään!

*

Onko sinulla bloggerissa blogi, jonka sisältö on kyllä mehevä, mutta ulkokuori jo vähän elähtänyt ja vanhanaikainen?

Ei kannata masentua, sillä ilmaisen asun saat Keisarin uusista vaatteista - suosi suomalaista!

Tässä hyvin vähän esimakua.


Valikoima on laaja, tällä hetkellä pohjia on mallistossa 233 erilaista! Aiheita löytyy luonnosta fantasiaan, absraktista kuvioista enkeleihin ja krumeluurista asiapitoisempiin.

Pohjia teemme yhdessä Itkupillin kanssa, senpä takia mallisto on oikein persoonallinen, uniikki ja monipuolinen.

Tervetuloa sovittelemaan!

Asu on vapaa, mutta pakollinen - hanki se Keisarin uusista vaatteista!