Hae tästä blogista

torstai 28. huhtikuuta 2022

Murhia ja poliittista vehkeilyä Shanghaissa

Qiu Xiaolongin dekkarisarja, jossa seurataan lähinnä ylikomisario Chenin työtä ja elämää on koukuttanut rauhallisuudellaan ja salamyhkäisyydellään. Luemme tätä sarjaa LauraKatarooman kanssa kahden ihmisen lukupiirissämme.

 

Nyt olemme edenneet peräti kolmanteen kirjaan eli When Red Is Black (Sceptre 2004, s. 310) tai suomeksi Musta sydän. Sarjan ensimmäinen kirja herätti eniten keskustelua, koska siinä riitti pureskeltavaa liittyen miljööseen, kulttuuriin ja politiikkaan. Erityisesti siihen poliittiseen puoleen.

Näissä kirjoissa keskeinen teema onkin Kiinan poliittinen ilmapiiri ja käytännöt 90-luvulla. Tapahtumat sijoittuvat pääosin Shanghaihin. Rikos, joka ainakin näissä kolmessa ensimmäisessä kirjassa on esiintynyt, on ollut aina murha.

When Red Is Blackissa kuolo korjaa keski-ikäisen opettajan ja luonnollisesti taustalla voi olla tai olla olematta poliittisia vaikutteita. Joka tapauksessa tapaus täytyy tutkia pikaisesti ja hienovaraisesti, ettei mitään epämukavaa vanhingossakaan päädy päivänvaloon edellyttäen että sellaista (epämukavaa) on.

Ylikomisario Chen on ottanut lomaa ja tekee sen sijaan massiivista käännöstyötä. Tapauksen tutkinta jää siten melko lailla Chenin apulaiselle Yulle.

Jos kaipaa perinteistä murhatutkintaa ja jännitystä, kannattaa nämä kirjat jättää suosiolla rauhaan. Rikos eli yleensä se murha on periaatteessa sivuseikka ja painopiste on henkilöiden ja organisaatioidenkin välisissä suhteissa.

Myös korruptiota kuvataan ja sitäkin melko monipuolisesti, sillä kommunistisessa Kiinassa korruptio on levinnyt suunnilleen joka tasolle. Korruptiota on erilaista ja osa näyttäytyy lähinnä palveluksina ja vastapalveluksina tai lahjontana.

Tämä Chen-sarja kannattaa lukea järjestyksessä, koska keskeisten henkilöiden elämässä tapahtuu muutoksia. Otaksuisin että yksittäisestä kirjasta saa enemmän irti, kun tietää aiemmat tapahtumat. Minuun tämä sarja on kolahtanut kovin, vaikka koen vaikeaksi näistä kirjoista kirjoittaminen.

Kas tässä kaikki sarjan kirjat. Ensin englanniksi ja sitten suomennos, jos sellainen on:

1. Death of a Re Heroine / Punaisen sankarittaren kuolema (minipostaus)
2. A Loyal Character Dancer / Punaisen merkin tanssija (luin tämän kirjan suomeksi, minipostaus)
3. When Red Is Black / Musta sydän (tässä postauksessa)
4. A Case of Two Cities / Kahden kaupungin tarina
5. Red Mandarin Dress / Punapukuiset naiset
6. The Mao Case / Tapaus Mao
7. Don’t Cry, Tai Lake / Kuolemanjärvi
8. Enigma of China
9. Shangai Redemption
10. Becoming Inspector Chen
11. Hold Your Breath, China
12. Inspector Chen and the Private Kitchen Murder

perjantai 22. huhtikuuta 2022

Kun seksinukke katoaa

Yleensä kirjan luettuaan tietää pitikö kirjasta vai ei. Ainakin noin suunnilleen. Guðrún Eva Mínervudóttirin romaanin Nukentekijä kohdalla yhä emmin. Lukeminen ei ollut tuskaista eikä tarpomista umpihangessa, mutta olo on vähän pöllämystynyt. Niin että mikähän tämän kirjan pointti lopulta oli vai oliko sellaista? Pitääkö edes olla?

Ehkäpä asia selviää minulle nyt kun kirjoitan tästä kirjasta. Ja jos ei selviä, niin jääköön avoimeksi. Kirjan loput ovat joskus avoimia niin kuin elämäkin – sitä pitää oppia sietämään, ellei peräti nauttimaan.

Sveinn valmistaa seksinukkeja asuntonsa yhteydessä olevassa työpajassa Reykjavíkin laitamilla. Hän on erakoitunut eikä varsinaisesti edes kaipaa seuraa. Sveinnin rauhallinen arki häiriintyy, kun hänen pihaansa hurauttaa nainen. Selviää, että naisen autosta on puhennut kumi eikä nainen saa sitä itse korjattua. Vastentahtoisesti Sveinn tarjoutuu auttamaan.

Naisen nimi on Lóa ja hän vaikuttaa stressaantuneelta. Selviää, että Lóa on kahden tytön yksinhuoltaja eikä se ole helppoa – varsinkaan kun toinen tytöistä on vakavasti sairas. Sveinnin ja Lóan kiusallinen kohtaaminen johtaa vielä kiusallisempiin seurauksiin: Lóa nimittäin varastaa yhden Sveinnin valmistaman seksinuken.

Lukija saa aitiopaikalta seurata tapahtumien kulkua sekä Sveinnin että Lóan näkökulmasta. Lukija tietää siten enemmän ja on molempia askeleen edellä. Paljon ei tosin tapahdu paitsi ajatusten ja spekulaatioiden saralla. Luonnollisesti Sveinnin on vaikea ymmärtää, miksi Lóa on varastanut seksinuken etenkin kun Sveinn epäilee Lóanista hieman muutakin.

Lóan taas pitää Sveinniä omituisena ja mahdollisesti pervona, mutta melko harmittomana sellaisena, kunnes…

Samojen asioiden kuvaaminen kahdesta näkökulmasta on sekä toimiva että myös hieman tylsä ratkaisu. Jännite ei mielestäni kanna paitsi ihan kirjan alussa. Loppua kohden tyyli muuttuu lähinnä toisteiseksi, koska lukija tietää muutenkin jo niin paljon.

Jostain kumman syystä, jota en todellakaan osaa eritellä, koin kirjan silti koukuttavana. Jotakin suurempaa käännettä ja punaista lankaa jäin kuitenkin kaipailemaan. Mietin kirjan sanomaa, joka voisi olla että me ihmiset täällä elelemme kukin tahoillamme ja yritämme parhaamme mukaan pärjätä joskus vaikeissakin olosuhteissa niin hyvin kuin osaamme. Ja aina ei oikein osata, mutta sellainenkin ihminen on.

Vahvana kirjassa esiintyy myös toistensa ohi puhumista, mikä johtuu siitä että ei puhuta suoraan. Oletetaan paljon, mutta ei kysytä eikä oteta selvää, vaan täytetään aukot omalla mielikuvituksella. Jonkinlaista oppimista kyllä tapahtuu, joten kirjan synkähkö perusvire saa kirkkaampia sävyjä lopussa.

Mielipide selkokielellä: En edelleenkään tiedä pidinkö tästä. Sen tiedän, etten inhonnut eikä tullut mieleeni jättää kirjaa kesken. Kirja on sekoitus tilannekomiikkaa, mustaa huumoria (jotka eivät tosin minua varsinaisesti naurattaneet) ja eräänlaista melankolista vakavuutta. Asetelma on kutkuttava, mutta sen käsittely jäi mielestäni jokseenkin vajavaiseksi.


Guðrún Eva Mínervudóttir: Nukentekijä
Atena, 2010
alkuper. Skaparinn, 2008
islannista suomentanut Juha Peura
s. 296

Kirjojen karsintaprojekti:

Nukentekijä päätyi lukuuni sattumalta: se oli hautautunut hyllyjeni piiloihin ja tuli sieltä esille runsaan puhdistuksen (eli kirjojen karsimisen) myötä. Kirjojen "konmarittaminen" on muuten edennyt siihen pisteeseen, ettei minulla juuri ole enää kirjoja. Karsin todella rankalla kädellä ja jätin lähinnä sellaiset kirjat, joita en ole lukenut plus sellaiset, joilla on iso tunnearvo tai ovat kirjoja, joita voi lukea tai selailla uudelleen. Myös vuosikausia lukemattomana hyllyssä maanneet kirjat saivat lähteä. 

Tuntuu todella omituiselta olla näin vähäkirjainen, vaikka jonkun mielestä kirjoja minulla vielä varmasti on paljon (veikkaisin että max. 200, joista yritän vielä nipistää). Olen raahannut kirjat läheiseen charity shoppiin, joka näyttää nykyään minun kirjastoltani. Vielä sinne lähtee ainakin yksi erä.

Alussa kirjoista luopuminen tuntui kaamealta, mutta kun nyt pari viikkoa olen tätä karsintaa ja raivausta tehnyt, alkaa olla jokseenkin helpottunut olo. Kirjoja saa aina uusia (tosin jotain rajaa on saatava tähän hamsteroimiseen jatkossa)!

torstai 14. huhtikuuta 2022

Vankilaelämää

Aiemmin jo kirjoittelin muutaman sanasen David Berridgen muistelmateoksesta Inside Parkhurst, mutta vielä palaan siihen nyt kun olen kirjan lukenut kokonaan.


Berridgen muistelmat perustuvat merkintöihin, joita hän on kirjoittanut vanginvartijavuosinaan 1992-2019. Ne sisältävät erilaisia tapauksia ja selkkauksia, joita vankilassa on tapahtunut. Oikeita nimiä ei tietenkään käytetä, koska vaitiolovelvollisuus sitoo. Itse googlettelin eräitä tunnettuja vankeja.

Inside Parkhurst avaa ansiokkaasti vannginvartijan työtä käytäntöineen ja organisaatiota ja hallintoa vankilassa. Berridge teki lähes kolmenkymmenen vuoden uran Parkhurstissa ja sen sisarvankiloissa, joten hänellä on pitkä kokemus Brittein vankilakäytännöistä. Ne ovat muuttuneet paljon vuosien saatossa eikä Berridge koe, että kaikki muutokset välttämättä ovat hyvästä.

Käsittelyyn pääsee myös poliittiset kysymykset, jotka liittyvät erityisesti rahoitukseen (ja sen leikkaamiseen) mikä tietysti tarkoittaa pienempiä resursseja alati suurenevien vankimäärien edessä. Vartijan työtä ei juuri arvosteta eikä siitä kirjoiteta lehdissä, ellei ole tapahtunut jotain negatiivista (esim. pako, murha/tappo vankilassa ymv.).

Koen että on ihan terveellistä lukea siitä toisestakin puolesta: miten vartijat kestävät työssään, jossa joutuvat olemaan päivittäin tekemisissä kierojen kusipäiden (pardon my French, kaikki vangit eivät tietenkään ole mulkkuja mutta eivät he etenkään Parkhurstiin päädy ilman mittavaa rikosta tai rikossarjaa) kanssa ja jossa jokainen päivä on uusi uhka. Sellainen vaatii vahvaa psyykettä.

Suhde vankeihin on niinikään muuttunut: ennen vangit olivat vankeja, sittemmin heistä tuli mistereitä, joiden jokaista oikkua tulee harkita ja peräti täyttää. Pakko sanoa, että otti päähän lukea niitä kohtia, joissa selkeästi vangit käyttävät systeemiä hyväkseen. Suunnilleen kaikki (paitsi ehkä korkein johto) sen näkevät, mutta siihen ei voi puuttua, koska tokihan vangeilla on oikeuksia.

Vartijat eivät enää ole vartijoita, vaan lähinnä vankien palvelijoita. Aivan nurkinkurista. Vankilan viihtyvyydestä kertoo sekin, ettei monille vangeille ole mikään ongelma tulla takaisin lusimaan: mikäpäs siinä maatessa täysihoidossa. Lisäksi vankilassa on helppo tienata rahaa erilaisin kepulikonstein.

Mainitaan nyt vaikka se paska, josta jauhoin jo aiemmin. Paskalla voi tosiaan tehdä kauppaa. Vangit siivoavat itse tiloja, joten vangeilla saattaa olla sopimuksia keskenään tyyliin joku sotkee sellinsä ulosteella jotta siivooja saa ”paskaisen työn lisän” (vangeille maksetaan eritteiden siivoamisesta extraa). Kaikenlaista kaman (huumeiden ja arkisten tavaroiden) diilaamista myös esiintyy. Kokenut vanki löytää kyllä keinot tienata pimeää rahaa ”majoitusaikanaan”.

Berridgen tyyli on humoristinen, mutta vakava pohjavire löytyy ja etenkin kirjan edetessä myös kantaaottavuus lisääntyy. Kirjaa oli ajoittain turhauttava lukea: toisteisuutta esiintyy jonkin verran ja oikeustaju on monet kerrat koetuksella. Eritekammoisille en tätä suosittele, mutta muille tiedonhaluisille kyllä. Itse koin kirjan sekä viihdyttävänä (jos nyt näin sopii tällaisesta kirjasta sanoa) että aihettaan avartavana. 

Teaserimaisen arvion kirjasta voi lukea County Pressistä.

David Berridge: Inside Parkhurst - Stories of a Prison Officer
Seven Dials, 2021
s. 286

*

Suorittelen rennolla otteella Seinäjoen kirjaston lukuhaastetta, jossa teemana on paikat. Tämä kirja sopii kohtaan 19. vankilassa. Lukuhaaste oli innoittaja siinä, että tulin katselleeksi erilaisia vankilakirjoja, joista tämä Inside Parkhurst sitten päätyi lukulistalle. Tästä linkistä pääset katsomaan, mitä muuta olen tähän mennessä haasteeseen lukenut.

maanantai 11. huhtikuuta 2022

Frankenstein-versio mangana

Keswick, Lake District. Tulevat kotihuudit.

Lukeminen on jäänyt hieman paitsioon viime aikoina, koska käyn ylikierroksilla ja on vaikea keskittyä lukemiseen. Yleensä luen lähinnä iltaisin sängyssä siihen asti että nukahdan, mutta viime aikoina on jäänyt iltalukemiset tosi minimiin.

Keskeneräiset olen saanut luettua loppuun paitsi lukupiirikirjan, jota luetaan tietty määrä viikossa. Junji Iton mangakokoelma Frankenstein on ollut osuva teos laskeutua takaisin arkeen.

Teoksen nimikkokertomus eli Frankenstein on pääpiirteittäin mutta muuten löyhästi Mary Shelleyn samannimiseen kirjaan nojaava. Junji Iton tarinassa Frankensteinin ”hirviöllä” ei ole edes nimeä.

Olen lukenut Shelleyn Frankensteinin about kymmenisen vuotta sitten, joten tietenkään minulla ei ole muistissa alkuperäisen teoksen detaljit. Sen verran kuitenkin muistan, että Shelleyn romaanissa ”hirviöllä” (eli Adamilla) on suurempi rooli ja moraalisia pohdintoja on paljon. Junji Iton versiossa ei varsinaista syvyyttä juuri ole, mutta tarina on viihdyttävä ja kuvitus taiten tehty ja silmää miellyttävä. Siten ihan kiintoisa lukuelämys.

Kirjassa on myös kuusi tarinaa Oshikiri-nimisestä koulupojasta, joka asuttaa yksin suurta kartanoa hänen vanhempiensa ollessa ulkomailla. Kartanossa tapahtuu kummia: jostakin on pääsy rinnakkaistodellisuuteen, jossa meno on ajoittain varsin brutaalia.

Oshikirin tarinat koin raikkaina ja jänninä, koska ne edustavat minulle hyvin erilaista mitä yleensä luen: siis sarjakuvissa tai yleisesti. Mangaa/sarjakuviahan en paljon lue muutenkaan, joten minut on ainakin toistaiseksi helpohko yllättää. Junji Iton teos luokittuu kauhuksi, mikä miellyttää muutenkin minua. Mitenkään erityisen pelottavia tarinat eivät kuitenkaan ole.

Näiden lisäksi on vielä muutama hyvin lyhyt tarina, jotka olivat ihan ok. Huomaan, että tykkäisin sarjakuvissakin pidemmistä tarinoista. Koen, etteivät kovin lyhyet sarjakuvat yleensä oikein saa henkeä alleen. Stripit ovat tietysti eri asia.

Junji Ito: Frankenstein
(alun perin julkaistu japaniksi 2013)
Viz Media, 2018
japanista englannintanut Jocelyne Allen
s. 400

Luettu on myös David Berridgen Inside Parkhurst, josta pyrin kirjoittamaan erillisen postauksen.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Hupsista saatana

Derwentwater, Keswick, Lake District

Reissu tuli ja meni eikä mikään ole enää ennallaan. Tai näinnäisesti on, mutta ei silti ole. Ankaran patikoinnin ja fillaroinnin lisäksi tarkastelimme kämppätarjontaa ja vaikka hamuamamme napattiin nenämme edestä, löysimme toisen.

Toinen ei ole aivan sitä, mitä halusimme mutta riittävän lähellä. Lyhyesti: ilmeisesti ostimme kämpän Järviltä ja jos myyjä ei tee ohareita, niin sopparit voidaan allekirjoittaa piankin. Prosessi on käynnissä ja meillä lakimies (Conveyor Solicitor) valittuna.

The One, NOT.
 

Nyt pelottaa, että joku tekee paremman tarjouksen ja myyjä dumppaa meidät. Se olisi tässä vaiheessa aika perseestä, koska meille alkaa juuri tulla kuluja tästä prosessista. Ne rahat tietysti menevät kankkulankaivoon, jos myyjä heivaa meidät.

Löysässä hirressä nyt keikutaan jokunen aika. Uusi kämppä on hieman pienempi kuin tämä nykyinen, joten olen aloittanut kirjojen karsimisen. En millään voi enkä oikeastaan edes halua kaikkea ottaa mukaan. Tänään lähtee ensimmäinen erä charityyn, jonka kanssa olen sopinut kirjalahjoituksesta.

 

Yllä olevan kuvan oikeassa kulmassa levittäytyy Keswick, joka mahdollisesti on siis uusi kotikylämme. En ole koskaan asunut tuppukylässä, joten melkoinen muutos on luvassa.

Rydal Cave

Reissussa en lukenut mitään, koska en ehtinyt enkä jaksanut. Rankkaa oli, mutta pääasiassa hyvällä tavalla.

Dreams are free, until they are not.

Seuraavassa postauksessa sitten taas kirjajuttuja. Nyt on vielä sellainen olo, että "mitäs helvettiä me juuri teimme." 

Talven ekat (ja vikat) lumet nähtiin tällä reissulla.

torstai 24. maaliskuuta 2022

Kirja-asioita ja reissutiedote

Iconic Temple, Chiswick Gardens (23.3.2022)

Huomenna saapuu noutaja ja äkkilähden vihreämmille niityille. En kuitenkaan (tietääkseni) niille viimeisille, vaan aikomus on palata.

Nokka kääntyy kohden Lake Districtiä, josta olen erityisesti toisessa blogissani aika paljon kirjoitellut. Blogi on ollut vahingossa tauolla, koska on ollut vaikeahko kausi pääkopassa. Mutta ehkä palaan tauolta pian, kun elämä hiljalleen hiipii taas suoniini.

Reissun syy ei ole pelkästään patikointi, vaan teemme samalla tiedusteluretken: on muutama kämppä kiikarissa ja käymme niitä katsomassa. Toiveena on muuttaa Järville, mutta vaikka kuinka haluaisin sinne muuttaa, olen realisti: en usko, että muutto onnistuu. Kysyntä on suurempaa kuin tarjonta, lisäksi osassa asunnoista on paikallisuusrajoituksia, joita emme luonnollisesti täytä.

Mutta aina voi yrittää ja katsoa, mitä tämä tie tarjoaa jos mitään. Jos ei onnistu, niin sitten käyttöön plan B. Jonnekin tästä on muutettava joka tapauksessa, koska tämä kämppä alkaa olla kipeästi remontin tarpeessa.

Sitten lukuasioihin eli mitä on luettu?

No ihastuttavaa maagista realismia Mizuki Tsujimuralta. Lonely Castle in the Mirror (Doubleday 2021, japanista enkuntanut Philip Gabriel, s. 355) on tarina seitsemästä tokiolaisesta teinistä, jotka syistä tai toisista ovat jääneet koulusta pois. He tapaavat toisensa linnassa, johon he saapuvat peilien läpi.

Kukaan ei tiedä, miksi juuri heidät on valittu pääsemään linnaan, jossa tehtävänä on etsiä avain. Avaimen löytäjä saa esittää toiveen, joka sitten toteutetaan. Luulisi, että avainta etsitään apinanraivolla, mutta niin ei käy. Sen sijaan nuoret tutustuvat toisiinsa ja hiljalleen linnan salaisuus alkaa avautua.

Lukiessa kannattaa olla tarkkana, sillä Tsujimura ripottelee hienovaraisia vihjeitä matkan varrelle. Kirjassa onkin klassisia arvoitusdekkarin piirteitä, vaikkei kirja dekkari olekaan, vaan taianomainen kertomus nuorista, jotka kipuilevat tahoillaan. Kukin on yksinäinen ja hukassa.

Kirjassa on paljon tarttumapintaa, mutta valitettavasti en ehdi siitä tämän enempää jauhaa. Toisaalta suosittelen vahvasti olemaan tietämättä juuri mitään tästä kirjasta ennen lukemista, sillä mielestäni juonesta liikaa paljastaminen pilaa lukuelämyksen: kirjailija paljastaa itse asioita niissä kohdin, kun ne kuuluu tietää. Tietäminen ”väärään” aikaan voi muuttaa lukukokemusta.

Tästä voi tietysti olla montaa mieltä, mutta itse en halua spoilata kirjoja (ja jos niin teen, varoitan etukäteen), koska haluan antaa mahdollisen lukijan kokea ja tulkita kirjan itse. En itsekään tykkää lukea kirjamietteitä, joissa selostetaan koko juoni – ainakin arvostan spoilerivaroituksia, jos paljastellaan paljon/oleellisuuksia.

Mitä lähtee mukaan reissuun?

Vaikken reissussa ehdikään lukea, automatkalla sentään ehdin, koska en aja (ja siitä voivat kaikki olla kiitollisia).

Mukaan lähtee David Berridgen muistelmateos Inside Parkhurst – Stories of a Prison Officer. Kirjan nimi kertookin melko lailla kaiken eli vanginvartijan työstä on kyse ja vieläpä vankilassa, jossa on muhinut (ja muhii) brittien brutaaleimmat rikolliset.

Painopiste on työn kuvauksessa ja vankilakäytännöissä/normeissa&hierarkioissa eli psykologista aspektia (paitsi sosiaalipsykologisessa mielessä) tässä ei juuri ole. Mutta eipä sillä ole väliä, työ itsessään on sen verran kiinnostava.

Olen kirjasta lukenut noin 80 sivua, vaikka piti vain ”tsekata” sopisiko kirja matkalukemiseksi autossa (sopii mainiosti lyhyiden lukujensa ansiosta). Matkakirjan pitää olla sellainen, että se on helppo jättää kesken ja sen pariin on helppo palata sekä lyhyiden että pitkien taukojen jälkeen.

Automatka-aikaa on yhteensä menopaluussa reilut kymmenen tuntia eli pitänee varmaan valita mukaan toinenkin kirja. Vahva ehdokas on Kerry Daynesin What Lies Buried, joka on jatkoa The Dark Side of the Mindille

Blogitauko

Kerttu 23.3.2022
Täten blogini hiljenee määrittelemättömäksi ajaksi. Reissussa tuskin tulee tosiaan luettua, koska päivät ovat täynnä tarpomista niin että illalla sitä vain kaatuu sänkyyn ja antaa unen viedä.

Kropan piiskauksen maksimoimiseksi mukaan lähtee Kerttu (fillarini), jolla voi suhauttaa auton sijasta erinäisten trailien varrelle.

Osa reiteistä nimittäin alkaa sen verran kauempaa majoituspaikkojamme, ettei niihin ole mieltä kävellä kun itse kiipeily vuorilla vie aikaa, joten kun jollain on alkumatka taitettava niin miksipä ei sitäkin omilla lihaksilla.

*

Lopuksi pari kuvaa Järviltä, ovat edelliseltä reissulta eli vuodelta 2020, sillä viime vuosi jäi paskamaisen maailmantilanteen takia välistä.


Ai niin, jos kiinnostaa seurata reissua Instagramissa, niin minut löytää sieltä nimellä @eleinaw. Kyseinen tili on tosin yksityinen, mutta seurantapyynnön voi rohkeasti laittaa. Hyväksyn sen, jos vaikutat tolkun ihmiseltä eli et ole trolli, neurokirurgi (jonka kuvauksessa lukee live love laugh ja kymmenen eriväristä sydäntä), rauhanturvaaja (jonka kaikki netistä pöllityt kuvat on laitettu Instaan samana päivänä eikä yhdessäkään ole kuvatekstiä), yksinhuoltaja-isyli (joka rakastaa lapsiaan ja näyttää George Clooneylta) jne.

Julkinen tilini on nimeltään @kirjakivaa ja sitä voi seurata kuka tahansa. Se tili on tosin kriisissä, koska ei ehkä kiinnostakaan pelkkiä kirjakuvia sinne työntää eli mietin laajennanko sitä joskus jotenkin.

Kas niin, nähdään  huhtikuun puolella!

lauantai 19. maaliskuuta 2022

Toosaa on tuijoteltu (pääasiassa eteläkorealaisia sarjavinkkejä)

Suhteeni televisioon on sellainen, ettei sitä ole perinteisessä muodossa. Meidän taloudessa ei näy televisiokanavat, koska ei niitä tulisi kuitenkaan katsottua.

Pari striimauspalvelua on, minun makuuni on Netflix josta katson lähinnä korealaisia sarjoja. Pidän siitä, että sarjat on huolellisesti mietittyjä kokonaisuuksia ja ne loppuvat joskus.

Olen kyllästynyt yhdysvaltalaisiin sarjoihin, jotka eivät lopu suunnilleen ikinä ja sitten kun loppuvat, syy on yleensä romahtaneet katsojaluvut (koska sarjaa on tehty tipottain katsojalukuja kytäten), kun koko juoni on jo niin levinnyt ja lätsähtänyt, ettei ketään yksinkertaisesti enää kiinnosta. Toki poikkeuksiakin on, itse preferoin minisarjoja: esimerkiksi The Sinner on makuuni. Samoin Line of Duty.

Kovasti korpesi taannoin, kun eräs seuraamani (jenkki)sarja lopetettiin kesken, koska katsojia ei ollut tarpeeksi. Itse pidin kys. sarjasta, joten oli todella petetty olo, kun se vain lopetettiin. Vähän sama kuin lukisi kirjaa ja yhtäkkiä kirja vietäisiin pois enkä saisi lukea sitä loppuun.

Mutta valitukset sikseen. Ei tarvitse valitella, kun katsoo laadukkaita sarjoja, jotka on suunniteltu etukäteen niin hyvin, ettei niitä tarvitse lopettaa kesken. Ja toisaalta - osataan lopettaa ajoissa eli ei jäädä pyörittelemään samaa skeidaa kaudesta toiseen.

Tässäpä muutamat parin viime vuoden aikana katsomani sarjat, joista pidin paljon. Kussakin on vain yksi kausi, ellen erikseen muuta mainitse. Sarjan nimeä klikkaamalla pääset MyDramaListin esittelyyn kys. sarjasta (englanninkielinen).

 

HISTORIALLISTA DRAAMAA Mr. Sunshine

Sarjan keskiössä on alhaista sukua oleva Eugene Choi, joka vanhempiensa kuoleman jälkeen pelastuu Yhdysvaltoihin ja luo siellä uran laivastossa. Kun Eugene palaa Koreaan 1900-luvun alussa, on maa jälleen muutoksen kourissa. Myös Eugenen menneisyys alkaa valottua.

Aivan mahtavan upea, cinemaattinen ja koskettava sarja! Henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja korealaiseen tyyliin näyttelijät ovat todella taitavia. Henkilöhahmot muuttuvat ja kehittyvät sarjan edetessä. Juoni on monipolvinen. Mukana romantiikkaa, mutta se on yhtä hienovireistä kuin esim. Crash Landing on You -sarjassa eli ei mitään yliäitelää siirappia tuutin täydeltä.

En ikinä unohda tätä sarjaa (paitsi jos dementoidun)! Trailerin voi katsoa TÄSTÄ (Youtube, enkunkielinen tekstitys).

 

KORRUPTIOTA JA KOSTOA Doctor Prisoner

Superkiero sarja, joka sijoittuu sairaalamaailmaan ja vankilaan. Taitava ja humaani tohtori Na I-je menettää lääkärilupansa ja saa perusteettomasti fudut sairaalasta. Syynä on muiden kieroilu ja korruptio, jonka välikappaleeksi hän joutuu. Na värväytyy vankilaan lääkäriksi kosto mielessään.

Sarja on osin niin kiero ja absurdi, että se naurattaa ja hykerryttää, vaikka erityisesti sarjan alussa on erittäin koskettava kohtaus (joka on osasyy Na I-jen tuhoon ja potkuihin). Oikeustaju on alati koetuksella ja joidenkin henkilöiden takki kääntyy tiuhempaan kuin hygieniafriikki vaihtaa kalsareitaan.

Korruptio ja kosto ovat empiiristen tutkimusteni ja katsomusteni mukaan melko suosittuja teemoja korealaisissa sarjoissa (enkä ihmettele miksi). Minäkin niistä pidän, koska aiheita käsitellään mielestäni erittäin luovasti ja viihteellisestikin riippuen sarjasta.

Doctor Prisonerista on ilmeisesti tulossa toinen kausi. Ensimmäisen kauden trailerin voi katsoa TÄSTÄ (Youtube, enkunkielinen tekstitys).

KAUHUA Strangers from Hell

Parikymppinen kirjailijuudesta haaveileva nuorukainen, Yoon Jong Woo, muuttaa maaseudulta Souliin saatuaan vanhalta opiskelukaveriltaan työtä.

Asuminen kaupungissa on kallista eikä Yoonin rahat riitä huoneistoon. Siispä hän vuokraa huoneen halvasta asuntolasta. Asuntola onkin melkoinen hourula…

Henkilökaarti on kiinnostava ja osa henkilöistä on sairaan ärsyttäviä. Lisäksi Yoonin suhde entiseen opiskelukaveriinsa on jännitteinen: itse asiassa koko työpaikan ilmapiiri on melko karsea.

Tätä en herkille suosittele, koska sarjassa esiintyy brutaaleja kohtauksia, vaikka jännite ja kauhu on pääasiassa saatu aikaan muilla keinoin. Kauhugenren ystävät arvostanevat. Traileriin TÄSTÄ (Youtube, enkunkielinen tekstitys

BRUTAALIA KILPAILUA

Squid Game

Squid Gamessa pelataan isoista rahoista ja peliin houkutellaan ja osallistuu lähinnä taloudellisessa ahdingossa olevia ihmisiä, sillä epäonnistumisesta voi seurata ja usein seuraakin kuolema. Pelin järjestäjä ja organisaatio on hyvin hämärä ja laajempi kuin alussa voisi olettaa.

Tästä oli sarjan julkaisun aikaan Briteissä paljonkin uutisointia ja muuta juttua, tässä eräs The Guardianin kirjoitus (jutun lopussa on linkkejä muihin sarjasta julkaistuihin juttuihin).

Näin ja luin erään jutun myös Ilta-Sanomissa, mutta sen saatte googlettaa itse: en halua linkittää siihen, koska mielestäni juttu oli typerä.

Sarjasta on tulossa toinen kausi, mutta ei ole tietoa vielä milloin. TÄSTÄ voi katsoa trailerin (Youtube, enkunkielinen tekstitys).

Alice in Borderland

Japanilainen sarja, jossa niinikään pelataan kuolettavaa peliä. Trailerin voi katsoa TÄSTÄ (Youtube, enkunkielinen teksitys).

Tämä on näistä sarjoista vähiten makuuni, vaikka pidin tästäkin ja aion katsoa toisen kauden, kun se joskus julkaistaan. Tarkempi ajankohta ei ole vielä tiedossa. Sopii äksönin ja pelien ystäville. Herkkikset älkää vaivautuko.