Lukutoukan paljastuksia

Sain tämän haasteen Meriltä, kiitokset!

Kuka?

34-vuotias intohimoinen lukija Lontoosta, jossa asun mieheni kanssa. Olen ollut lukutoukka jo pienestä pitäen eikä kiinnostukselle näy loppua. Ja hyvä niin.

Lukemisen lisäksi tykkään kirjoittaa, matkustella, lenkkeillä, valokuvata, fillaroida ja mitä nyt ikinä tuleekin mieleeni.

Mitä?

Luen kirjoja laidasta laitaan. Eri teemat taitavat mennä vähän kausittain. Suoranaista fantasiaa en kuitenkaan lue juuri laisinkaan enkä ihan puhtaasti romanttisia kirjojakaan.

Luin paljon romantiikkaa nuorempana, mutta se on jäänyt lähes kokonaan pois tässä matkan varrella. Mutta eihän sitä tiedä, jos innostun uudestaan siitäkin lajista!

Nykyään luen pääasiassa englanniksi, Suomessa asuessani lähinnä suomeksi. Minulla on täällä vielä muutamia lukemattomia suomenkielisiä kirjoja, jotka roudasin mukanani Suomesta.

Missä?

Pääsääntöisesti luen kotona ja yleensä sängyssä tai sohvalla löhöillen.

Yllä olevassa kuvassa on kotitalomme: meidän osuutemme siitä on koko ylin kerros. Nuoli osoittaa makuuhuoneemme ikkunaan. Kuvan olen ottanut 19.3.2011.

Milloin?

Tätä blogia olen yleensä päivitellyt vain, kun olen lukenut kirjan. Siksi päivitysten välillä voi joskus olla viikkokin.

Olen kuitenkin harkinnut, että voisin laajentaa hieman tätä blogia ja kirjoittaa väliaikoina jotain muuta kirjoihin liittyvää.

Mitä mielessä nyt?

Sain juuri edellisen kirjan loppuun ja mietin, mitä lukisin seuraavaksi. Ongelmana ei ole se, etteikö olisi luettavaa, vaan pikemminkin runsaudenpula.

Olen karsinut vaihtoehdot nyt kahteen ja veivaan niiden välillä. On se joskus vaikeaa!

Hiekkalinna

André Brink: Hiekkalinna


Brink on eräs lempikirjailijani. Suuri osa hänen kirjoistaan sijoittuu Etelä-Afrikkaan ja käsittelee usein tavalla tai toisella apartheidia.

Tämäkään kirja ei ole poikkeus, vaikka tässä kuitenkin painottuu enemmän se mystinen ja spiritiuaalinen puoli Afrikasta.

Kirjassa on kaksi tasoa: nykyisyys ja sukupolvet.

Sukupolven naisten tarinoita kertoo kuolemaa tekemä Ouma Kristina, joka on pyytänyt Lontoossa asuvan tyttärentyttärensä luokseen Etelä-Afrikkaan kuulemaan suvun tarinaperinnön voidakseen kuolla rauhassa.

Hiekkalinna on tavallaan kirja, joka koostuu useista tarinoista ja nimenomaan suvun naisten tarinoista. Luonto ja tietty henkisyys on voimakkaasti läsnä jokaisissa tarinoissa.

Joku voisi ajatella kirjan hipovan jopa fantasiaa, mutta itse näkisin kyseessä olevan ehkä enemmänkin nimenomaan se henkisyys, joka on leimallista yhä nykyään Afrikan heimoille.

Enemmän kuin fantasiana näkisin ns. yliluonnolliset kohtaukset symbolisina. Se, miten tuota symboliikaa sitten kukin tulkitsee, on asia erikseen. André Brink ei siinä lukijaa juuri ohjaa, vaan jättää aika paljon lukijan oman päättelykyvyn ja mielikuvituksenkin varaan.

Brinkiä on kehuttu siitä, että hän on osannut taitavasti kuvata naisena olemista tässä kirjassa, joka siis kertoo lähes yksinomaan naisista. Toki kirjassa on miehiäkin, mutta he ovat sivuosassa.

Minusta naiskuvaus tässä kirjassa ei kuitenkaan ole sen merkittävämpi kuin jonkun muun miehen kirjoittama kirja, jossa naiset ovat pääosassa.

Joissakin kohdin naiseuden käsittely tuntuu jopa hieman huvittavalta. Kuukautisille on annettu aika suuri merkitys. Itse mietin, kuinka suurta osaa kuukautiset lopulta kuitenkaan naisen elämässä merkitsevät. Itse en edes ajattele niitä.

Toki näkökulmani on länsimainen ja yleensähän siihen ei silloin liity mitään riittejä ja toisaalta kuukautisten merkitys on eri, jos haluaa lapsia, mutta niitä on vaikeuksia saada.

Näitä teemoja ei kuitenkaan kirjassa käsitelty, vaan vauvaa pukkasi maailmaan kuin liukuhihnalta.


Muitakin pieniä naiseutta korostavia yksityiskohtia kirjassa esiintyi: esimerkiksi vaatteiden vaihtaminen useita kertoja ennen päivän asun valitsemista. Minusta nuo maininnat olivat hieman väkinäisiä sivulauseita. Ikään kuin kirjoitettu vain muistutukseksi siitä, että henkilö on nainen.

Mutta summa summarum, mielenkiintoinen kirja ja pidin siitä kovasti. Ei kuitenkaan parasta Brinkiä joskaan ei huonointakaan häneltä lukemistani kirjoista.

Lisään tähän loppuun listan lukemistani brinkin kirjoista. Nimeä klikkaamalla pääset suoraan postaukseen, jossa olen kirjasta kirjoittanut.

Sateen enteitä
Myrskyinen hiljaisuus
Hiljaisuuden tuolla puolen
Tuokio tuulessa
Valkoinen, kuiva kausi
Kovan valon maa
Pirunlaakso (en ole koskaan kirjoittanut siitä mitään, valitettavasti. Mutta en tykännyt kirjasta)

Miehenvaihtoviikot

Kirsti Ellilä: Miehenvaihtoviikot

Sain tämän kirjan ihan ilmaiseksi Kirstiltä hänen juhliessaan blogisynttäreitään, kiitos vielä kerran!

Nainen, joka kirjoitti rakkausromaanin ehti loppua ennen kuin ehdin apajille, mutta sain valita toisen kirjan.

Eipä tarvinnut pettyä tälläkään kertaa. Kirstin tyyli on tunnistettavissa jo tuossa 15 vuotta sitten kirjoitetussa kirjassa. Ja se on siis mielestäni nimenomaan hyvä asia eikä tarkoita sitä, etteikö Kirsti osaisi uudistua.

Uudemmissa kirjoissa teksti on tosin hiotumpaa eikä kielellisiä virheitä ole niin kuin Miehenvaihtoviikoissa pisti muutama johdonmukaisesti väärin kirjoitettu sana silmään. Mutta siitä jauhaminen olisi nipottamista, koska se ei ole oleellista kokonaisuuden kannalta.

Kirja on kirjoitettu minä-muodossa, ja sen kertojana on kulttuurihistoriaa pääaineenaan opiskellut ja maisteriksi vastikään valmistunut Emmi.

Mikään ei kuitenkaan menekään niin kuin unelmissa: koulutusta vastaavaa työtä on vaikea saada eikä avoliitto Anteron kanssa oikein suju. Kaikki on jotenkin väljähtänyttä.

Ero Anterosta syöksee Emmin mitä erilaisempiin ratkaisuihin, joita kirjassa sitten seurataan. Tämän enempää en halua suoranaisesti juonesta kertoa, koska se pitää itse kokea. Kirja etenee aika nopealla tempolla ja sitä sävyttää mielestäni tietynlainen haikea ja melankolinen pohjavire.

Tätä ei pidä käsittää niin, että kirja olisi synkkä: ei ole. Tapahtumia ja tuntemuksia käsitellään lämpimän huumorin ja ironian kautta. Emmi tulee aika hyvin tutuksi, mutta olisin mielelläni tutustunut esim. Anteroonkin paremmin. Ja mahdollisesti myös Emmin vanhempiin.

Toisaalta, kun kirja on kirjoitettu minä-muodossa, on painopiste silloin tietenkin minä-kertojan kokemuksissa ja käsityksissä. Minulla ei siis ole mitään valittamista sen suhteen, mutta huomasin, että olisin voinut lukea Miehenvaihtoviikkoja enemmänkin!

Pakko muuten nyt vielä vähän pohtia kirjan nimeä, koska siitä oli keskustelua taannoin Kirstin blogissakin. Silloin oli vähän vaikea ottaa kantaa asiaan, koska en ollut kirjaa lukenut. Mutta nyt kun olen, niin ensin sanon, että onneksi nimi Raakaa ravintoa, eläviä miehiä ei mennyt läpi.

En osaa ehdottaa nimeä tälle kirjalle enkä oikeastaan edes osaa sanoa onko Miehenvaihtoviikot hyvä nimi. periaatteessa se kuitenkin tietyllä tavalla on kuvaava, sillä kyllähän kirjassa miehet vaihtuu (muillakin kuin Emmillä), vaikkei se mikään trendi kirjassa ole.

Ja ehkäpä jopa Emmi ja Kaisa vaihtoivat pari kertaa miehiä, siitä me emme voi olla varmoja. Eli periaatteessa nimi on kyllä kuvaava ja onhan kirjassa paljonkin kyse miessuhteista. Minä siis oikeastaan tykkään tuosta nimestä, vaikka se kenties on hieman liioitteleva.

Kuten aiemmin olen sanonut, niin kirjan kannen pistäisin uusiksi, mutta sisällössä ei ole valittamista! Kiitos tästä lukukokemuksesta, Kirsti!

Murhavideon silminnäkijän painajainen

Peter James: Looking Good Dead
(Suom. Kuolema katsoo kohti - Ei ole vielä ilmestynyt, mutta on tulossa.)


Tämä on toinen kirja Roy Grace –sarjaa. Ensimmäinen herätti innostuksen jatkaa sarjan lukemista ja tämä kirja vahvisti halun jatkaa.

Viittauksia edelliseen kirjaan on jonkin verran ja muutenkin kirjassa seurataan etenkin Roy Gracen henkilökohtaisen elämän muutoksia. Tämä kirjasarja on ehdottomasti sellainen, mikä tulee lukea järjestyksessä.

Tom Brycen elämä muuttuu painajaiseksi, kun hän löytää junasta cd:n ja noukkii sen mukaansa aikomuksenaan palauttaa se omistajalleen. Kotona hän avaa cd:n ja huomaa katselevansa murhavideota.

Vaimonsa yhteispäätöksellä, hän ilmoittaa asiasta poliisille. Tutkinnan johdossa on Roy Grace ja selviää, ettei kyseessä ole mikään yksittäinen murha ja Brycien henki on vaarassa.

Peter James on taitava henkilökuvien luomisessa. Tom brycen vaimo on kaappijuoppo, joka tilailee pakkomielteenomaisesti tavaraa eBaysta. Tomin bisnekset menevät huonosti ja vaimon tuhlailu kauhistuttaa.

Kuitenkin jokin tässä pariskunnassa viehättää ja herättää sympatiaa: he ovan inhimillisiä puutteineen ja ongelmineen, mutta eivät tyhmiä.

Tuttuun tapaan asioita tarkastellaan monelta taholta, myös rikollisten näkökulmasta. Luvut ovat niinikään lyhyitä kuten edellisessäkin kirjassa.

Kirjan nimi Looking good dead viittaa snuff-elokuviin ja siitä tässä kirjassa onkin kyse. Jos pidit ensimmäisestä Roy Grace-kirjasta, rohkenen veikata, että pidät tästäkin ja mahdollisesti vielä enemmän.

Roy Grace sarja:

Dead Simple
Looking good dead
Not dead enough (odottaa hyllyssä)
Dead man’s footsteps (odottaa hyllyssä)
Dead Tomorrow
Dead Like you
Dead Man’s grip

Lumppuja ja Lureksia!

Tasokas tyyli- ja muotiblogi on palannut tauolta, jolla se ei periaatteessa koskaan ollut. Ainakaan siitä koskaan ilmoitettu kenellekään.

Mene ihmeessä tsekkaamaan kevään uudet muotituulet!

*****

Ps. Tänään myähemmin tulee mietteitä juuri lukemastani kirjasta.

Väkivaltainen perhedraama

Chimamadna Ngozi Adichie: Purple Hibiscus

(Suom. Purppuranpunainen hibiskus)

Kiinnostukseni tätä kirjaa kohtaan heräsi luettuani Kuuttaren blogista hänen arvionsa.

Olen aiemmin lukenut Adichielta Puolikas Keltaista aurinkoa ja pidin siitä kovasti.

Purppuranpunaisen hibiskuksen pääteemana voisi pitää perheväkivaltaa, jota harjoitetaan kiihkeästi uskovan isän, Eugenen, taholta.

Jumalan nimissä hän rankaisee lapsiaan, jos katsoo heidän tehneen syntiä. Rajat syntisen elämän suhteen ovat todella tiukat.

Kirja ei kuitenkaan missään vaiheessa mässäile väkivallalla eikä yksittäisiä tapauksia tuoda esille lopultakaan monta. Pikemminkin väkivallan uhka leijuu läpi kirjan kertoja Kambilin ajatusten taustalla ja ohjaajana.

15-vuotiaalla kambililla on isoveli, Jaja, joka sisartaan suojellakseen ottaa herkästi syyt ”synneistä” niskoilleen. Lasten äiti on aika voimaton puuttumaan Eugenen väkivaltaiseen kasvatukseen, koska on itsekin alistettu ja saa osansa rajusta syntikasvatuksesta.

Eugene hallitsee perhettään pelolla. Hän ei kuitenkaan ole ihan yksinkertainen hahmo. Kambilin ajatusten kautta pääsee näkemään, miten pahaa jälkeä pelolla kasvattaminen voi saada aikaan. Toisaalta isä Eugenen toinen käsi lyö, mutta toisaalta toinen käsi silittää. Kaikki tämä tapahtuu Jumalan nimissä.

Kun Kambili ja Jaja lähetetään Ifeoma-tädilleen Nsukkaan, heille molemmille avautuu toisenlainen maailma. Se on ensimmäinen kerta, kun he näkevät muunlaista elämää, sillä kotona he elävät isän laatiman ankaran lukujärjestyksen mukaan.

Jaja on herkempi kapinoimaan ja kyseenalaistamaan isänsä metodit, mutta Kambili tuntuu olevan hyvin kiinni isässään. Hän samaan aikaan vihaa ja kaipaa isänsä hyväksyntää. Kambililla on vahvasti miellyttämisenhaluinen luonne. Taustalla on varmasti pelko rangaistuksista.

Nostan hattua Adichielle siitä, ettei hän sorru herttaiseen siirappimaisuuteen ja ”ihmeparantumisiin”. Isän käden jälki – sekä henkinen että fyysinen – ei poistu koskaan Kambilista. Se kulkee hänen mukanaan kirjan loppuun saakka.

Kirjan loppuratkaisun muuten arvasin jo ennen kuin sitä lukijalle paljastettiin. Tai minulla oli aavistus ja olin oikeassa. Oikeastaan se ei ole huono asia, vaikka periaatteessa olikin aika odotettu. Mutta en kerro siitä enempää, koska en halua paljastella.

Tämä on sellainen kirja, joka mieleeni kummittelemaan pitkäksi aikaa ja menee ehdottomasti suosikkeihini. Tämä koskettava lukuelämys tarjoaa myös mielenkiintoisen kulttuurisen katsauksen erääseen afrikkalaiseen tapaan ajatella. Henkisyys on vahvasti läsnä kirjassa enkä nyt tarkoita vain Eugenen käsityksiä Jumalasta.

Nyyhkytystä New Orleansissa

Charlaine Harris: Definitely Dead

6. Sookie Stackhouse –kirja


Vampyyrit ovat olleet lukulistallani tauolla nyt jo jonkin aikaa, mutta urheasti päätin vihdoin jatkaa sarjan lukemista. Nyt on siis kuusi True Blood –kirjaa takana.

Sama kaava jatkuu eli Sookie on vuoroin hengenvaarassa ja vuoroin pelastaa tai yrittää pelastaa toisia. itkevirretkin jatkuvat.

Jouduttuaan hyökkäyksen kohteeksi, mutta siitä selvittyään, tulee itku: menikö uusi ihku vaate nyt pilalle?! Nyyh.

Toinen asu menee lunastukseen myöhemmin, mutta sitä Sookie ei jouda itkemään. Voisikohan se johtua siitä, että sehän oli vain ystävältä lainattu juhlamekko? Mitäpä sitä itkemään, kun ei ollut edes oma!

Sitten siihen juoneen:

Sookien serkku, Hadley, on kuollut. Tosin Hadley oli kuollut jo ennestään (vampyyri), mutta nyt hän kuoli uudelleen, lopullisesti. kuolema ei ollut siten mikään normaalikuolema, vaan kyseessä oli murha.

Hadley jätti perinnön Sookielle ja Sookien velvollisuus oli myös matkustaa New Orleansiin perkaamaan serkkunsa jäämistöä.

Ennen siirtymistään New Orelansiin Sookie ehtii kuitenkin joutua hyökkäyksen kohteeksi uuden treffiseuralaisensa Quinnin – joka on Weretiger – kanssa. Kuka haluaa päästää Sookien päiviltä? Se selviää kyllä ajallaan, ja liittyy Sookien ja vampyyri-Ericin yhteiseen salaisuuteen.

Myöhemmin Sookie kokee myös shokin saadessaan kuulla totuuden ensirakkaudestaan vampyyri-Billistä. Bill ja Sookiehan ovat eronneet jo aikoja sitten, mutta jännite heidän kesken on edelleen olemassa.

Että tuttua menoa luvassa jälleen – vampyyrimaailman kauniit ja rohkeat vauhdissa. Pitkästyin hieman kirjaa lukiessani.

Jostain syystä kirjailijan, toisinaan ironinen, tyyli kuvata Sookien ajatuksia ei jaksa naurattaa. Se johtuu varmaan siitä, että se mielestäni antaa Sookiesta vielä tyhmemmän kuvan. Kun kuitenkin oikeasti kirjailija varmaan haluaisi, että hän on fiksu. Sepä ei välity lukijalle.