sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Hyvästit Ingridille



Kuka jäljelle jää on neljäs ja samalla viimeinen kirja vankilapappi-sarjassa. Kirja alkaa vauhdikkaasti vankilapaolla, jonka tiimellyksessä Ingrid otetaan panttivangiksi. Ingridin valikoituminen ei ole tarkoituksellista, vaan niin käy koska panttivangiksi aiottu vartija pääsee karkaamaan.

Karkureiden kanssa pakomatkalla vankina oleminen vie Ingridin ajatuksissa sekä menneisyyteen että nykyisyyteen. Menneessä kummittelee väkivaltainen suhde, jonka jättämiä jälkiä Ingrid pohtii edelleen. Samalla tuo suhde paljastaa kipeän asian Ingridistä itsestään: hän ei oikein koskaan ole jaksanut nousta kapinaan, ei ottaa omaa elämäänsä omiin käsiinsä. Ingrid ei lähtenyt väkivaltaisesta suhteesta (en kerro, miten suhde päättyi) eikä hän nyt yrittänyt karatakaan kun taas vartija yritti ja onnistui.

Ingrid suomii omaa saamattomuuttaan ja heikkouttaan, passiivisuuttaan. Jumalan sijaan hän puhuu nyt paljon tuoreelle aviomiehelleen, Andersille, ja heidän pienelle vauvalleen. Kaappajiin hän yrittää vedota pienen lapsen äitinä, jotta päästäisivät hänet menemään.

On mielenkiintoista, että Ingrid tuntee osan kaappaajistaan, sillä hän on keskustellut heidän kanssaan virkansa puolesta. Mutta kuten taas käy ilmi, ei ihmisiä oikein voi oppia tuntemaan – ei ainakaan valtasuhteiden ollessa sellaiset kuin olivat. Vanki ja vankilapappi.

Soppaa sekoittavat myös karkureiden apurit, kaksi naista jotka alkavat käydä miesten hermoille. Kaikki alkavat käydä toistensa hermoille eikä mikään tunnu menevän suunnitelmien mukaan.

Kuka jäljelle jää on jälleen kerran koukuttava, mutta jokin taika siitä puuttuu. Se jokin, jonka olen kokenut muissa Ingrid-sarjan kirjoissa. Tämän kirjan kohdalla koin ajoittain jopa hieman pitkästymistä, mutta vain pieniä hetkiä kerrallaan. Ennakko-odotukseni olivat kenties liian korkealla ja toivoin sarjalle repäisevää loppua. Toisaalta tietyllä tavalla Ingrid kai vihdoin muuttuu ja saavuttaa jonkinlaisen rauhan itsensä kanssa.

Ja muuten, olen itsekin varmasti muuttunut tätä kirjasarjaa lukiessani. Esimerkiksi sarjan ensimmäisen osan (Kun Jumala sulki silmänsä) luin jo yli kymmenen vuotta sitten. Voi olla, että kokisin kirjan nyt toisin. Tongin mökillä sinne säilömiäni kirjoja, joista en vielä ole hankkiutunut eroon ja löysin tuon ensimmäisen kirjan. Enkä otan sen joskus uusintalukuun.


Ehdottomasti lukemisen arvoinen sarja kuitenkin ja suosittelen sen lukemaan järjestyksessä, joka on

Kun Jumala sulki silmänsä
Rakkaus viiltää syvältä
Joka häpeää kantaa
Kuka jäljelle jää (tässä postauksessa)


Kirjan tiedot:

Helena von Zweigbergk: Kuka jäljelle jää
Karisto 2007
alkuper. Fly för livet 2006
suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
s. 325

12 kommenttia:

  1. Vaikka olen paljon lukenut dekkareita ja jännäreitä, en muista ennen törmänneeni Helena von Zweigbergkin nimeen. Täytyypä laittaa nimi korvan taa ja tutustua, jos sarjan ensimmäinen osa sattuu tulemaan jossain vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kirjat eivät ole ihan tuoreita eikä niitä kai aikanaan järin suuresti markkinoitu. Muistelisin itse ostaneeni tuon sarjan ekan osan joskus 15 vuotta sitten Kirjatorilta erityisen edullisesti :D Mutta aika harva tuntuu näistä kuulleen. Minusta tämä sarja on ollut varsin piristävä poikkeus muuhun tarjontaan verrattuna. Luen jonkin verran dekkareita ja jännäreitä, mutta olen tosi valikoiva niiden suhteen. Näitä voisi saada kirjastosta ainakin joillakin paikkakunnilla.

      Poista
  2. Dekkarit ja jännärit ovat itselleni vieraampaa kirjallisuutta, eikä niihin tule juurikaan tartuttua. Tämän teoksen asetelma tosin kuulostaa mielenkiintoiselta, enkä ole aiemmin tainnut törmätäkään vankilapappiin päähahmona. Kiitos arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taasen tykkään lukea dekkareita ja jännäreitäkin, mutta hyvin valikoiva olen niiden(kin) suhteen. Itse en yleensä uskonnosta innostu kirjallisuudessa (toki sekin vaikuttaa, miten sitä käsitellään), mutta von Zweigbergkin kirjat ovat olleet kiintoisa tuttavuus. Harvemmin tämäntyyppisessä kirjallisuudessa tosiaan vankilapappi on keskiössä. Vieläpä näin ärsyttävä ja ”keskeneräinen” :D

      Poista
  3. On kyllä kiva kuulla tällaisista kirjoista, joista eivät kaikki bloggaa! Minäkään en tosiaan ollut ennen kuullut tästä sarjasta, mutta pidän sen mielessä. Harmi vain, jos sarjan lopetus ei ollut niin repäisevä kuin odotit. Sekin on totta, että ihminen ja kirjamaku muuttuvat vuosien varrella - minkä näkee esim. minun 23 vuotta vanhasta lempikirjalistastani, josta bloggasin tänään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisia kirjoja onkin blogissani aika paljon, joten olen iloinen että erilaiset kirjavalinnat kiinnostavat. :) Tosin yleensä ne kirjat ovat enkunkielisiä, mutta joskus näinkin.

      Joskus sitä innostuu niin, että odotukset nousevat kattoon ja vaikeahan niitä on sitten täyttää. Ihan hyvä kirja tuo silti oli eli ei kaduta että ostin ja luin. Tämä koko sarja on ollut varsin mielenkiintoinen kokonaisuus ja tosiaan melko erilainen kuin genren kirjat yleensä. Minulla on muuten eräs muukin von Zweigbergkin kirja hyllyssäni (Tulivuoren partaalla), se on lojunut siellä jo noin kymmenen vuotta. Jospa lukisi senkin joskus :D

      Jep, ihminen muuttuu ja siten myös tulkinnat ja kokemukset kirjoista voivat muuttua!

      Poista
  4. Sarjoissa harvoin kaikki osat ovat tasalaatuisia, vaan yleensä jossain tulee notkahdus. Lataan kyllä itsekin usein suuret odotukset suosikkisarjan päätösosaan, ja sitten on vähän niin ja näin, meneekö omat tunnelmat valtavan pettymyksen puolelle kun ne eivät toteudukaan. Olen koettanut opettaa itseäni realistisemmaksi (eli ei sen päätösosan tarvitse välttämättä olla mikään huikea loppunäytös), mutta melko huonolla menestyksellä. :) Oli kiva lukea tunnelmiasi tämän sarjan päätöksestä, kun muistan hyvin vielä 3. osan bloggauksesikin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo on kyllä totta. Tässä sarjassa mielestäni kolme ensimmäistä olivat melko samalla tasolla, mutta tämä neljäs meni sitten vähän riman alle. En löytänyt siitä sellaista syvyyttä kuin aiemmissa kirjoissa. En edes osaa sanoa mitä odotin, ehkä jotain sellaista omaleimaisuutta, jota aiemmissa kirjoissa oli. Ja laajempaa pohdintaa, tässä ajatus kulki melko lailla yhden asian ympärillä.

      Joskus muuten sarjoissa voi kyllästyä myös siihen iänikuiseen samaan kaavaan: minulle kävi niin Peter Jamesin Grace-sarjan kanssa. Nyt pisin kirjasarja, joka minulla on kesken, taitaa olla Jo Nesbon Hole-sarja.

      Poista
  5. Sinulla on aina sellaisia kiinnosavilta kuulostavia kirjoja, joista en ole koskaan kuullutkaan. Vankilapappi dekkarien sankarina kuulostaa sellaiselta, että pitäisi varmaan tutustua.
    Niin, ja ajan kuluminen vaikuttaa aina lukukokemukseen osien välillä - siksi pidänkin enemmän jo "valmiista" sarjoista, joiden osat voin lukea kerralla putkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sarjahan oli jo kirjoitettu kokonaan, kun siihen itse tartuin. Lukeminen vain kesti silti näin kauan, kun ehdin unohtaa koko sarjankin jo. Sitten yhtäkkiä innostuin uudelleen, kun sattumalta löysin kirpparilta sarjan toisen osan. :D

      Minulla Harry Hole -sarja kesken. Se on hyvä, kun siinä on niin paljon luettavaa ennen kuin pääsee uudempiin osiin. Olen siis tosi myöhäisherännäinen sen suhteen.

      Poista
  6. Miten paljon onkaan suomeksikin ilmestyneitä kirjoja, joista en tiedä mitään. Näin ajattelen usein, kun näihin bloggareiden kommenttiketjuihin vastailen. Tässä yksi esimerkki, ja kokonainen sarja. Not my prace of cake, taitaa olla niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tästä sarjasta moni muukaan ole kuullut ainakaan kommenttien perusteella :D Helena von Zweigbergkillä on muitakin romaaneja (minulla yksi lukematon vielä hyllyssä), mutta kirjailija ei taida nauttia kovin suuresta tunnettuudesta Suomessa.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.