Hae tästä blogista

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Minimiete: Soulin murhaajapoika



Aasia kiinnostaa, myös muut maat kuin Japani. Tämän You-Jeong Jeongin romaanin The Good Son (Little Brown 2018, englannistanut Chi-Young Kim, s. 309) otin lukuuni nimenomaan maansa, jota se edustaa perusteella.

Kyseessä on trilleri, jossa lopulta on melko vähän sellaista kulttuurista kosketuspintaa, joka minua kiinnostaa. Tietenkin pelkästään miljöö (Etelä-Korea) on mielenkiintoinen ja pääsi taas karttoja tutkimaan ja lentelemään nojatuolilla eli sängyllä.

Kirjan kertoja on Yu-Jin, joka herää voimakkaaseen veren aromiin ja havaitsee olevansa kauttaaltaan verinen. Syyllinen verenvuotoonkin löytyy pian ja se on oma äiti. Tämä ei ole spoileri, vaan asia paljastuu pian kirjan alussa. Muutenkaan tämä kirja ei ole tyyliltään, kuka teki ja mitä, vaan enemmänkin miksi.

Ihan kiintoisa tarina, mutta kirja ei oikeastaan ole järin yllätyksellinen missään suhteessa. Silti luin sitä suorastaan ahmimalla: kirja on helppo- ja nopealukuinen eli melko kevyt ja kulkee jouhevasti. Olisin kaivannut sitä psykologista syvyyttä, mutta aika pintakellunnalla mentiin.

Ihan luettava kirja kuitenkin, ei kaduta että luin enkä kokenut aikani menevän hukkaan. Kirjan takakannen voi lukea vaikkappa Goodreadsista, kas tässä suora linkki.

2 kommenttia:

  1. Eteläkorealaisuuden takia tämä kirja kuulostaa kyllä kiinnostavalta! Harmi vain, jos tarinassa ei ole yllätyksellisyyttä eikä psykologista syvyyttä - ne molemmat ovat minusta tärkeitä hyvän trillerin ominaisuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkun mielestä voi olla, mutta minusta ei. Koin, että kirjailija lähti liikaa kuka teki ja mitä -linjalle, vaikka olisi voinut suoraan keskittyä siihen mielenliikkeiden luomiseen. Harhautus ei onnistu, vaan sen takia jää tietynlaiset syvemmät aspektit sivuosaan. Toisaalta tekijä oli itsekin eävarma tietyssä määrin.

      Moni muu on tästä kirjasta pitänyt (Goodreadsin tähtien perusteella), joten makuasioita ja lukemalla vain selviää se oma mielipide. :) Voi muuten olla, että ennakko-odotukset olivat taas väärät, kun kirjaa mainostettiin ties millä sanoin ja tyhmänä luin ne. Silloinhan ne omat odotuksetkin ovat mitä ovat ja koko lukuasenne vääristyy.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.