Hae tästä blogista

tiistai 29. joulukuuta 2015

Joulukuun kirjaostot

Enpä olisi tammikuussa uskonut, että saan tämän kirjaostosraportointini hoidettua näin hienosti koko vuoden. Yhtäkään kuukautta ei jäänyt välistä edes lukuisten reissujen takia.

Tässä vielä joulukuun ostokset (jos nyt jostain syystä vielä ehdin hommata kirjoja, lisään ne tähän jälkikäteen), yhteensä yhdeksän kirjaa.


Yleistä ostosraportoinnista:

Pidin tästä kuukausittaisesta kirjojen kirjaamisesta enkä kokenut sitä mitenkään erityisen raskaana. En silti usko, että jatkan samaan malliin ensi vuonna. Tämän vuoden kokeilun ideana oli seurata ostokäyttäytymistäni eli saada hieman osviittaa siitä, kuinka paljon kirjani lisääntyvät vuosittain.

En ole vielä uskaltanut laskea kaikkia ostoksia yhteen. Teen erikseen koostepostauksen näistä tämän vuoden ostoksista.



2 kommenttia:

  1. Minulla ostosraportointi jäi erittäin satunnaiseksi, muutaman postauksen taisin tehdä kuluneena vuonna... mutta niitä oli hauska kirjoittaa, ja luulen, että ehkä jokusen ostoraportti saattaa tulla ensi vuonnakin. En tosin millään usko, että viitsisin pitää kirjaa kaikista ostetuista. Nostan siis hattua sinulle, vuoden 'tilastoja' on kiva varmasti kiva tutkia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uumoilin, että mokaan tämän homman mutta ihmeekseni hoidin kunnialla loppuun. Raportoinnista kehittyi eräänlainen rituaali, joten se alkoi sujua automaagisesti. Mutta juu, ensi vuonna minäkin vain satunnaisesti raportoin, ei tällaista mahtipontista haastetta enää. :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.