Penguin 2014
S. 367
Kiinnostuin A House in the Sky'sta luettuani keväällä jonkin sortin arvion siitä The Sunday Timesin kulttuuriliitteestä. Piti heti hankkia kirja, mutta vasta nyt tuli sopiva hetki se lukea.
Kirja on kanadalaisen Amanda Lindhoutin muistelmateos (kirjoitettu yhdessä toimittaja Sara Corbettin kanssa) siitä, kun hänet kidnapattiin Somaliassa ja pidettiin vankina yli vuoden. Kirja ei kuitenkaan käsittele vain vankeusaikaa, vaan ensimmäiset sata sivua Lindhout valottaa omaa lapsuuttaan ja kertoo aiemmista matkoistaan.
Lindhout on ns. reppumatkaaja. Hän työskenteli tarjoilijana säästäen rahaa päästäkseen reissuillensa. Matkakuvaukset ovat ihan mielenkiintoisia, mutta niistä huokuu läpi Lindhoutin naiivius ja tietynlainen piittaamaton uhkarohkeus: eihän minulle voi mitään tapahtua!
Toisaalta luulen, että pitkän alustuksen tarkoitus oli juuri se; avata Lindhoutin persoonallisuutta ja siten kenties alustaa niitä syitä, miksi hän lopulta tuli kaapatuksi. En tarkoita tällä, että hän sai mitä ansaitsi - kukaan ei ansaitse tulla kidnapatuksi - vaan hänen "pakkomiellettään" matkustella ja mennä sellaisiinkin maihin, joihin ei todellakaan suositella mentävän. Kuten vaikkapa sinne Somaliaan.
Koen hieman vaikeaksi kirjoittaa tästä kirjasta, sillä en oikein pitänyt Lindhoutista. En häntä suoranaisesti inhonnutkaan (ja ajoittain kyllä jopa pidin hänestä), mutta jokin jota en osaa edes eritellä, kaiversi mieltäni. Ehkä en päässyt kyllin lähelle häntä - en tiedä. Tietyt asiat ärsyttivät minua, mutta toisaalta mitenköhän olisin itse toiminut ja ajatellut vastaavassa tilanteessa? Sitähän ei voi tietää.
Lindhout kaapattiin yhdessä työparinsa, australiaisen kuvaajan Nigel Brennanin, kanssa. Osan vankeudesta he saivat lusia samassa huoneessa, mutta myöhemmin heidät erotettiin. Se oli käännekohta Lindhoutin kohtelulle, joka muuttui yhä raaemmaksi. Herkille lukijoille silti tiedoksi: raakuuksia ei kuvata yksityiskohtaisesti, vaan useimmiten ne vain mainitaan - ja tuskin kaikkea edes kerrotaan lukijalle, otaksun.
Nigel pääsee hieman helpommalla, koska hän on mies. Kaikista kaappaajien vastoinkäymisistä juuri Lindhout saa syyt niskoilleen; koska hän on nainen, rohkenen spekuloida. Ja koska Nigel ei puolusta häntä. En tosin tiedä olisiko sillä ollut mitään vaikutusta, mutta mutta... Nigel etoi minua kovastikin välillä, mikä aiheutti taas ristiriitaisia tuntemuksia minussa, koska ei hänelläkään mitkään herkkuolot olleet.
Esimerkki: Lindhout ja Nigel yrittävät paeta. Idea on Nigelin, mutta syy vieritetään Lindhoutin niskoille Nigelin hyväksynnässä. Mikä pelkuri, hyi! Mutta sitten toisaalta; mitä itse tekisin tuossa tilanteessa? Muuttuisinko minäkin pelossani itsekkääksi ja tekisin mitä vain oman etuni eteen? Riippuu varmaan kenen kanssa olisin vankina. Jos kyseessä olisi läheinen ihminen, en varmaan pystyisi. Mutta julmasti sanottuna, jos toinen osapuoli ei olisi kovin läheinen... Enpä tiedä.
Kirjassa on voimakkaasti esillä myös kaappaajien ja vankien (erityisesti siis Lindhoutin) välinen suhde. Se on hyvin mielenkiintoista luettavaa, sillä se on myös katsaus toisenlaiseen ajattelumaailmaan. Lindhout yrittää käyttää Islamia eräänlaisena "aseena" ja "puolustuksena" kaappaajiaan vastaan. Harvemmin hän siinä onnistuu, koska Koraania voi tulkita vähän miten sattuu. Lindhouthan kääntyi muslimiksi vankeudessaan - ihan omaa etuaan ajatellen, ei siis siksi että oikeasti uskoisi.
Lindhout ja Nigel pääsivät lopulta vapaaksi lusittuaan 460 päivää. Lunnasrahat piti kaapia kasaan yksityisteitse ja vapautuminen järjestää yksityisen "palvelun" kautta, koska valtiot eivät yleensä maksa lunnasrahoja, mikä on ihan ymmärrettävää. Muutenhan koko "bisnes" räjähtäisi käsiin. Sitä paitsi jos matkustaa yleisesti turvattomaan maahan, sen tekee silloin omalla vastuullaan (ellei ole jotain muuta koneistoa taustalla tukena, kuten joillakin isojen medioiden toimittajilla).
Kaiken kaikkiaan tämä on mielenkiintoinen ja koukuttava kirja, joka ehdottomasti kannatti lukea. Tämä jäänee mieleeni kummittelemaan vielä joksikin aikaa pomsauttaen pintaan ajatuksia vielä myöhemminkin.
Myös Nigel Brennan on kirjoittanut kirjan kokemuksistaan. Tuskin aion sitä lukea ja tunnustan syyn siihen olevan se, ettei Goodreadsin arviot oikein innostaneet.
~~~
Ps. Perustin nyt sitten kuitenkin ns. matkablogin erikseen. Työnimi on Halukas matkustaja, jonka kyllä vaihdan heti kun keksin uuden nimen. Halukas matkustaja kuulostaa nimittäin hieman pervohkolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.