Sinua hän ei muista huomenna, mutta minua hän ei koskaan unohda

Yoko Ogawa: The Housekeeper and the Professor
Alkuper. Hakase no Aishita Suushiki, 2003
Vintage, 2010 (2009)
Japanista englanniksi kääntänyt Stephen Snyder
S. 180

Matematiikka ei ole koskaan minua kiinnostanut. Paitsi ehkä prosenttilasku, koska saatan tarvita sitä muun muassa alennuslaareja kolutessani. Noin muuten inhosin matematiikkaa ja varmasti eniten sen takia, ettei se mennyt minulle jakeluun.

Siksi hieman jännitti alkaa lukea The Housekeeper and the Professoria, koska kirjassa punaisena lankana kulkee numerot. Ja matematiikka.

Professorin lähimuisti kestää tasan 80 minuuttia: sen jälkeen mielestä pyyhkiytyy kaikki uusi pois. Professorin viimeiset pysyvät muistikuvat ovat vuodelta 1975, sen jälkeen ei mitään. Lienee selvää, että tällainen tuottaa haasteita taloudenhoitajille, jotka ovatkin vaihtuneet melko tiuhaan.

Kunnes paikalle palkataan jälleen uusi taloudenhoitaja, nuori nainen jolla on 10-vuotias poika. Professori nimeää pojan Rootiksi neliöjuuren mukaan. Kolmikon välille syntyy omituisesta tilanteesta huolimatta lämmin ystävyys, jossa numerot ja matemaattiset yhtälöt toimivat yhdistävänä tekijänä.

Minä, numeronvihaaja, en tämän kirjan luettuani näe niitä enää samalla tavalla. Matematiikkainhoni on myös laantunut ja muuttunut hiljaiseksi hyväksynnäksi. En edelleenkään ole kiinnostunut ratkaisemaan matemaattisia yhtälöitä enkä oikeastaan mitään muutakaan, mutta näen ne nyt eri tavalla.

Minun olisi pitänyt lukea tämä kirja teininä. Professorin olisi pitänyt olla opettajani. Jos näin olisi ollut, luulen etten olisi ollut ihan niin surkea matematiikassa. Ainakaan en olisi pelännyt ja inhonnut matematiikkaa. Sain muutaman ahaa-oivalluksen kirjasta: jotkin asiat loksahtivat paikoilleen. Löysin tavan, jolla lähestyä numeroita pelkäämättä niitä.

Vaikka kirjassa esitellään ja ratkaistaan matemaattisia yhtälöitä, eivät itse tehtävät ole tärkeimpiä. Matematiikan välityksellä avautuu kieli, joka sitoo kolmikon yhteen, sinetöi ystävyyden.

The Professor never really seemed to care whether we figured out the right answer to a problem. He preferred our wild, desperate guesses to silence, and he was even more delighted when those guesses led to new problems that took us beyond the original one.

Harvemmin löytyy kirja, joka muuttaa omaa ajattelutapaa ja suhtautumista näin voimakkaasti. Nyt on sekin päivä nähty. Eikä tässä kirjassa lopulta ole kyse matemaatikasta, vaan ihan muusta.

Sinua hän ei voi muistaa huomenna, mutta minua hän ei voi koskaan unohtaa.

 ~~~

Muualla blogeissa: Satun luetut ja Hyönteisdokumentti.

Joulukuun kirjaostot

Enpä olisi tammikuussa uskonut, että saan tämän kirjaostosraportointini hoidettua näin hienosti koko vuoden. Yhtäkään kuukautta ei jäänyt välistä edes lukuisten reissujen takia.

Tässä vielä joulukuun ostokset (jos nyt jostain syystä vielä ehdin hommata kirjoja, lisään ne tähän jälkikäteen), yhteensä yhdeksän kirjaa.

Yleistä ostosraportoinnista:

Pidin tästä kuukausittaisesta kirjojen kirjaamisesta enkä kokenut sitä mitenkään erityisen raskaana. En silti usko, että jatkan samaan malliin ensi vuonna. Tämän vuoden kokeilun ideana oli seurata ostokäyttäytymistäni eli saada hieman osviittaa siitä, kuinka paljon kirjani lisääntyvät vuosittain.

En ole vielä uskaltanut laskea kaikkia ostoksia yhteen. Teen erikseen koostepostauksen näistä tämän vuoden ostoksista.

Tiedän, mitä teit 20 vuotta sitten

Renee Knight: Disclaimer
Doubleday, 2015
S. 295

Disclaimer ilmestyi samoihin aikoin kuin Paula Hawkinsin runsasta markkinointia nauttinut Nainen junassa.

Myöhemmin Disclaimeria alettiin markkinoida Hawkinsin kirjan siivellä eli lätkäistiin kanteen tarra, jossa ilakoitiin "If you loved The Girl on the Train, you'll love this."

Inhoan näitä tällaisia markkinointilätinöitä, koska yleensä ne eivät kerro mistään mitään. Siksi en jättänytkään Disclaimeria lukematta, vaikka EN RAKASTANUT Naista junassa.


Jostain saapuu kiehtovalta vaikuttava kirja Catherinen yöpöydälle. Catherine ryhtyy lukemaan kirjaa, mutta saa varsin pian huomata olevansa itse kirjan päähenkilö. Miten se on mahdollista? Miten kukaan voi muistaa saati tietää parikymmentä vuotta vanhasta tapauksesta?

Ikivanha tapaus uhkaa nousta aaltojen syvyydestä päivänvaloon, vaikka sen piti olla kadonnut ikuisiksi ajoiksi. Sen joka tiesi, piti olla kuollut. Kirja leviää Catherinen pojalle ja päätyy lopulta aviomiehenkin lukulistalle. Tsunami on lähtenyt liikkeelle eikä sitä voi pysäyttää.  Mutta jotain on tehtävä.

Kirja alkaa nautillisen epämääräisesti saaden lukijan arvuuttelemaan kirjan minä-kertojaa. Nimi kyllä selviää piankin, mutta mitä sillä on tekemistä minkään kanssa. Minä-kertojan ohessa tarinaa kerrotaan kolmannessa persoonassa lähinnä Catherinen näkökulmasta. Pidin kirjan rakenteesta, joka mahdollistaa motiivien, syiden ja seurausten tarkastelun laajemminkin. Se vetää lukijan mukaan arvausleikkiin.

Kirjan tunnelma on melko apea, mutta mitäpä muuta voi odottaa, kun elämä on pirstoutumassa palasiksi nenän edessä. Synkkien salaisuuksien taustalla häilyy myös toivo muutoksesta, vapaudesta. Voisiko menneisyyden vihdoin haudata lopullisesti ja jatkaa elämää? Miksi on niin helppo uskoa toisesta pahaa, mutta ei hyvää?

Knight välttää kliseiden karikot, vaikka eräs kliseinen "kohtaus" kirjasta löytyy. Voisin sen osoittaa ihan sormellani, mutta tulisin samalla spoilanneeksi liikaa, joten olenpa hiljaa. Tosin mielestäni kyseinen kohtaus on melko turha: se on ylimääräinen kauhallinen löylyä kiukaalle. Ilmankin olisi sauna ollut riittävän kuuma.

Disclaimer on oikeasti yllättävä, jopa koskettava trilleri. Tietynlaista syvempääkin pohdintaa löytyy taustalta liittyen erityisesti anteeksi antamiseen. Ja siihen, miten osa käsityksistämme perustuu mielikuviin ja olettamuksiin - ei välttämättä todellisuuteen.

Hyviä uutisia, tästä kirjasta on tulossa suomennos nimellä Kenenkään ei pitänyt tietää. Niin että jos et pitänyt Naisesta junassa, voit silti pitää Disclaimerista. Mielestäni Disclaimer pesee Naisen junassa mennen ja tullen ja ohittaen ja kiilaten ja kaikin tavoin. Jos kuitenkin pidit Naisesta junassa, voit silti pitää myös tästä - ehkä jopa enemmän.

Löysin Otavan tekemän/teettämän videon kirjasta. Se on napakka ja lyhyt.

Lukuvuosikatsaus 2015

Väänsin viime vuonna ensimmäisen vuosikoosteeni lukemistani kirjoista. Ajattelin tuolloin, etten jaksa moiseen toista kertaa ryhtyä, mutta olen kääntänyt takkini.

Tässäpä siis tämän vuoden kooste. Vuotta on toki vielä jäljellä, mutta luettujen kokonaismäärä tuskin tästä enää dramaattisesti nousee. Kuvituksena ruutukaappaukset Goodreadsista.

Vuonna 2015 luetut: 70 (luku noussee muutamalla - Päivitys 1.1.2016: lopullinen luku 72)

Suomeksi luetut: 22
Englanniksi luetut: 50

Suomeksi olisi voinut lukea enemmänkin, täytyy skarpata ensi vuonna. Viime vuonna luin tietoisesti enemmän suomeksi ja se näkyi määrässäkin (32/73). Tuppaa tuo suomeksi lukeminen unohtumaan, jos ei erikseen itseään siihen patista. Lukunopeuteni on suunnilleen sama suomeksi ja enkuksi, mutta jostain syystä minulle on syntynyt kynnys lukea suomeksi.

Arvostelukappaleet: 8

Saman verran muuten kuin viime vuonna.  Minulla on tosin yksi a-kappale (Reeta Paakkinen: Kuun ja tähden mailla) odottamassa lukuvuoroaan. Olisin lukenut sen jo aiemmin, mutta se unehtui kotiin reissun ajaksi.

Uutuudet eli vuonna 2015 julkaistut kirjat: 18

Uutuuksiin olen laskenut joko Suomessa tai Brittilässä tänä vuonna ensimmäisen kerran julkaistut teokset. Osa lukemistani uutuuksista ei siten ole saatavilla suomeksi. En myöskään laske uutuudeksi Suomessa tänä vuonna julkaistua Alice Hoffmanin Ihmeellisten asioiden museota, koska se on julkaistu Brittilässä jo viime vuonna.

Uudet maavalloitukset: 4

Mongolia: Byambasuren Davaa & Lisa Reisch - The Cave of the Yellow Dog
Taiwan: Li Ang - The Butcher's Wife
Kirgisia: Chingiz Aïtmatov - Jamilia
Kolumbia: Gabriel García Márquez - Of Love and Other Demons

Onpa hävyttömän vähän, mutta onhan tässä koko elämä aikaa koluta lukemattomia maita.

Ps. Pidätän oikeuden laskuvirheisiin: matematiikka ei ole koskaan ollut vahvinta osaamisaluettani.

Itsepäinen kotiapulainen ja ylpeä työnantaja = crash boom bang

Penny Hancock: The Darkening Hour
Simon&Schuster, 2013
S. 405

Palvelusneidit ja sisäköt ovat mennyttä aikaa Englannissa. Mutta varsin käteviä kyllä, jos sellaisen saa kotiinsa palvelemaan.

Kukaan paikallinen tuskin suotuisi moiseen järjestelyyn (varsinkaan sellaisilla ehdoilla tai ehdottomuudella kuin joillakin on tarjota), mutta onneksi sisäkkönsä voi tuoda vaikka ulkomailta.

Theodora Gentleman: keski-ikäinen ja -luokkainen eronnut nainen. Asuu poikansa ja dementoituneen isänsä kanssa tilavassa huoneistossa Itä-Lontoossa, Deptfordissa. Työtä - ja itseään -  arvostava uraohjus tarvitsee apua isänsä hoidossa.

Mona Marokosta: Theodoran ex-miehen lahja ex-vaimolleen, saapuu auttamaan Theodoraa dementikon hoidossa. Työnkuva laajenee aluksi Monan oma-aloitteisuuden ansiosta, myöhemmin Theodoran suuruudenhulluudesta johtuen.

Mielenkiintoinen asetelma, joka toi teemansa takia (ei muuten) mieleeni Mende Nazerin Orjan. Mende Nazerhan työskenteli kotiapulaisena (eli lähinnä orajana) Lontoossa, ja hänen elämänsä oli varsin rajoitettua.

Sitä samaa tekee (fiktiivisen) The Darkening Hour:n Mona, vaikka Monaa ei olekaan pakotettu maahan ja työhön, vaan hän on vapaaehtoisesti tullut voidakseen elättää Marokkoon jäänyttä perhettään. Ja on hänellä eräs toinenkin motiivi, mutta eipä siitä sen enempää, ettei mene ihan paljasteluksi.

Theodora huomaa varsin pian tulevansa riippuvaikseksi Monan avusta. Monan ansiosta Theodoralla on aikaa paneutua kunnolla työhönsä ja haaveilla noususta urallaan radiotyössä. Theodora haluaa olla the voice of East London.

Theodora kokee olevansa hyväntekijä myös Monalle: hän on antanut työn ja maksaa palkkaa. Siksi on järkyttävää huomata, että Mona ehkä näpistelee. Onko hän palkannut kiittämättömän varkaan? Mitähän muuta Mona mahtaa puuhata hänen selkänsä takana? Oma poikakin on alkanut käyttäytyä epätyypillisesti. Ja isäkin tuntuu pitävän Monasta enemmän kuin oikeasta tyttärestään.

Mona ihmettelee tahollaan, mitä on tapahtumassa sille ystävälliselle Theodoralle, joka otti hänet vastaan ja perehdytti työhön. Vai oliko se kaikki silkkaa kulissia, peiteltyä yställisyyttä, jonka takaa tekopyhyys pyrkii ulos.

Kerronta vaihtelee Theodoran ja Monan välillä, joten lukija pääsee kurkistamaan kumpaisenkin ajatusmaailmaan ja motiiveihin - ja saa huomata, etteivät ne ihan kohtaa. Kumpikin tulkitsee toista omien mielikuviensa ja uskomustensa kautta, ja vatvonta alkaa saada vainoharhaisia piirteitä.

"I (Mona) am not free to weigh up moral pros and cons while I am tied to her (Theodora)."

Moraali? Se on venyvä käsite. Voiko ihminen olla moraalinen, vaikka tekee moraalittomia tekoja?

Penny Hancock on tutkinut maahan tulleiden kotiapulaisten työehtoja ja olosuhteita kirjaansa varten. Aihe on siis todella olemassa ja paikoin pulmallinenkin.

From 6 April, 2012 domestic workers who apply to accompany their employers to the UK are tied to one employer. If they experience abuse and exploitation they will face the choice of continuing to suffer or fleeing and becoming illegal.

The Darkening Hour on tempoltaan maltillinen, trillerimäinen romaani joka tarjoaa ajattelemisen aiheita. Eräs esiin nouseva aihe pääteeman lisäksi on muun muassa sisaruskateus. Tekisi mieli vielä lisätä marttyyriys. Kaiken taustalla virtaa likaisenruskea Thames.

Kirjaa ei tutkimusteni perusteella ole käännetty suomeksi.

~~~

Olen aiemmin lukenut Penny Hancockilta Tidelinen. Mielestäni The Darkening Hour pesee sen mennen tullen, vaikka oli Tidelinekin ihan hyvä. Tuskin olisin muuten tähän tarttunut. Minulla on muuten ylimääräinen Tideline hyllyssäni: haluaako joku? Ilmoittele halusi kommenteissa, niin saat kirjan.

Kun pimeydestä muodostuu kuva

Kirjan kansi: Marjaana Virta

Pekka Hiltunen: Sysipimeä
Wsoy, 2012
S. 362
Studio-sarjan toinen kirja

Tässä toisessa Studio-sarjan kirjassa Lia on jo tiivis osa Marin pyörittämän Studion "kalustoa". Studion vakihenkilötkin ovat tulleet tutuiksi, joten lukijan on helppoa imaistua mukaan.

Siinä missä Vilpittömästi sinun keskittyi pääjuonen lisäksi taustoittamaan Lian elämää ja Studion toimintaa, Sysipimeässä päästään niin sanotusti valmiiseen pöytään. Tämä näkyy kirjan tempossa, joka on huomattavasti nopeampi kuin edeltäjässään.

Välihuomautus: Hiltunen ei suinkaan ole läväyttänyt koko pakkaa pöytään ensimmäisessä romaanissaan. Salaisuuksia on edelleen, ja etenkin Marin tausta on ollut hämäränpeitossa. Tässä Sysipimeässä saamme tietää lisää Marista ja hänen taustoistaan, ja melkoisen yllättävää tavaraa sieltä löytyykin.

Lontoossa tapahtuu kummia. Joku murtautuu ja lataa sattumalta valikoitujen brittinuorten tileille videoita, joissa on pelkkää mustaa. Videot järkyttävät ja puhuttavat, vaikka niissä ei näykään mitään. Murtautuminen Youtube-tilille tuntuu henkilökohtaiselta viestiltä, vihjeeltä. Ja sitten musta muuttuu kuvaksi, kuvat lihaksi.

Studion väki ryhtyy Marin ohjastamana tutkimaan videoiden alkuperää ja syntyä. Äänettömät videot saavat lopulta sävelen ja sanat. Ja Studion väki uppoaa yhä syvemmälle salaperäisen tekijän maailmaan, ajojahti muuttuu henkilökohtaiseksi eikä pitäydy enää pelkästään Lontoossa.

Nyt on sellainen liemi padassa, ettei sitä voi jättää siihen odottelemaan. On pakko latkia heti ja ottaa lisää. Vielä yksi kauhallinen, yksi luku.  Romaanin idea on nerokas ja toteutus taiten tehty. Pinnalle nousee myös eräs netti-ilmiö, jossa kuka tahansa voi olla uhri - tai tekijä. Ajankohtainen ja hyytävä trilleri, jossa ei ole mitään liikaa tai liian vähän.

Sysipimeä on parempi kuin Vilpittömästi sinun. Toisaalta toista ei olisi ilman ensimmäistä. Pidän pidän pidän ja nyt ottaa kaaliin, etten ehtinyt sitä kolmatta kirjaa (Varo minua) saada hyppysiini ennen kotiinpaluuta. Jos se jollain lojuu ylimääräisenä nurkissa, niin kiinnostaisiko esim. vaihtari johonkin toiseen kirjaan?

Sysipimeästä on kirjoittanut muun muassa Booksy, Lumiomenan Katja ja Sara.

Studio-trilogia:

Vilpittömästi sinun
Sysipimeä (tässä postauksessa)
Varo minua (tulee, kun saan kirjan käsiini ja luettua)

Minimiete: Pahaa pelkäämättä

Inger Frimansson: Pahaa pelkäämättä
Alkuper. Fruktar jag intet ont, 1997
Like, 2011
S. 265
Suomentanut Taina Rönkkö

Monika on ailahtelevainen teini, kuten teinit usein ovat. Monikan ailahtelevaisen synkkyyden taustalla häälyy kuitenkin parhaan ystävän äkillinen kuolema.  Kyseessä on onnettomuus, mutta olisiko Monika sittenkin voinut toimia ripeämmin ja auttaa? Joidenkin mielestä ehkä kyllä.

Tympääntynyt Monika karkaa kotoaan ja päätyy ymmärtäväisen miehen hoteisiin. Ymmärrys ja rauha on juuri sitä, mitä Monika nyt kaipaa. Vaan eipä tiennyt teinityttö, millaiseen verkkoon itsensä sotki.

Pahaa pelkäämättä on melko viipyilevä trilleri, jossa nykyajan rinnalla välähtelee Monikan muistikuvat. Hiljaksiin vilahtaa verhon takaata myös miehen menneisyys. Tässä kohden on todettava, että hieman kliseiseksi (ja siten ennalta-arvattavaksi) menee eli vaikka kirja sinänsä on koukuttava, se ei oikeastaan anna mitään uutta, ei tarjoile oivalluksia. Eikä oikeastaan mitään: se vain lilluu eteenpäin kuin verkkaisesti lipuva soutuvene. Lukijan ei tarvitse soutaa, sen kun istuu paatissa ja katselee.

Olen lukenut monta Frimanssonin romaania, koska jokin niissä kiehtoo. Yhtään susihuonoa ei ole tullut eteen, mutta joitakin melko yhdentekeviä kyllä. Siis sellaisia ihan ok-kirjoja, eivät hyviä eivätkä huonoja. Pahaa pelkäämättä asettuu juuri tuolle ihan ok-akselille. 

Googlettelu tuotti ainoastaan yhden blogiosuman tälle kirjalle ja se blogi on Leena Lumin (terkkuja!) blogi. Menenkin tästä itse lukemaan kunnolla hänen mietteensä.

Lokakuun jämät ja marraskuun läjä

Kirjaraportointiprojektini on varsin hyvin onnistunut eli on aihetta taputtaa itseään olalle. Tavoitteenanihan on ollut kirjata kunkin kuukauden kirjahankinnat blogiini. Marraskuu on vielä kirjaamatta ja itse asiassa osa lokakuun ostoksistakin on raportoimatta.

Tässäpä siis lokakuun jämät, jotka puuttuvat kirjanpidosta:

Ja kas tässä marraskuun hankinnat:

Marraskuun kasasta olen ehtinyt jo lukea Frimanssonin Pahaa pelkäämättä ja Hiltusen Sysipimeän. Niistä siis mietteet seuraavaksi. Maiju Lassilan Valituissa teoksissa on mukana muun muassa Tulitikkuja lainaamassa, jonka olen halunnut lukea jo kauan. Tuon korean kirjan löysin kirpparilta, josta se irtosi eurolla. Hyvä kauppa siis.

Onko kasoissa lukemiasi kirjoja? Mitä suosittelisit seuraavaksi? Joenpellon Sataa suolaista vettä on ns. Lohja-sarjan kolmas osa. Kaksi ensimmäistä minulla on jo hyllyssäni, mutta en ole vielä lukenut niistä kumpaakaan.

Hämärä Hämäränmää

Marie Hermanson: Hämäränmaa
Alkuper. Skymningslandet 2014
Like, 2015
S. 299
Suomentanut Jaana Nikula

Nykyaika voi olla rasittavaa. Raskaasta työstä maksetaan niin vähän kuin mahdollista ja töitä on pakko tehdä niin vähän tai paljon kuin on tarjolla jos mielii pysyä leivänsyrjässä.

Martina sinnittelee oravanpyörässä, mutta sitten lähtee kämppäkin alta. Maitojunalla on puksutettava takaisin kotiseudulle vanhepien tykö. Vaan elämä on jatkunut sielläkin eikä Martina oikein mahdu kuvioon.

Siksipä ei ole ihme, että Martina päätyy lapsuudenystävänsä Tessanin kannustamana vanhaan kartanoon iäkkään naisen leipiin. Työ on helppoa ja vapaa-aikaa on paljon. Pitää vain leikkiä mukana ikäihmisen, Florencen, harhoissa.

Kun kyse oli tunneista ja minuuteista, Florence oli naurettavan tarkka ajasta. Vuosista ei ollut niin väliä.

Florence elää edelleen 40-luvulla. Martina ja Tessan eläytyvät aikaan muun muassa pukeutumalla. Nykyaikainen vaatetus voisi järkyttää Florencea. Kartanon ulkopuolella vaatetus lähinnä huvittaa.

Mennyt aika nykyisyyden sisällä on kiehtova teema. Kartanon pysähtyneisyys on tavallaan keidas nuorille, joiden elämät "ulkomaailmassa" ovat täynnä arkisia haasteita ja hankaluuksia. Kartanossa voi mainiosti unohtaa nykyajan ja elellä 40-luvulla.

Kyllä, kartanoon saapuu lisää nuoria eivätkä Martina ja Tessan saa kauan nauttia turvapaikastaan ja jo vakiintuneista rutiineistaan. "Lisähenkilöstön" myötä asiat alkavat luisua raiteiltaan, kun mukaan astuu ahneus ja rahanhimo.

Hämäränmaa on sekoitus komiikkaa ja mustaa huumoria olematta silti mikään vitsi- tai huumorikirja. Koomisuutta on kirjassa juuri sopivasti keventämässä muuten melko synkkää tunnelmaa. Yhdistelmä toimii ja on nautinnollista luettavaa. Mitenkään erityisen jännittävä romaani ei ole, mutta tunnelma on muuten sen verran kiehtova, että se koukuttaa. Loppuratkaisun suhteen olisi toivomisen varaa: siitä annan kirjan ainoan miinuksen.

Pidin Hämäränmaasta enemmän kuin aiemmin lukemastani Laaksosta. Toisaalta näitä romaaneja on vaikea vertailla, koska ne ovat melko erilaisia. Marie Hermansonin tyyli vakuuttaa ja toivon, että häneltä suomennetaan pian lisää. Valikoimaa näyttäisi olevan.

Kiitän Annikaa Hämäränmaasta, täältä voi lukea Annikan mietteen siitä. Myös Ulla on lukenut Hämäränmaan.