Sana sanaa vastaan

Tiffany D. Jacksonin romaanista Grown tuli aika vahvat rkelly-vibat. Jackson mainitseekin romaanin lopussa (Author’s note -osiossa) R. Kellyn, mutta painottaa ettei teos käsittele häntä (Kellyä) eikä edes varsinaisesti romaanissa esiintyvää Korey Fieldsiä, joka on suuren yleisön rakastama ja ihailema R&B-tähti.

Aivan kirjan alussa selviää, että musabisneksen valovoimainen artisti Korey Fields on kuollut. Se ei oikeastaan ole oleellista eikä edes se, miksi ja miten Korey kuolee. Oleellista on, mitä tekemistä 17-vuotiaalla Enchanted Jonesilla on lähes kolmekymppisen Koreyn kanssa.

Tai pikemminkin: mitä tekemistä Koreylla on nuoren Enchantedin kanssa.

No musiikki tietysti (ainakin kulissina): Enchantedilla on lumoava ääni. Kokeillessaan onneaan laulukilpailussa Enchanted törmää ensimmäistä kertaa ihailemaansa Korey Fieldsiin. Korey vaikuttuu Enchantedin esityksestä ja ilmoittaa halukkuutensa tukea tätä laulu-uran aloittamisessa.

Enchantedin vanhemmat ovat epäluuloisia, mutta tiukoin ehdoin sallivat tyttärensä ja Koreyn ”yhteistyön”. Jos on lukenut rkellynsä, voi aavistella mitä tuleman pitää.

Välihuomio: vaikka kirjan alussa on sisältövaroitus, ei kirjassa kuvailla mainittuja aiheita erityisen tarkasti. Toki jos on teemoille (maininnoille raiskauksesta, hyväksikäytöstä, opioidien väärinkäytöstä jne.) herkkä, kannattaa harkita onko kirja sopivaa luettavaa. Ainakin Briteissä kirja on suunnattu nuorille aikuisille, joten ehkä siksi on koettu aiheelliseksi ympätä teokseen sisältövaroitus.

Jackson kuvaa taiten nuoren Enchantedin vilpitöntä ihastumista ja lankeamista kuuluisan Koreyn pauloihin. Englannin kielessä tälle on termi: grooming.

Korey on taitava hurmaamaan myös Enchantedin vanhemmat, jotka tosin alkavat aika pian epäillä, ettei kaikki ole hyvin.

On eräittäin häiritsevää, ettei Koreyn tekemisiin puututa. Jopa viranomaistaho vähättelee asioita tai lakaisee ne kokonaan pois. Koreyta vastaan nostetut syytteet hyväksikäytöstä sovitellaan tai ne raukeavat tai niitä ei edes esitetä.

Koskapa... miten saada oikeutta, kun asetelma on tavistyttönen vs. julkkisstaraMIES? Tokihan miehen sana on uskottavampi ja hyväksikäytetyt tyttöset vain onnenonkijoita, jotka yrittävät hyötyä rikkaasta tähdestä. Plus jos satut vielä olemaan tummaihoinen tyttö/nainen, laskee uskottavuus pakkasen puolelle. Joten miksi edes vaivautua?

Grown on vetävä ja napakka lyhyine otsikoituine lukuineen ja avaa tärkeän aiheen tarinan muotoon.


Tiffany D. Jackson: Grown (suom. nimellä Rajaton)
Katherine Tegen Books, 2020
s. 371

 

Edit 23.5. klo. 17:16

Unohtui Helmet-lukuhaaste! Sijoitan kirjan kohtaan 22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon. Olen lukenut groomingista useita teoksia (esim. Girl A) sekä uutisia ja artikkeleita.

Kuolema Tokiossa

A Death in Tokyo on yhdestoista Keigo Higashinolta englanniksi käännetty romaani. Se on myös yhdestoista kirja, jonka olen Higashinolta lukenut, koska hän on kirjailija jonka kaikki kirjat automaattisesti pääsevät lukulistalleni ja vieläpä kiilaavat sen kärkeen.

On epätavanomaista, että tämä jo viime vuonna julkaistu teos päätyi vasta nyt luettavakseni. Mutta tästäpä saan aasinsillan Helmet-lukuhaasteeseen ja siellä kohtaan 4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna.

Sitten itse kirjaan.

 

Ollaan Tokiossa, kuten kirjan nimestä voi päätellä. Mies hoipertelee Nihonbashi-sillalle ja lyyhistyy sillalla olevan Kirinin* juurelle. Hoipertelun havaitsee järjestyspoliisi, joka aluksi luulee kyseessä olevan humalainen. Kun hoipertelija jää röhnöttämään kirinille, katsoo poliisi aiheelliseksi käydä katsomassa, mistä on kyse: selviää, että miestä on puukotettu ja hän on kuollut.

Apujoukot saapuvat paikalle ja lähistöltä löydetäänkin epäilty: mies joka ottaa hatkat, kun poliisi lähestyy häntä. Mies saadaan kiinni, mutta lähinnä siksi että hän karkaa autotielle ja jää auton töytäisemäksi. Miehen nimi on Yashima ja häneltä löydetään muun muassa murhatun miehen lompakko.

Case solved. Murha tapahtui ja murha selvisi.

Vai niinkö sittenkään? Näennäisen yksinkertainen keissi muuttuu monimutkaiseksi, kun sen taustoja aletaan lähemmin tarkastella. Tässä tietysti Kyoichiro Kaga (jolla ei ole huume- tai alkoholiongelmia) erityisesti kunnostautuu.

Higashino kirjoittaa tavallisista ihmisistä ja tekee sen taiten. Samalla hän osoittaa, ettei henkilöiden tarvitse olla traumakimppuja tai mielenterveysongelmaisia, narkkareita tai alkoholisteja ollakseen kiinnostavia.

Joo, irvailen nyt suoraan niille dekkareille joissa suunnilleen kaikki poliisia ja etsiviä myöten (liioittelen) ovat jollakin tavalla traumatisoituneita, alkoholisoituneita tai muuten vain sekopäitä ja silti hoitelevat hommansa mallikkaasti ja loistavat älyllään. Toki muutama tavis mahtuu näihin kirjoihin, mutta yleensä juuri he eivät loista älyllä.

Olen kyllästynyt tuohon kaavaan, joten siksi lakkasin lukemasta pohjoismaisia dekkareita ja itse asiassa lähes kaikkia hypetettyjä dekkareita. Niissä kun tällainen kaava tuntuu olevan vakio (etenkin ruotsalaisissa dekkareissa miinus Henning Mankell RIP ja toki on muitakin poikkeuksia).

Ja toki pidätän oikeuden vaikka heti ensi viikolla ottaa lukuun jonkin (mahdollisesti pohjoismaisen, krhm) dekkarin, jossa  voimakkaisiin kipulääkkeisiin koukkuun jäänyt terävä-älyinen alkoholisti-etsivä ratkaisee murhia (anteeksi). (Lisäys: on eri asia, jos esim. alkoholismista/mielenterveysongelmista kirjoitettaisiin jotenkin uskottavasti, mutta kun yleensä nekin nojautuvat kummallisiin kliseisiin, jotka ovat yhtä uskottavia kuin maapallo on litteä.)

Raakuus ei minua häiritse, mutta joissakin tapauksissa koen sen (raakuuden) mielikuvituksen köyhyydeksi: täytyy olla brutaali murha ja överit henkilöhahmot, että aihe voi kiinnostaa? No ei tarvitse. Sitä paitsi henkilöstä voi tehdä muullakin tavalla kiinnostavan (kuin tekemällä hänestä traagisen juopon tai ongelmakimpun: löysää ajattelua, jos ei muuta keksi).


Brutaalisuusmittari: 0/3. Sopii herkemmillekin.


Higashinon dekkarit ovat enemmän kuin dekkareita. Ne ovat myös tarinoita erilaisista ihmisistä ja heidän elämästään, siitä miten murha vaikuttaa heihin ja mahdollisesti lähiympäristöön. Tässäkin murha resonoi aina murhatun työpaikalle asti. En viitsi paljastaa enempää, koska en tietenkään halua spoilata mitään. Mutta melkoinen vyyhti on luvassa ja mielenkiintoisia kohtaloita.


*Kirin on patsas Nihonbashilla. Sekä sillalla että itse patsaalla on suuri merkitys kirjassa. Voit lukea sillan ja kirin-patsaiden taustoja tästä.

 

Keigo Higashino: A Death in Tokyo
alkuper. Kirin no Tsubasa, 2011
Abacus, 2022
s. 359
japanista englannintanut Giles Murray

Kyoichiro Kaga -sarja, voi lukea missä järjestyksessä tahansa

Malice
Newcomer
A Death in Tokyo (tässä postauksessa)
The Final Curtain (tulossa joulukuussa)

 

Jälkimiete:

Pohdin deleteoinko nuo parin kappaleen marmatukseni, mutta enpä taida. Ihan liikaa pohdin nykyään muutenkin, mitä viitsin edes sanoa/kirjoittaa ja sellainen on alkanut ahdistaa. Eivät nämä minun kirjamietteeni niin vakavia ole, että niitä pitäisi vielä sensuroimaan ryhtyä. Mein Gott.

Musiikilla tripille

Musiikilla on aina ollut tärkeä paikka elämässäni. En vain kuuntele vaan käytän musiikkia myös mielialojen säätelyyn ja tietynlaisten mielentilojen saavuttamiseen. Hakemani mielentilat eivät suinkaan aina – jos koskaan – ole mitään iloisia, vaan kaivan musiikin avulla itsestäni ulos yleensä nimenomaan melankoliaan liittyviä tunteita.

Toki kuuntelen musiikkia myös ihan silkasta ilosta ilman sen kummempia taka-ajatuksia ja fiilistellen. Musiikkimakuni on erittäin laaja: lähes kaikista genreistä löytyy ainakin yksi bändi, josta pidän.

Se alustuksesta ja aiheeseen: pöllin Kirjaimia-blogista tämän musiikkihaasteen.

Ensi alkuun sanon, että meni niin vaikeaksi biisien ja bändien valinta, että lätkin tämän hetken fiilisten mukaan vastaukset. Jos jään liian pitkäksi aikaa miettimään, en saa tätä ikinä tehtyä ja tekee mieli tunkea jokaiseen kohtaan noin 73 biisiä.

1. Nimeä biisi, joka tekee sinut aina onnelliseksi

Kanon Wakeshiman Kajitsu no Keikoku on mukavan vetävä.

 

 

2. Nimeä biisi, joka sopii hyvin, kun mielialasi on alakuloinen

Uaralin Depression on ihanaa melodista örinää ja itse asiassa melkein kaikki muutkin Uaralin biisit.

 

 

3. Nimeä biisi, joka muutti musiikkimakuasi 

Human Targetin Rausch johdatti minut muinoin trance-teknon pariin.

 

  

 

4. Nimeä viimeisin biisi, jonka olet löytänyt ja jota rakastat

Tuorein löydös taitaa olla Reman ja Selena Gomezin Calm Down.

 

 

 

5. Nimeä 3 bändiä tai artistia, joita rakastat

Tiamat, Rammstein ja Enigma (ja Pink Floyd, Faith No More, Meiko Kaji, Saturnus, Inner Circle jne.).

 

6. Mitä instrumenttia haluaisit osata soittaa?

Viulua.

 

7. Nimeä fiktiivinen kirja, jossa musiikilla on keskeinen rooli

Natsu Miyashitan The Forest of Wool and Steel, josta olen blogannut - kas tässä linkki postaukseen.

Operaatio Ave Maria

Katsoin joskus vuosia sitten Andy Weirin scifi-romaanin The Martian (suom. Yksin Marsissa) pohjalta tehdyn samannimisen elokuvan (kirjaa en ole lukenut). The Martian kertoo Mark Watney -nimisestä astronautista, joka jää jumiin Marsiin muun miehistön luullessa hänen kuolleen. Elokuvassa seurataan Watneyn selviytymistä.

Joitakin samoja piirteitä on Weirin romaanissa Project Hail Mary (suom. Operaatio Ave Maria), jossa niinikään ollaan yksin avaruudessa. Tällä kertaa ei tosin millään planeetalla, vaan lähinnä avaruusaluksessa.

Maapallolla on ongelma: aurinko on alkanut sammua, mikä vaikuttaa luonnollisesti ilmastoon. Syyt auringon hiipumiseen pitäisi selvittää pikimmiten tai maapallo muuttuu elinkelvottomaksi.

Ryland Grace herää Hail Mary -nimisestä avaruusaluksesta sekavassa mieletilassa ja muistinsa menettäneenä. Edes oma nimi ei muistu mieleen. Tilanteen karmeuden kruunaa se, että aluksen kaksi muuta miehistön jäsentöä on kuollut. Grace on yksin eikä hänellä ole hajuakaan, miksi hän on  aluksessa ja mitä hänen pitäisi siellä tehdä.

Project Hail Mary koukuttaa mukaansa heti alkusivuilta. Asetelma on todella herkullinen ja vaikka minua usein tympäisee nämä mahtipontisent pelastetaan koko maailma -asetelmat, niin Project Hail Maryn kohdalla annan sen anteeksi, koska kirja nyt vaan on niin kiinnostava ja kahden aikatason kerronta toimii hyvin.

Niin sanottua scifijargonia on aika paljon, mutta ei minun sietorajaani ylittävää määrää toisin kuin vaikkapa Cixin Liun Ball Lightningissa, jota lukiessani olin tympiintyä kuoliaaksi.

Weirin teos on omituisella tavalla hidas, mutta silti varsin etenevä. Siinä esiintyy myös joitakin yksittäisiä havaintoja ja ajatuksia, joita jäin pyörittelemään mieleeni. En viitsi niitä tähän kirjoittaa, koska ne spoilaisivat juonta. Tässä kirjassa on yllättäviä käänteitä ja niistä on paras olla tietämättä mitään etukäteen.

Mainio ja viihdyttävä teos, mutta minun scifikiintiöni on nyt toistaiseksi täynnä. Samoin alkaa dekkarit tulla ulos korvista, kun jostain syystä niitäkin on nyt päätynyt jatkuvasti lukuun.

Tälläkin hetkellä luen muun muassa Keigo Higashinon tuoreinta enkkukäännöstä Death in Tokio. Yleensä luen Higashinon kirjat tuoreeltaan, mutta tämän sain vasta nyt käsiini. Mutta hyvää kannattaa odottaa, kuten sanonta kuuluu.


Andy Weir: Project Hail Mary
Del Rey, 2021
s. 476

 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin.

Kulttuurivallankumous kummittelee

 

Qiu Xiaolongin dekkari Red Mandarin Dress (suom. punapukuiset naiset) on viides kirja ns. Inspector Chen Cao -sarjassa. Pidän tästä sarjasta, jonka koen syvenevän mitä enemmän sitä lukee. Erityisesti henkilöhahmot tulevat liki, samoin heidän elämäntilanteensa.

Red Mandarin Dressin tapahtumat sijoittuvat 90-luvun Shanghaihin. Vaikka Maon kulttuurivallankumouksesta on aikaa, sen vaikutukset sukupolviin ja yksittäisiin ihmisiin eivät ole ohi.

Kun lenkkeilijä löytää naisen ruumiin puettuna revenneeseen Cheongsamiin, hälytetään Chen tutkimaan tapausta. Hermoromahduksen partaalla kärvistelevällä Chenillä olisi muutakin puuhaa muun muassa kirjallisuusopintojensa parissa, mutta kun löytyy toinenkin ruumis, Ei Chen voi täysin sivuuttaa keissiä, vaikka onkin periaatteessa lomalla.

Murhat ovat niin samankaltaisia, että kyseessä on pakko olla sarjamurhaaja. Ja sitten löytyy kolmas ruumis.

Pidän Xiaolongin dekkareista, koska tiedän jo etukäteen saavani lukea tarinan, jossa on rikas kulttuurinen vire. Kommunistisessa Kiinassa yksilönvapaus on melko olematon käsite kun jopa ura määrätään korkeammalta taholta. Omiin asioihin (asumisesta lähtien) vaikuttaminen vaatii suhteita ja yleensä myös rahaa.

Vaikka kirjan tarina tietenkin on fiktiota, ovat miljöö ja muut puitteet varsin aidonoloisia. Otaksun, että Xiaolong nimenomaan haluaa dekkareissaan käsitellä erinäisiä Kiinan kulttuurisia ja poliittisia ilmiöitä, jotka ovat mahdollisesti häneenkin vaikuttaneet tavalla tai toisella.

Vaikka jotkin Chenin kirjalliset tutkimukset ja siteeraukset tuntuvat ajoittain päälleliimatuilta (ts. tuli tunne, että kirjailija on halunnut ne väkisin sinne), ei sekään minua haittaa. Minusta niitäkin on mielenkiintoista lukea.

Myös perspektiivit ovat mielenkiintoisia – niin tässä romaanissa kuin yleisesti.

”Someone, who happens to be sitting in the courtroom, has told me that this is an age of perspectives. Things depend of the perspective, but he forgot to add that whoever is in power gains control of the perspective.” 

 

Brutaalisuusmittari: 1/3. Väkivaltaa on vain nimeksi, lähinnä liittyen ruumiiden löytymisiin. Brutaalisuusmittari voisi olla pyöreä nollakin.


Qiu Xiaolong: Red Mandarin Dress
Sceptre, 2008 (Yhdysvalloissa julkaistu 2007)
s. 310

 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate EDIT 3.11. 2023 ENKÄ SIJOITA, eihän kansikuvassa ole vaatetta. Tai siis minun painokseni kansikuvassa ei ole, jossain muussa on. Eli siirrän kirjan kohtaan 47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön. EDIT PÄÄTTYY

Kaikki sarjan kirjat (suluissa suomennosnimi, jos kirjasta on suomennos):

1. Death of a Red Heroine (Punaisen sankarittaren kuolema)
2. A Loyal Character Dancer (Punaisen merkin tanssija)
3. When Red Is Black (Musta sydän)
4. A Case of Two Cities (Kahden kaupungin tarina)
5. Red Mandarin Dress (Punapukuiset naiset)
6. The Mao Case (Tapaus Mao)
7. Don’t Cry, Tai Lake (Kuolemanjärvi)
8. Enigma of China
9. Shanghai Redemption
10. Becoming Inspector Chen
11. Hold Your Breath, China
12. Inspector Chen and the Private Kitchen Murder
13. Love and Murder in the Time of Covid (Julkaistaan ilmeisesti heinäkuussa 2023)

Aneemiset lukukuulumiset plus kirjapornoa Carlislesta

Mitä on luettu viime aikoina? Ei juuri mitään edelleenkään.

Julkisesti minulla on kesken edelleen kolme kirjaa:

Andy Weir: Project Hail Mary
Martin Wainwright: The Man Who Loved the Lakes
Lukupiirikirjana Qiu Xiaolongin Red Mandarin Dress

Lukuhaaveissa on muun muassa päästä vihdoin aloittamaan Keigo Higashinon tuorein enkkukäännös A Death in Tokyo, joka julkaistiin jo viime vuonna. Yleensä luen Higashinon kirjat tuoreeltaan, mutta tätä odottelin kirjastoon. Nyt olen sitä hillonnut himassa jo jokusen aikaa - toivottavasti kukaan ei tee varausta.

Muutakin houkuttelevaa on listalla, mutta ei niistä enempiä.

Siirrytään Carlisleen, jonne toteutin haaveilemani kirjakulttuurimatkan eilen, ja koska eräs tietty kirjakauppa teki minuun niin suuren vaikutuksen, haluan jakaa sen täällä blogissanikin.

Kyseessä on ns. yhdistelmäkirjakauppa, jossa on tarjolla sekä uusia että käytettyjä kirjoja ja keräilyharvinaisuuksia jne. Bookcase on itsenäinen kirjakauppa ja samoissa tiloissa toimii myös Bookends (niinikään itsenäinen kirjakauppa) jolla on toinen liike Keswickissä.

 Bookcase sijaitsee georgiaanisessa talossa, joka itsessään on sisältä nähtävyys.

 

 

Bookcasen sivulla sanotaan, että kirjoja on yli 30 huoneessa. En laskenut huoneita, mutta kyllähän niitä piisasi!

 

 

 

Kuvat eivät todellakaan tee oikeutta miljöölle ja tunnelmalle. Kirjojen lisäksi seinillä on maalauksia ja tauluja.

 

Ehdottomasti kirjafriikin taivas ja märkä uni!

Ihastuttava kirjakauppa ja muutama kirjaostos

Viime aikoina ostamiani kirjoja.

Lukeminen on pääasia, mutta sitä pääasiaa en ole viime aikoina harmikseni jaksanut paljon harjoittaa. Syynä hyperaktiivisuus eli toisin sanoen niin paljon liikkumista, että aivotoiminta katoaa ja iltaisin uni maistuu melko aikaisin.

Mutta ainahan ne on mielessä – nimittän lukeminen ja kirjat. Eilen käväisin Penrithissä, joka sijaitsee Lake Districtin laitamalla noin tunnin dösämatkan päässä Keswickistä itään.

Haluankin esitellä aivan ihastuttavan kirjakaupan nimeltä The Hedgehog Bookshop. Se on itsenäinen kirjakauppa eikä mikään ketju.

Liiketila on persoonallinen ja suloinen, mutta aika ahdas. Alakerrassa on yksi keskikokoinen tila plus kassa ja yläkerrassa kaksi huonetta.

Yläkerran huoneista toisessa voi istahtaa vaikka sohvalle lepuuttamaan jalkoja. En istahtanut, koska en tarvinnut lepuutusta ja olin liian tohkeissani malttaakseni lojua. On aina elämys vierailla itselle ennestään tuntemattomassa kirjakaupassa.

Yhden saalistuslistallani olevan kirjan sieltä löysinkin - sellaisen, jota ei saa kirjastostamme eikä myöskään lähikirjakaupastani paitsi tietty tilaamalla. Tykkään kuitenkin etsiskellä ja saalistella kirjoja, joten oli kiva ylläri kun se löytyi "Siilistä". Tykkään myös tukea kivijalkakauppoja, jos suinkin mahdollista.

Ja se kirja on ensimmäisen kuvan kirjapinossakin näkyvä Mieko Kawakamin All the Lovers in the Night. Muut pinon kirjat olen ostellut chariteista eri päivinä paitsi The Devil You Know tarttui eilen Oxfamista (Charity shop) mukaan.

Kirjakaupassa kirjat olivat aika väljästi esillä, joten niiden tutkailu oli helppoa. Toisaalta valikoima ei ollut järin kummoinen minun makuuni, mutta minun makuni ei edustakaan täkäläistä makua. Valikoima ei myöskään ollut uutuuksilla pilattu.

Tajusin muuten juuri, etten ole lukenut vielä yhtäkään tänä vuonna julkaistua kirjaa. Niitä on kyllä lukulistalla, mutta en saanut käsiini (koska en ole halunnut tilata niitä toistaiseksi mistään: tarkoitus olisi joku päivä tehdä kirjallinen kulttuurimatka Carlisleen).

 Toinen yläkerran huoneista: kotoisaa ja väljää.