Luin kirjan, jota lukiessa mietin kolmannelta sivulta lähtien jättäisinkö kirjan kesken. Sitten mietin asiaa jokaisella sivulla kirjan loppuun asti enkä edelleenkään tiedä, miksi luin kirjan loppuun. Ilmeisesti siksi, että olin jostain lukenut, että kirja palkitsee lukijansa lopussa. Jäin palkinnotta.
Kerron vasta postauksen lopussa, mikä kirja on kyseessä (lunttaa toki, jos et malta odottaa), koska huomaan, ettei kirjoitukseni varsinaisesti käsittele kyseistä kirjaa, vaan asenteitani ja kokemuksiani, persoonallisuuttani.
Kirja on lajityypissään varmasti mainio, jos sattuu olemaan kohderyhmää (minä en ole).
Olen yrittänyt eritellä, miksi koin kirjan niin tylsäksi. Kyllä, oli leuat revetä sitä lukiessani. Jopa mietin, että melkeinpä mieluummin selaisin (jos olisi pakko valita: onneksi ei ole) ex-Twitteriä eli X:ää. Huom: en ole koskaan ollut järin aktiivinen Twitterissä, vaikka minulla sinne tunnus on. Viimeisin päivitykseni lienee parin vuoden takaa.
En ole koskaan jaksanut kiinnostua kyseisestä alustasta enkä monista muistakaan. Ehkä siinä on syy, miksen jaksanut tätä repaleista tajunnanvirtaista romaania, jossa aihe vaihtuu kuin vastikään sotattu pöytäliina ökyravintolassa. Koen hektisyyden kuivakkaana eikä siinä auta, vaikka miten hienosti sanoja pyörittelisi ja esittäisi.
Useiden somealustojen (ja tämän kirjan) ongelma on samantyyppinen: fiidiin tulee mitä tahansa paskaa ja jos nyt vahingossa kiinnostuu jostain ja alkaa lukea, parin sekunnin kuluttua asia katoaa silmistä koska toki fiidin pitää päivittyä kolmentoista tai viiden sekunnin välein. Tuoretta paskaa vanhan tilalle. Tämän kirjan kohdalla: mitään ei käsitellä kunnolla eikä edes puolivillaisesti tai mitenkään. Sanat ainoastaan näyttäytyvät ohi kulkiessaan kuin pellet sirkuksessa.
Vaikka tunnistan aihehyppelyn ja jatkuvan aaltoilun uutisvirrassa plus tyhjästä taiotut kohut (paitsi että en tunnista kaikkia, koska en a) seuraa riittävästi somea, koska b) ei kiinnosta) sun muut älyvapaat ilmiöt, eivät ne minua kosketa. Käy nimittäin niin, että jos sellainen (KOHU) uhkaa tulla liian lähelle näkökenttääni, en kaiva poppareita kaapista ja ala mussuttaa, vaan se on adios muchachos ja poistun paikalta. Ei vaan vittu kiinnosta.
Laatulehdet pitävät kyllä huolen, ettei niistä pääse kokonaan eroon, sillä sieltähän monet jutut haetaan ja osa naamioidaan uutisiksi plus hyppysellinen lietsontaa ja Bon Appetit – liity toki joukkoon tai peukuta edes vierestä pliide.
Minua ei kiinnosta olla osa eikä edes tietoinen joka ikisistä kissanristiäisistä, joissa joku yleensä ristiinnaulitaan. Siihenhän riittää “väärä” mielipide eli ei ole samaa mieltä jonkun tärkeän tai yleisesti hyväksytyn (ihmisen/asian/ilmiön) kanssa.
Onneksi voi valita kanavansa ja jossain määrin tietoisuuden tasonsa. En koe jääväni mistään paitsi, vaikka en ole tietoinen kaikista somekohuista ja muusta skeidasta, joiden tietämisen en usko vaikuttavan elämäni laatuun yhtään mitenkään. Tai jos vaikuttaa, niin hyvällä tavalla, otaksun. En myöskään koe jääväni mistään paitsi, vaikka en esitä mielipiteitäni (uskokaa tai älkää, niistä ei ole puutetta) joka paikassa tai missään.
Keskustelua on vaikea löytää, koska kukaan ei keskustele: on tärkeämpää kertoa, mitä mieltä ollaan ja pitää olla. Jos ei ole, niin itkun pitkut ja paskapommi päähän. Ei siinä mitään keskusteluja hei tarvita. Ollaan tässä hyviä ihmisiä kuitenkin. Niin kauan kuin ollaan samaa mieltä. Muut voi suksia vittuun tai viedä saunan taakse.
En yleensä lue Goodreadsin kirja-arvosteluja, mutta tämän kirjan kohdalla etsin yhden tähden arvioita nähdäkseni, miksi muut eivät tälle lämmenneet. Ahaa-elämys: kenties syy on juuri se, etten pelleile riittävästi somessa. Pitäsköhän aloittaa (NOT)?
Patricia Lockwoodin kirjan No One Is Talking About This (Bloomsbury 2021, s. 208) koin kuolettavan tylsäksi, koska se edustaa oikeastaan kaikkea sitä, mikä ei minua kiinnosta. Haluan vielä painottaa, etten väitä kirjaa huonoksi – se ei vain puhuttele minua millään tasolla ja syyt siihen näkyvät tässä kirjoituksessani.
Kyllä se karavaani kulkee ilman minuakin ja minun tärkeitä mielipiteitäni.
Lue sinä tämä kirja, kenties saat siitä jotain muuta irti!
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 31. Kirjassa on vammainen henkilö.
 |
| Lukisko X:ää vai lähtiskö ulos? Kas siinäpä ei pulmaa. |
Kiitos! Ihanaa, just samaa mieltä kaikista someista ja turhasta öyhötyksestä. Enkä varmasti haluais lukea kirjaa joka on tuota samaa settiä :D Nyt tää lähtee sit ulos.
VastaaPoistaItse kyllä käytän joitakin somealustoja (en tosin X:ää saati Tiktokia ymv.), mutta en mitenkään erityisen paljon (periaatteena lähinnä olla tekemisissä minulle ennestään tuttujen ihmisten kanssa) ja välttelen “draamalaamoja”.
PoistaBlogikin kai on somealusta, mutta se ei onneksi hypi naamalleni ja katoa siitä kesken lueskelun tai katselun. Ja voin itse valita, mihin blogiin menen ja mitä näen eikä kukaan lakaise kirjaimia helvettiin kesken kaiken ja vaihda uusia tilalle. :D
Tismalleen sama suhtautuminen näihin "nopeisiin" alustoihin. Vajaa vuosi sitten ajattelin, että menenpä katsomaan, mitä ne on, etten tuomitse kokeilematta. No, X oli ihan turha. Instaan olen vienyt linkkejä kirjoituksiini ja ottanut joitain ihmisiä seurattavakseni ja saanut seuraajia, mutta en ole jaksanut edes kunnolla perehtyä koko alustaan. Jos kiinnostun jostain jutusta, niin en löydä sitä enää mistään ja jotain muuta on jo menossa. Kaiken huippu on ne fiidit.
VastaaPoistaVain blogeissa on keskustelurauha ja kirjoitukset säilyvät ja ovat löydettävissä.
En ymmärrä, miksi niin moni kirjabloggari on vaihtanut huonompaan. Ilmeisesti koska muutkin. Osalla se liittyy toiveeseen, että heidät löydettäisiin sieltä kirjailijan uralle. Ei se turha haave olekaan. Juuri uutisissa kerrottiin, miten joku esikoiskirjailija, genrenä fantasia, on löydetty instavideonsa kautta.
Kannattaa tosiaan itse ensin tsekata, mitä aikoo tuomita. Muuten on vähän turhaa huudella mielipidettään asiasta, jos ei siitä mitään tiedä, vaikka se toki ajan henkeen kuuluu. :D (huom: tällä en viittaa sinuun, vaan yleisesti)
PoistaX on kaikkea muuta kuin turha, jos sitä ajattelee oman napansa ulkopuolelta. Se on merkittävä poliittinen leikkikenttä, josta nostetaan asioita printtilehtiinkin. Moni ilmiö syntyy ja/tai saa tuulta alleen siellä jne. Somen voimaa ei kannata väheksyä – sen takia on saatu potkuja töistä, menetetty maine, saatu mainetta jne.
Itse en jaksa X:ää muun muassa siksi, etten koe sen mekanismeja ja sisältöä kiinnostavana. Haluan asialliset asiat kuivana ja tutkittuna, en huutelua ja riitelyä lukien. Suurin osa kohuista ei taas muuten vaan kiinnosta. Ei kiinnostaa myöskään random-tyyppien julistukset ja ihmettelyt. Lehtien kommenttiosiotkin ovat usein niin karseaa luettavaa, etten niitäkään viitsi lukea. Paitsi että joskus sorrun ja yleensä tulee paska olo. Tiedostan, että some vaikuttaa minuun negatiivisesti varsinkin, kun on muutenkin huono vaihe elämässä. Valitettavasti somessa kuona nousee helpommin esille ja positiiviset asiat jäävät sen alle.
Instassa voi ainakin vielä toistaiseksi valita, mitä sinne fiidiin tulee. Se valinta pitää vain itse käydä joka kerta erikseen täppäämässä (jolloin fiidiin tulee vain niiden postaukset, joita itse seuraa eikä kaikkea randomia niiden lisäksi). Itse tykkään private-instatilistäni eikä se rasita, koska pidän sen riittävän pienenä. Siellä on lähinnä ihmisiä, jotka tiedän tai tunnen jotenkin eikä siellä esiinny öyhötystä.
Kirjainstatiliäni en ole päivittänyt aikoihin: harkitsen sen sulkemista (en tiedä, miksi en saa aikaiseksi deletoida sitä). Kirjainsta on mielestäni eloisa, lämminhenkinen ja vilkas ja moni kirjoittaa pitkiä kirjamietteitä. Siellä otetaan myös kantaa kirjallisuusasioihin yleensä. Ei ole minun tehtäväni arvostella toisten somealustavalintoja. Toisille Insta sopii ja siksi he siellä pitävät kirjatilejään ja tuskin ajattelevat “vaihtaneensa huonompaan”, jos nyt mitään ovat mihinkään vaihtaneet. Kenties joidenkin mielestä blogit ovat jähmeitä, hankalia, hitaita ja vanhanaikaisia. So what?
Joo, en kirjoittanutkaan mitään yleisiä totuuksia, kuten et sinäkään, vaan juuri sen, mitä itse koen: minulle X on turha ja insta liian nopea. Ehkä se on enemmän nuorempien ihmisten ajatustenvaihtopaikka.
PoistaKyllä moni on vaihtanut, ja vaikka blogikin on vielä olemassa, niin suosivat instaa. Minun näkövinkkelistäni he ovat vaihtaneet huonompaan ja kaipaan niitä aikoja jolloin blogeissa oli kuhinaa. Viime aikoina on alkanut tuntua myös siltä, että ehkä jätän kaikki somet paitsi whatsappini ja facen, johon myös menin vasta kun monet jo jättivät sen.
Otsikkosi on paljon kertova. Ehkä se on myös niin, ettei yksi koira karavaania kaipaa, koira saattaa vain jolkottaa siellä mukana tottumuksen vuoksi.
Ok, itse en ajattele niin, että jos esim. bloggaaja siirtyy instaan, hän vaihtaa huonompaan. Ajattelen, että hän siirtyy sellaiseen paikkaan, joka sopii hänelle paremmin. En koe, että on minun tehtäväni arvottaa jonkun toisen kokemuksia (mitäpä minä niistä tiedän) – omiani toki voin ja niin teenkin. Tässä meillä on ilmeisesti se ajatusero. En halua (enkä aio) arvostella toisia valinnoistaan. En, vaikka itse valitsisin toisin.
PoistaTotta, koirankaan ei tarvitse karavaania kaivata. Voi jolkotella omia polkujaan. Niin teen itse ja sallin saman muille – ihan sama missä jolkottelevat.
Tottakai jokainen valitsee sen, mikä hänestä on parasta. Sinä luet minun kommenttiani jotenkin oudosti. En arvostellut, vaan kirjoitin oman kokemukseni mukaan (minun mielestäni huonompi valinta!). Tiedän monta muutakin, jotka ovat samaa mieltä ja kirjoittavat kaiken pitemmän ja painavamman blogiin, koska instaan mahtuu vain tietty merkkimäärä eikä kuvia tekstin oheen ollenkaan. Jotkut jatkavat sitten instakirjoitustaan kommentissa tai linkittävät blogiin, jossa sama asia on pitemmin.
PoistaEnnen oli kirjablogit, nykyään on hajaantunut kirjasome. TikTok-videossa nostellaan kirjoja pinosta ja ilmaistaan oma mielipide ilmeillä. Sekin toimii joillekin, jotka kaipaavat suosituksia, eivät ajatusten sanallistamista.
Blogeista on lähdetty paljon pois ja moni valittaa keskustelun vähenemistä. Myös paljon kivoja haasteita yms. (itse en niin paljon niistä kyllä välitä) on siirtynyt instaan. Tottakai mennään sinne missä tapahtuu ja missä "muutkin" ovat.
Olen omassa blogissanikin kysellyt molempia alustoja käyttäviltä, mikä alunperin kuva-alustaksi perustetussa instagramissa on kirjoittamiseen parempi kuin kirjoitusalustana toimiva blogi.
Mielestäni on ihan hyvä vertailla.
Jaahas, en ollutkaan kirjautunut äsken.
PoistaNiin, itse en edes oman kokemukseni mukaan ajattele että joku vaihtaa “huonompaan”, koska en vain ajattele sillä tavalla edes oman napani kautta ajatellessani. Ajattelen tosiaan niin, että vaihtaa siihen, mikä sopii. Syyt sitten ovat mitä ovat, mutta niin kauan kuin kirjoitan omasta kokemuksestani, siihen ei liity toisten henkilöiden preferenssien arvuuttelu tai arvottaminen. Johan se on eri keskustelu. Piste.
PoistaKannattaa nyt vain hyväksyä, että ajattelemme eri tavoin. Ei meidän tarvitse olla samaa mieltä eikä meidän tarvitse hahmottaa asioita samoin.
En aio käydä insta vs. -blogit keskustelua, koska se ei kiinnosta minua. Olen käynyt sen läpi jo aikoja sitten, joten sinun täytyy nyt etsiä keskustelukumppani siihen aiheeseen jostain muualta. Omassa somekäytössäni “kirjasomen” osuus on hyvin pieni (ehkä 15 prosenttia kaikesta somekäytöstäni): en tuossa kirjoituksessanikaan ajattele kirjasomea, vaan yleensä somea.
Tunnistan tunteen kirjojen suhteen. Sitä odottaa loppuun saakka optimistisena, että jotain tapahtuu, eikä sitten tapahdukaan ainakaan sitä, mitä kuvitteli tapahtuvan. Itse olen lukenut "pakosta" joitain kirjoja kun teen maahaastetta nyt jo loppusuoralla eikä luettavaa suomeksi tahdo löytyä. Kun aloitin haasteen suorittamista 2017 luin melko alkupäässä bortugalilaisen, palkitun Luiz Ruffaton Rutosti hevosia joka vaikuttaa saman tapaiselta silppusäkiltä kuin lukemasi kirja.
VastaaPoistaJoskus sitä miettii, onko lukupäivä vain väärä, ja ehkä myöhemmin kirja imaiseekin mukaansa. Niin kävi esimerkiksi Alan Bradleyn Flavia sarjalle. Sitä tosin en lukenut ensi kerralla kokonaan, kun ei yhtään napannut. Viimeksi itselleni kävi noin Pekka Jaatisen Suomussalmi-kirjan kanssa. Pari vuotta sitten kuuntelin kyllä kirjan kokonaan, mutta se ei hetkauttanut mitenkään. Sittemmin olen lukenut Juntusrannasta ja nähnyt dokumenttielokuvan, ja kun elokuussa Hukkajoki-casen jälkeen kiinnostuin kunnasta, kuuntelin kirjan lähes henkeä pidätellen alusta loppuun.
Mutta sitten on myös niitä kirjoja, joita en nykyään edes kuvittele yrittäväni uusiksi. Olen oppinut vihdoin myös jättämään kirjan kesken. Aiemmin kun luin maltillisemmin, ja äänikirjoja oli niukasti, luin kaiken loppuun vaikka väkisin (Paitsi Ruandan kansamurhasta kertovaa kirjaa Huomenna minut ja perheeni tapetaan, joka oli liikaa). Viimeksi olen jättänyt kesken book-tok suosikin Verityn varjossa.
Näihin sinne tänne poukkoileviin sähikäiskirjoihin en edes kuvittele koskevani, vaikka Päätön riemu tai muutama muu tajunnanvirtamainen klassikko onkin lukupinossa.
Somestakin olen samaa mieltä. Twitterin jätin juuri ennen kuin siitä tuli X. En juurikaan harrastanut Twitteriäkään, mutta vuonna 2020 löysin # Roomassa tänään (italiaksi) ja sieltä bongasin päivittäin paljon eteläeurooppalaisia kirjailijoita, joiden syntymää/kuolemaa muisteltiin siellä. Sieltä löysin esimerkiksi Passoan, josta en koskaan ennen ollut kuullutkaan. Sitä on kyllä ikävä, mutta en lataa sovellusta uusiksi sen vuoksi.
Toisaalta paljon lukevana on hyvä lukea myös niitä kirjoja, joista ei pidä. Ja etenkin somettaa niistäkin. Tämä tapasi kertoa huonosta lukukokemuksesta oli mielestäni hyvä.
Syysterkkuja Kirsinkonttuurista
Minäkin luen tuota maahaastetta ja on kyllä kohdallani ikuisuusprojekti (saa ollakin)! Rimakin on aika matala: minulle riittäisi ihan vain yksikin uusi maa per vuosi. Viime vuonna “valloitin” kaksi uutta maata.
PoistaMinulla on tuo Luiz Ruffaton Rutosti hevosia lukulistallani ja alkoi kyllä nyt epäilyttää kovin. Sirpalemaisuus eikä sekavuuskaan haittaa, jos löytyy jonkin sortin punainen lanka.
Omalla kohdallani olen todennut, että joskus lukuaika vain on kerta kaikkiaan väärä. Kirja, joka jää kesken, voi joku toinen kerta kolahtaa kovasti ja näin on käynytkin useita kertoja. Yleensä sen jotenkin aavistaa jo ensimmäisellä yrittämällä eli tiedostaa, että ehkä jonakin toisena aikana. Sitten toisaalta joidenkin kirjojen kohdalla aavistus siitä, että ei ikinä on vahva (ja yleensä tunne on oikea).
Itse jätin jokunen aika sitten kesken Kiran Millwood Hargraven romaanin The Mercies. En juuri sillä hetkellä jaksanut kirjan tyyliä, mutta otaksun että jonakin toisena hetkenä jaksan. Palautin kirjan kirjastoon, mutta en poistanut listaltani, sillä aion vielä yrittää sen lukea sopivanpana ajankohtana.
Mitä enemmän lukee, sen paremmin oppii tuntemaan oman makunsa. Itse en edes lue niin paljon kuin monet hevi-lukijat: en pääse lähellekään sataa kirjaa vuodessa, hyvä jos 50 tulee täyteen. Sekin on kyllä mielestäni paljon ja kyllä vain panostan laatuun (eli omiin intresseihini, mutta huteja tulee toisinaan).
Parhaillaan somessa voi tehdä kaikenlaisia löytöjä (itse olen löytänyt Instasta mahdottoman hyviä jooga- ja venyttelysisältöjä)!
Kiva kuulla, että negatiivisetkin mielipiteet ovat tervetulleita! Tiedän, ettei moni halua kirjoittaa kirjoista, joista ei pitänyt. Itse haluan kirjoittaa kirjoista (riippumatta siitä pidinkö vai en), joista syntyy sanottavaa.