Lukuvuosikatsaus 2016

Enää muutama päivä tätä vuotta jäljellä, joten rohkenen läväyttää tilastot tiskiin. Kuvituksena ruutukaappaukset lukemistani kirjoista Goodreadsista.

Vuonna 2016 luetut: 85

Suomeksi luetut: 21
Englanniksi luetut: 64

Enemmän voisi suomeksi/suomalaista kirjallisuutta lukea. Täytyy ottaa asiaksi ensi vuonna.

Sukupuolijakauma:

Miehet: 47
Naiset: 38

Melko tasainen jakauma. Miesten ylivallasta ei ole syytä huolestua, sillä kaunokirjallisuus jakautui melko tasan naisten ja miesten kesken. Miesten osuus nousi sarjakuvien ja niukkatekstisten sekä paljon kuvia sisältävien huumorikirjojen myötä.

Sukupuoli ei ole missään määrin valintakriteeri lukemisilleni ja olenkin iloinen, että jakauma on luontevasti näin tasainen. Jatkan samalla linjalla.

Arvostelukappaleet: 3

Korruptiokappaleet tuntuvat monia kiinnostavan, joten siinäpä alaston totuus omistani. Viime vuonna luku oli 8.

Uutuudet eli 2016 julkaistut kirjat: 15

Uutuuksiin olen laskenut joko Suomessa tai Brittilässä tänä vuonna ensimmäisen kerran julkaistut teokset. Siten osa lukemistani uutuuksista ei ole saatavilla suomeksi. Toisaalta esim. Hang Kangin The Vegetarian (suom. Vegetaristi, 2016) ei ole uutuus, koska se on julkaistu Briteissä viime vuonna.

Usein kuuluu nurinaa, että kirjablogeissa luetaan vain uutuuksia. Kuten voi luvusta päätellä, minun blogissani luetaan muutakin. Minulla ei ole mitään uutuuksia vastaan, mutta valitsen luettavani miten sattuu omien sen hetkisten intressieni mukaan - ihan sama miltä vuosisadalta kirja on.

Luonnollisesti minulla on muutama lempparikirjailija, joiden teokset tietty revin vaikka toisten käsistä, kunhan saan lukea heti pian nyt kun painomustekaan ei ole vielä kuivunut.

Uudet maavalloitukset: 5

Albania - Ismail Kadare
Argentiina - Ernesto Sabato
Sveitsi - Corinne Hofmann
Syyria - Samar Yazbek
Unkari - Sandor Marai

Melko maltillisesti etenee edelleen valloitus. Tavoitehan minulla on yksi uusi maa vuodessa, joten olen ihan tyytyväinen. Tietysti voisi enemmänkin "avata rajoja", mutta lukeminen on minulle harrastus - ei pakkopullaa tai suorittamista - enkä halua ottaa siitä paineita.

Bloggaamatta jätin: 12

Olen joustanut tavoissani jo ainakin vuosi sitten: en enää väkisin bloggaa kirjasta, jos en syystä tai toisesta halua tai jaksa. Tässä kuitenkin kootut selitykset bloggaamattomista.

Kalle Lähde: Happotesti

En blogannut, koska herätti ajatuksia, joita en halua blogiini kirjoittaa. En myöskään olisi voinut käsitellä kirjaa ilman siitä heränneitä ajatuksia tai postauksesta olisi tullut vain "juonireferaatti" enkä jaksa kirjoittaa sellaisia.

Matthew Inman: How to tell if Your Cat is Plotting to Kill You

Hassu huumorikirja runsain kuvin. Ei vain huvittanut blogata siitä.

Daishu Ma: Leaf

Kaunis graafinen sarjakuva, jossa juoni vaan ei tekstiä. En jaksanut blogata.

Corinne Hofmann: Reunion in Barsaloi

Bloggasin kahdesta Hofmannin kirjasta. Tämä on "sarjan" viimeinen osa. En jaksanut enää puida Corinnen asioita, koska olin jo kahden kirjan verran niin tehnyt.

Jason Hazeley: How it Works - The Wife
Jason Hazeley: How it Works - The Husband

Söpöt hömppäkirjat, en jaksanut blogata.

Andrew Taylor: Fallen Angel - trilogia

En ehtinyt enkä oikeastaan jaksanut blogata, vaikka ehdottomasti tämä trilogia olisi ansainnut kunnon postauksen. Elämä oli erityisen vaikeaa juuri tuolloin, joten en jaksanut.

Antti Tuomainen: Mies joka kuoli
Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni

Molemmat Tuomaisen kirjat olivat hienoja lukukokemuksia ja olisin mielelläni blogannut niistä, mutta en jaksanut. Oli se erityisen vaikea vaihe päällä juuri silloin.

James Rebanks: The Shepherd's Life (tästä muuten tulee suomennos maaliskuussa nimellä Elämäni paimenena)

Kaunis kirja ja mielenkiintoista luettavaa minulle, joka olen patikoinut useita kertoja Lake Distrctillä. Bloggaaminen jäi, vaikka olin tekstin jo puoliksi kirjoittanut ja valinnut kuvatkin. En vain jaksanut vääntää hommaa loppuun asti eli jäi ns. kesken. Ihan niin kuin voi kirjan lukeminenkin jäädä joskus kesken.

Rob Temple: Very British Problems

Höpsö kirja, mutta en jaksanut siitä kirjottaa.

Samuel Björk: I'm Travelling Alone (suom. Minä matkustan yksin)

Kirjoitin kirjasta, mutta jätin julkaisematta koska mielipiteestä tuli niin negatiivinen. Kirja ei ollut mielestäni ns. läpipaska, vaan ihan luettava, mutta en jostain syystä osannut keskittyä muuta kuin niihin negatiivisiin puoliin, joten mielipiteestä tuli epätasa-arvoinen ja susipaska.

Näin on vuosi saatu luvuiksi. Tein tällaisen koosteen ensimmäisen kerran pari vuotta sitten ihan kokeilumielessä. Ajattelin, että tuskin teen toiste, vaan toisin kävi. Minusta onkin tullut tilastofriikki.

2014     2015


Vielä väännän koosteen vuoden mieleenpainuvimmista lukukokemuksista (en voi sanoa parhaista, koska en mitenkään pysty asettamaan lukemiani kirjoja paremmuusjärjestykseen, joten siksi kriteerinä mieleenpainuvuus, joka ei muuten ole sama asia kuin paras), mutta siitä enemmän myöhemmin.

Hyvää viikonloppua!

Huonoja uutisia

Hetki sitten ryypiskelin Eileenin kanssa ja krapulahan siitä tuli. Ajattelin, että nyt on viinakiintiö täynnä ja voin siirtyä muihin toimiin, esimerkiksi.... eh, huumeisiin. Kamaa on nyt sitten vedetty vaihteeksi miesseurassa eikä mitään sievää pikku pilveä, vaan kunnon jööttiä suoneen ammuttuna.

Miten tässä nyt näin kävi? Tiesin, mitä on tulossa mutta silti oli pakko. En tosiaan ole viina- enkä huumesekoilujen ystävä, koska koen ne melko pitkästyttäviksi. Esimerkkinä vaikkapa Bunny Munron kuolema, joka on olevinaan hauska, mutta minua ei naurattanut kertaakaan.

No miksi minun piti sitten ryhtyä vetämään kamaa Patrickin kanssa? Koska St Aubyn kirjoittaa siitä. Bad News oli pakko lukea, vaikka kirjan takatekstistä saattoi päätellä, että suonissa kohisee. Ihastuin kuitenkin niin kovin St Aubynin tyyliin Never Mindissa, joten lisää piti saada.

Edward St Aubyn: Bad News
Picador 1992 (2012)
S. 242
Ei ole suomennettu

Patrickin isä, David, kuoleee New Yorkissa. Patrick matkustaa Nykkiin sekavissa tunnelmissa noutaakseen isänsä tuhkat.

Onko isän kuolema huono uutinen? Ehkä ei suoranaisesti, koska Davidin ja Patrickin välit eivät ole koskaan olleet mitenkään erityisen lämpimät.

Never Mindin lukeneet ymmärtävät miksi, ja kyllä tässä Bad Newsissakin (jatkossa myös BN)  Davidin persoona valottuu eli voinee lukea itsenäisenä romaanina, jos haluaa (en tosin suosittele, koska Never Mind on niiiin hyvä!).

"Dad," he said his most cloying American accent, "you were so fucking sad, man, and now you're trying to make me sad too." He choked insincerely. "Well," he added in his own voice, "bad luck."

Kirjan alku on vetävä ja tyyli Never Mindista tuttua St Aubynia, joka saa hykertelemään. Nokkela ja sutjakka, sarkastinen/ironinen muttei rypevä. Varsin pian alkaa - valitettavasti - se kaman hankkiminen ja vetäminen. Nämä kohdat ovat liian pitkiä, puuduttavia. Ei jaksa kiinnostaa diilaamiset eivätkä pelokkaat suonet, ohi tyrkätyt annokset ja kamanvetosuunnitelmat tyyliin ottaisiko kokat ensin ja sitten heroiinit vai skippaisko kokat kokonaan jne.

Kirjan seitsemäs luku on silkkaa hallusinaatiota, mikä ei jaksa naurattaa. Se ei ole edes nokkelaa, ainoastaan kuivakkaa sekavuutta. Päänsisäiset keskustelut voisivat olla hullunkurisia, mutta eivät ole. Pelkkää tylsää sekoilua. Seitsemäs luku on turha - sen voisi heivata mäkeen koko kirjasta.

Yläluokkainen huumearki tulee varsin tutuksi tässä - samoin Patrickin suhde naisiin, elämään. Selvää on, että Patrick on menneisyytensä vanki ja kovaa kyytiä adoptoimassa halveksiman isänsä kusipäisyyden varmaan itse sitä huomaamatta.

Thank God his father had died. Without a dead parent there was really no excuse for looking so awful.

Onkin kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan Patrickin elämä tästä kulkee. Vaikka Bad News ei yllä samalle tasolle Never Mindin kanssa, on se silti ihan luettava. BN:ssä on useita mielenkiintoisia henkilöitä ja kohtauksia, joiden takia jo pelkästään kannatti kirja lukea. BN:ssä ei myöskään ole sellaista toisteisuuden ja pitkitetyn rypemisen ja "shokeeraamisen" makua kuten koin Eileenissä olevan.

Jatkan varmasti pian sarjan lukemista, mutta hetki täytyy pitkittää ja lukea muuta välissä. Olen melko kiintynyt tähän sarjaan ja tunnen eroahdistusta jo nyt, vaikka lukematta on vielä kolme romaania.

Patrick Melrose -sarja:

Never Mind
Bad News (tässä postauksessa)
Some Hope
Mother's Milk
At Last

~~~

Ps. Lopetin sen joulukuukalenterin, en vaan jaksa enää. Onneksi ei ole pakko.

Hyvästi kurjet

On aika laskeutua kurjen siiveltä ja päästää kurki vapaaksi. Se saa nyt kulkea omia ilmavirtojaan keveänä kuin kalan kyljestä irronnut suomu. Mutta ennen kuin päästän kokonaan irti, kertaan vielä haasteeseen luetut kirjat.

Kuva: public domain

Luettuja kirjoja kertyi 25. Kaikissa Itä-Aasian maissa en päässyt käymään, vaikka se tavoite olikin. Olin saamaton etsimään sopivaa kirjallisuutta, vaikka haastesivulla oli linkkivinkkejä etsinnän tueksi. Koluamatta jäi puolet eli Taiwan, Hong Kong (sopiva kirja on kyllä hyllyssä, mutta en ehtinyt lukea), Macao ja Mongolia.

Maat joissa viivyin:

Etelä-Korea: 3
Japani: 17
Kiina: 4
Pohjois-Korea: 1

Japanissa tuli vietettyä melko runsaasti aikaa. En ole kovin yllättynyt, vaikka hieman yksipuoliseksi tämä nyt meni. Toisaalta Japani on lempparini muutenkin, joten ei ihme, että se näkyy haasteessakin näin selvästi.

Mainitsen tässä myös kirjan, jonka haasteeseen luin, mutta josta en blogannut. Se on nimeltään Secrets of the Ninja: The Shinobi Teachings of Hattori Hanzo.

Olisin halunnut blogata kirjasta, mutta se oli minulla lainassa kirjastosta ja tyhmänä palautin sen heti luettuani. En tykkää blogata kirjoista, joita minulla ei enää ole kätteni ulottuvilla ja siksi se jäi.

Secrets of the Ninja on kyllä ihan must read kaikille ninja-faneille. Kirjassa käydään kompaktissa paketissa läpi tietenkin ninjan synty ja pääperiaatteet sekä työkalut jne. Kirja sisältää myös sarjakuvan. Mahtava kirja, pidin kovasti!



Kurjen siivellä -haasteeseen lukemani kirjat:

1. Xinran: The Good Women of China -Kiina
2. Hai Zi: Näkymä valtamerelle -Kiina
3. Keigo Higashino: Journey Under the Midnight Sun -Japani
4. Natsuo Kirino: Grotesque - Japani
5. Hwang Sok-Yong: Princess Bari - Etelä-Korea
6. Han Kang: The Vegetarian - Etelä-Korea
7. Keigo Higashino: A Midsummer's Equation - Japani
8. Sun-Mi Hwang: The Hen Who dreamed She Could Fly - Etelä-Korea
9. Shuichi Yoshida: Villain - Japani
10. A Yi: A Perfect Crime - Kiina
11. Naoki Higashida: The Reason I Jump - Japani
12. Keigo Higashino: Naoko - Japani
13. Minna Eväsoja: Melkein geisha - Japani
14. Hideo Yokoyama: Six Four - Japani
15. Jackie Copleton: A Dictionary of Mutual Understanding - Japani
16. Chen Guangcheng: The Barefoot Lawyer - Kiina
17. Yeonmi Park: In Order to live - Pohjois-Korea
18. Kanae Minato: Confessions - Japani
19. Shuichi Yoshida: Parade - Japani
20. Natsuo Kirino: Real World - Japani
21. Yoko Ogawa: The Diving Pool - Japani
22. Seichō Matsumoto: Inspector Imanishi Investigates - Japani
23. Sayo Masuda: Autobiography of a Geisha - Japani
24. Yukio Mishima: The Sailor Who Fell from Grace with the Sea - Japani
25. Sean Michael Wilson/Akiko Shimojima: Secrets of the Ninja

~~~

Suureksi onnekseni ja autuudekseni ensi vuonna(kin) julkaistaan useammalta japanilaiselta lempparikirjailijaltani uusi käännös. Mutta niistä enemmän toiste. Tehnen alkuvuodesta jonkinlaisen koosteen, jossa kerron uutuuksista, jotka minua erityisesti kiinnostavat.

Tein sellaisen tänä vuonnakin. Sain tosin listalta luettua vain kaksi, mutta lista on edelleen voimassa. Onneksi kirjat eivät lakkaa olemasta julkaisuvuotensa jälkeen.

~~~

Haikein mielin silitän kurjen kaulaa ja annan hellän taputuksen kyljelle. Nyt voit mennä - kiitos yhteisestä ajasta. Kiitos Sannabananalle ihanasta haasteesta!

Kuva: public domain

24. Pullonhenki - Genie in a Bottle

24. päivän haaste olisi joulukuusi, mutta ei ole sellaista. Ulkona olisi useitakin, mutta siellähän ovat.

Sain pari lahjaakin: kaksi ridauskertaa läheisille heppatalleille ja uuden kameran. Tuli totaalisena yllärinä molemmat ja olen iloinen ja kiitollinen.

Oikein hyvää joulua!

23. Filthy lit

Eilinen jäi taas välistä, mutta eilinen oli eilen ja tänään on tänään.

22.-23. Kirja ja päivän sää & kirja ja lempisuklaa

Enpä laita kuvia, vaan kerron. Pilvistä on, asteita 11, kovasti tuulee. Kävin kirjastossa lainaamassa erään kirjasarjan ensimmäisen osan, koska eilen lainasin vahingossa toisen osan. Joulupyhien kirjat on nyt kasassa ja hyllyissä on lisää, jos uhkaa loppua kesken.

Tällä hetkellä minulla on kesken kolme kirjaa, joista kaksi on novellikokoelmia ja yksi romaani. Kaikki hyviä - voi tätä onnenpäivää! Suklaasta en piittaa, joten sitä ei ole.

Bonuksena kirjamiete kirjasta, josta jo aiemmin vihjailin.

Luin kirjan, joka on Man Booker 2016 -lyhytlistalla (ei voittanut). En lukenut kirjaa siksi, että se oli ehdokaslistalla, vaan siksi että se kiinnosti minua. Palkinnosta mainitsen, koska kirja varmasti on ansiokas, kun on kerran listalle päässyt. Mutta minä en sille lämmennyt ja mielipidekin on sen mukainen. Ja kyseessä on

Ottessa Moshfegh: Eileen
Vintage 2016
S. 260

Tekee mieleni sanoa: hyvinkirjoitettua törkyä. Melko törkyisiä ovat nimittäin kaikki kirjan henkilöt ja juonikin. Tosin jos minulta kysytään (ja miksei kysyttäisi!) juoni ei ole tämän kirjan juttu, vaan törky.

Juoni on siellä kirjan lopussa sellainen pakkopulla, jota saa tosiaan odotella.... eh, suunnilleen koko kirjan. Mutta ehkä se onkin kirjan juoni! Että vihjaillaan koko kirjan ajan, että sellainen on.

Lukijaa uitetaan muun muassa viinassa, laksatiiveissa ja paskassa. Hierotaan suorastaan naamaan Eileenin eli kertojan (joka tätä "katoamistarinaa" kertoessaan on jo ikäihminen) saastaisuus. Edes pahamaineisissa misery liteissä ei ryvetä näin syvällä: niissä on usein ajatusta ja pohdintaa. On kai tässäkin kirjassa, mutta se hautautuu paskaan.

Ja huom: jos on tarkoitus shokeerata tai saada lukija vääntelehtimään kuvotuksesta, niin voin kertoa, että ei onnistunut minun kohdallani. Sorge. Jäätynyt hiiri hanskalokerossa tai oksennus autonpenkillä. No voi. Ihan kuin kirjailija olisi halunnut ympätä kaikkea ruonaa kirjaansa - paitsi seksiä. Jos muu ruona korvaakin seksin puutteen?

Hyvin harvoin koen, että kirjassa mässäillään. Sellaiset kirjat voi laskea ihan yhden käden sormilla (eivätkä ne muuten edes ole niitä misery littejä): voinen lisätä Eileenin listalle. Toisaalta Eileen on henkilö, joka mieluummin rypee ongelmissaan kuin tekee niille jotain. Siinä mielessä uskottavaa ja jopa loogista. Noin muuten Eileen ei mielestäni ole kovin looginen - sillä jopa epäloogiset ihmiset ovat usein loogisia omalla epäloogisella tavallaan. Toisaalta ihmiset ovat myös ristiriitaisia eli siinä mielessä ei kenties ole kovin viisasta tarttua (epä)loogisuuksiin, mutta menköön nyt (ainahan voin perua tai kumota omat sanani).

Perustan väitteeni (loogisuudesta) Eileenin puhtauteen (tai siis likaisuuteen): hän pelkää haisevansa jne. mutta ei silti käy suihkussa. Paitsi sitten yhtäkkiä käykin, ettei haisisi. Mutta ehkä se johtuu siitä, että Eileen on löytänyt ihmisen - potentiaalisen ystävän. Joku on nähnyt Eileenin - nähnyt, että siinähän on mielenkiintoinen ja älykäs ihminen! Kaipa sen takia voi suihkussa käydä, vaikka ymmärsin että osasyy suihkussa käymättömyyteen liittyi inhoon omaa kehoa kohtaan ja haluttomuuteen nähdä sitä alastomana.

Rebecca on tuo joku, joka näkee Eileenin. Hän tulee opettajaksi nuorisovankilaan, jossa Eileen on töissä sihteerinä. Naisten välille syntyykin jonkin sortin ystävyys, mutta ehkä se ei kuitenkaan ole ystävyys, vaan Eileenin suuri toive ystävyydestä. Eileenillä ei ole ystäviä eikä oikeastaan mitään muuta kuin työ ja likainen kämppä, jossa hän asuu sekopää-isänsä kanssa. Ehkä tätä kirjaa pitäisikin tarkastella nimenomaan ystävyyden näkökulmasta? Mitä ihminen on valmis tekemään saadakseen ystävän?

Kirja on pääosin varsin koukuttava ja nopealukuinen mättö. Oikein ihmettelen, miten ajoittain näinkin kuivakka kirja (dokaus- ja likaisuuskuvaukset eivät oikein innosta minua) voi olla niin koukuttava. Kirjassa on muutamia mielenkiintoisia kohtauksia ja ajatuskulkuja, joista voisin päätellä, että kirjailija kyllä on melko hyvin sisällä ihmismielessä ja psyykessä.

~~~

Osallisun Eileenillä Arca Fabulorumin BFF-haasteeseen.

21. Jouluksi kotiin (sisältää zombeja)

Ai niin, mutta minähän olen jo kotona. Mutta ajellaan silti.

"I take look at the driver next to me
He's just the same
Just the same..."

Ai niin mutta eihän minulla ole ajokorttia.

Mutta Driving home for Christmas on eräs lempparijoululauluni. Se soi täällä nyt lähes joka puodissa ja aina tekee mieli jammailla, kun se pyörähtää päälle. Laulaa mukana ja heiluttaa lantiota.




21. Herkullinen ruokakirja

Ihmisliha kelpaa ainakin zombeille.

20. Kunnia on katkera juoma

Kävi niin, että eilinen lipsahti ohi kuin päivä, jonka unohdin elää. Niin joskus käy. Kuukauden suora katkesi, mutta maailma on edelleen paikoillaan, ja jatkan tästä kuin ei eilistä olisi olemassakaan. Eikä sitä oikeastaan olekaan - minulle.

20. Kirja ja rakkain joulukoriste

Minulla ei ole rakkaita joulukoristeita. Ei ole lainkaan joulukoristeita paitsi ne vaaleanpunaiset sydämet. Mutta en koe niitä joulukoristeiksi: ne ovat koristuksia noin yleensä. Eniten mahdollisesti pidän kynttiläkupista, jossa on saksanhirviä koristuksena. Minulla on niitä yksi setti eli kolme.

Yukio Mishima: The Sailor Who Fell from Grace with the Sea
Alkuper. Gogo No Eiko, 1963
Martin Secker & Warburg 1966
Englannistanut John Nathan
S. 134
Suom. Kunnia on katkera juoma

Olemme Tokion liepeillä 60-luvulla. Noboru on 13-vuotias poika, joka elää varakkaan kauppiasäitinsä kanssa. Isä on kuollut jo vuosia sitten. Äiti lukitsee Noborun öisin huoneeseensa, ettei poika livahtaisi omille teilleen ja "huonoon seuraan".

Päiväsaikaan Noborun puuhien vahtiminen on tietenkin mahdotonta. Noboru kuuluu poikajoukkoon, joka on luonut itselleen hieman toisenlaisen "todellisuuden" sääntöineen. Kyseessä on tavallaan kultti (joka analysoi ja kritisoi aikuisia), jonka pomoa hieman pelätään - ja sitä, että tulee itse naurunalaiseksi. Ryhmäpaine on käsin kosketeltava.

Kohtalokas tapahtumaketju saa alkunsa, kun Noborun äiti tapaa merimiehen ja heidän välilleen syntyy suhde. Noboru ihailee merimiestä, mutta ryhmän säännöt on otettava huomioon ja on raportoitava asiasta. Pomon johdolla nuoret pohtivat pitääkö asialle tehdä jotain ja jos, niin mitä.

Kirjan tunnelma jotenkin pölyinen, painostava. Ihan kuin kaiken yllä leijuisi pöllyävävästä hiekasta muodostunut verho. Kirjan tapahtumat näytttäytyvät minulle kuin vanha, kellertävä valokuva. Tai ehkä kaitafilmi. Tietyllä tapaa häiritsevä lukukokemus ja häpeäkseni sanon, että hieman pitkästyin muutamassa kohdin - etenkin alussa. The Sailor Who... ansaitsisi toisen lukukerran ja niin varmaan teenkin joskus.

Tällä taas nousen Kurjen siivelle. Luulen, etten ehdi haasteeseen sopivaa kirjallisuutta enää lukea, joten teen koosteen kenties myöhemmin tällä viikolla.