Yhdeksän tornin linnake

Qais Akbar Omar: Yhdeksän tornin linnake
Otava 2014
(alkuper. A Fort of Nine Towers - An Afghan Family Story, 2013)
(Kääntänyt Sami Heino)
S. 416
Arvostelukappale

Kuvittelin, että Yhdeksän tornin linnake on fiktiivinen romaani, mutta ei se olekaan. Kirja on Qais Akbar Omarin muistelmateos. No sehän sopii minulle ihan yhtä lailla.

Afganistan on (sota)uutisten lisäksi minulle tuttu lähinnä Khaled Hosseinin kirjoista Tuhat loistavaa aurinkoa (en ole blogannut siitä) ja Leijapoika.

Omarin kirja jatkaa Hosseinin viitoittamaa tietä valottamalla melko runsaasti ihan tavallisten ihmisten arkea, ajattelua ja kulttuuria Afganistanissa.

Omar kirjoittaakin kirjan kiitossanoissaan:

"Toivon, että tämä kirja saa ihmiset kiinnostumaan monikerroksisesta afgaanikulttuurista, joka on niin odottamattomasti ja niin monista vääristä syistä joutunut maailman huomion kohteeksi."

Kyllä, niin minäkin toivon. Minua tosin kiinnosti jo ennestään, joten siksi tiesin että ehdottomasti haluan tämän kirjan lukea. Eikä tarvinnut pettyä: Omar kuvaa lämmöllä Afganistania ja sen kulttuuria, selittää sisällissotien taustoja ja niiden luomaa (pakko)kulttuuria.

Kirja etenee kronologisesti ja lukija kulkee Omarin rinnalla pitkän matkan niin ajallisesti kuin kilometreissäkin. Onnentäyteinen ja turvallinen lapsuus vaihtuu sota-ajan kaaokseksi: taustalla häilyy jatkuvasti epätietoisuus ja pelko, määrittelemätön uhka.

Omarin elämässä on paljon tärkeitä ihmisiä. Eräs niistä on hänen isoisänsä, jota Omar ihailee ja rakastaa syvästi.

"Elämä on uhkapeliä", hän (isoisä) sanoi ikään kuin puhuen lähinnä itselleen. "Saatat hävitä tai saatat voittaa. Jos etsit elämän tarkoitusta, voi olla, ettet löydä sitä ja häviät. Toisaalta saatat löytää sen ja voittaa."

Hän katsoi kaikkialla ympärillämme levittäytyvää sodan surkeutta. Lähes jokaisesta talosta kadullamme oli jäljellä enää rosoisia, romahtaneita seiniä.

Suku on laaja käsite eikä se suinkaan välttämättä tarkoita verisidettä. Auttamishalu sekä lähimmäisenrakkaus ja -arvostus ovat todella vahvasti läsnä kulttuurissa.

"Koiranne oli nälkäinen eilen illalla, joten annoin hänen vähän järsiä jalkaani." Vitsailin kätkeäkseni häpeäni.
Vanhus nauroi ja vastasi: " Sinun olisi pitänyt koputtaa ovelleni. Olisin antanut sinulle paljon enemmän kuin viisi granaattiomenaa."
Isä sanoi vanhukselle: "Se oli minun syyni: pelkäsin, että emme olisi lainkaan tervetulleita tähän kylään, etenkään yöaikaan. Sodan puhjettua kaikki ovat alkaneet pelätä toisiaan."
"Pitää paikkansa, mutta nyt tunnen teidät, ettekä ole enää muukalaisia. Olemme yhtä perhettä", vanha mies sanoi.

Kirjan kieli on pohtivaa ja runollistakin, toisinaan hyvin napakkaa ja virtaviivaista kuten vaikkapa yllä olevassa esimerkissä. Pidin kovasti kirjan tyylistä ja olin iloissani, kun mukana vilahteli mullah Nasruddinin tarinoita. Ihastuin niihin jo Leijapojassa ja nyt niitä oli kerrottu tässäkin kirjassa muutama.

Nasruddinin Tarinat ovat usein humoristisia ja yksinkertaisia, lyhyitä. Omar selittää kertomiensa tarinoiden lisäksi niiden merkitykset, mikä tuo syvyyttä niihin (tarinoihin). Mullah Nasruddinin tarinat voi periaatteessa ymmärtää ilman selityksiäkin, mutta ei ehkä niin kuin afganistanilaiset ne tulkitsevat.

Tämä on jälleen sellainen kirja, joka avaa silmiä - ja ymmärrystä. Vaikka kirja on myös surullinen ja haikea (brutaalikin joissakin kohdin, mutta kauheuksilla mässäilyä ei ole havaittavissa), sen pohjavire on optimistinen. Pidän tällaisista pohdiskelevista kirjoista, koska ne avaavat ikkunan kokonaan toisenlaisiin ajatusmaailmoihin (ja kulttuureihin).

~~~

Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -haasteeseen. Olen kuulkaa nyt sotamies eli ensimmäinen nimike on ansaittu!

~~~

Kannen kuva: UPI photo / Mohammad Kheirkhah. Kannen suunnittelu: Stuart Wilson

Intohimoton ihminen

Kannen kuva: Rankin

Albert Camus: The Outsider
Penguin Classics 2012
L'Étranger, 1942
kääntänyt Sandra Smith
S. 111

"My mother died today. Or maybe yesterday, I don't know."

Meursault ja hänen elämänsä on melko tavanomaista. Meursault ei ole mikään suurien tunteiden mies, vaan hän arvostaa pikemminkin järkeä ja logiikkaa. Äidin kuolema ei häntä pahemmin hetkauta, ei suuntaan eikä toiseen: ihmiset kuolevat. Piste.

Äitinsä hautajaisiin Meursault toki matkustaa, vaikka se tarkoittaakin kahden vapaapäivän pyytämistä töistä. Hautajaiset tulevat ja menevät ja helpottuneena Meursault pääsee takaisin omaan elämäänsä.

Eipä hän silloin tiennyt, että hautajaisiin (ja etenkin hänen käyttäytymiseensä niissä) vielä palataan. Tosin eipä hän silloin vielä tiennyt sitäkään, mitä tekee rannalla toiselle ihmiselle.

Poskia kuumottaa rantahiekka, ilma väreilee kuumuuttaan. Kirjassa haahuillaan päivästä toiseen, tavataan muutamia ihmisiä. Elämä löntystää, on jotenkin seisahtunutta. Meursaultin tuore tyttöystävä haluaisi avioitua Meursaultin kanssa. Meursaultille asia on yhdentekevä: jos haluat. Kaikki on vähän samantekevää hänelle. Mutta eipä se (tunteettomuus) rikos ole niin kauan kuin ei tee rikosta - tai sitten on.

Odotin tältä kirjalta enemmän filosofista antia, pohdintaa. Ihan turhaan. Kirja edustaa lähinnä maisema- ja arkikuvausta (lopun "kliimaksia" lukuun ottamatta). Ihan mielenkiintoista kyllä ja pidin kirjan merkillisestä tunnelmasta, samoin muutamista sen henkilöhahmoista vaikka jäivätkin melko pinnallisiksi.

Vaan pidinkin nimenomaan heidän erilaisuudestaan ja jollain tavalla saatan ymmärtää Meursaultin tunteettomuutta: eivät kaikki ihmiset tunne niin voimakkaasti, mutta ei se automaattisesti tarkoita, että he ovat esimerkiksi psykopaatteja. Meursaultin suurin "virhe" (väkivaltaisen teon lisäksi siis) lienee se, ettei hän ajattele (eikä toimi) normien mukaisesti.

Yhtä kaikki, ei tämä kirja minussa se kummempia intohimoja herättänyt. The Outsider on vähän kuin jälkiruoka: sellainen kevyt mansikkarahka joka ei täytä mutta jättää raukean olon. Ajattelinpa joskus lukea Camus'lta muutakin, esimerkiksi The Plague kiinnostaa kovasti.

The Outsider on käännetty suomeksi nimellä Sivullinen. Lisäkseni kirjan on lukenut ja siitä blogannut ainakin Niina T. (Yöpöydän kirjat)

~~~

Korkkaan tällä kirjalla Vive la France! -haasteen kohdaltani alkaneeksi.   Aluksi ajattelin tavoittelevani kenties vain yhtä raitaa (jonka saa jo kahdella luetulla kirjalla), mutta nälkä kasvaa syödessä.

Olen alitajuisesti katsellut ranskalaista kirjallisuutta sillä silmällä ja sitä on päätynyt kokonaisen lipun verran - ja oikeastaan ylikin - lukulistalleni (jota ei tosin periaatteessa ole olemassa). Että kenties minulla onkin lokakuuhun mennessä koko lippu kursittuna kasaan. En nyt kuitenkaan vielä paukuttele henkseleitäni.

Kurkistus Thaimaan seksiturismin verhon taakse

Julia Manzanares, Derek Kent: Only 13 - The True Story of Lon
Bamboo Sinfonia Publications 2006
S. 366

Lon on vain kolmentoista päätyessään osaksi Thaimaan seksiturismia.

Kyseessä on periaatteessa oma valinta, mutta kuinka paljon hänellä oikeastaan oli vaihtoehtoja? Ehkä hän oli "vain" kulttuurinsa tuote?

Ennen kuin menen sisälle itse kirjaan, haluan puhista ulos muutaman kielellisen seikan, ettei tarvitse niihin enää palata. Kirjan kieli - ja kielioppi - on aivan järkyttävää kuraa. Enkä liioittele ollenkaan. En ole näin huonosti kirjoitettua ja toimitettua kirjaa varmaan ikinä aiemmin onnistunut lukemaan.

Jotkin virkkeet piti lukea ja tulkita (!) useamman kerran voidakseen ymmärtää ne oikein. Prepositiovirheet ym. voivat olla kohtalokkaita (väärin)ymmärtämisen kannalta. Kielenkäyttö oli ajoittain muutenkin kummallista, mutta kyllä kirjasta tolkun kuitenkin sai.

Kirjassa on niin paljon toistoa, että pelkästään ne karsimalla voisi siitä (kirjasta) heittää mäkeen ehkä jopa sata sivua. Kirjan rakenne on pompsahteleva, vaikka se on olevinaan kronologinen. Ajoittain esiin pulpahti henkilöitä, joista ei ollut aiemmin mainittu sanallakaan. Myöhemmin sitten selvisi, keitä he ovat. Ehdottomasti kirja olisi pitänyt oikolukea vielä kerran (jos sitä oli edes oikoluettu).

Kirjan on kirjoittanut Derek Kent, joka esiintyy kirjassa nimellä Dave. Ymmärsin (saatoin ymmärtää tai muistaa väärin - miehiä oli sen verran), että Derek/Dave on britti (vaikka asui/asuu) Thaimaassa. Siksi ihmettelenkin, miten kirjan kieli voi olla niin hävyttömän huonoa. Anyway, siihen (surkeaan kieleen) tottuu ja kun siitä pääsee yli ja hyväksyy sen, voi keskittyä itse tarinaan.

Rahaa rahaa rahaa!

Lon on kotoisin Thaimaan itäosasta, Isaanin alueelta. Isaan on köyhää maaseutua eikä ole mitenkään tavatonta, että lapsi (tyttö) lähetetään kaupunkien turistialueille tienaamaan rahaa. Vanhimman tytön osana usein on elättää perheensä - tavalla tai toisella.

Äiti potkaisee 13-vuotiaan Lonin pellolle ja tämä päätyy Bangkokiin. Hän saa huonopalkkaista ja raskasta työtä siivoojana. Työpäivät ovat pitkiä, työolosuhteet huonot ja palkka surkea. Rahaa pitäisi silti jäädä kotiin äidille lähetettäväksi. Lon ajautuu seksityöläiseksi kuin se olisi looginen jatkumo; se on niin normaalia, että  ympäristö jopa kannustaa siihen - samoin oikeastaan koko Thaimaan kulttuuri.

Lonin äiti on ahne ja hänen tyttärensä vain lypsylehmä hänelle. Raha on kaikkein tärkeintä, sitä pitää olla. Rahalla ansaitaan kunnioitusta/arvostusta ("make face" niin kuin kirjassa sanotaan) kotikylässä ja sitä äiti haluaa - aina vain lisää rahaa rahaa rahaa rahaa! Kukaan ei välitä (vaikka suurin osa tietää), miten rahat on hankittu, kunhan rahaa on paljon.

Lisää rahaa!

Omena ei kaus puusta putoa; kirja piirtää kuvan Lonista, joka on valmis tekemään mitä tahansa rahan takia - saa lyödä ja kusta päälle, kunhan rahaa tulee! Hän ajattelee ja mittaa kaiken rahassa, miehet ovat vain käveleviä raha-automaatteja, rahaa pitää saada aina vain enemmän ja enemmän, lisää lisääääh!

Suoraan sanottuna enpä muista aiemmin lukeneeni kirjaa, jossa raha (ja rahanhimo) mainitaan näin monta kertaa. Kirjassa kerrotaan mm. ykistyiskohtaisia palkkatietoja eri aloilta - ei siis pelkästään seksityöstä.

Lon "ylpeilee" kauneudellaan ja (seksi)ammattilaisuudellaan; hän on baarien suosituin tyttö, kaunis ja paras tanssija. Sanoinko jo että, kaunis ja petite. Siis petite ja kaunis, pikkuruinen taskuvenus, niin pantavan suloinen - ja kaupan. Tosin vain länsimaalaisille (farang), thaimiehiä Lon ei ota asiakkaikseen (enkä ihmettele miksi).

Älkää järkyttykö, tällaisen kuvan kirja Lonista antaa. En tiedä onko se vahinko vai tarkoituksellista, mutta Derek maalaa Lonista kuvan kammottavan rahanahneena pikkuhuorana. Mitä hän eittämättä onkin, jos raadollisesti ajatellaan.

Sivulauseissa toisinaan kerrotaan, kuinka Lon kärsii työstään. Se kuulostaa päälle liimatulta pakolta. Ihan kuin Lon oikeasti nauttisikin työstään (niin sanotaan suoraan kirjassa, vaan onkohan se kuitenkin se raha, josta hän pakkomielteisesti nauttii?) ja valitukset kärsimyksestä ovat vain pakkopullaa, joka on pitänyt kirjaan lisätä. Siksi ne vaikuttavat teennäisiltä.

Mutta. Pitää katsoa syvemmälle. Nähdä vallitseva kulttuuri ja tarkastella Lonia sen kautta. Kulttuuri (etenkin seksiturismin ympärillä pyörivä) tuleekin kirjassa iholle asti, se kuvataan monipuolisesti ja tarkasti eikä minulla ole sen todenmukaisuutta syytä kyseenalaistaa.

Sanoisinkin, että joko

a) Derek Kent epäonnistuu kuvatessaan Lonia

tai

b) Lonista maalattu kuva on tarkoituksella kärjistetty. On tarkoituksella korostettu rahaa ja jätetty tunteet sivummalle.

Tuhoava kulttuuri?

Thai-kulttuuriin kuuluu hymyileminen eikä negatiivisia tunteita niinkään näytetä. Ehkä se piirre on joko tahattomasti tai tarkoituksella välittynyt/välitetty kirjaan niin voimakkaana, että kirjakin (ja sitä myötä Lon) vaikuttaa ajoittain tunteettomalta. Sillä myöhemmin, kun Lon pyrkii eroon seksityöstä, alkaa hänessä vihdoin (myös kirjassa siis) näkyä sen jättämät jäljet - mitä se kaikki paine ja häpäiseminen ovat hänen mielelleen tehneet.

Miten hän yhä elää äitinsä ikeen alla, vaikka ei äiti rakasta. Äiti haluaa vain rahaa, mutta Lon jaksaa viimeiseen asti uskoa, että hän voi rahalla ostaa äitinsä rakkauden ja saada vihdoin synninpäästön isänsä kuolemasta (joka ei ole Lonin syy paitsi hänen omasta ja äitinsä mielestä; se on raskas taakka kantaa).

Ymmärrykseni Lonia kohtaan kasvoi voimakkaasti kirjan edetessä. Hän on kulttuurinsa tuote, aivopesty ja alistettu - ja lopulta hän hajoaa. Se on äärimmäisen surullista. Kirja valottaa hyvin seksiturismia Thaimaassa; tämän voisi ainakin jokainen Thaimaahan matkustava lukaista. Siis ihan vaikka ei olisi sinne menossa lapsia panemaan.

En yleensä linkittele GoodReadsin arvioihin, mutta nyt teen poikkeuksen. Tämä arvio on mielestäni kammottava esimerkki siitä, miten kulttuurisesti sokea voi ihminen olla. Mietin jopa, että kommentoisin hänen arviotaan, mutta enpä taida vaivautua. Siitä seuraisi kuitenkin joku vääntö enkä oikein jaksa sellaisia.

~~~

Tämä kirja on käännetty suomeksikin, siitä voi lukea enemmän täältä. Kirjalla on myös nettisivut, huomasin hetki sitten. En ole vielä sivuihin tutustunut, mutta taidanpa nyt tutustua.


Sitten lopuksi ihmettelen erästä asiaa liittyen kirjan julkaisuun. Se on julkaistu vuonna 2006, mutta kirja päättyy päiväkirjamaisiin merkintöihin vuodelta 2012. Yleensä, jos kirjasta otetaan uusintapainos, se pitäisi merkitä kirjaan. En löytänyt sellaista mainintaa kirjastani, vaikka kuinka etsin. Tämä ei ole iso asia, mutta oli pakko silti mainita.

Simppelit tapetointivinkit ulkomuodosta kiinnostuneille (tämä ei ole remonttipostaus)

Bloggerin ulkoasua on helppo muokata, vaikka ei osaisikaan koodata - riittää, että osaa ladata kuvan koneelta.Tein muutamia "esimerkkitapetteja" mallia salmiakki.

1. Kirjaudu Bloggeriisi ja valitse Template -> Customise

2. Valitse Background ja klikkaa "Background image" -kuvan allapuolella olevaa laatikkoa. Näytölle avautuu pieni ikkuna. Valitse siit ylin kohta eli "Upload image".

3. Valitse haluamasi kuva ja lataa se blogiisi.

Jotta lataamasi tapetti sijoittuisi symmetrisesti blogisi keskelle, suosittelen klikkaamaan "Alignment" ja siitä valitsemaan ylärivin keskimmäisen vaihtoehdon (katso kuva alla).

Alla muutama tapetti, joita voit halutessasi testata.

Kuvan kopioiminen omalle koneelle:

1. Klikkaa kuva suuremmaksi.
2. Sen jälkeen klikkaa hiiren oikeaa namiskaa ja esiin tulee valikko. Valitse "View image" ja kuva avautuu ruudulle sen originaalikoossa.
3. Klikkaa taas hiiren oikeaa nappulaa, valitse "Save image as" ja sitten vain tallennat sen koneellesi.

Blogissani parhaillaan käytössä oleva "tapetti" on niinikään omaa käsialaani. Se ei ole ns. saumaton kuten nuo esimerkkitapetit. Yleisesti ottaen pidän ns. saumattomista tapeteista, mutta poikkeuksia on.

Koska kuva on ikään kuin "vessanseinä" täynnä "julisteita", saumat eivät ainakaan minun silmääni kiinnitä huomiota häiritsevästi kuvan toistuessa. Mutta makuasioita nämä.

Blogini ei ole muuttumassa ulkoasublogiksi (minulla on jo sellainen, täällä), mutta koska aiheesta tuli puhetta erään postauksen kommenteissa, ajattelin vääntää muutamat ohjeet. Mielelläni muutenkin neuvon, jos vain osaan. Eli kysyä saapi, jos tulee mieleen jotain.

~~~

Seuraavaksi tulee sitten tosiaan  kirjamietteitä muun muassa Thaimaan seksiturismista. Myös eräs klassikko on luettuna ja odottaa vain bloggaamista.

Kuvien pienentäminen/suurentaminen

Kuvakoon muuttaminen Paintissa.

1. Avaa kuva Paintiin.
2. Valitse "Resize".
3. Valitse joko

a) prosenttimäärä, jolla haluat kuvaa pienentää (kuvan suurentaminen tapahtuu luonnollisesti syöttämällä sadan ylittävä luku). Riittää, että laitat luvun ylempään laatikkoon; sama luku tulee alempaankin laatikkoon, jolloin kuva pienenee skaalassa.

 tai

b)  pikselimäärä. Toimi samalla periaatteella kuin yllä mainittu paitsi nyt pienennät suoraan pikseleissä.

Mitä tarkoittaa kuvan kroppaaminen/rajaaminen?

Rajaustyökalulla (crop) rajataan nimensä mukaisesti kuva uudelleen. Se luonnollisesti pienentää kuvaa, koska osa kuvasta katoaa. Jäljelle jää siis vain rajattu osa. Kroppaus ei ole hyvä tapa pienentää kuvaa; yleensä kuvaa kropataan eli rajataan ihan muista syistä.


Kuvakoon muuttaminen Photarissa (sama periaate on myös esim. Gimpissä)

1. Avaa kuva Photariin.
2. Valise Image -> Image Size.
3. Sitten vain pienennät kuvaa. Vaihtoehtoisesti voit toki suurentaa kuvaa syöttämällä alkuperäistä suuremmat luvut ikkunaan.

Huom: tarkista aina, että kuvasuhde säilyy eli skaalaus on päällä. Sekä korkeus- että leveyslukujen tulee muuttua suhteessa.

Huom: Muista tallentaa pienentämäsi tai muuten muuttamasi kuva eri nimellä tai kopiona. Muuten menetät alkuperäisen kuvan. Kuvat kannattaa tallettaa JPG-formaattiin.


Kommenteissa saapi kysellä lisää, jos olin sekava.

~~~

Netissä toimivia ilmaisia kuvankäsittelyohjelmia (eli ei tarvitse latailla omalle koneelle mitään)

Pixlr
PicMonkey
Sumopaint

Kone vastaan ihminen?

Bernard Beckett: Genesis
Quercus 2009
(New Zealand, 2006)
S. 185

Genesis päätyi sattumalta luettavakseni. Anna (Matkalla mikä-mikä-maahan) haastoi bloginsa lukijat ehdottamaan luettavaa itselleen.

Lueskelin Annan saamia vinkkejä ja jostain syystä Annamin ehdottoma Bernard Beckettin Genesis jäi päähäni. Kun sitten tutkin kirjaston hyllyjä, pomppasi Genesis naamalle.

Oli pakko napata kirja mukaan, vaikka suoraan sanottuna sen takateksti ei houkutellut. Onneksi en antanut sen (takatekstin) häiritä; olipa nimittäin sellainen kirja, että pyöri sukat jalassa vielä monta päivää lukemisen jälkeenkin.

Anaxilla on edessään neljä tuntia kestävä tentti, jonka aikana hänen on onnistuttava vakuuttamaan kuulustelijat sopivuudestaan akatemiaan. Anax on melko luottavainen, sillä hän on saanut valita aiheensa itse - ja toki hän hallitsee sen! Vai hallitseeko kuitenkaan?

Tunnit vierähtävät Anaxin valitsemaa historiallista henkilöä, Adam Fordea, analysoidessa. Ja spekuloidessa. Lukijalle paljastuu hiljalleen tämän legendaarisen Adamin tarina. Minulla ei ollut hajuakaan kirjan alussa, miksi Adam Fordea pidettiin niin merkittävänä.

Olin aluksi kauhuissani tajutessani kirjan sijoittuvan kokonaan tutkintahuoneeseen. Mietin tuleeko minulle klaustrofobinen fiilis lukiessani kirjaa, jossa ei varsinaisesti liikuta minnekään. No ei tullut - päinvastoin! Sitä paitsi hologrammien avulla historiallisia kohtauksia tuotiin hyvinkin elävästi lukijan silmien eteen - ei haittaa, vaikka nekin olivat pääosin vankilasta.

Tämä kirja oli minulle täydellinen yllätys. Se johdatti pohtimaan tekoälyn olemusta - se johdatti pohtimaan ihmisyyttä. Ja ennen kaikkea näiden eroavaisuuksia. Tai samankaltaisuutta.

Dialogimuotoinen kerronta toimii mainiosti, koska se antaa lukijalle tilaa keskittyä sanomaan. Vaikka kirjassa on vakava perusvire, se sisältää silti huumoria. Juuri sellaista sarkastista, jopa nenäkästä huumoria, josta pidän.

"I've been waiting for a chance to talk to you."
"Do you mind if I don't listen`"
"Not at all. It lessens the chance of interruption."

Hihitin tätä kirjaa lukiessani. Tulin myös vainoharhaiseksi ja aloin epäillä oikeastaan kaikkien motiiveja. Spekuloin tapahtumia Anaxin siivellä ja keksin omia teorioitani. Mikään ei kuitenkaan valmistanut minua - saati Anaxia - siihen, mitä oli tulossa.

Tämän kirjan luettuani tuli sellainen olo, että aloitanpa lukemisen alusta (en kuitenkaan aloittanut, vaikka varmasti luen tämän kirjan joskus uudelleen). Hyvin harva kirja saa minussa aikaan tällaisen reaktion. Aion ostaa Genesiksen omakseni; se on sellainen kirja, jonka haluan omistaa.

~~~

Kirjan on lisäkseni lukenut jo mainitsemani Annami. Yhdyn täysin rinnoin hänen mietteisiinsä. Kun loppuratkaisu alkoi olla käsillä, luin kappaleet moneen kertaan koska halusin pitkittää kirjaa. En ollut vielä valmis ottamaan vastaan (kirjan) totuutta.

Genesis veti muutenkin minut sen verran sanattomaksi, etten kykene kirjoittamaan siitä enempää, vaikka kirjassa olisikin hyvinkin paljon, mihin tarttua. Mutta toisaalta - yllätä itsesi ja lue tämä!

*

Lisäys jäkikäteen 25.2. 2014

Osallistun tällä kirjalla Hei me lusitaan! -haasteeseen. En tajunnut aiemmin, että tämä kirja sopii hyvin kyseiseen haasteeseen.

Hyvästi lapsuus, tervetuloa seksiorjuus

Kannen kuva: Corbis

Somaly Mam: The Road of Lost Innocence
(Le Silence de l'innocence, 2005)
Virago 2007
Kääntänyt Ranskasta Lisa Appignanesi
S. 182

Vastikään lukemani Punaisten Kyynelten talo (Terhi Rannela) houkutteli minut tutustumaan Kambodžaan enemmänkin. Somaly Mamin kirjan keksinkin Terhi Rannelan kirjailijasivulta.

The Road of Lost Innocence kuvaa etenkin tyttöjen ja nuorten naisten raadollista elämää Kambodžassa. Elämää, jolla ei kovin suurta arvoa ole. Elämää, jonka voi vaihtaa muutamaan roposeen.

Lapsi(seksi)kauppa käy kuumana eikä siltä säästy Somalykaan. Tietenkään kaikkia lapsia (tyttöjä) ei myydä, mutta valtava (seksi)bisnes näiden pienten tyttösten ympärillä pyörii. Jopa omat vanhemmat myyvät lapsensa seksiorjiksi bordelleihin saadakseen edes hieman helpotusta rutiköyhään elämäänsä.

Tämä kirja ei siis kerro ainoastaan Somalystä, vaan lukuisista muista samaan tilanteeseen joutuneista tytöistä. Väkivalta on arkipäivää; sillä rangaistaan, pelotellaan, nautiskellaan. Mitä erilaisemmat uskomukset ajavat miehiä; seksi neitsyen kanssa parantaa AIDSin. Niinpä nuoria tyttöjä ommellaan kiinni, jotta heitä voidaan myydä uudelleen neitsyeinä. Neytsyen "parantavan vaikutuksen" takia heistä voi pyytää korkeamman hinnan.

Kirja on tavallaan jaettu jaettu kahteen osaan. Noin puolet kirjasta käsittelee Somalyn lapsuutta ja hänen päätymistään seksiorjaksi. Loppupuoli (Somalyn päästyä pakoon seksiorjuudesta) kertoo Somalyn kamppailusta pelastaa nuoria tyttöjä seksiorjuudesta. Alun epäjärjestelmällinen auttaminen kasvaa ajan mittaan järjestelmälliseksi toiminnaksi; kiitos Somalyn sitkeyden ja vilpittömän auttamishalun, omistautumisen.

Somaly ei halua vetää huomiota itseensä, mikä näkyy kirjassakin. Hän haluaa näyttää, mitä tapahtuu lukuisille nuorille tytöille Kambodžassa; hän oli "vain" yksi heistä. On yhä, sillä menneisyys ei koskaan jätä rauhaan. Tämä kirja onkin karulla tavalla hyvin silmiä avaava; soisin monen sen lukevan.

En halua kirjasta tämän enempää kertoa, vaikka periaatteessa siinä olisi paljon, mihin tarttua. Sen sijaan koen pakottavaa tarvetta pohtia muutamalla sanalla ns. tirkistelyä, jollaiseksi - valitettavasti - monet leimaavat tällaiset kirjat. He eivät halua lukea tällaisia "sensaationhakuisia" kirjoja, koska heitä ei kiinnosta tirkistely.

Niin, ei minuakaan kiinnosta toisten kurjuudellä mässäily ja verhonraosta julmuuksien kyttääminen. Koen tällaiset kirjat silmänavaajiksi, tietoisuuden levittäjiksi (ihan niin kuin vaikkapa historiankirjat). Eivät ne kuvottavuudet poistu silmiä sulkemalla. Jos kaikki sulkisivat silmänsä, ei Somaly Mam olisi saanut niin paljon aikaan nuorten tyttöjen pelastamiseksi kuin nyt on saanut - ja toivottavasti saa jatkossakin.

Enkä nyt suinkaan tarkoita, että kaikkien pitäisi olla lukemassa tällaisia kirjoja. Ymmärrän, että ne ovat joillekin liikaa. Haluan vain ilmoittaa, etten koe olevani mikään perverssi sadistikyttääjä, jonka silmät kiiluvat piilotetusta himosta ja kuolanoro valuu poskella, vaikka tällaista kirjallisuutta luenkin.

~~~

Tätä kirjaa ei pikaisten tutkimusteni perusteella ole käännetty suomeksi. Kirjan kieli on kuitenkin mielestäni helppoa englantia (ellei ranska taivu) eli jos kirja kiinnostaa, luulen ettei se enkkutaitoiselle tuota ongelmia. Toisteisuutta kirjassa on välillä paljonkin, mutta en jaksa nyt motkottaa siitä. Sanoma on tässä kirjassa tärkeintä.