Hae tästä blogista

tiistai 12. elokuuta 2025

poistetut kohtaukset

Neil Hardwickin muistelmateos Poistetut kohtaukset (WSOY 2025, s. 222, suom. Tero Valkonen) alkaa lumihangesta ja sinne se myös päättyy. Poistetut kohtaukset ei ole se perinteisin muistelmateos, vaan siinä on selkeä draamankaari, joka kai usein muistelmateoksista (ainakin niistä, jotka olen lukenut) uupuu. Kirjan lukenut ymmärtää, mitä tarkoitan. Mainio ratkaisu muutenkin omaperäiselle teokselle, jossa Hardwick keskittyy eniten uraansa, mutta siinä sivussa tulee kertoneeksi paljon muutakin – esimerkiksi lapsuudestaan ja perhesuhteistaan.

Yllätyksenä tuli Hardwickin tuotteliaisuus monella saralla. Suurimmasta osasta televisiotöistä olin kuullut (vaikkakaan en katsonut: olen ollut liian nuori niihin aikoihin eikä ole tullut myöhemmin katsottua. Pakanamaan kartta alkoi kyllä erityisesti kiinnostaa), mutta Hardwickin työt teatteripuolella olivat minulle tuntemattomampaa kenttää.

Ennakkoluuloisesti pohdin jaksanko lukea teosta, jossa ura on niin keskeisessä osassa, mutta helposti jaksoin – Hardwickin tyyli piti siitä huolen. Sivupolkuja on paljon, mutta niissä lähinnä piipahdetaan eikä jäädä rypemään ja ne elävöittävät teosta. Hardwick ei myöskään selitä kaikkea, vaan tekee huomioita ja antaa lukijan halutessaan päätellä loput.

Hardwick viljelee tunnettuja nimiä ahkerasti ja se on tietoista. Koska kyllähän muistelmissa kuuluu namedropata. Joskus sellainen häiritsee, mutta poistetuissa kohtauksissa ei lainkaan. Miten ihmeessä edes voisi kirjoittaa julkiseen uraan liittyviä tai niitä sivuavia muistelmia, jos ei mainitsisi yhtään ketään? Droppailu on pääasiassa lempeää ja kun kritiikkiä esiintyy, Hardwick pohtii omaa asennettaan ja asemaansa suhteessa henkilöön. Joskus ei kemiat toimi, joskus taustalla on muuta.

Tyyli läpi kirjan on ironinen ja tietyllä tapaa vaatimaton. Tunnistan siinä (joillekin) briteille ja brittikulttuurille tyypillisiä piirteitä. Voimakas itseironia saattaa joidekin suomalaisten korvaan kuulostaa itsesääliltä tai rypemiseltä, mutta itse näen sen nimenomaan huumorina. Tuli itse asiassa mieleeni brittinaapurini, olkoon hän nimeltään Klaara, jonka jutuissa pilkahtelee samaa tyyliä. On muuten ihastuttava ihminen, Klaara.

Hardwick mainitsee, etteivät suomalaiset ole niin outoja ja ihmeellisiä kuin he itse joskus kuvittelevat. Olen täysin samaa mieltä – briteissä ja suomalaisissa on lopulta aika paljon samaa, mutta kulttuuriset eroavaisuudet vaikuttavat ilmaisutapaan ja -tyyliin (ja myös asenteisiin) ehkä eniten. Jos ihmisistä riisutaan kulttuuri, olemme kaikki lopulta aika samanlaisia.

Olen asunut kuutisentoista vuotta Briteissä: ensin Lontoossa ja nyt viimeiset kolme vuotta Keswickissä eli böndellä. Tässä ajassa olen tavoiltani ”brittiläistynyt” (identiteetiltäni olen suomalainen ja sellaisena pysynen) ja sen tiimoilta näen Suomen väistämättä eri tavoin. Kiinnitän huomiota asioihin, jotka olivat joskus minulle normi mutta nyt tuntuvat vierailta. Tietysti Suomikin muuttunut hurjasti tuossa ajassa.

Tässä oli pitkä lätinä esimekkejä, mutta deletoin ne. Ehkä kirjoitan erillisen postauksen aiheesta, sillä se on muutenkin muhinut mielessäni.

Poistetut kohtaukset on käännetty Hardwickin englanninkielisestä käsikirjoituksesta. Olisi kiinnostavaa lukea tämä kirja myös enkuksi, vaikka toisaalta osaan päätellä, millaista sanastoa Hardwick on käyttänyt. Suomennos on todella laadukas eli se ei ole syy, miksi alkuperäinen kässäri kiinnostaa.

Tästä ei nyt tullut kovin informatiivista postausta. Parempia mietteitä kirjasta voi lukea vaikkapa Amman ja Marjatan blogeista. Amman blogista taisin tämän kirjan bongatakin lukulistalleni, joten kiitos siitä!

Olen aiemmin lukenut Hardwickilta Hullun lailla ja olisi kiva lukea myös Neilin tähteet ja Paluu Timbuktuun.

Valitettavasti kannettavani ei edelleenkään halua avata kuvia, joten jälleen kuvaton postaus. Sori siitä.

10 kommenttia:

  1. Minä taas olen sitä ikäluokkaa, joka on kasvanut Hardwickin tv-huumorin kanssa, muistan jopa sen lapsille suunnatun "Where is the cat" -ohjelman! Odottelen tätä kirjaa kirjaston varausjonossa...

    Olen todella kiinnostunut kuulemaan ajatuksiasi Suomesta ja miltä se näyttää näin monen ulkomailla asutun vuoden jälkeen! Olen itse myös pohtinut tätä välitilaa, johon ajautuu ulkosuomalaisena - kun et tunne oloasi kotoisaksi Suomessa mutta et ole sitten myöskään täysin sen uuden maan normien mukainen. Siinä on tietty ihana vapaus, koska olet aikalailla omillasi ja voit helpommin muokata oman idetiteettisi. Mutta sitten toisaalta myös se ajoittainen kodittomuuden tunne... Tämä siis oma kokemukseni. Kiinnostaa lukea kuinka Hardwick käsittelee tätä kahden maan syndroomaa, vai onko se hänelle ylipäänsä mikään ongelma?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Where is the cat” mainitaan tuossa teoksessa myös ja siihen liittyen hassu juttu. Itse en tuota ohjelmaa muista, mutta olen siitä kuullut (en enää muista mistä).

      Hardwick käy läpi taustaansa ja aikaansa sisäoppilaitoksessa ja myös sitä, miten päätyi Suomeen ja miksi sinne jäi. Varsinaisesti hän ei kuitenkaan käsittele identiteettikysymystä. Hardwickhan oli melko nuori Suomeen muuttaessaan ja minulla on tunne (joka voi olla väärä), että hän löysi Suomesta jonkin sortin henkisen kodin itselleen ja on myös Suomen kansalainen. Tietyllä tapaa hän on ollut ”pakomatkalla” koko elämänsä ajan.

      Tunnistan nuo sinun ajatuksesi välitilassa olemisesta oikein hyvin! Itse olen kokenut melko nuoresta asti ulkopuolisuuden tunnetta Suomessa, mutta en osaa eritellä mistä se johtuu. Jotenkin on aina tuntunut, etten oikein sovi minnekään. On ollut epämääräinen ja juureton olo. Ulkopuolinen olen Briteissäkin, mutta mieluummin koen ulkopuolisuutta jossain muualla kuin synnyinmaassani ja nyttemmin asia ei minua varsinaisesti vaivaa. Sikäli koen mahdollisesti ymmärtäväni Hardwickia ainakin sen perusteella miten hänen ajatuksiaan tulkitsen. Itsekin lähdin osittain Suomesta siksi, että oli pakko päästä pois (syistä joita en aio blogissani käsitellä).

      Kirjoittelen aiheesta mahdollisesti enemmän, kunhan palaan kotiin!

      Poista
  2. En ole tainnut nähdä Hardwickin tuotannosta muuta kuin Parempi myöhään-sketsiohjelmasta joitakin jaksoja. Johtuu siitä, että elelin aika pitkään ilman televisiota.

    Siis, oletko sinä asunut siellä jo 16 vuotta! Mihin aika kuluu??? Olisi kyllä kivaa lukea noita huomioitasi ja ajatuksiasi Suomesta noin monen vuoden jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin muuten oli aika, kun elelin ilman telkkaria. Muuttaessani omilleni minulla ei ollut ainakaan vuoteen telkkaria. En ole muutenkaan koskaan katsonut erityisen paljon toosaa, en edes lapsena.

      Jep, siitä on jo pitkä aika – vaikea joskus käsittää sitä itsekään! Siinä ajassa sekä Suomi että minä itse olemme muuttuneet melko lailla.

      Poista
  3. Kirjassa on tosiaan mietitty humoristinen rakenne, jossa voi olla hiven tosipohjaakin, niin nopeasti Hardwick putosi menossa mukana olevasta ihmisestä sairaan osaan.
    Itseironia on viehättävää, nautin siitä.

    En ole nähnyt kovin paljon Hardwickia televisiossa, teatteria en ollenkaan, koska asuimme silloin Kainuussa asti ja oli pienet lapset ja työhön keskittymistä , silti oli kiehtovaa lukea näytelmien ja tv-ohjelmien valmistamisesta.
    Hullun lailla on kiehtova kuvaus psykoosista ja siitä selviämisestä. Harva on pystynyt kirjoittamaan näin hyvin tällaisesta kokemastaan.

    Suomi pitkään poissa olleen silmin - kirjoita ihmeessä! Ja juuri sinulle ominaisella rehellisellä tyylillä, no milläs muulla. On kiinnostavaa kuulla, ovatko huomiosi yhtään sellaisia mitä kuvittelen niiden olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdatkohan sekoittaa nyt Hullun lailla siihen Juha Hurmeen teokseen? En ole Hurmeen Hullua lukenut (vieläkään, vaikka kirja minulla on!), mutta Hardwickin Hullun lailla (olen lukenut) ei varsinaisesti käsittele psykoosia. Hurmeen Hullusta tiedän sen verran, että siinä hän käsittelee nimenomaan psykoosijaksoaan.

      Poista
    2. Jaa, taisin sekoittaa. Olen lukenut nuo molemmat, ja tosiaan Hardwickin kirja kertoo syvästä masennuksesta.
      Laitan linkin yhteen ihan ensimmäisistä blogijutuistani vuonna 2013, koska mainitsen siinä vielä erään hyvin masennuksesta kirjoittaneen, William Styronin.
      https://marjatankirjat.blogspot.com/search?q=kolme+kirjaa+mielenterveyden+j%C3%A4rkkymisest%C3%A4

      Poista
    3. Uskon lukeneeni muinoin tuon Styronin teoksen. Se on sitä aikaa, jolloin luin aika paljon mielenterveyteen liittyvää kirjallisuutta ja nimi resonoi edelleen mielessä, vaikka sisällöstä en juuri mitään enää muista.

      Poista
  4. Kuuntelin kirjan ja minusta se oli hyvä. Olen aina pitänyt Hardwick huumorista.
    Mieheni näyttää joka kerta uusille oppilaileen ( mamuja) kohtauksen Tankki täyteen ohjelmasta. Missä ei mitään puhuta mutta tapahtuu paljon...
    Minusta Hardwick irrallisuus johtuu kyllä lapsuudesta, olihan se aika karmea.
    Mutta kirjaan, olen 54v joten aika hyvä kohderyhmä kirjalle, koska vielä tunnistan kaikki julkkiset joihin kirjassa viitataan. Minulle Hardwickin yksityiselämä oli ihan tuntematonta, kunnes kuuntelin kirjan. Ja mielenkiintoista oli myös oppia luokkahypystä Englannissa, minkä Hardwick teki.
    Toki kirjassa oli myös vähän toistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Juu, vallan mainio teos tämä, pidin minäkin kovasti ja toivon sille paljon lukijoita!

      Tankki täyteen on minulle vain nimenä tuttu sarja. Olen saattanut joskus joitakin kohtauksia siitä nähdä (lapsuudenkodissa katsottiin paljon telkkaria – siis muut paitsi minä), mutta ei ole varsinaisia muistikuvia siitä.

      Jep, lapsuudella on varmasti osansa Hardwickin elämässä ja suoraan hän muistelmissaan mainitseekin, että oli pakko päästä pois synnyinseuduilta ja koko maasta.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.