Pakkoavioliittoromaani toisen maailmansodan aikaan

Olen lukenut jonkin verran nigerialaisten (erityisesti naisten) kirjoittamia romaaneja. Yhteistä niille on, että iso osa on Nigerian ulkopuolella asuvia nigerialaisia. Mietin että olisi kiinnostavaa lukea nykykirjallisuutta Nigeriasta, kun kirjailija asuu Nigeriassa. Olisiko kuvasto jollain tapaa toisenlainen?

Toisaalta olen ymmärtänyt artikkeleita ja haastatteluita lukemalla, että nigerialaisen kirjailijan on helpompi saada teoksensa julkaistuksi jossain muualla (kuin Nigeriassa) ja myös siten saavuttaa laajempi yleisö teokselleen. Guardian on käsitellyt aihetta (laajemmin Afrikan osalta) muun muassa tässä jutussa.

Foluso Agbajen romaani The Parlour Wife on Lagosiin sijoittuva historiallinen romaani. Kirjan teemoja ovat kolonialismi ja järjestetty avioliitto. Agbaje on itse käsittääkseni varttunut  Briteissä ja asuu Lontoossa.

Lagos, 1939. Toinen maailmansota muhii alkutekijöissään ja Brittien valtaama Nigeria vedetään siihen mukaan. Nigerialaisia miehiä värvätään armeijaan ja muut kansalaiset saavat kunnian toimia muunlaisena apuna – esimerkiksi maksaa veroja brittihallinnolle jotta saadaan sotavaroja.

Toisaalla aloitettu sota muuttaa monen elämän Lagosissa. Eräs heistä on Kehinde, joka saa heittää unelmansa roskakoriin ja alistua kolmanneksi vaimoksi vanhempiensa valitsemalle varakkaalle miehelle, Baba Topelle. Tosin näin kenties olisi käynyt joka tapauksessa, ilman mitään sotaakin.

Kehinden kaksoisveli Taiwo sen sijaan alkaa haaveilla Brittien ilmavoimiin osallistumisesta. Kehindeä Taiwon suunnitelmat riepovat erityisesti siksi, että Taiwo voisi jatkaa opiskelua toisin kuin Kehinde, joka joutuu mielestään luopumaan kaikesta. Avioliitto päättää melko lailla naisen oman tahdon, mikäli sitä (omaa tahtoa) on saanut aiemminkaan olla.

Kehinden ja Taiwon vanhemmat lienevät edistyksellisemmästä päästä, sillä Kehindekin sai käydä koulua niinkin pitkälle kuin ehti käydä. Yleisestihän tyttöjen koulutukseen ei viitsitä panostaa, koska heidät lähetetään vaimoiksi jonnekin ja elämänpolkuna on siten lähinnä lisääntyä ja hoitaa lapsia ja kotia (ja palvella aviomiestä).

Kiinnostavaa (ja koskettavaakin) tässä romaanissa on Kehinden ja Taiwon välinen dynamiikka. Siinä missä Kehinde on tottunut (kasvatettu?) miellyttämään, on Taiwo itsepäinen ja uskaltaa tehdä omia päätöksiä, uhmata vanhempiaan. Kehinde kokee Taiwon omapäivyyden itsekkyytenä. Taiwo yrittää omalla tavallaan puskea Kehindeä rohkaistumaan ja ”ottamaan oma elämä käsiinsä” siinä onnistumatta.

Tai, kyllä hän tavallaan onnistuukin, mutta se vaatii aikaa ja etäisyyttä. Siihen tarvitaan onnenkantamoisia, joiden turvin Kehindekin uskaltaa venyttää rajoja. Hän ei nimittäin alistukaan kiltiksi kotivaimoksi, vaan alkaa miehensä Baba Topen selän takana hommailla omiaan muun muassa LMWA:n (Lagos Market Women’s Association) hyväksi.

Sodan vaikutukset tavallisten lagoslaisten arkeen tulevat kuvatuksi ja tämä näkökulma on niinikään kiinnostava. Jostain syystä tarina silti matelee ja on lopulta muilta puitteiltaan melko köykäinen ja tietyiltä osin makuuni vähän turhankin ilmeinen ja imelä.

Mahdollisesti olen lukenut liikaa näistä pakkoavioliitoista, kun tuntuvat esiintyvän yhden sun toisenkin nigerialalisen kirjailjan teoksissa, mikä ei sinänsä ole ihme kun aihe varmasti kuuma peruna siellä on ollut ja on paikoin edelleen.

Pitäisi tutustua enemmän (nigerialaisten) miesten kirjoittamiin romaaneihin. Nykykirjailijoista tulee mieleeni Femi Kayode, joka kirjoittaa trillereitä. Niistä olen tykännyt.

Yhteenveto ja mielipide pähkinänkuoressa: Melko viihteellinen ja helppolukuinen romaani, joka sisältää sellaisia ”harlekiinimaisia” piirteitä, joita en oikein jaksa. Toisaalta ripaus syvällisyyttäkin löytyy ja niistä pohtivista puolista pidin. Kaiken kaikkiaan ihan luettava romaani, mutta tuskin jättää kummoista muistijälkeä pidemmäksi aikaa.

Foluso Agbaje: The Parlour Wife
One More Chapter, 2024
s. 370

 Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 30. Kirjassa on häät tai hautajaiset.