Sayaka Murata: Convenience Store Woman
Alkuper. Konbini ningen 2016
Portobello Books 2018
Japanista englanniksi kääntänyt Ginny Tapley Takemori
S. 163
The Convenience Store Woman on näennäisen kevyt ja hauska romaani lähikaupassa “uransa” luoneesta naisesta. Paitsi että kyseistä työtä ei pidetä urana, vaan epänormaalina valintana etenkin naiselle, jolla ei ole miestä saati lapsia (mikä itsessään on jo ihan tarpeeksi kamalaa). Osa-aikatyö kaupassa saattaisi tulla kyseeseen, jos muut normit täyttyisivät tai olisi nuori opiskelija tilapäistyössä.
Mutta Keiko Furukura aloitti työnsä kaupassa 18-vuotiaana ja on nyt 36. Hän luulee olevansa osa yhteiskuntaa, kuuluvansa jonnekin. Keikon tapa elää ei kuitenkaan mahdu niihin raameihin, joihin ihminen halutaan sulloa. Pitäisi elää normin mukaan tai sietää toisten “parannusyrityksiä” ja saarnoja. Pitäisi olla samanlainen polku kaikilla, sooloilu ei tule kuuloonkaan. Etenkin Japanissa sosiaaliset normit ja ryhmäpaine velvoittavat – on vaikea kulkea omaa tietään.
“But once they get it into their heads that I’m not normal, since they all think they are normal they’ll give me a hard time about it, won’t they.”
Pidin kovasti tästä kirjasta, mutta en pitänyt sitä erityisen hauskana, vaikka kannessa sitä kehutaan hilpeäksikin. Moni seikka, jolle kenties useat lukijat ovat nauraneet, ärsytti minua. En aio kertoa ärsytyksiäni niille, jotka eivät ole kirjaa lukeneet, koska niitä on mahdoton ymmärtää tietämättä mistä on kyse
Huom: nämä ärsytykset eivät latistaneet kirjan arvoa (kuten sanoin – pidin kirjasta kovasti!), vaan kyse on siitä, miten kokee jonkin asian. Joku nauraa X:lle, joku kiusaantuu, joku suuttuu, joku ärsyyntyy… Ymmärtänet pointin. Kukin lukija tulkitsee, kokee ja tuntee lukemansa tavallaan. Ehkä, jos luen kirjan viiden vuoden kuluttua uudelleen, koen sen toisin.
Keiko on persoonana varsin ristiriitainen, mutta koin hänet osin samastuttavaksi. Samoin Shirahan, jota en voinut sietää mutta jota tavallaan saatoin ymmärtää. Tässä kirjassa kaikki henkilöt ovat omalla laillaan ristiriitaisia, vaan eivät mustavalkoisia ja siksi kiehtovia. Voi samaan aikaan sekä pitää että vieroksua, jopa inhota.
She’s far happier thinking her sister is normal, even if she has a lot of problems, than she is having an abnormal sister for whom everything is fine. For her, normality – however messy – is far more comprehensible.
Minulle tämän kirjan keskeisin sanoma on NORMAALIUS ja NORMIT. Tai siis erityisesti se, kun ihminen ei mahdu niihin. NORMAALEILLE syntyy valtava tarve KORJATA ihminen, joka ei mahdu NORMAALIN raamiin.
Sayaka Murata muuten tuntee aiheensa, sillä hän työskentelee itsekin lähikaupassa osa-aikaisena kirjoitustöidensä ohella. Työkuvaukset ovatkin varsin eloisia ja tuntuvat aidoilta. Toivottavasti Muratalta käännetään lisää, olen melko lailla ihastunut!
Tätä en tietenkään ole lukenut. Mutta bloggasin juuri tänään Sara Stridsbergin teoksesta Niin raskas on rakkaus. Netistä löysin ruotsinkielisen Svenska Ylen linkin mielenterveyspotilaiden hoidosta 1900-luvulla. Kaikki jotka eivät istuneet normeihin suljettiin mielisairaaloihin ja naiset pakkosteriloitiin.
VastaaPoistaVähän parempi tilanne nykyään, mutta silti. On se kumma näitten normien ja normaaliuden kanssa!
Luinkin bloggauksesi ja se oli hyvä muistutus, että pitää nostaa tämä kirjan suomilistalle! Viime kerralla en sitä ehtinyt lukea, mutta jospa nyt.
PoistaMuinaiset "hoitokeinot" ovat kyllä olleet melkoisia: myös rottia on syötetty mielenterveyspotilaille ainakin tällä saarella. Ja laitokseen tosiaan suljettiin kaikki, jotka eivät sopineet normeihin tai piti muuten siivota pois silmistä.
Normaalin vaatiminen on aihe, josta riittää. Vaikka kuinka valistuttaisiin, niin aina on jotain, mikä ei sovi muottiin.
VastaaPoistaEn ymmärrä kassalla ja muualla kaupassa työskenteleviin kohdistuvaa mitätöintiä. Työ on siistiä sisätyötä ja palveluammatti. Kun olin joskus oikein stressaantunut opettajan työn varjopuolista, niin haaveilin vaihtavanai kaupan kassalle, jossa työtuntien ulkopuolella oleva aika olisi selkeästi vapaa-aikaa.
Toisten korjaamisyrityksiä tapahtuu varmaan eniten parisuhteissa. Jos ystävissäkin hyväksytään monenlaisuus, niin miksei lähimmässä ihmisessä!
Jep, ja joitakin ihmisiä toisten erilaisuus (suhteessa itseen) ärsyttää enemmän kuin toisia. Kenties toisenlaisuus koetaan uhkana tai peräti loukkauksena omia (normiin mahtuvia) valintoja kohtaan.
PoistaMuratan kirjaa pitää tietenkin lukea kulttuurisessa kontekstissa eli Japanissa kirjan Keikon kaltainen elämä ei mahdu normiin. Suomessa kai kaupassa työskentely on ihan ok, vaikka toki on aina ihmisiä, jotka vähätelevät tietynlaisia töitä tekeviä ihmisiä – ja kuitenkin ovat riippuvaisia heidän työpanoksestaan.
Korjaamisyrityksiä Suomessa kai tapahtuu tosiaan enemmän suvun/parisuhteiden tiimoilta. Toisaalta kyllähän monet ystävyyssuhteetkin voivat kaatua, kun “kasvetaan” erilleen. Itse en ole kokenut “korjaamisyrityksiä” parisuhteissa, vaikka erään suhteen päätin parikymppisenä itse, koska tiesin että kumppani haluaa jossain vaiheessa lapsia ja minä en: hän kaiketi odotti, että mieleni muuttuu kuten lapsia haluamattomille usein kerrotaan. Minun lähtökohtani taas ei ole koskaan ollut muuttaa ketään, vaan nuorempana yritin monin paikoin itse muuttua, että sopisin paremmin ns. maisemaan.