alkuper. julk. 2017
Fitzcarraldo Editions, 2020
arabiasta englannintanut Elisabeth Jaquette
s. 112
Kirja on suomennettu nimellä Sivuseikka
Päivämäärät jäävät helpommin mieleen, jos niillä on jokin merkitys itselle. Esimerkiksi läheisen tai oma syntymäpäivä tai muu syystä tai toisesta merkittävä päivä.
Adania Shiblin romaanissa Minor Detail juuri tällainen pieni, sinänsä merkityksetön yksityiskohta onkin merkittävä kirjan toisen luvun (kirjassa on kaksi lukua) kertojalle, palestiinalaiselle (nimettömäksi jäävälle, kuten kirjan muutkin henkilöt) naiselle.
Eräs nainen raiskattiin ja tapettiin samana päivämääränä kuin kertoja-nainen syntyi. Vaikka vuosiluku ei täsmää, on sekin sinänsä merkittävä, koska on kulunut 25 vuotta. Kertoja syntyi päivälleen kaksikymmentäviisi vuotta sen jälkeen, kun israelilaiset sotilaat raiskasivat ja tappoivat tuon erään toisen palestiinalaisen naisen.
Ennen kuin nainen saa äänen, palataan ajassa taaksepäin. Kesään 1949, siihen kesään jolloin eräs nainen raiskataan ja tapetaan. Tätä aikaa kuvataan miessotilaan silmin.
Negevin aavikko. Päivät ovat melko yksitoikkoisia: tehtävä on tutkiskella lähipiiriä siltä varalta, että sieltä löytyy “elämää”. Yleensä ei löydy, mutta sitten erään kerran löytyy eikä tuolle elämälle hyvin käy. Ei ole paljastus mainita, että kyseessä on juuri tuo nainen, joka joukkoraiskauksen päätteeksi tapetaan.
Mutta ennen tuota tapahtumaa, joka sekin melko nopeasti kuvataan ja ohitetaan (koska mitäpä nyt jostain raiskauksesta ja tappamisesta) vasta aivan ensimmäisen luvun lopussa, seurataan mainitun miessotilaan toimia.
Miestä on purrut hämähäkki ja se aiheuttaa harmia. Pureman hoitoa kuvataan tarkasti.
Olen ihminen, joka yleisesti ottaen toivoo hyvää muille (niin kuin kai suurin osa). Kun sotilas hoitaa puremaa, joka pahenee ja infektoituu, olen huolissani. Sitten tapahtuu asioita, joita ei voi hyväksyä mitenkään. Pitääkö miehelle vielä toivoa hyvää?
Tehokas näkökulman valinta. Lukija on hieman “tuttu” sotilaan kanssa, vaikka sotilaan ajatuksia ei avata juuri ollenkaan. Sotilasta kuvataan lähinnä toiminnan kautta eikä hänestä saa varsinaisesti otetta – hänelle ei muodostu persoonaa. Vielä vähemmän saamme tietää raiskatuksi joutuvasta naisesta.
Shiblin tyyli on suoraa ja intensiivistä, siinä on jotain tenhoavaa vaikka näennäisesti mitään ei tapahdu.
Yhtä hypnoottista ja jännitteistä on toisessa osassa Ramallahissa asuvan naisen kuvaus arjestaan, joka on… no, arkista, mutta kuitenkin aivan erilaista kuin arjen mieltäisi olevan. Yleensä arjessa ei tarvitse ajatella rajoja ja liikkumista, sitä minne voi mennä vai voiko ja mitä riskejä siihen liittyy.
Naisen pitää päästä liikkumaan, koska hänellä on pakkomielle 1949 raiskatun naisen tapauksesta. Tuo pieni yksityiskohta (päivämäärä) sysää naisen riskialttiille tutkimusmatkalle, joka osoittautuu lopulta… turhaksi.
Minor Detail on häiritsevää luettavaa. Siihen jää koukkuun ja sotkeutuu, eikä kirja jätä ihan heti rauhaan sen loputtuakaan.
Sota ja mielivaltainen vallankäyttö ovat saatanasta. Siitä kärsivät kaikki, eniten ihmiset joilla ei ole osaa eikä arpaa koko asiaan. Siviilit. Sen takia, että joku nyt vain haluaa jotain – kaikki muu on epäoleellista ja siivottavissa pois.
Turhauttaa. Suututtaa.
Olen tietoinen, että tämä kirjoitus on sekava. Niin ovat ajatuksenikin. Vaikuttava romaani, jonka sijoitan Suosikkini-tunnuksen alle.
*
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 14. Kirjan kääntäjä on voittanut Mikael Agricola -palkinnon tai muun käännöspalkinnon. Kyseessä on muu käännöspalkinto, kuten arvata saattaa.
Olen lukenut tämän. Todella vaikuttava. Pidin raportinomaisesta tyylistä ja rakenteesta.
VastaaPoistaTerrorismijahdissa tapetaan varmuuden vuoksi, ja nuo miehet tuntuivat tappavan myös tylsistymiseensä. Masentavaa.
Juu, erityisesti ensimmäinen luku oli persoonatonta toimien kuvailua, mutta silti hypnoottista. Ja jos ei tosiaan tiedä, miten pitäisi suhtautua tai mitä tehdä etenkin naisten kohdalla, niin kuula vaan kalloon. Miehet saavat kuulan kalloonsa kaiketi vasta kidutuksen ja kuulustelun jälkeen. Sellanen maailma.
PoistaMeillä oli lukupiiirikirjana Irene Zidan: Isäni appelsiinikukkien maasta. Halusin jatkaa saman teeman lukemisen ja siksi nappasin tämän kirjaston uutuushyllystä. Vaikuttava teos. Satasivuakin riittää, ei tarvita yhtään enempää kuvaamaan, mitä vallalla voi tehdä ja mitä miehitys merkitsee arkipäivässä. Kirjailija muistaakseni oli Helsinki Lit-tapahtumassa v. 2024. - Suomenkielisessä versiossa erinomainen Sampsa Peltosen käännös.
VastaaPoistaOlen lukenut tuosta Zidanin kirjasta jokusen lehtijutun/haastattelun ja kirja on lukulistallani. Toivottavasti saan käsiini, kun joskus tulen Suomeen.
PoistaSivuseikka oli tosiaan juuri sopivan pituinen – uskon, että kaikki tarpeellinen tuli sanottua tai pikemminkin näytettyä, sillä kirjailija ei selitellyt vaan antoi lukijan itse ymmärtää.
Aika erikoinen ja monimutkainen rakenne, ja sitten kirja on vain satasivuinen! Nuo kaksi asiaa tuntuu jotenkin ristiriitaisilta. Uskon että tähän erikoiseen tunnelmaan voi jäädä koukkuun, haaste on ehkä enemmän siinä että saa aikaiseksi aloittaa. Tällainen kirja ei ainakaan mulla tule valituksi "no otanpa vaikka tuon" -fiiliksillä, vaan vaatii juuri oikean ajankohdan. Mutta silti joo, kiinnostaa!
VastaaPoistaKirjan rakenne on erikoinen, mutta ei lainkaan monimutkainen. Tarinassa/asioissa pysyy hyvin mukana ja jännite on todella voimakas molemmissa luvuissa. Läpi kirjan yllä leijuu sellainen pahaenteinen ilmapiiri – seisova, sellainen painostava ennen ukkosta.
PoistaEi ole tosiaan sellainen kirja, jonka vain nappaisi lukuun vaan lukeminen vaatii kyllä oikeanlaisen ajankohdan.
Adania Shiblin kirja on todellinen helmi. En ollut lukenut kirjaa ennen Helsinki Litiä, missä hän oli keskustelemassa Sampsa Peltosen kanssa. En oikein pysynyt keskustelussa jyvällä, mutta onneksi olin tehnyt hyvät muistiinpanot, sillä keskustelu avautui ihan toisella tavalla kun olin kirjan lukenut.
VastaaPoistaTähän perään kannattaa lukea Irene Zidanin Isäni appelsiininkukkien maasta ja Terhi Törmälehdon He ovat suolaa ja valoa. Vaikuttavia kaikki, mutta Shibli on kirjallinen helmi.
Voin kuvitella, että Shiblin haastattelua on ollut vaikea seurata, jos ei ole kirjaa lukenut. Olisi ollut kiinnostavaa olla paikalla Helsinki-litissä, mutta en sinne taida ikinä päästä, koska harvemmin olen Suomessa toukokuussa.
Poista