Stéphanie Buelens on belgialainen kirjailija, joka on opiskellut Ranskassa ja matkustanut muutenkin paljon. Kirjoittaessaan An Inconvenient Womania hän asui Los Angelesissa ja opetti ranskaa freelance-pohjalta ts. antoi ranskan kielen yksityistunteja.
An Inconvenient Womanin Claire tekee samaa: siis asuu Los Angelesissa ja antaa ranskan kielen yksityistunteja. Siihen yhtäläisyydet päättyvät. Jos kiinnostaa lukea kirjan synnystä ja lokaatiosta, tästä pääset Buelensin kirjoituksen Tripfictionissa. Ei spoilaa kirjaa, joten jutun voi turvallisesti lukea.
Clairen tytär on kuollut traagisesti viisi vuotta sitten ja haava on edelleen avoin. Kun Clairen ex-mies Simon aikoo avioitua uudelleen, Claire haluaa estää liiton. Claire on vakuuttunut että on Simonin vika, että hänen tyttärensä kuoli. Hän on varma, että sama kohtalo odottaa Simonin tulevan vaimon tytärtä.
Simonin mielestä hänen ex-vaimonsa on sekaisin ja kokee tilanteen luonnollisesti kiusallisena. Niinpä hän palkkaa entisen poliisin huolehtimaan, ettei Claire pääse pilaamaan tulevia häitä. Tuo entinen poliisi on nimeltään Sloane, joka nykyisin toimii ns. synninsyöjänä (sin-eater).
”Sin-eater” tarkoittaa tässä kirjassa henkilön jälkien korjaamista tai peittelemistä siten, että mahdollinen ”synti” katoaa. Vähän niin kuin siivoaisi pöydän, lakaisisi tien. Tosin Simonin kohdalla ei tietenkään ole kyse ”syntien siivoamisesta”, kun niitä ei ole. Ainoastaan epämukavan ja hankalan ihmisen (Clairen) siivoamisesta pois häiritsemästä Simonin elämää. Simon tuntee sympatiaa Clairea kohtaan, mutta entisen vaimon tempaukset käyvät hermoille.
Mutta onko Claire vainoharhainen sekopää? Entä jos Simonilla todellakin on sormensa pelissä Clairen tyttären kuolemassa? Molempien näkemykset ovat hyvin erilaisia.
Kerrassaan kutkuttava trilleri. Clairen elämä ja työ kuvataan kiinnostavasti, muutenkin hän on hyvin kiinnostava henkilö. Kirjan tunnelma on sopivan hämäräperäinen ja vaikka itse aloin aavistella asioita (aivan oikein) tiettyyn suuntaan, oli tarjolla vielä yllätystä.
Mielipide selkokielellä: Viihdyttävä ja koukuttava trilleri, jonka tunnelma vielä tihenee loppua kohden. Vahva suositus trillereiden ystäville!
Brutaalisuusmittari: 0/3. Kirjassa on vain nimeksi väkivaltaa.
Tietoja kirjasta:
Stéphanie Buelens: An Inconvenient Woman
Quercus 2020
s. 302
ei ole ainakaan toistaiseksi suomennettu
Minulla on muuten nykyään Instagram-tili (eleinaw), joka ei tosin käsittele pelkästään kirjoja. Tili on yksityinen, koska en halua sinne mitään feikki-ihmisiä, sulttaaneja, romanttisia ”neurokirurgeja”, trolleja ymv. Kaikki oikeat ihmiset ovat tervetulleita ja mielelläni seuraan takaisin.
Alla maistiaiskuva, ettei tarvitse alkaa seurata sikaa säkissä ja sitten pettyä pahasti.
Hui, tämä trilleri kyllä kiinnostaa. Pistin muistiin tuleviin lukusuunnitelmiin.
VastaaPoistaTämä oli ihan mehukas lukuelämys ja minua Clairen työ ranskanopettajana ja sen kuvaus viehätti.
PoistaOlen lukenut tästä jostain muualtakin ja kuulostaa kiinnostavalta asetelmalta, ei ihan tusinatavaraa ilmeisesti (?)
VastaaPoistaNo niin, menin sitten ja ostin Koboon joululomaa varten. Olen tainnut hankkia useammankin kirjan tässä viime aikoina "joululomalle" eikä mulla ole kuin viralliset pyhäpäivät lomaa... No, ehkä sitten hiihtolomalla, tai pääsiäislomalla tai... (eläkkeellä...?)
PoistaEn kokenut tätä tusinatavarana, vaikka tokihan tietyn genren kirjoissa aina jotain samoja piirteitä on. Silti tämä oli minusta mukavan erilainen ainakin siihen nähden, mitä minulla tulee luettua.
PoistaJos joudat kirjan lukea, niin kiinnostaa kovasti miten sinä tämän koet! Kirjapinojen runsaus on kyllä tuttua täälläkin :D
Taas yksi erittäin kiinnostavalta vaikuttava kirja ja kun ei sitä väkivaltaakaan. Just nuo psykologiset trillerit on mun makuun. Kiva jos suomennettaisiin. Mulla on ihan järkyttävän pitkä enkkukirjojen tbr-lista, nyt täytyy olla tiukkana mitä sinne lisää 😅
VastaaPoistaInstassahan me jo seuraillaankin 🤗
Minä jostain syystä löydän ne kirjat, joissa väkivaltaa on vain nimeksi. En tietoisesti sellaisia etsi, mutta ilmeisesti kiinnostukseni osuu sitten jotenkin sivuun noista buraatelimmista kirjoista. Olen oikein yllättynyt, miten vähän väkivaltaa suurimmassa osassa lukemistani dekkareista/trillereistä on. :D
PoistaYmmärrän erittäin hyvin alati kasvavat tbr-listat. Omatkin huojuvat uhkaavasti :P
Aluksi ajattelin, ettei ole ehkä minun juttuni tämä, mutta kirjoitit kyllä niin kivasti, että alkoi kiinnostaa. Aika kiinnostava on ainakin lähtöasetelma. Jostakin syystä minua ahdistaa hirveästi tarinat, joissa joku ihminen lavastetaan syylliseksi, tai häntä syytetään syyttä suotta jostakin kamalasta (en tiedä, mistä tämä johtuu, en muista itse kohdanneen vastaavaa epäoikeudenmukaisuutta). Mutta tässähän ei nyt tiedä, että syytetäänkö Simonia turhaan vai ei, joten se on eri asia :)
VastaaPoistaMinäkään en pidä perusteettomista syytöksistä enkä toisten kustannuksella jotenkin hyötymisestä. Kirjallisuudessa siedän niitä, mutta noin muuten en. Kirjallisuudessakin kyllä toivon, että paha saa ns. palkkansa ja oikeus toteutuu – tavalla tai toisella. Ehkä siksi jotenkin fanitan kostoa teemana. Koen jotenkin hyvin palkitsevana, kun väärintekijä saa samalla mitalla tai mielellään jopa hieman isommalla mitalla, heh. Kirjallisuuden siivin on ihan vapauttavaa päästää raivo valloilleen. :D
PoistaMutta tässä kirjassa ei sinänsä ole kostoteemaa, ajattelin ihan toista juuri lukemaani kirjaa. Tässä kirjassa kyllä syytellään yhtä sun toista, mutta kuka nyt sitten puhuu totta ja kuka ei...
Ollessani väsynyt luen psykologisia trillereitä kuin sikaa säkissä ja aika usein saan pettyä. Tämä teos kuulostaa tuossa kaupallisen massatuotannon virrassa virkistävältä, ainakaan tässä ei keskitytä kadonneisiin pikkulapsiin.
VastaaPoistaItseäni brutaalius ei pienemmissä määrin häiritse, mutta sellaiset kirjat, joissa henkilöt elävät pelkkää kauhujen parisuhdetta/perhedraamaa ilman yhteiskuntaa, politiikkaa tai historiaa kyllä nyppivät. Aika usein nämä ovat brittien aikaansaannoksia.
Minulla on vissiin erikoinen vainu lukuun päätyvien dekkareiden ja trillereiden suhteen, koska harvemmin päädyn lukemaan kirjoja, joissa etsitään kadonneita lapsia tai jotka muuten olisivat jotenkin erityisen raakoja. Pikemminkin päinvastoin ja tämä siitä huolimatta, etten sinänsä kaihda raakuuksia joskaan en niistä pelkkänä täyteaineena innostu. Ehkä niitä brutaaleja kirjoja suomennetaan enempi, itse en ilmiötä varsinaisesti tunnista. Vaan enpä ole kaikkea lukenutkaan.
Poista