Kooste: Sadan vuoden lukuhaaste

Osallistuin innoissani Kirjaimia-blogin Lauran Sadan vuoden lukuhaasteeseen noin vuosi sitten, ja kuten arvata saattaa, en saanut luettua kirjaa jokaiselle vuosikymmenelle. En ole lukijana(kaan) suorittaja, joten en häiriinny tästä tuloksesta.

Uupumaan jäi neljä vuosikymmentä (plus bonusvuodet) eli neljä kirjaa. Kirjat olin kyllä katsonut valmiiksi ja ne ovat omassa hyllyssäni, mutta nyt kävi näin.

Olen hyvin vahvasti inspislukija enkä tee lukusuunnitelmia. Tai jos teen, en yleensä pysyttele niissä kovin kauan jos lainkaan. En tavallisesti tiedä, minkä kirjan aion seuraavaksi lukea. Tällä hetkellä minulla on kolme kirjaa kesken, joista kaksi tulivat lukuun hetken mielijohteesta sivuten kaikki muut kirjat.

Minulla on epätavallisen paljon kirjoja nyt lainassa kirjastosta, joten omat hyllythän tässä kärsii, koska kirjaston kirjat kiilaavat aina etusijalle.

Mutta pidemmittä puheitta, tässä haasteeseen lukemani kirjat:

2020-luku | Femi Kayode: Gaslight (2023)
2010-luku | Edwidge Danticat: Claire of the Sea Light (2013)
2000-luku | Cixin Liu: Ball Lightning (2005)
1990-luku | Jon Krakauer: Into the Wild (1996)
1980-luku
1970-luku | James Dickey: Syvä joki (1970)
1960-luku | Yasunari Kawabata: Kioto (1962)
1950-luku
1940-luku | Akimitsu Takagi: The Tattoo Murder (1948)
1930-luku
1920-luku

Bonuksena voi lukea niin halutessaan:

1910-luku
1900-luku

 

Alla olevassa kuvassa oman hyllyn kirjoja, joita minun oli tarkoitus haasteeseen lukea. Lukenen ne joskus toiste.

Lee Geum-yi: Can't I Go Instead

Korealaisen Lee Geum-yin historiallisessa romaanissa Can’t I Go Instead seurataan vauraan suvun tyttären ja hänen palvelijansa elämää.

Lee Geum-yi: Can’t I Go Instead
alkukielellä julkaistu 2016
Scribe, 2023
koreasta englannintanut An Seon Jae
s. 369

 

Historiallinen konteksti:

Romaanin tapahtumat alkavat 1900-luvun alusta, jolloin Japani hallinnoi Koreaa. Japanilaisten silmissä korealaiset ovat tietysti pohjasakkaa ja tehokkain keino pysyä väleissä japanilaisten kanssa on olla japaninmielinen. Sellainen on muun muassa Yun Hyeongman, joka korealaisten silmissä on maanpetturi. Japanin ollessa tukevasti vallassa, sillä ei ole juuri merkitystä Hyeongmanille.

Eräs häiritsevä seikka kyllä on: Hyeongmanin poika, Ganghwi, on Korean itsenäisyyden puolesta ”taisteleva” aktivisti. Siitä ei nyt kuitenkaan sen enempää, vaikka Ganghwi kulkee taustalla läpi tarinan joskaan ei keskiössä saati juuri paikalla olekaan.


Soul, Korea.

Yun Chaeryeong syntyy huhtikuussa 1920 aatelismiehelle ja hänen vaimolleen. Romaani alkaa Chaeryeongin äidin supistuksilla ja kiertää ympäri Gahoe-dongin kartanoa esitellen siinä sivussa joukon talon palvelusväkeä ja itse kartanon herran, Chaeryeongin isän Yun Hyeongmanin.

Pakko arvostaa kirjan avausta, joka luontevasti hypähtää henkilöstä toiseen paljastaen sivumennen joukon asioita ja avaa henkilöiden luonteenpiirteitä pienin välähdyksin.

Kylä liki Soulia.

Kim Sunam syntyy ja varttuu köyhyydessä. Ruuan lisäksi pulaa on rakkaudesta, sillä edes omat vanhemmat eivät jaksa rankoissa olosuhteissa rakastaa lastaan. Tai lapsiaan – lapsia on jokunen siunaantunut.

Yun Hyeongman ostaa Sunamin tyttärelleen Chaeryeongille 8-vuotissyntymäpäivälahjaksi ja näin alkaa lasten yhteinen taival, joka jatkuu muodossa tai toisessa läpi heidän elämiensä.

Köyhistä oloista ostettu mitätön Sunam on aina altavastaaja, toisten päätäntävallan alla. Elämä ei silti ole pelkkää alistumista ja surua, vaan myös ilon hetkiä ja toivoa.

Sitten tapahtuu käänne, kun

oikukkaan Chaeryeongin hummailu saattaa heidät molemmat vaaraan, kun Chaeryeongin potentiaalinen kosija pidätetään toimimisesta Korean itsenäisyyden puolesta. Tyttärensä pelastaakseen Hyeongman laatii suunnitelman, joka koituu erityisesti Sunamille kohtalokkaaksi.

Tarina etenee kronologisesti ja sitä seurataan vuoroin Chaeryeongin ja Sunamin näkökulmista. Vaikka kaksikko päätyy erilleen, ei heidän osin pakotettu side koskaan katkea, vaan heidän elämänsä kietoutuvat yhtä syvemmin toisiinsa. Tästä lopulta kärsii nimenomaan Sunam, jonka on vaikea löytää paikkaansa tai edes identiteettiään.

En muuten suosittele lukemaan kirjan takakantta, jos haluaa kirjan lukea. Mielestäni kirjan takakansi paljastaa suunnilleen kaikki juonen pääkohdat. Tokihan tarinaan silti jää yllätyksellisyyttä, mutta enpä olisi itse kokenut tarvetta tietää niinkin paljon kehysjuonesta ennen kirjan lukemista.

Can’t I Go Instead on juonivetoinen romaani, jossa minua kiinnosti eniten sen historiallinen aspekti ja kuvaus. Jostain syystä tarina ei onnistunut tunnetasolla koskettamaan. Yritän miettiä miksi, mutta en osaa sanoa muuta kuin mahdollisesti koin kirjan ajoittain naiivihkon tyylin ja henkilöiden tunnekuvaukset jokseenkin latteina. En niihin päässyt oikein käsiksi.

Mutta siis vetävä tarina, kannatti lukea. Plussana mainitsen vielä Sunamin ja Chaeryeongin välisen suhteen, joka on samaan aikaan sekä häiritsevä että kiehtova. Sen kompleksisessa kuvauksessa kirjailija onnistuu mielestäni hyvin. 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 41. Kirjassa syntyy lapsi.

Lee Geum-yiltä on käännetty englanniksi myös romaani The Picture Bride.

Yaa Gyasi: Transcendent Kingdom

Luin tammikuussa 2017 Yaa Gyasin minuun suuren vaikutuksen tehneen romaanin Homegoing (suom. Matkalla kotiin). Kun Gyasilta julkaistiin toinen romaani Transcendent Kingdom (Penguin 2020, s. 246),  luontevaa oli ottaa sekin vihdoin lukuun. En tiedä, miksi lukeminen näin kauan siirtyi, mutta joskus käy näin.

 

Transcendent Kingdom (jatkossa TK) ei valitettavasti kohdallani yllä läheskään samanlaiseksi elämykseksi kuin edeltäjänsä. Itse asiassa TK:n lukeminen oli ajoittain tahmaista. Aiheet sinänsä ovat kiinnostava käsittäen Giftyn varttumisen, rasismin, veljen kuoleman ja äidin masennuksen, mutta käsittelytapa jää mielestäni vaisuksi. Kenties syynä on kerronnan (ja tarinan) repalemaisuus ja pomppivuus: mitään ei käsitellä erityisen syvällisesti.

Tämä ei monille liene ongelma, mutta itse olen märehtijä ja huomaan kaipaavani perusteellisempaa paneutumista. En tarkoita, että asiat/tunteet pitäisi selittää auki ikään kuin lukija ei osaisi itse vetää johtopäätöksiä saati ajatella. Kyse ei ole siitä, vaan pitkällisen pohdinnan jälkeen tulen nyt siihen tulokseen, että niin sanottuja painavia aiheita on liikaa ja niitä sitten nokitaan sieltä täältä, mutta mihinkään ei keskitytä “kunnolla”. Huomaan, etten oikein lämpene tällaiselle tyylille.

Lisäksi havaitsin, että minua ärsytti kirjassa kuvaillut eläinkokeet. Gifty opiskelee viidettä vuotta neurotiedettä ja eläinkokeiden tekeminen hänen tutkimuksessaan on keskeistä. Silti erityisesti eläikokeiden kuvaus ja Giftyn suhtautuminen koe-eläimiin kävi hermoilleni. Huom. En silti ole sitä mieltä, että käsittelytapaa pitäisi jotenkin muuttaa tai peräti jättää pois. Ei missään nimessä pidä. Saahan (ja hyvä onkin!) kirja herättää ajatuksia.

Nihkeilystä huolimatta ei tullut mieleeni missään vaiheessa jättää romaania kesken. Kyllä siinä oli omanlaisensa tunnelma ja vire ja useita kiinnostavia sitaattejakin sieltä saisi poimittua. Jätän poiminnat kuitenkin nyt tekemättä, koska ilman kontekstia ne eivät välttämättä toimi tai on vaarana, että ne tulkitaan jotenkin oudosti.


Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi.

Edit: 15.2. klo. 8:15

Transcendent Kingdom on suomennettu nimellä Maa ja taivas ja muun muassa Takkutukka on kirjasta blogannut.

Surullinen sekasotku

Vielä on varastossa muutamia kirjoja, jotka olen lukenut mutta odottavat yhä postausta. Eräs niistä on israelilaisen D.A. Mishanin dekkari The Man Who Wanted to Know. Kirja on kolmas osa ns. Avi Avraham -sarjassa.

 

Avi saa nyt (ylennyksensä jälkeen) ensimmäinen murhakeissin selvitettäväkseen. Murhapaikalla (joka on uhrin asunto) Avi havaitsee tietävänsä uhrin, mutta pitää tiedon aluksi itsellään.

Silminnäkijä väittää, että murhapaikalta poistui poliisi joitakin hetkiä murhan jälkeen. Tällainen väite herättää tietysti tohinaa poliisien keskuudessa: osan mielestä havainto saattaa olla väärä, koska silminnäkijää ei voi pitää luotettavana.

Toisaalla Mazal Bengtson vaikeroi hankalassa avioliitossa: hänen aviomiehensä on muuttunut vaiteliaaksi ja arvaamattomaksi. Lisäksi mies sattuu olemaan omilla teillään murhan tapahtuessa, mikä herättää ajatuksia Mazalissa.

Tarinassa on kaksi kerrontalinjaa: toisessa seuravaan Avin johtamaa murhatutkintaa, toisessa Mazalin ajatuksia ja elämää. Ja kuten asiaan kuuluu, Avi ja Mazal kohtaavat erään tutkintalinjan säikeen myötä.

Mishani osoittaa jälleen ihmisen erehtyväisyyden ja motiivit, joiden syitä ulkopuolisen on vaikea arvata. Ellei satu olemaan selvännäkijä tai dekkareissa usein esiintyvä klassinen yliälykäs poliisi, joka on niin onnekas että tulkitsee kaikenlaiset vihjeet juuri oikealla tavalla. Ja ratkasee keissin yleensä yksin ja päälle sataa mainetta ja kunniaa.

Sellaista ei tässä kirjassa tapahdu. Koska lukija tietää hieman enemmän kuin poliisi, on ajoittain häiritsevää lukea, kuinka Avi vetelee ohimeneviä tulkintoja tai kuinka joku muu poliisi haluaa vetää tutkintalinjaa tyylillä kunhan nyt joku saadaan pidätettyä.

Sivujuonteena seurataan Avin ja belgialaisen Mariankan (tuttu ed. kirjasta) suhteen edistymistä. Sekään ei ole mutkatonta muun muassa epämääräisten syyllisyyden tunteiden jne. takia. En aio näitä enempää avata, mutta mielestäni on kiinnostavaa ja arvostettavaa se, että ei ole keksitty mitään överiongelmia. Ongelmat voivat olla ihan sopeutumiseen liittyviä tai vaikkapa muiden puuttumista suhteeseen. Suhdetta ei vatvota liiallisesti, se ei siis hallitse tarinaa.

The Man Who Wanted to Know on hidastempoinen, pohdiskeleva ja melko tasainen dekkari. Siten en suosittele tätä toiminnan ja lukuisten käänteiden ystäville.

Brutaalisuusmittari: 0/3. Millään yksityiskohdilla ei mässytellä, vaikka luonnollisesti on tapahtunut kamalia asioita. Niiden kuvailu on kuitenkin minimalistista.

D.A. Mishani: The Man Who Wanted to Know
alkuper. 2015
Riverrun, 2016
s. 274
hepreasta englannintanut Todd hasak-Lowy

Avi Avraham -sarja: (kannattaa lukea järjestyksessä, nimeä klikkaamalla kirjoittamaani postaukseen)

1. The Missing File
2. A Possibility of Violence
3. The Man Who Wanted to Know (tässä postauksessa)
4. Conviction (en ole vielä lukenut)

 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan The Man Who Wanted to Know'n kohtaan 28. Kirjailija on Välimeren maasta.

*

Netflix-vinkki: FAUDA

Olen katsonut israelilaisen sarjan nimeltä Fauda. Suosittelen sarjaa, jos muun muassa radikalisoituminen ja terrorismi kiinnostavat. Sarja on erittäin brutaali, joten ei nyt ehkä herkkisten kannata katsoa. Faudaa on kehuttu todentuntuiseksi. Lue sarjasta vaikkapa tästä Ylen jutusta.

Ei ulospääsyä umpikujasta?

Femi Kayoden toinen romaani Gaslight johdattaa lukijan takaisin Lagosiin, jonne Pihilip Taiwo perheineen on asettunut yhdysvalloissa pitkään asumisen jälkeen. Muuton aiheuttamaa ”kulttuurishokkia” (sitaatit, koska kyseessä ei varsinainen shokki, vaan yleisesti muutokseen liittyvät kokemukset ja tuntemukset) käsiteltiin edellisessä romaanissa Lightseekers (suom. nimellä Pimeän jäljillä).

Gaslightissa elämä on asettunut uomiinsa ja arki rullaa helpommin. Paitsi perheen tyttären kohdalla, joka nyt hieman vartuttuaan on alkanut kaivata takaisin Yhdysvaltoihin. Taustalla on surulliset, mutta valitettavan yleiset syyt.

Taiwojen perhe-elämän kuvaaminen on aidosti kiinnostava sivujuonne. Se on kuitenkin tosiaan sivujuonne ja pääpaino kirjassa on selvittää, mitä tapahtui piispa Jeremiah Dawodun vaimolle Folasadelle: nainen kun katoaa eräänä päivänä eikä ihan jälkiä jättämättä.

Syyttävät katseet kohdistuvat piispaan, joka vakaasti kieltää osallisuutensa vaimonsa katoamiseen. Ei ole kuulemma ensimmäinen kerta, kun vaimo lähtee omille teilleen ”rauhoittumaan”.

Philip Taiwoa ei varsinaisesti tapaus kiinnosta, mutta hän päätyy ottamaan sen tutkintaansa sisarensa pyynnöstä. Taiwon sisar on jäsen kyseisen piispan seurakunnassa ja on piispan vaimon Folasaden ystävä.

Folasade ehtii olla kateissa muutamia päiviä ennen kuin hänen ruumiinsa löydetään läheisestä järvestä. Katoamistapausta täytyy alkaa tarkastella mahdollisena murhana. Mutta kuka on murhaaja?

Pidin Gaslightista jopa enemmän kuin Kayoden esikoisesta Lightseekersistä. Tarina etenee maltillisesti säilyttäen silti kiinnostavuuden. Tosin jos preferoi toimintaa ja jatkuvia käänteitä, ei tähän kannattane tarttua. Itse en sellaisia kaipaa ja käänteitä tässä oli ihan riittävästi makuuni.

Ensimmäisestä kirjasta tuttu Chika on mukana tässäkin romaanissa ja minua viehättää Philipin ja Chikan ystävyys ja heidän ajoittain sarkastinenkin sanailu.

Britaalisuusmittari: 1/3, muutama lyhyt brutaalihko kuvaus jotka eivät nekään yksityiskohtaisia.

Mielipide pähkinänkuoressa: Pidin todella paljon Gaslightista, joita voin kuvata adjektiiveilla uskottava, koskettava, voimakas, surullinen (huom. mikään itkuvirsi teos ei ole). Nyt viimeistään Kayode nousi silmälläpidettäväksi kirjailijaksi. Toivottavasti hän jatkaa tätä sarjaa!

Femi Kayode: Gaslight
Raven Books, 2023
s. 378



Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 36. Kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja. Femi Kayode on nigerialainen, mutta hän asuu perheensä kanssa Namibiassa.

Ystävysten riitelyreissu

Evakkomesta

Terve vaan pitkästa aikaa. Remontti venähti arvioitua pidemmäksi kaikenlaisten syiden takia, joihin en tässä paneudu, eikä se (kylppäri) ole vieläkään valmis. On kuitenkin käyttökunnossa eli kotona asuminen onnistuu.

Viimeistely tehdään sitten kun tehdään. En ala aiheesta enempää, koska kaikki loputkin verisuonet katkeavat muuten päästä ja alkaa *tuttaa liikaa. (avautunen aiheesta Täällä en pyytele anteeksi -blogissani sitten, kun jaksan)

Kirjoja on sentään luettu. Itse asiassa yllättävän paljon ja siihenkin on hieman perseehkö syy. Mutta enpä ala siitäkään. Onneksi on kirjat!

Eräs lukemani kirja on Lucy Clarken The Hike (HarperCollins 2023, s.378). The Hike osoittautuikin erittäin viihdyttäväksi, vaikka kokonaisuutena se jäi makuuni tympeän kliseiseksi trilleriksi, jonka henkilöhahmot eivät voisi ehkä enempää edustaa erilaisia stereotyyppejä.

Viihdettä kirja tarjosi näiden paperisten stereotyyppihahmojen lisäksi sillä normiasetelmalla: neljä ystävystä lähtevät vuotuiselle yhteiselle lomamatkalle. Kohteena tällä kertaa vaellus Norjassa vuoristossa. Ainoastaan yhtä kiinnostaa patikointi, muut kolme ovat enemmän tai vähemmän vastahakoisia.

Reitti on selkeästi liian haastava tälle pääasiassa rapakuntoiselle nelikolle, joista tosin yksi ei ole rapakunnossa. Plussaa siitä, etteivät kuitenkaan ole niin tumpeloita, etteivät osaisi esim. telttaa pystyttää tai muuten pääsääntöisesti toimia suht. järkevästi käytännön asioissa.

Miinuksena eräs henkilöhahmo, joka eksyy kuselle mennessään. Vaikea käsittää, miten voi eksyä pissareissulla, kun tyypit patikoivat hyvin hiljaisella alueella, jolloin riittäisi että siirtyy pari metriä polun viereen lirauttamaan. Ei käy ilmi, miten pitkälle pissaaja lähti tarpeille, mutta ilmeisesti könysi aika kauas ryteikköön, kun kerran onnistui eksymään.

Ja mitä tekevät muut sillä aikaa? Jatkavat matkaa. Kadonnut toveri havaitaan vasta vajaan tunnin patikoinnin jälkeen. Seriously?! Ihan perusjuttuja on, että koko seurue tsekataan säännöllisin väliajoin, että kaikki ovat ok ja mukana menossa.

Jos haluaa aivotonta menoa ja ihmissuhdemättöä (toisin sanoen riitelyä), niin tässä oiva viihdekirja. Erityisen jännittävä tämä ei ole, mutta se voi johtua siitäkin että suurin osa lukemisesta kului silmienpyörittelyyn eikä minua varsinaisesti kiinnostanut, vaikka koko porukka olisi pudonnut rotkoon.

Onnittelen itseäni siitä, ettei minulla ole tuollaisia ystäviä. Itse asiassa jos olisi (muutaman kerran olikin), ei olisi kauan tai enää.


Kirjan takateksti:

Wish you were here?
Think again . . .

Maggie, Liz, Helena & Joni. Old friends bound by history, adventures, old secrets.

And now, bound by murder.

They lace up their hiking boots for the adventure of a lifetime in the Norwegian wilderness: a place of towering mountains, glass-like lakes, log cabins and forests stolen from a fairytale.

It’s the perfect place to lose yourself – until a broken body is found at the bottom of a ravine.

Somewhere out there, someone knows exactly why a woman has died. And in this deep, dark wilderness, there’s a killer on the trail . . .

 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirja kohtaan 35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa.