Sivut

sunnuntai 4. helmikuuta 2024

Ystävysten riitelyreissu

Evakkomesta

Terve vaan pitkästa aikaa. Remontti venähti arvioitua pidemmäksi kaikenlaisten syiden takia, joihin en tässä paneudu, eikä se (kylppäri) ole vieläkään valmis. On kuitenkin käyttökunnossa eli kotona asuminen onnistuu.

Viimeistely tehdään sitten kun tehdään. En ala aiheesta enempää, koska kaikki loputkin verisuonet katkeavat muuten päästä ja alkaa *tuttaa liikaa. (avautunen aiheesta Täällä en pyytele anteeksi -blogissani sitten, kun jaksan)

Kirjoja on sentään luettu. Itse asiassa yllättävän paljon ja siihenkin on hieman perseehkö syy. Mutta enpä ala siitäkään. Onneksi on kirjat!


Eräs lukemani kirja on Lucy Clarken The Hike (HarperCollins 2023, s.378). The Hike osoittautuikin erittäin viihdyttäväksi, vaikka kokonaisuutena se jäi makuuni tympeän kliseiseksi trilleriksi, jonka henkilöhahmot eivät voisi ehkä enempää edustaa erilaisia stereotyyppejä.

Viihdettä kirja tarjosi näiden paperisten stereotyyppihahmojen lisäksi sillä normiasetelmalla: neljä ystävystä lähtevät vuotuiselle yhteiselle lomamatkalle. Kohteena tällä kertaa vaellus Norjassa vuoristossa. Ainoastaan yhtä kiinnostaa patikointi, muut kolme ovat enemmän tai vähemmän vastahakoisia.

Reitti on selkeästi liian haastava tälle pääasiassa rapakuntoiselle nelikolle, joista tosin yksi ei ole rapakunnossa. Plussaa siitä, etteivät kuitenkaan ole niin tumpeloita, etteivät osaisi esim. telttaa pystyttää tai muuten pääsääntöisesti toimia suht. järkevästi käytännön asioissa.

Miinuksena eräs henkilöhahmo, joka eksyy kuselle mennessään. Vaikea käsittää, miten voi eksyä pissareissulla, kun tyypit patikoivat hyvin hiljaisella alueella, jolloin riittäisi että siirtyy pari metriä polun viereen lirauttamaan. Ei käy ilmi, miten pitkälle pissaaja lähti tarpeille, mutta ilmeisesti könysi aika kauas ryteikköön, kun kerran onnistui eksymään.

Ja mitä tekevät muut sillä aikaa? Jatkavat matkaa. Kadonnut toveri havaitaan vasta vajaan tunnin patikoinnin jälkeen. Seriously?! Ihan perusjuttuja on, että koko seurue tsekataan säännöllisin väliajoin, että kaikki ovat ok ja mukana menossa.

Jos haluaa aivotonta menoa ja ihmissuhdemättöä (toisin sanoen riitelyä), niin tässä oiva viihdekirja. Erityisen jännittävä tämä ei ole, mutta se voi johtua siitäkin että suurin osa lukemisesta kului silmienpyörittelyyn eikä minua varsinaisesti kiinnostanut, vaikka koko porukka olisi pudonnut rotkoon.

Onnittelen itseäni siitä, ettei minulla ole tuollaisia ystäviä. Itse asiassa jos olisi (muutaman kerran olikin), ei olisi kauan tai enää.


Kirjan takateksti:


Wish you were here?
Think again . . .

Maggie, Liz, Helena & Joni. Old friends bound by history, adventures, old secrets.

And now, bound by murder.

They lace up their hiking boots for the adventure of a lifetime in the Norwegian wilderness: a place of towering mountains, glass-like lakes, log cabins and forests stolen from a fairytale.

It’s the perfect place to lose yourself – until a broken body is found at the bottom of a ravine.

Somewhere out there, someone knows exactly why a woman has died. And in this deep, dark wilderness, there’s a killer on the trail . . .

 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirja kohtaan 35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa.

12 kommenttia:

  1. Mukavaa, kun pääsitte kotiin, mutta kyllähän nuo remontin jäljet tuolla huushollissanne ja sen ulkopuolella näyttivät hävityksen kauhistukselta, kun kuvia katsoin instassa. Voihan pyhä huokaus. Olisi ihanaa, jos joskus jokin onnistuisi täydellisesti.
    Rauhaa ja sisua paikkojen siivoamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosiaan kiva olla taas kotona, vaikka evakkomesta oikein mukava olikin. Eniten rassasi sielläkin tämä kämpän siivo (kun on lampsittu suunnilleen joka huoneessa, prkl) ja yleinen epätietoisuus rempan kestosta, kun jatkuvasti jotain meni pieleen. Keittiöremppa oli huomattavasti kivuttomampi, vaikka siinäkin omat jännitysmomenttinsa oli :D

      Vanha kylppäri plus muu rakennusjäte lojuu meidän pihalle tuodussa roskalavassa ja sieltä se lenteli viime yönä tuulen mukana (täällä taas vaihteeksi järkyttävä tuuli) pitkin pihaa, huoh. Käytiin yöllä keräilemässä roskia ja laitettiin köydet skipin päälle, ettei sieltä ala laudatkin lennellä.

      Olo alkaa rauhoittua, kun on saanut siistittyä paikkoja. Saastaisuus ja keskeneräisyys ahdistaa, joten toivottavasti tuohon kylppäriin saisi edes sen saatanan lattian pian.

      Poista
  2. On ihmeen hyvä kotiin tulla taas!! No, se oli sitten omien, lukuisten onneksi taaksejääneiden remonttiprojektien perusteella normiremonttI eli myöhästyi aikataulusta ja sitten vajaavalmisteiseen kotiin odottelemaan loppusilauksen, johon totisesti ei oitis tee mieli eikä ole puhtia ryhtyä, jos ei halua verenpainettaan tappiin nostaa.

    Johan on outo teos, sillä kyllä kaikki omatkin vaellukseni on tehty juuri kuvaamallasi tavalla eli kaikki pysyvät kiltisti ja tiiviisti mukana malliin kaveria ei jätetä.
    Onneksi elämä on karsinut tuontyyppiset ns. ystävät, joille ei ole sijaa.
    Taidanpa jättää silmienpyörityksen väliin, sikäli kun teos suomennettuna tulee vastaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihana olla kotopesässä ja siten, että kaikki remonttiromut ja työkalut on heitetty helvettiin huoneista pyörimästä. Keskeneräisyys ahdistaa minua, joten toivoisin että edes tuo vessan lattia asennettaisiin asap – muuta viimeistelyä voin kyllä sen kuukauden (remppaaja lähtee lomalle kuukaudeksi) odotella.

      Jep, ihan perusjuttu ryhmän kanssa vaellellessa on, ettei ketään tosiaan jätetä. Itse vaeltelen pääasiassa yksin, mutta kun mies on mukana, on ihan kirjoittamaton sääntö, että pysytään koko ajan toistemme näköpiirissä.

      Ihmettelen kyllä näitä kirjallisuudessa usein esiintyviä “ystävyyssuhteita”. Ymmärrän, että tarvitaan draamankaari, mutta voisikohan se joskus olla jokin muu kuin mukaystävyys. Tai mistäs minä tiedän, jos vaikkapa tämän kirjan kaltaiset ystävyydet on ihan normikauraa joillekin :D

      Tuli mieleeni Dai Sijien romaani Balzac and the Little Chinese Seamstress (suom. Balzac ja vaatturintytär). Luin kirjan vuonna 2016, mutta ystävyys oli siinä kuvattu niin kauniisti että se painui mieleeni ja on siellä edelleen. Kirjoitin siitä blogiinikin:

      “Kirjasta jäi päällimmäiseksi mieleeni ystävyys. Sellainen aito ja lojaali ystävyys. Mietin olenko kyynistynyt, kun koko kirjan ajan pelkäsin, että toinen puukottaa toista selkään. Tai sitten lojaali ystävyys on niin harvinaista (kirjallisuudessa), että automaattisesti oletin sen rapautuvan.”

      Poista
  3. Hyvä sitaatti tuo vimoinen kappaleesi, juuri noin. Ystävyys - etenkin hyvä ja pitkäaikainen, joskus elämänmittainenkin- sellainen - on arvokas asia, josta sopii olla kiitollinen ja se on tosiaan aina vaan harvinaisempaa herkkua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ainakin kirjallisuudessa tuntuu olevan harvinaisia sellaiset lojaalit ja ainakin minun mittapuullani arvokkaat ystävyyssuhteet. Ihmeellistä sekoilua ja selän takana puukottamista nämä kirjojen "ystävyydet". :D

      Poista
  4. Joskus tosiaan kirjoissa on niin typerää porukkaa, että suorastaan toivoo heille käyvän huonosti. :D Harvemmin sattuu itsellä vastaan, mutta Sofie Sarenbrantin dekkareissa näitä on sitten lähes jokainen. Vieläpä nimenomaan päähenkilöt eli siskokset Emma ja Josefin ovat niin epäkypsiä vänisijöitä keskenään ("yhyy, iskä rakasti sinua enemmän kuin minua!!") että huh huh. En oikeastaan tiedä, miksi olen lukenut peräti kolme ekaa osaa. :D Omituisen koukuttavia ne kirjat ovat, kirjailija osaa kyllä sujuvuuden ja lisäillä juoneen koukkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en tiedä onko joidenkin tarkoitus tehdä henkilöhahmoista niin urpoja, että lukijan hermoa koetellaan :D Ärsyttävyys ei sinänsä haittaa, mutta ärsyttävän henkilön kirjoittaminen on sekin taitolaji ettei mene välinpitämättömyyden puolelle.

      En ole Sofie Sarenbrantin dekkareita lukenut ja täytyykin varoa, etten vahingossa lue :D Tosin nämä tällaisetkin kirjat voivat tosiaan olla yllättävän koukuttavia, vaikka henkilöhahmot olisivatkin mitä ovat. Jokin outo viihdearvo näissä voi olla, jos sattuu lukemaan sopivaan aikaan :D Ja siis tuo The Hike on myös ihan sujuvaa tekstiä eli ei sinänsä kielestä moitetta.

      Poista
  5. Ihan innostuin Norjasta ja patikointiaiheesta ensin, mutta postauksesi myötä alkoi epäilyttää. Ehkä tämä ei kuitenkaan ole minun kirjani. Tai sitten säästän tämän vinkin siihen aikaan, kun haluan päästä pyörittelemään silmiäni (niinkin joskus käy).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä oikeassa mielentilassa on ihan viihdyttävä, vaikkei juuri mitään erikoista tarjoa. Eli kun kaipaa helppoa viihdettä ja silmienpyörittelyä, niin osuva teos siihen. Myönnän, että itsekin joskus sellaista kaipaan :D Minulle lukuhetki oli vieläpä oikein otollinen, koska olin todella stressaantunut niin tämä kirja vei kyllä ajatukset muualle!

      Poista
  6. Minun kommenttini taisi kadota sinne perinteiseen bittiavaruuteen, yritetään uudestaan 😃

    Eli minusta tämä on juoneltaan hyvinkin kiinnostava, etenkin tapahtumapaikkana Norja, ja idealtaan se, että patikoimaan lähtee porukka joka ei sellaista normaalisti harrasta. Tuo ettei noin pienessä poppoossa kuin neljä henkilöä muka huomata aikoihin että yksi puuttuu, ei todellakaan kuulosta uskottavalta, vai onko se katoava ihminen niin ulkopuolinen ettei kukaan edes halua jutella hänen kanssaan 😧

    Jännä muuten, olin ihan varma että Lucy Clarken kirjoja on suomennettu, mutta sotken varmaan Lucy Foleyyn, jolta olen kuunnellut Kutsuvieraat (The Guest List). Nekin on tuollaisia trillerityyppisiä.

    Nämä sinun kirja-arviot on jo itsessään viihdyttäviä. Nauroin tuolle ettei sua olisi haitannut vaikka koko porukka olisi tippunut rotkoon 😃 Nyt mua ihan oikeasti harmittaa ettei näitä käännetä, niin vähän tulee enkuksi kuunneltua, etten tätä varmasti valitse ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista Bloggerin temppuilu! Minulla on tosin vaihteeksi toiminut hyvin, kun löysin syypään temppuiluun (piti asetuksista sallia asioita).

      Minustakin tämän kirjan idea on mainio (paitsi että olisi joskus kiva lukea patikoijoista, jotka siitä pitävät), mutta toteutus sitten ei niinkään. Nämä neljä olivat olevinaan rakkaita ystäviä toisilleen, mutta ei se minusta siltä vaikuttanut. Tai ehkä minulla on hieman erilaiset odotukset ystävyyssuhteisiin liittyen. :D

      Olen lukenut Lucy Foleylta The Hunting Partyn (sekin on vissiin suomennettu, mutta en tiedä millä nimellä) ja sen kohdalla myös ihmetellyt näitä “ystävyyssuhteita”. Jutun olen otsikoinut nähtävästi nimellä “Frenemit chillaa böndellä”. The Hunting Party on Foleyn ensimmäinen romaani enkä sitten ole tullut lukeneeksi häneltä muuta enkä taida lukeakaan. Liikaa ihmissuhdemättöä minun makuuni.

      Kiitos kehusta! Kirjallisuus (vakavakaan) eikä siitä kirjoittaminen ole ryppyotsaista ja tärkeilevää suorittamista minulle. Itse asiassa toivon voivani kirjoittaa mietteitä, jotka ovat helposti lähestyttäviä ja miksei viihdyttäviäkin. Haaveilin kyllä joskus kirjoittavani oikein analyyttisiä ja pohdittuja mietteitä, mutta tulin siihen tulokseen ettei minun tarvitse kaikkia tai mitään postauksia kirjoittaa millään yhdellä ja tietyllä kaavalla. Voi vaan kirjoittaa mietteensä fiilispohjalta ja valita tyylin sen mukaan. Itse en näitä kirjoituksiani siis kirja-arvioina pidä. :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.