Mitä on luettu, mitä luetaan ja mitä jätetään kesken.
On luettu Susanna Hastin teos Ruumis/huoneet (S&S, 2022). Kirjan lukeminen vei poikkeuksellisen kauan, koska en siihen innosta pinkeänä tarttunut (huom: ei tarkoita, että kirja olisi mielestäni huono). Aihe on raskas: lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Painopiste on tunteissa ja ajatuksissa, ei teon kuvauksissa, joita Hast ei edes varsinaisesti muista.
Lukukokemus on sen verran intiimi, etten halua kirjoittaa kirjasta enempää. Jotkin kirjat ovat sellaisia, että ne haluaa pitää itsellään.
Luemme Lauran kanssa parhaillaan Liu Cixinin scifiromaania Ball Lightning (suom. Pallosalama). Minulle tämä on ensimmäinen kirja, jota Cixiniltä luen, mutta olen aikeissa jossain vaiheessa lukea hänen trilogiansa Remembrance of Earth’s Past (suom. Muistoja planeetta Maasta).
Viime reissulla Suomessa käteen tarttui Amélie Nothombin romaani Vaitelias naapuri, jonka vasta nyt otin lukuun. Olen lukenut Nothombilta muutamia romaaneja ja diggaillut hänen napakasta tyylistään ja erikoisista aiheistaan. Vaiteliaassa naapurissa naapurisopua koetellaan erikoisella tavalla. Mutta enemmän kirjasta, kun olen sen kokonaan lukenut.
Kesken minulla on myös Onyi Nwabinelin romaani Someday, Maybe joka jäänee kesken. Kirja käsittelee puolison itsemurhaa. Kirjan tyyli ei puhuttele minua – koen sen liian chicklitmäiseksi (genre, jota en oikein muutenkaan jaksa kuin erikoistilanteissa). Ottaisin itsemurhani mieluummin makaaberin synkkänä tai överiksi vedettynä kuten vaikkapa Jean Teulen The Suicide Shop.
Kenties aika on väärä Nwabinelin romaanille ja luen sen joskus toiste. Väärä aika tarkoittaa kohdallani epäsopivaa ajankohtaa mielentilan ja fiilisten saralla. Susanna Hastin kirja möyhensi joitakin menneitä asioita enkä jaksa nyt mitään triggeröivää. Onneksi ei ole pakko.
Ikävöin joskus kirjojani, joista luovuin muuton yhteydessä. En piehtaroi ikävässäni enkä oikeasti halua niitä takaisin, mutta tuntuu edelleen vähän oudolta kun kirjoja on kotona niin “vähän”. Kaipaan kirjahyllyjen ja -kasojen tonkimista ja yllättymistä “ooh, minulla on tällainenkin kirja – nyt luen sen!” Yllättymistä ei pääse nyt tapahtumaan, koska tiedän melko tarkalleen mitä kirjoja minulla on.
Kirjat kotona tuovat minulle turvaa. Kyllä, turvaa. Kirjojen tutkailu, lehteily ja selailu rauhoittaa. Laajasta kotikirjastosta oli myös se ilo, että kun omat fiilikset olivat epäselvät eikä oikein tiennyt, mitä kiinnostaisi lukea, aina lopulta löytyi tuohon fiilikseen sopiva kirja joka sitten vei mukanaan.
Kirjat eivät siis minulle ole koskaan olleet mitään sisustuselementtejä tai vastaavia, vaan rakas osa kotia ja tunnelmaa. Minulle kirjat – myös ne luetut – ovat käyttöesineitä, joihin palaan. Ja jos en palaa, lähtee kirja yleensä jossain vaiheessa kiertoon.