Sivut

perjantai 24. helmikuuta 2023

Luku- ja kirjakuulumiset

Mitä on luettu, mitä luetaan ja mitä jätetään kesken.

On luettu Susanna Hastin teos Ruumis/huoneet (S&S, 2022). Kirjan lukeminen vei poikkeuksellisen kauan, koska en siihen innosta pinkeänä tarttunut (huom: ei tarkoita, että kirja olisi mielestäni huono). Aihe on raskas: lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Painopiste on tunteissa ja ajatuksissa, ei teon kuvauksissa, joita Hast ei edes varsinaisesti muista.

Lukukokemus on sen verran intiimi, etten halua kirjoittaa kirjasta enempää. Jotkin kirjat ovat sellaisia, että ne haluaa pitää itsellään.

Luemme Lauran kanssa parhaillaan Liu Cixinin scifiromaania Ball Lightning (suom. Pallosalama). Minulle tämä on ensimmäinen kirja, jota Cixiniltä luen, mutta olen aikeissa jossain vaiheessa lukea hänen trilogiansa Remembrance of Earth’s Past (suom. Muistoja planeetta Maasta).


Viime reissulla Suomessa käteen tarttui Amélie Nothombin romaani Vaitelias naapuri, jonka vasta nyt otin lukuun. Olen lukenut Nothombilta muutamia romaaneja ja diggaillut hänen napakasta tyylistään ja erikoisista aiheistaan. Vaiteliaassa naapurissa naapurisopua koetellaan erikoisella tavalla. Mutta enemmän kirjasta, kun olen sen kokonaan lukenut.

Kesken minulla on myös Onyi Nwabinelin romaani Someday, Maybe joka jäänee kesken. Kirja käsittelee puolison itsemurhaa. Kirjan tyyli ei puhuttele minua – koen sen liian chicklitmäiseksi (genre, jota en oikein muutenkaan jaksa kuin erikoistilanteissa). Ottaisin itsemurhani mieluummin makaaberin synkkänä tai överiksi vedettynä kuten vaikkapa Jean Teulen The Suicide Shop.

Kenties aika on väärä Nwabinelin romaanille ja luen sen joskus toiste. Väärä aika tarkoittaa kohdallani epäsopivaa ajankohtaa mielentilan ja fiilisten saralla. Susanna Hastin kirja möyhensi joitakin menneitä asioita enkä jaksa nyt mitään triggeröivää. Onneksi ei ole pakko.

Ikävöin joskus kirjojani, joista luovuin muuton yhteydessä. En piehtaroi ikävässäni enkä oikeasti halua niitä takaisin, mutta tuntuu edelleen vähän oudolta kun kirjoja on kotona niin “vähän”. Kaipaan kirjahyllyjen ja -kasojen tonkimista ja yllättymistä “ooh, minulla on tällainenkin kirja – nyt luen sen!” Yllättymistä ei pääse nyt tapahtumaan, koska tiedän melko tarkalleen mitä kirjoja minulla on.

Kirjat kotona tuovat minulle turvaa. Kyllä, turvaa. Kirjojen tutkailu, lehteily ja selailu rauhoittaa. Laajasta kotikirjastosta oli myös se ilo, että kun omat fiilikset olivat epäselvät eikä oikein tiennyt, mitä kiinnostaisi lukea, aina lopulta löytyi tuohon fiilikseen sopiva kirja joka sitten vei mukanaan.

Kirjat eivät siis minulle ole koskaan olleet mitään sisustuselementtejä tai vastaavia, vaan rakas osa kotia ja tunnelmaa. Minulle kirjat – myös ne luetut – ovat käyttöesineitä, joihin palaan. Ja jos en palaa, lähtee kirja yleensä jossain vaiheessa kiertoon.

12 kommenttia:

  1. Itsellenikin kirjat ovat olennainen osa omaa elämää ja kotia. Ovat ne minulla tavallaan ehkä myös sisustuselementti, mutta olennaista on toki se mitä ne teksteissään sisältävät. Kirjat tuovat ehdottomasti turvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan tietysti ajatella, että kaikki asiat, mitkä kotona on näkysällä ovat sisustuselementtejä. Minulla on aina ollut kirjoja, joten sisustuksen suunnittelussa otan ne automaattisesti huomioon. En silti oikein osaa mieltää niitä sisustuselementeiksi.

      Tosin voi olla, että miellän sisustuslementin negatiivisesti: että se on jotain sellaista jonninjoutavaa tilpehööriä. Kirjanihan ovat kuitenkin minulle kuin kruununjalokivet, joiden pelkkä katselu tuo iloa :D

      Poista
  2. Juuri toissapäivänä harmittelin muutamaa tiettyä kirjaa, jotka tyhmyyksissäni vein antikvariaattiin kun muutin Suomesta. Ja tästä on siis jo 20 vuotta... Kirjahylly on minulle se kodin sydän, keittiön ohella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jotkin yksittäiset teokset voivat kyllä vaivaamaan – että miksi ihmeessä siitä luovuin!

      Olen tehnyt elämäni aikana kaksi suurta “kirjapuhdistusta”. Ensimmäisen tein, kun muutimme Suomesta Lontooseen 2009. Toinen suuri “puhdistus” tapahtui viime kesänä, kun muutimme tänne korpeen.

      Suomen kirjastostani olen päässyt jo yli (se vei muuten vuosia!), mutta nyt haikailen edellistä, joka muodostui Lontoossa asuessamme. Olisin periaatteessa voinut jättää enemmän kirjoja (tai vaikka ne kaikki), mutta halusin karsia mahdollisimman paljon. Nyt jälkikäteen mietin olivatko kaikki valintani ”oikeita”. Mutta turha tässä on enää itkeä :D

      Nyt on toki kertymässä jo uusi “kirjasto”, vaikka yritän kuitenkin olla maltillinen ostoissani, mikä on aika helppoa kun ei täällä ole sellaista tarjontaa kuin Lontoossa. :D Kaipaan toisinaan myös ihan vaan eri kirjakaupoissa hengailua! En silti muuttaisi takaisin, koska rakastan näitä uusia kotihuudejani. <3

      Poista
  3. Jännä juttu, että kirjojen lukemisen suhteen on omalla mielen- ja tunnetilalla keskittymiskykyineen valtava merkitys kuten toteat.

    Kaksi viimeistä kappalettasi allekirjoitan lennosta, tuttuakin tutumpaa.
    Kirjahyllyt selektiivisine vanhoine ja vielä vanhempine perintökirjoineen luovat taattua turvaa, kodikkuutta ja rauhoittavat, kun niitä selailee ja ottaa lukuun tai pelkästään katselee muistellen. Ikäänkuin jos ei nyt ihan ikiaikaista niiin kuitenkin jotain elämänmittaista olevaista olisi käsien ulottuvilla, vaikea selittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, oman mielen pohjavire vaikuttaa tosi paljon siihen, mitä haluaa/jaksaa lukea. Ja intressitkin vaihtelevat kausittain, kulkevat ikään kuin sykleissä.

      Kirjojen turvaa ja iloa tuovan vaikutuksen kai voi ymmärtää vain, jos kirjat itselle sellaisia tuntemuksia tuovat. Eli saan hyvin kiinni siitä, mitä kirjoitat <3

      Poista
  4. Minäkin olen lukenut viime aikoina muutaman sellaisen kirjan, jotka haluan jättää ihan itselleni. Jotkut lukuelämykset ovat niin henkilökohtaisia.

    Puolison itsemurhan käsitteleminen chicklitmäisesti kuulostaa erikoiselta.

    Ison kotikirjaston etuja on juuri se, että sen äärellä yllättyy uudestaan ja uudestaan, kun löytää kirjoja, joita ei muistanut omistavansa tai edes olevan olemassa. Moniin mielentiloihin voi sieltä löytää luettavaa. Joskus olen kyllä todennut, että kirjamakuni taitaa olla aika raskas, koska silloin kun haluaisin löytää hyllystäni jotain kevyttä, vaihtoehtoja on aika vähän... Pitäisi nähtävästi hankkia sinne lisää kevennystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko tarkentaa, ettei Nwabineli käsittele itsemurhaa kepeästi, vaan kirjan tyyli on chick litiä tai siltä se minusta tuntuu. Nwabineli kuvaa surua aidosti eikä tee pilaa itsemurhalla, mutta kirjan yleinen tyyli ei vain ainakaan juuri nyt minua puhuttele. Ei siis ollenkaan erikoista, mielestäni. Moni on kirjasta pitänyt. :)

      Mietin, että pitäisikin laskea nyt omat kirjat, kun se ei ole mikään suuri työ enää. Ennen olisi ollut. Jos tekisi oikein listan, mitä omistaa. En tosin tiedä, miksi sellaisen tekisin. Huvin vuoksi :D Veikkaan, että minulla on tällä hetkellä 100-200 kirjaa eli jonkun mielestä se on varmaan paljon.

      Itse pyrin ostamaan kirjoja, joita ei saa kirjastosta. Tämä on ollut ohjenuorani pitkään, ettei lähtisi ihan lapasesta tämä kirjarakkaus. :P

      Poista
  5. Kirjoissa on historia. Siksikin ne tuovat turvaa.
    Meillä on olkkarissa iso, noin kolmimetrinen kirjahylly ja muissa huoneissa pienempiä. Parin ovenkin päällä on hyllyt ja keittiössä keittokirjahylly.
    Mutta apua - olemme alkaneet suunnitella muuttoa keskelle kaupunkia pienempään asuntoon. Tuskin enää saamme niin suurta ehjää seinäpintaa, että isoin hylly mahtuu.
    Minulla on opiskeluaikaiset taskukirjatkin hyllyssäni, vaikka en niitä lue. Monesti mieleen juolahtaa jokin hyvä ote, joka pitää etsiä. En kyllä meinaa löytää mitään, kun en ole jaksanut tehdä aakkosjärjestystä. Kerran järjestelin sen verran, että kiikutin kirjoja huoneesta toiseen, niin että saman kirjailijan teokset ovat nyt peräkkäin. Jospa sitten uudessa kodissa parempi järjestys, jos muutosta tulee totta.
    Minulla on myös se periaate, että hankin omaksi kirjoja, joita ei saa kirjastosta. Usein ne ovat englanninkielisiä esseitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, itse jopa muistan monien kirjojen ostohetken jos siinä on ollut jotain erikoista. Iso osa historiaa katosi minulta erityisesti suomikirjoista luopumisen kohdalla. Toisaalta sain tehdä sururyön rauhassa (kirjat olivat vuosikausia Suomessa varastopalvelussa kontissa säilössä) ennen kuin päästin ne menemään.

      Meilläkin on kirjoja joka huoneessa paitsi vessassa. Sinne haluaisin lehtitelineen :D

      Muutossa kaupungin keskustaan on varmasti hyvät puolensa, vaikka tila sitten pienenisi. Ehkä kirjojen “puhdistuksen” voi aloittaa ajoissa, niin saa rauhassa pohtia mitä pitää ja mitkä päästää kiertoon. Omalla tavallaan on puhdistavaa karsia tavaroita, vaikka kirjojen kohdalla se oli kyllä minulle vaikeinta!

      Poista
    2. Niin totta. Astioita ja vaatteita ja kaikenlaista koristetavaraa on helpohko karsia (en sano helppo), mutta kirjat... auts.
      Ja minuakin viehättäisi "huussilehtihylly".

      Poista
    3. Huomasin tuota viimeistä muuttoa tehdessä, että paljon muuta ei kirjojen lisäksi ollut. Paitsi siis vaatteet ja kengät ja jotain omituista sälää, joka oli edelleen laatikoissa sitä edellisen muuton jäljiltä :D Miehellä oli paljon jotain elektroniikkaa ja piuhoja, jotka olisin mielelläni heittänyt mäkeen, mutta niitä ei saanut :P

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.