Lukuvuosikatsaus 2022

Aloin vuosia sitten kokeilumielessä koota kirjallista lukuvuosikatsausta. Ensimmäisen katsauksen tein vuodelta 2014 ja siitä alkoi tämä vuotuinen perinne. Nyt on aika jo yhdeksännen lukuvuosikatsauksen.

Luin yhteensä 52 kirjaa, joista

suomeksi 9.
englanniksi 43.

Kirjoja luin siis huomattavasti vähemmän kuin keskivertovuonna, mutta eipä tämä ole kovin keskivertovuosi ollut minulle muutenkaan. Lukutavoitteeni Goodreadsissa oli alun perin muistaakseni 65, mutta laskin sen viiteenkymmeneenkolmeen enkä jaksa enää sitä muuttaa. Jää siis yksi kirja vajaaksi, koska tuskin ehdin mitään enää saada luettua kokonaan tai loppuun asti. Mutta en ole lukemisen suhteen suorittaja, joten mitä välii.

Korpeen muuttamisen takia kirjastopalvelut muuttuivat dramaattisesti. Erityisesti valikoima supistui, samoin tempo eli täällä kun kirjan varailee toisesta kirjastosta, voipi sen saapumista joutua odottelemaan useammankin viikon (vrt. muutama päivä).

Omia kirjoja ei minulla enää samalla lailla ole kuin ennen muuttoa (koska karsin todella rajulla kädellä) ja se tuntuu edelleen vähän oudolta. Mutta sellaista se on, en sitä jaksa voivotella. Ei tässä nyt ilman kirjoja kuitenkaan olla.

Sitten asiaan, mitä kirjoja on luettu?

 Sukupuolijakauma:

Naiset: 29
Miehet: 21
Muut: 1
Kirjoittajia kaksi, mies ja nainen: 1

Sama linja jatkuu kuin ennenkin eli naisten kirjoittamat kirjat enemmistönä.

Maajakauma:

Kirjoja luin 14 eri maasta, mikä on melko vähän minulle. Toisaalta kirjoja luin muutenkin ennätysvähän, joten se vaikuttaa tähänkin lukuun.

Yhden uuden maan valloitin, Nepalin, eli maailmanvalloitustavoite täyttyi tavoitteen ollessa yksi. Tietysti olisi kiva, jos uusia maita olisi tullut haalittua enemmän, mutta ei nyt tullut.

Maalistaus ja kirjailijat:

ALBANIA

1. Lea Ypi

ETELÄ-KOREA

1. Kwon Yeo-sun
2. Gu Byeong-mo
3. Juhea Kim (muutti 9-vuotiaana Yhdysvaltoihin)

ISLANTI

1. Guðrún Eva Mínervudóttir

JAPANI

1. Natsuko Imamura
2. Kobo Abe
3. Nagabe
4. Mieko Kawakami
5. Keigo Higashino
6. Mizuko Tsujimura
7. Junji Ito
8. Shiori Ito
9. Ryu Murakami

KIINA

1. Qiu Xiaolong (lähtenyt tosin Kiinasta Yhdysvaltoihin eikä uskaltanut palata)
2. Xiaolu Guo (kaksoiskansalaisuus eli myös Brittilän kansalainen)

NEPALI (uusi maavalloitus)

1. Nimsdai Purja (UK:n kansalainen nykyään)
2. Tenzing Norgay (kirjoitustaidottomana kirjan kirjoitti James Ramsey Ullman, joka on jenkki)

POHJOIS-KOREA

1. Kang Chol-hwan

RANSKA

1. Leïla Slimani

SAKSA

1. Sebastian Fitzek

SUOMI

1. Emmi Itäranta (enkuksi luettuna)
2. Ulpu-Maria Lehtinen
3. Suvi Ratinen
4. Sofi Oksanen
5. Raisa Omaheimo
6. Anniina Tarasova
7. Arttu Tuominen
8. Elina Lappalainen

UGANDA

1. Jennifer Nansubuga Makumbi

UK

1. Carol Minto
2. Alison Rumfitt
3. David Berridge
4. Chibundu Onuzo
5. Neema Shah
6. Maxine Mei-Fung Chung
7. Jacqueline Roy
8. Lin Anderson
9. Ian Young

USA

1. Michelle McNamara
2. Walter Tevis
3. Debora MacKenzie
4. R.O. Kwon
5. Karen Dionne
6. Xiran Jay Zhao

VENÄJÄ

1. Dmitry Glukhovsky
 

Minulle kotimainen kirjallisuus tarkoittaa brittiläistä kirjallisuutta, koska kotimaisuuden katson asuinmaan mukaan. Perutelu tälle on, että luonnollisesti kotimaan kirjallisuutta on saatavilla eniten ja helpoiten siinä maassa, missä asuu. Siksi suomenkieliset kirjat eivät ole minulle kotimaisia.

Maalistalta korostuu selkeästi neljä eri maata: Japani, Suomi, Iso-Britannia ja Yhdysvallat.

Uutuuksia eli tänä vuonna julkaistuja kirjoja luin 5.

Yhteenveto:

Melko aneeminen lukuvuosi määrällisesti, mutta ei onneksi laadullisesti. 

Lukuhaasteet: 

Osallistuin vain Seinäjoen kirjaston lukuhaasteeseen, jota en saanut luettua kokonaan. Haasteeseen lukemani kirjat voi katsoa täältä.

Ensi vuonna ajattelin taas osallistua Helmet-lukuhaasteeseen. Siitä enemmän myöhemmin.

Miten ruokasi eli elämänsä?

Elina Lappalaisen tietokirja Syötäväksi kasvatetut kuvaa kirjan sisältöä sataprosenttisen osuvasti ja kannen alaotsikko ”miten ruokasi eli elämänsä” täydentää sanoman, mikäli se silti jäi epäselväksi.

 

Otaksun, että suurimmalla osalla ihmisistä on jonkinlainen käsitys siitä, millaisissa olosuhteissa kotimaansa tuotantoeläimet (eli siis eläimet, joilla ei ole mitään muuta kuin välinearvoa ihmiselle) elävät. Eri asia on, miten lähellä tai kaukana totuutta nuo käsitykset ja mielikuvat kullakin ovat.

Lappalainen käsittelee teoksessaan neljän Suomessa tyypillisimmän tuotantoeläimen elinkaaren ja olosuhteet. Nämä eläimet ovat kana, broileri, nauta ja sika. Jokaisen eläinkunnan tuotteita syövän olisi hyvä tutustua siihen, miten monen mutkan ja kärsimyksen kautta se ruoka sinne lautaselle päätyy.

Lappalaisen näkökulma on tuotannon salliva eli kirjassa ei käydä arvopohdintaa siitä, onko eläinten kasvattaminen yksinomaan ravinnoksi eettistä. Sen sijaan Lappalainen keskittyy pohtimaan tuotantoeläinten hyvinvointia (itse puhuisin pahoinvoinnista, mutta Lappalaisen asenne on neutraali ja rakentava) prosessin aikana.

Lappalainen on tehnyt mittavan tutkimustyön ja vieraillut lukuisilla eri tuotantotiloilla. Yksittäisten tilojen kohdalla voi olla suuriakin eroja sen suhteen, miten eläimiä kohdellaan. Pääasiassa eläinten hyvinvoinnin eteen tehdään vain lain vaatima minimi. Perusteena on tietenkin raha niin kuin aina: paremmat olot maksaa liikaa, kun ala ei muutenkaan ole järin tuottoisa.

Minulle yllättävintä tässä kirjassa olikin, miten huonosti ala tuottaa. Tilat pyörivät lähinnä tukirahoilla. Mietin kannattaisiko lihan kuluttajahintaa nostaa, koska sen tuotantokulutkin ovat korkeat ja välissä on monta kvälikättä vaatimassa oman osuutensa. Kyllähän se tuotantohinta näkyy muidenkin tuotteiden kohdalla kuluttajahinnoissa.

Miksi lihatuotteiden pitäisi olla halpoja? Ja miksi kasviksista kuitenkin revitään saatanallisia hintoja? (kysymykset ovat retorisia) Myös verotuksella voi ohjata ja palkita kuluttajaa terveellisempien/eettisten ruokien äärelle. Tiedän, että osasyy hinnoitteluun on kilpailu: jos suomalaiset tuotteet ovat liian kalliita, kuluttajat siirtyvät ostamaan enemmän tuontilihaa.

Eläimiä jalostetaan tuotantoon sopivammiksi toivottavien ominaisuuksien ollessa lehmillä runsas maidon tuottaminen ja lihakarjalla nopea kasvu jne. Jalostamisessa ei oteta huomioon eläimen hyvinvointia ja luontaisia piirteitä: tarve käyttäytyä lajityypillisesti ei katoa mihinkään jalostuksessa, vaikka ihmeekseni olen sellaisiakin väitteitä kuullut.

Kirjassa on paljon toisteisuutta, mutta koska teksti on sujuvaa ja helppotajuista, on Syötäväksi kasvatetut varsin nopealukuinen. Minulla tosin lukeminen kesti, koska en ole muutenkaan pahemmin lueskellut viime aikoina. Lisäksi tunnustettakoon nyt, että minua ajoittain pänni kirjan lukeminen (liittyen juuri eläinten surkeisiin oloihin, vaikka se tiedossani toki olikin – silti oli masentavaa ja raskasta lukea aiheesta).

Syötäväksi kasvatetut on Elina Lappalaisen esikoiskirja ja se voitti Tieto-Finlandian 2012. Vaikka kirja on julkaistu kymmenen vuotta sitten, on se edelleen erityisen ajankohtainen. Kirjassa esiin tulleille epäkohdille tuskin on mitään tehty eivätkä eläinten olot juuri kirjan julkaisusta ole muuttuneet.

Onneksi kasvissyönti on lisääntynyt ja lisääntyy. Itse alkaessani kasvissyöjäksi noin vuonna 1994 vegejä pidettiin lähinnä ituhippeinä, friikkeinä, kettutyttöinä ja muina pelleinä. Itse en ole koskaan ”mainostanut” kasvisyöntiäni enkä muutenkaan ole erityisen kiinnostunut puhumaan ruuasta tai syömisestä - en omasta enkä toisten.

Etenkin muinoin kasvissyöntiä piti puolustella ja vastata iänikuisiin kysymyksiin ”mistä saat sitä ja tätä ravintoainetta, kun et syö lihaa ja plaa plaa…” Voisin veikata, että suuri osa vegeistä on huomattavasti ravintotietoisempia kuin sekasyöjät keskimäärin, joten kysely on melko turhaa ja lisäksi sen kyllä huomasi, ettei kyseessä ollut aito huoli vaan vähättely ja muu epäluulo. Monille tuntui toisen vegeys menevän tunteisiin. Onneksi sekin asia on muuttunut, vaikka kyllähän typerää kommentointia edelleen näkyy erityisesti somessa. Otaksun, että kyseessä on vain äänekäs öyhöttäjäjoukko.

Jostain syystä moni kokee aiheelliseksi selitellä minulle lihansyömisiään. Sitä en ole koskaan pyytänyt eikä siihen ole tarvetta. En minä ole mikään tuomari eikä minulle tarvitse perustella omia valintojaan. Ne voi kukin perustella itse itselleen.

En ole luonteeltani aktivistiksi sopiva, mutta arvostan aktivisteja: heitä tarvitaan, koska mikään ei koskaan muutu, ellei venettä keikuteta. Siksipä linkkaankin tähän Oikeutta eläimille -yhdistyksen julkaisemat tuoreet salakuvat eri sikatiloilta (ei herkille, vaikka jos joulupöydässäsi oli kinkkua, niin  ihan periaatteesta olisi hyvä avata silmät ja tutustua tosiasioihin).

Jos jostain syystä haluat kysyä juuri minulta jotain tähän aiheeseen liittyen, niin kysy pois. Vastaan jos osaan. Mahdollisiin asiattomiksi katsomiini kysymyksiin tuskin vastaan.

Kirjabloggaajien joulukalenteri, luukku 19

Kuva: Yöpöydän kirjat/Niina T.

 

Tervetuloa kirjabloggaajien joulukalenterin luukkuun 19! Eilinen luukku avautui Kirjapöllön huhuiluja -blogissa ja huomisen luukun tarjoilee Kirjakaapin kummitus. Linkit kaikkiin joulukalenteriblogeihin näet Ankin kirjablogin aloitusluukusta.

Osallistuin joulukalenterin tekemiseen hetken mielijohteesta ja säikähdin heti ilmoittauduttuani, että mitä ihmettä oikein tungen luukkuun.

Kylillä ja kaupoissa kulkiessani Peter Rabbit -kirjat ja muu krääsä hyppii silmilleni. Yleensä ignoraan nuo Beatrix Potterin luomat hahmot ja niin tein nytkin.

Peter Rabbit And Friends -puoti Keswickissä, Lake Districtillä.

 

Potter jäi kuitenkin hautumaan päähäni ja mietin olisiko hänestä ainesta luukuntäytteeksi. Jospa vihdoin ottaisin hieman enemmän selvää kyseisestä kirjailijasta, joka muuten osoittautui olevan paljon muutakin kuin kirjailja.

Helen Beatrix Potter syntyi vauraaseen ylemmän keskiluokan perheeseen Lontoossa 26. heinäkuuta 1866. Hän lienee tunnetuin lastenkirjoistaan, erityisesti Peter Rabbit -kirjoista, joita on suomennettukin (Petteri kaniini).

 

Ovatko ne kenellekään tuttuja? Itse en niitä muista lapsuudestani, vaikka _aina_ olenkin lukenut.

Havahduin Beatrix Potterin ja kirjojensa olemassaoloon vasta kymmenisen vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran vierailin Lake Districtillä Pohjois-Englannissa. Lake Districtillä ei taida kylää olla, jossa ei Peter Rabbit (ja Beatrix Potter) olisi jollakin tavalla esillä.

Vaan miten lontoolainen Beatrix Potter liittyy Pohjois-Englannissa sijaitsevaan kansallispuistoon?

Potterin Perheellä oli tapana viettää lomat Skotlannissa, kunnes erään kerran Potterin ollessa 16-vuotias perheloma vietettiinkin Wray Castlessa Lake Districtillä. Siitä mahdollisesti syntyi Potterin rakkaus järviseutuun.

Wray Castle

 

En ollenkaan ihmettele ihastusta, sillä minulle kävi samoin kun ensimmäisen kerran jalkani Järville asetin 29.5. 2013. Yövyimme tuolloin Ambleside-nimisessä kylässä, josta myös heitimme ensimmäisen patikkamme Järvillä. Sen jälkeen pyrimme käymään Järvillä kerran vuodessa majoittuen milloin missäkin.

Myöhemmin Potter toteutti haaveensa ja osti talon Järviltä, Near Sawreysta. Talon nimi on Hill Top ja se toimii nykyään museona. Beatrix Potter ei ollut vain lastenkirjailija, vaan taiteilija ja luonnonsuojelija. Luonnontieteet kiinnostivat Potteria ja erityisesti mykologia eli sienitiede oli hänen sydäntään lähellä.

Hill Top, kuva täältä.

Potter oli kiinnostunut myös lampaista ja niiden kasvattamisesta ja hän hankkikin niitä tiluksilleen. Roduksi valikoitui Herdwick, joka on alkuperäinen ylänkölammasrotu (fell sheep, en tiedä miten kääntyy suomeksi).

Potter oli varsin tuottelias sekä kuvittajana, kirjailijana, luonnontieteilijänä ja lammasfarmarina. Lisäksi Potter oli erikoislaatuinen nainen aikakaudellaan, sillä hän oli taloudellisesti – ja muutenkin – itsenäinen.

Potterin vanhemmat yrittivät etsiä sulhasta Beatrixille, mutta Beatrix hylkäsi ehdokkaat: häntä ei kiinnostanut sitoa itseään kotiin eikä lapsiin, vaikka lapsista pitikin.

Beatrix avioitui hawksheadilaisen (kylä järvillä) arvostetun asianajajan William Heelisin kanssa 1913 ollessaan 47-vuotias, jolloin hän myös pysyvästi muutti puolisonsa kanssa Hill Topiin.

Beatrix Potter kuoli 77-vuotiaana joulukuussa 1943. Leskeksi jäänyt William Heelis kuoli vajaat pari vuotta puolisonsa jälkeen 1945.

Potterin tuotanto käsittää yli 60 teosta, joista 23 on lastenkirjoja. Hänen kirjojensa pohjalta on myös tehty elokuvia. Minulle niistä tuttuja (en tosin ole katsonut kuin trailerit) ovat vain Peter Rabbit -elokuvat, joita kuvattiin muun muassa Richmondissa Lontoossa, jossa ennen asuimme.

Kävi nimittäin niin, että viime kesäkuussa me toteutimme haaveemme ja ostimme talopuolikkaan Lake Districtiltä.

“It sometimes happens that the town child is more alive to the fresh beauty of the country than a child who is country born. My brother and I were born in London…but our descent, our interest and our joy were in the north country". (lähde: Biography online)

Beatrix Potter alkoi kiinnostaa minua siinä määrin, että ostin itselleni joululahjaksi Linda Learin teoksen Beatrix Potter – A Life in Nature. Olen tutustunut Potteriin vain pintapuolisesti, mutta tätä kalenteriluukkua tehdessäni kävi niin, että suorastaan innostuin.

Olenko mahdollisesti löytänyt itselleni ”yönaisen”? Viittaan tällä Mia Kankimäen teokseen Naiset joita ajattelen öisin. En ole kyseistä kirjaa vielä(kään) lukenut, mutta toki kuullut siitä ja se on lukulistallani.

Olen mietiskellyt, miksei minulla ole ”yönaista”. Olen miettinyt voisiko Frida Kahlo olla yönaiseni, mutta jokin ei ole natsannut hänen kanssaan. Beatrix Potter sen sijaan kiehtoo minua koko ajan yhä enemmän eikä vähiten paikkasidonnaisuuden, luonto- ja eläinrakkauden ja oletettavasti vapaaehtoisen lapsettomuuden tiimoilta.

Kas, syntyi aasinsilta. Tästä linkistä pääsee lukemaan (joko valintana tai olosuhteiden takia) lapsettomien nykykirjailijoiden (mm. Ann Patchett, Rebecca Solnit, Amy Tan, Sayaka Murata, Bernadine Evaristo ja viisi muuta) ajatuksia lapsettomuudesta.

Markkinoiden meille kauppaama joulu kun käsittää yleensä lapsiperheet, mutta on meitä muitakin. Itse en tosin joulua vietä eikä se minua varsinaisesti muutenkaan kiinnosta, mutta sanonta ”joulu on lasten juhla” on tympeä markkinointiklisee, jota minunkin päähäni on muinoin hakattu. Joulu lastenjuhlanahan tarkoittaa lähinnä lahjoja, paljon lahjoja ja vielä enemmän lahjoja.

Joulu kuuluu kaikille, jotka joulua haluavat viettää. Tunnelmallista joulun odotusta!

 

Linkkejä:

Lake District - Kansallispuistoalue Cumbriassa, Pohjois-Englannissa

Wray Castle - Pottereiden lomanviettopaikka Järvillä

Hill Top - Beatrix Potterin koti Near Safreyssa, Järvillä

The World of Beatrix Potter

”The World of Beatrix Potter™ is a vibrant family Attraction bringing to life Beatrix Potter’s enchanting stories in a magical recreation of the beautiful Lake District countryside.”

 

 

Kadonneiden jäljet

Arttu Tuomisen kirjat ovat sellaisia, joita odotan aina into pinkeänä. Nyt en suomireissun takia voinut Häväistyjä lukea ihan tuoreeltaan, mutta kyllähän elokuussa julkaistu kirja on mielestäni edelleen uusi. Minun kategoriassa vuodenkin ”vanha” kirja on vielä uutuus. Parikin vuotta ”vanha” on minulle vielä uusi.

En pidä sellaisesta hektisestä ajatusmaailmasta, jossa kaikki vanhenee suunnilleen saman tien kun ne on tuotu esille. Onneksi voin irtisanoutua kyseisestä hektisyydestä.

Mutta asiaan eli kirjaan.

 

Häväistyt on Arttu Tuomisen Delta-sarjan neljäs kirja (sarjaan tulee ymmärtääkseni kuusi kirjaa eli vielä kaksi). Sen voi varsin hyvin lukea itsenäisenä teoksena, mutta mielestäni sarjan aiemmin julkaistut kirjat kannattaa myös lukea – ihan niiden tarinoiden sekä henkilöhahmojen takia. Häväistyt saa syvyyttä, kun tietää ”vakituisten” henkilöhahmojen taustoja.

Toisaalta sarjaa voi lukea ikään kuin palapelinä eli missä järjestyksessä tahansa: moni asia valottuu silloinkin, mutta eri aikaan. Voi itse asiassa olla jännäkin, jos rohkenee rikkoa ajallisen kronologian ja lukea kirjat mielivaltaisessa järjestyksessä. Itsehän en pedanttina lukijana sellaiseen kovin helposti taipuisi.

Jokainen sarjan kirja on omanlaisensa kokonaisuus. Häväistyissä jo aiemmin tutuista poliiseista keskiöön nousee vanhempi konstaapeli Linda Toivonen.

Kun 13-vuotias Laura katoaa kotimatkalla, ei tapausta aluksi oteta kovin vakavasti. Teinit unohtuvat helposti asioilleen ja ajankulu hämärtyy, myös karkailua esiintyy. Lauran äiti on kuitenkin vakuuttunut, että jotakin kamalaa on tapahtunut.

Linda Toivosen selvitellessä Lauran katoamista käy ilmi asioita, jotka Laura on pitänyt salassa: Lauran tietokoneelta nimittäin löytyy materiaalia, joka viittaa siihen että Lauralla on salainen elämä netin syövereissä. Tutkinta muuttuu pian murhatutkinnaksi, kun Lauran ruumis löydetään.

Tapaus järkyttää tietenkin kaikkia, mutta eritysesti se saa Toivosen pohtimaan omaa samanikäistä tytärtään. Mistä hän voi tietää, mitä salaisuuksia omalla tyttärellä mahdollisesti on? Nuorilla on omat salaiset elämänsä, joihin vanhemmilla ei ole pääsyä. Mistä tietää pitääkö olla huolissaan? Toivosen huolta lisää karmea aavistus, ettei Lauran murhatapaus ole ainoa laatuaan. Löytyy nimittäin yhdistävä tekijä: Peter Pan.

Aiemmin kadonneiden tyttöjen huoneista jossakin muodossa esiin pompsahteleva Peter Pan saa Toivosen hälytyskellot soimaan. Moni varmaan muistaa omasta lapsuudestaan Peter Panin, minäkin. En ole koskaan tosin lukenut alkuperäistä J.M. Barrien Peter Pan -teosta, vaan ainoastaan nähyt Walt Disneyn version siitä. Syntyi nyt tarve lukea tuo alkuperäinenkin teos.

Rinnan nykyajan kanssa avautuu Toivosen nuoruus ja erityisesti hänen kokeilunsa mallimaailmassa, joka päättyi aikanaan katastrofaalisesti. Toivosella tuskin on ollut mahdollisuutta käsitellä nuoruuden tapahtumia ja ne selkeästi kummittelevät hänen mielessään edelleen.

Linda Toivosta voisi kuvailla sanoilla tarkka, herkkävaistoinen ja tunnollinen. Ja toimintakykyinen alkoholisti, jonka toiminta- ja arviointikyky tosin ovat murenemassa kovaa kyytiä palasiksi. Toivonen tajuaa itsekin tilanteensa ainakin jollakin tasolla, mutta se wake up -call puuttuu.

Alkoholismi on päihderiippuvuus, jonka luonteeseen kuuluu sekä itselle että muille valehteleminen ja juomisen vähättely.  Alkoholisti usein luulee, ettei kukaan huomaa hänen juomistaan, mutta itse asiassa erityisesti lapset kyllä huomaavat, jos vanhempi tai vanhemmat juovat. Moni muukin huomaa, mutta toisten juomiseen tuntuu olevan tosi vaikea puuttua.

Alkoholismi on melko kulunut aihe dekkareissa, samoin poliisien traumat sun muut menneiden draamat. Tuominen kuitenkin osoittaa, että näitäkin aiheita voi käsitellä tuoreesti olematta kliseinen. Henkilöt ovat usein ristiriitaisempia ja loogisia epäloogisuudessaan kuin miltä päälle päin näyttää. Tämä näkyy muun muassa Paloviidan (tuttu aiemmista kirjoista) käytöksessä. Joskus halu auttaa ei varsinaisesti auta autettavaa.

Mainittakoon, että vaikka itse tässä keskityn Toivosen alkoholismiin, niin Häväistyssä se ei ole  päällekäyvää. Se on enemmänkin yksi kude matossa, yksi Toivosen persoonaa ja käytöstä selittävä piirre, joka sulautuu saumattomasti tarinaan.

Brutaalisuusmittari: 1/3

Summa summarum, vaikuttava lukukokemus, mutta sitä uskalsin odottaakin. Arttu Tuomisesta on vuosien saatossa tullut eräs lempikirjailijani. Olen lukenut kaikki Tuomiselta julkaistut romaanit ja mielestäni hän on kehittynyt hurjasti kirjailijauransa aikana.  

Arttu Tuominen: Häväistyt
Wsoy, 2022
s. 396

Kirjasta on blogannut myös muun muassa Kirjaluotsi.


Delta-sarjan kirjat järjestyksessä (rohkelikko uskaltaa lukea ne missä järjestyksessä tahansa):

1. Verivelka
2. Hyvitys
3. Vaiettu
4. Häväistyt