Sivut

perjantai 30. joulukuuta 2022

Lukuvuosikatsaus 2022

Aloin vuosia sitten kokeilumielessä koota kirjallista lukuvuosikatsausta. Ensimmäisen katsauksen tein vuodelta 2014 ja siitä alkoi tämä vuotuinen perinne. Nyt on aika jo yhdeksännen lukuvuosikatsauksen.

Luin yhteensä 52 kirjaa, joista

suomeksi 9.
englanniksi 43.

Kirjoja luin siis huomattavasti vähemmän kuin keskivertovuonna, mutta eipä tämä ole kovin keskivertovuosi ollut minulle muutenkaan. Lukutavoitteeni Goodreadsissa oli alun perin muistaakseni 65, mutta laskin sen viiteenkymmeneenkolmeen enkä jaksa enää sitä muuttaa. Jää siis yksi kirja vajaaksi, koska tuskin ehdin mitään enää saada luettua kokonaan tai loppuun asti. Mutta en ole lukemisen suhteen suorittaja, joten mitä välii.

Korpeen muuttamisen takia kirjastopalvelut muuttuivat dramaattisesti. Erityisesti valikoima supistui, samoin tempo eli täällä kun kirjan varailee toisesta kirjastosta, voipi sen saapumista joutua odottelemaan useammankin viikon (vrt. muutama päivä).

Omia kirjoja ei minulla enää samalla lailla ole kuin ennen muuttoa (koska karsin todella rajulla kädellä) ja se tuntuu edelleen vähän oudolta. Mutta sellaista se on, en sitä jaksa voivotella. Ei tässä nyt ilman kirjoja kuitenkaan olla.

Sitten asiaan, mitä kirjoja on luettu?


 Sukupuolijakauma:

Naiset: 29
Miehet: 21
Muut: 1
Kirjoittajia kaksi, mies ja nainen: 1

Sama linja jatkuu kuin ennenkin eli naisten kirjoittamat kirjat enemmistönä.

Maajakauma:


Kirjoja luin 14 eri maasta, mikä on melko vähän minulle. Toisaalta kirjoja luin muutenkin ennätysvähän, joten se vaikuttaa tähänkin lukuun.

Yhden uuden maan valloitin, Nepalin, eli maailmanvalloitustavoite täyttyi tavoitteen ollessa yksi. Tietysti olisi kiva, jos uusia maita olisi tullut haalittua enemmän, mutta ei nyt tullut.

Maalistaus ja kirjailijat:

ALBANIA

1. Lea Ypi

ETELÄ-KOREA

1. Kwon Yeo-sun
2. Gu Byeong-mo
3. Juhea Kim (muutti 9-vuotiaana Yhdysvaltoihin)

ISLANTI

1. Guðrún Eva Mínervudóttir

JAPANI

1. Natsuko Imamura
2. Kobo Abe
3. Nagabe
4. Mieko Kawakami
5. Keigo Higashino
6. Mizuko Tsujimura
7. Junji Ito
8. Shiori Ito
9. Ryu Murakami

KIINA

1. Qiu Xiaolong (lähtenyt tosin Kiinasta Yhdysvaltoihin eikä uskaltanut palata)
2. Xiaolu Guo (kaksoiskansalaisuus eli myös Brittilän kansalainen)

NEPALI (uusi maavalloitus)

1. Nimsdai Purja (UK:n kansalainen nykyään)
2. Tenzing Norgay (kirjoitustaidottomana kirjan kirjoitti James Ramsey Ullman, joka on jenkki)

POHJOIS-KOREA

1. Kang Chol-hwan

RANSKA

1. Leïla Slimani

SAKSA

1. Sebastian Fitzek

SUOMI

1. Emmi Itäranta (enkuksi luettuna)
2. Ulpu-Maria Lehtinen
3. Suvi Ratinen
4. Sofi Oksanen
5. Raisa Omaheimo
6. Anniina Tarasova
7. Arttu Tuominen
8. Elina Lappalainen

UGANDA

1. Jennifer Nansubuga Makumbi

UK

1. Carol Minto
2. Alison Rumfitt
3. David Berridge
4. Chibundu Onuzo
5. Neema Shah
6. Maxine Mei-Fung Chung
7. Jacqueline Roy
8. Lin Anderson
9. Ian Young

USA

1. Michelle McNamara
2. Walter Tevis
3. Debora MacKenzie
4. R.O. Kwon
5. Karen Dionne
6. Xiran Jay Zhao

VENÄJÄ

1. Dmitry Glukhovsky
 

Minulle kotimainen kirjallisuus tarkoittaa brittiläistä kirjallisuutta, koska kotimaisuuden katson asuinmaan mukaan. Perutelu tälle on, että luonnollisesti kotimaan kirjallisuutta on saatavilla eniten ja helpoiten siinä maassa, missä asuu. Siksi suomenkieliset kirjat eivät ole minulle kotimaisia.

Maalistalta korostuu selkeästi neljä eri maata: Japani, Suomi, Iso-Britannia ja Yhdysvallat.

Uutuuksia eli tänä vuonna julkaistuja kirjoja luin 5.

Yhteenveto:

Melko aneeminen lukuvuosi määrällisesti, mutta ei onneksi laadullisesti. 

Lukuhaasteet: 


Osallistuin vain Seinäjoen kirjaston lukuhaasteeseen, jota en saanut luettua kokonaan. Haasteeseen lukemani kirjat voi katsoa täältä.

Ensi vuonna ajattelin taas osallistua Helmet-lukuhaasteeseen. Siitä enemmän myöhemmin.

15 kommenttia:

  1. Ei se määrä, vaan laatu! Minullakin jäi vuoden kirjasaalis 60 kirjaan, tosin laadun puolesta olisin muutaman kirjoista voinut hyvin jättää lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, laatu edellä mennään! Kyllä minunkin listalta löytyy muutama kirja, jotka eivät pahemmin hetkauttaneet mutta en silti jättänyt kesken. Tosin näin jälkikäteen ajatellen en olisi missannut mitään, vaikka olisinkin :D


      Hyvää vuoden viimeistä päivää!

      Poista
  2. Eipä 52:kaan huono tulos ole! Itse en jaksa kahlata läpi tarkasti maita tai muuta, koska tilastoin vain tunnisteilla. Nyt on sellainen blogipohja, jossa en saa näkyviin mitään lukuja tunnisteisiin tai kokoeroa niihin keskenään. Huomenna varmaan sitten valkkailen vuoden kohokohdat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan se suunnilleen kirja per viikko mikä sinänsä on ihan reipas määrä. Kaiken maailman keskittymisvaikeudet ja runsas sairastelu (ei mitään vakavaa) muun muassa verottivat lukemista.

      Itse en käytä blogin tunnisteita tilastoinnissa. Goodreads laskee ja “kuvaa” kirjat (nuo kirjakuvat ovat siis ruutukaappauksia lukemistani kirjoista) ja itse pidän pientä tilastoa LibreOffice Writerissa (kirjaan siihen luetut kirjat ja kirjailijan maan: vie aikaa alle minuutin). Tämän koosteen kokoaminen ei siten minulta juuri aikaa saati vaivaa vaatinut. :)

      Jään odottelemaan kohokohtiasi! Minulla on tapana tehdä vuoden mieleenpainuvimmat -listaus. Viime vuonna taisi jäädä tekemättä, mutta tänä vuonna yritän saada aikaiseksi.

      Mukavaa vuoden viimeistä päivää!

      Poista
  3. Kiinnostava kirjavuosi sinulla on joka tapauksessa ollut, vaikka luitkin vähemmän. Noista kirjoista olen lukenut Matkaystävän. Slimanin kirja jäi kesken, Lea Ypin kirjan tuleva suomennos on lukulistalla ja varattuna jo kirjastosta.

    Minäkin aioin laskea lukemani kirjat, mutta en ole muistanut. Blogissa on postauksia 135, joista suurin osa on kirjapostauksia, joten siitä voi päätellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Slimanin kirja oli kyllä sellainen, että olisin voinut itsekin jättää sen kesken. :D En ole aikeissa lukea jatko-osaa. Lea Ypin kirja on kiinnostava, hienoa että se suomennetaan!

      Goodreads on tosi kätevä tilastoinnissa, ei tarvitse erikseen laskea lukemiansa kirjoja. Blogi olisi minulla todella huono tilastoinnin työkalu, koska en postaa kaikista kirjoista.

      Hienoa vuoden viimeistä päivää!

      Poista
  4. Komea, kiinnostava ja kunnioitettava kattaus Sinulla kuluvalta vuodelta!
    Tarjonta on ollut todella runsas, mutta omalla kohdalla lukuvire ei aina ole ollut tässä vellovassa maailmantilanteessa paras mahdollinen. Kaikeksi onneksi - vihdoinkin ja melkoisen Jaakobin painin jälkeen - tuli sisäistettyä, että epäkiinnostavaa ei tarvitse lukea loppuun asti ja että kirjan voi jättää kesken ilman, että maailma kaatuu päälle:)

    Jatketaan siis harjoituksia mukavissa ja antoisissa merkeissä; kivutonta loppuvuotta ja antoisaa alkavaa uutta vuotta Sinulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tarjontaa oli todella runsaasti eli enemmän kuin ehti ja jaksoi, mutta onneksi voi tänä vuonnakin lukea :D Lukuvire ei tosiaan viime vuonna ollut kummoinen kaikenlaisten sattumusten takia.

      Pitäisi minunkin opetella jättämään kirjoja kesken hieman herkemmin. Siinä en ole kovin hyvä, vaan helposti väkisin luen loppuun vain huomatakseni että ei olisi maksanut vaivaa.

      Ihanaa vuoden ensimmäistä päivää ja samalla koko vuotta <3

      Poista
  5. Näistä 52:sta 6 luettiin yhdessä!

    VastaaPoista
  6. Bongasin kaksi tuttua kirjaa tuolta, Matkaystävän olen lukenut silloin kun se ilmestyi, ja Slimanin Toisten maan kuuntelin tänä vuonna. Kololo Hill on mulla tallessa, kävin lukemassa sun postauksen siitä ja vaikkei se kovin rohkaiseva ollutkaan niin pidän sen nyt vielä, niin vähän tulee luettua Afrikasta ja Uganda maavalloitukseen ei ole helppo nakki...

    Mä en muuten osaa kaivaa Goodreadsistä tuollaista kansilistausta missä ei näkyisi annetut tähdet 🤔 Vai etkö sä laita tähtiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuun ei tosiaan tuo Kololo Hill oikein kolahtanut. Jos Ugandan haluat valloittaa, niin minusta Jennifer Nansubuga Makumbin romaani The First Woman on parempi. Makuasia tietty eli voihan olla, että Kololo Hill kolahtaa sinulle paremmin.

      Minä en tosiaan tähditä kirjoja Goodreadsissa enkä muutenkaan. Luovuin siitä jo vuosia sitten, koska tähdittäminen tuotti liian paljon päänvaivaa. :D

      Poista
    2. Ihme kyllä e-kirjana löytyy tältä kirjailijalta kaksi muuta kirjaa ja kirjastosta kolmas, mutta siinä on, apua, 545 sivua ja tiiliskivi englanniksi ei tule ihan heti tapahtumaan.
      E-kirjoista toinen on novelleja ja se vaikuttaa kiinnostavalta, mutta Manchester happened kertoo Englantiin muuttaneista. Toinen on Ugandan historiaa vuodelta 1750...Harmi ettei tuota sinun ehdottamaa löydy.

      Poista
    3. Makumbilta on julkaistu kolme teosta: Kintu, Manchester Happened ja tuo mainitsemani The First Woman, josta on olemassa jenkkiversio joka on nimeltään A Girl is a Body of Water. Aika paksu kirja, mutta itse lukaisin sen ahmimalla.

      Kintu on Makumbin esikoisteos, jota en ole vielä lukenut mutta lukulistalla on!

      Poista
    4. Aa okei, se kirjastosta löytyvä on juuri tuo A Girl is a Body of Water, en hoksannut samaksi kirjaksi. Laitoin sen nyt talteen, jos kesällä valoisampaan vuodenaikaan tulisi paremmin luettua paperikirjojakin.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.