Arttu Tuomisen kirjat ovat sellaisia, joita odotan aina into pinkeänä. Nyt en suomireissun takia voinut Häväistyjä lukea ihan tuoreeltaan, mutta kyllähän elokuussa julkaistu kirja on mielestäni edelleen uusi. Minun kategoriassa vuodenkin ”vanha” kirja on vielä uutuus. Parikin vuotta ”vanha” on minulle vielä uusi.
En pidä sellaisesta hektisestä ajatusmaailmasta, jossa kaikki vanhenee suunnilleen saman tien kun ne on tuotu esille. Onneksi voin irtisanoutua kyseisestä hektisyydestä.
Mutta asiaan eli kirjaan.
Häväistyt on Arttu Tuomisen Delta-sarjan neljäs kirja (sarjaan tulee ymmärtääkseni kuusi kirjaa eli vielä kaksi). Sen voi varsin hyvin lukea itsenäisenä teoksena, mutta mielestäni sarjan aiemmin julkaistut kirjat kannattaa myös lukea – ihan niiden tarinoiden sekä henkilöhahmojen takia. Häväistyt saa syvyyttä, kun tietää ”vakituisten” henkilöhahmojen taustoja.
Toisaalta sarjaa voi lukea ikään kuin palapelinä eli missä järjestyksessä tahansa: moni asia valottuu silloinkin, mutta eri aikaan. Voi itse asiassa olla jännäkin, jos rohkenee rikkoa ajallisen kronologian ja lukea kirjat mielivaltaisessa järjestyksessä. Itsehän en pedanttina lukijana sellaiseen kovin helposti taipuisi.
Jokainen sarjan kirja on omanlaisensa kokonaisuus. Häväistyissä jo aiemmin tutuista poliiseista keskiöön nousee vanhempi konstaapeli Linda Toivonen.
Kun 13-vuotias Laura katoaa kotimatkalla, ei tapausta aluksi oteta kovin vakavasti. Teinit unohtuvat helposti asioilleen ja ajankulu hämärtyy, myös karkailua esiintyy. Lauran äiti on kuitenkin vakuuttunut, että jotakin kamalaa on tapahtunut.
Linda Toivosen selvitellessä Lauran katoamista käy ilmi asioita, jotka Laura on pitänyt salassa: Lauran tietokoneelta nimittäin löytyy materiaalia, joka viittaa siihen että Lauralla on salainen elämä netin syövereissä. Tutkinta muuttuu pian murhatutkinnaksi, kun Lauran ruumis löydetään.
Tapaus järkyttää tietenkin kaikkia, mutta eritysesti se saa Toivosen pohtimaan omaa samanikäistä tytärtään. Mistä hän voi tietää, mitä salaisuuksia omalla tyttärellä mahdollisesti on? Nuorilla on omat salaiset elämänsä, joihin vanhemmilla ei ole pääsyä. Mistä tietää pitääkö olla huolissaan? Toivosen huolta lisää karmea aavistus, ettei Lauran murhatapaus ole ainoa laatuaan. Löytyy nimittäin yhdistävä tekijä: Peter Pan.
Aiemmin kadonneiden tyttöjen huoneista jossakin muodossa esiin pompsahteleva Peter Pan saa Toivosen hälytyskellot soimaan. Moni varmaan muistaa omasta lapsuudestaan Peter Panin, minäkin. En ole koskaan tosin lukenut alkuperäistä J.M. Barrien Peter Pan -teosta, vaan ainoastaan nähyt Walt Disneyn version siitä. Syntyi nyt tarve lukea tuo alkuperäinenkin teos.
Rinnan nykyajan kanssa avautuu Toivosen nuoruus ja erityisesti hänen kokeilunsa mallimaailmassa, joka päättyi aikanaan katastrofaalisesti. Toivosella tuskin on ollut mahdollisuutta käsitellä nuoruuden tapahtumia ja ne selkeästi kummittelevät hänen mielessään edelleen.
Linda Toivosta voisi kuvailla sanoilla tarkka, herkkävaistoinen ja tunnollinen. Ja toimintakykyinen alkoholisti, jonka toiminta- ja arviointikyky tosin ovat murenemassa kovaa kyytiä palasiksi. Toivonen tajuaa itsekin tilanteensa ainakin jollakin tasolla, mutta se wake up -call puuttuu.
Alkoholismi on päihderiippuvuus, jonka luonteeseen kuuluu sekä itselle että muille valehteleminen ja juomisen vähättely. Alkoholisti usein luulee, ettei kukaan huomaa hänen juomistaan, mutta itse asiassa erityisesti lapset kyllä huomaavat, jos vanhempi tai vanhemmat juovat. Moni muukin huomaa, mutta toisten juomiseen tuntuu olevan tosi vaikea puuttua.
Alkoholismi on melko kulunut aihe dekkareissa, samoin poliisien traumat sun muut menneiden draamat. Tuominen kuitenkin osoittaa, että näitäkin aiheita voi käsitellä tuoreesti olematta kliseinen. Henkilöt ovat usein ristiriitaisempia ja loogisia epäloogisuudessaan kuin miltä päälle päin näyttää. Tämä näkyy muun muassa Paloviidan (tuttu aiemmista kirjoista) käytöksessä. Joskus halu auttaa ei varsinaisesti auta autettavaa.
Mainittakoon, että vaikka itse tässä keskityn Toivosen alkoholismiin, niin Häväistyssä se ei ole päällekäyvää. Se on enemmänkin yksi kude matossa, yksi Toivosen persoonaa ja käytöstä selittävä piirre, joka sulautuu saumattomasti tarinaan.
Brutaalisuusmittari: 1/3
Summa summarum, vaikuttava lukukokemus, mutta sitä uskalsin odottaakin. Arttu Tuomisesta on vuosien saatossa tullut eräs lempikirjailijani. Olen lukenut kaikki Tuomiselta julkaistut romaanit ja mielestäni hän on kehittynyt hurjasti kirjailijauransa aikana.
Arttu Tuominen: Häväistyt
Wsoy, 2022
s. 396
Kirjasta on blogannut myös muun muassa Kirjaluotsi.
Delta-sarjan kirjat järjestyksessä (rohkelikko uskaltaa lukea ne missä järjestyksessä tahansa):
1. Verivelka
2. Hyvitys
3. Vaiettu
4. Häväistyt
On muuten jännä, miten dekkareissa poliisien ja muiden päähenkilöiden traumat/alkoholismi/muu draama tuntuu niin nähdyiltä ja kliseisiltä ja jopa tylsiltä ja kyllästyttäviltä aiheilta. Ja silti täälä kirjojen ulkopuolella elämä on just sitä kaiken aikaa. Ehkä siksi sitä ei jaksais kirjojen draamana, jos sitä jatkuvasti tuutataan esim. dekkareissa.
VastaaPoistaMinua kyllä alkoholismi aiheena kiinnostaa (sattuneista syistä), mutta olen hyvin kriittinen sen suhteen, miten sitä käsitellään. useimmiten tapa, jolla sitä käsitellään nimenomaan dekkareissa, on tympeä ja epärealistinen. Alkoholismia suorastaan glorifioidaan, kun alkoholisoitunut poliisi suunnilleen viiden promillen kännissä tai krapulassa muka toimii kuin täysjärkinen yksilö.
PoistaOikeasti alkoholistin arviointikyky laskee, tulee vainoharhoja jne. Tuntuu, että monissa dekkareissa alkoholistilla suorastaan järjenvalo loistaa, vaikka oikeasti alkoholi tuhoaa aivosoluja. Tässä Häväistyissä alkoholismia kuvataan mielestäni realistisesti eikä alkoholisoitunutta ihmistä ”palvota”.
Jos et ole lukenut Tuomisen dekkareita, niin suosittelen. Näissä on syvyyttä kaiken muun ohella.
En oo Tuomista vielä lukenu, mutta lukulistalla kyllä on!
PoistaLue nuo neljä ekaa, niin luetaan viides yhdessä (oletan, että julkaistaan ensi syksynä)? :D Olen satavarma, että näistä syntyisi paljon juttua!
PoistaMinulle Deltan eka osa jäi hämmennykseksi, odotin niin paljon enemmän. Mutta voihan tosiaan olla, että meno on paljonkin kehittynyt siitä! Jossain tallessa minulla on se kakkososa, pitäisi lukea se niin tietäisi paremmin mitä tuumia. Tässä uusimmassa on kyllä todella tärkeä ja ajankohtainen aihe.
VastaaPoistaMinä kyllä pidin Verivelastakin todella paljon. Itse asiassa olen ajatellut lukea sen uudelleen, kunhan vain jossain vaiheessa joutaisi ottaa kirjoja uusintalukuun. Runsaudenpula vaivaa, kuten taitaa monia innokkaita lukijoita vaivata :D
PoistaKukin tietty kokee kirjat tavallaan eli vaikea aina arvioida, miten mikäkin kirja kenelle kolahtaa. Itse peilaan Tuomisen kirjailijauraa aina hänen ensimmäisestä kirjastaan eli Muistilabyrintistä (julkaistiin 2015) lähtien.
Kiitos Häväistyjen esillenostosta! Kolme aiempaa olen lukenut ja niihin tykästynyt luvaten pitää Tuomisen visusti muistissa, mutta ilman Sinua tämä olisi hupsahtanut mustaan aukkoon. Varaukseen meni, kiitos:)
VastaaPoistaVoisin kuvitella, että pidät tästäkin kun olet pitänyt aiemmista sarjan osista. Pidän siitä, että nämä kirjat – vaikka sarjaa ovatkin – muodostavat oman itsenäisen ja ehyen kokonaisuutensa. <3
PoistaOnneksi ei tosiaan tarvitse lähteä mukaan siihen, että kirjat muka vanhenevat heti ilmestyttyään! Tuomista en ole lukenut, mutta kiinnostavalta kuulostaa. Ja hyvä että alkoholismia käsitellään tässä realistisesti. Minuakin tympii, jos poliisi tekee kaatokännissä sankaritekoja...
VastaaPoistaNyt kesti vastaaminen hävyttömän kauan, pahoittelut! On pidellyt omituisia oloja, niin jäi blogikin vahingossa tauolle.
PoistaKaatokännisestä poliisista tulee mieleen Nesbon Harry Hole -sarja, jota luen erittäin maltillisesti: en tainnut tänä vuonna lukea yhtäkään osaa, mutta jatkan kyllä sarjan parissa. Hole on kyllä niin esimerkillinen kännisankaripoliisi, että menee jo komiikan puolelle. Käsittääkseni Nesbo on tehnyt tarkoituksella Holesta sellaisen :D Mut joo, yksi tällainen sankarijuoppo riittää minulle – enempää en jaksa.