Vaiettu totuus - vai valhe?

”Jos valhetta elää riittävän pitkään, muuttuuko se todeksi?”

Arttu Tuominen: Vaiettu
Wsoy, 2021
s. 402
Poriin sijoittuvan Delta-sarjan kolmas osa

Hieman jännitti tarttua Tuomisen uusimpaan dekkariin, koska tiesin siinä käsiteltävän sota-aihetta. En yleisesti ottaen koe sotia ja sotimista järin kiinnostavina, mutta käsittelytapa tietysti aina ratkaisee.

Liki satavuotias Albert Kangasharju yritetään murhata kesken iltakävelyn. On vaikea kuvitella miksi kukaan haluaisi vahingoittaa palvelutalossa asuvaa ikäihmistä. Sitten tapahtuu toinen selkkaus, joka tuntuu liittyvän Kangasharjun murhayritykseen. Samankaltaisuuksia on liikaa ollakseen kyse sattumasta.

Tapausta alkaa tutkia muun muassa aiemmista kirjoista tutut Jari Paloviita, Henrik Oksman ja Linda Toivonen uudehkon päällikkönsä Susanna Mannerin johdolla.

Albert Kangasharju on poliisin ainoa linkki tapausten selvittämiseen, mutta vanhus on haluton puhumaan. Pitäisi nimittäin kulkea kauas menneeseen ymmärtääkseen tätä päivää eikä Kangasharju halua muistella menneitä.

Sitä paitsi: ”Jos valhetta elää riittävän pitkään, muuttuuko se todeksi?”

Muisti ja muistot ovat siitä merkillisiä, että ei vain aika muuta niitä vaan myös henkilö itse. Joskus vahingossa, joskus tarkoituksella.

Vaietun aihe on palanen vaiettua Suomen historiaa. Kirjassa nimittäin käsitellään Suomalaisen Waffen-SS-vapaaehtoispataljoonan (tunnettiin myös nimellä panttipataljoona) vaiheita. Poliisi epäilee Albert Kangasharjun liittyneen pataljoonaan ja sotineen Saksan tukena rintamalla. Sotilaiden on epäilty osallistuneen julmuuksiin, mutta vahvistettua tietoa ei juuri ole aiheen ollessa tulenarka. On selvää, että sotarikoksia tehtiin, mutta missä määrin suomalaiset olivat mukana, on kiistanalaista.

Kirja on luonnollisesti fiktiivinen teos ja sen henkilöt kuviteltuja, mutta tietyt historialliset tapahtumat ovat todellisia. Koska en asu tynnyrissä, olen tietenkin kuullut ns. Panttipataljoonasta, mutta en ole urhannut sille kummoisia ajatuksia.

Tuomisen kirjan sivuilla historia herää uudelleen henkiin, näkökulma on ihmisen. Sota ei ole pelkkiä kasvottomia päitä, luoteja, räjähdyksiä, rintamaa. Sota on ihmisiä: sotilaita, siviilejä. Se koskettaa kaikkia jos ei suoraan niin epäsuorasti. Ja vaikutukset voivat olla kauaskantoiset.

Vaiettu onkin omalaatuinen yhdistelmä (sota)historiallista romaania ja dekkaria. Kerronta kulkee kahdessa ajassa määrätietoisesti eteenpäin. Kun saavumme nykyaikaan, askeleet pysähtyvät. Ei ole enää mitään sanottavaa.

Kuten muissakin Tuomisen dekkareissa tässä keskeisintä ei oikeastaan ole itse rikos, vaan kaikki muu sen ympärillä eikä vähimpänä moraaliset kysymykset ja valinnat. Voiko ihminen aina valita ja jos voi, niin missä määrin valinta on vapaa – missä määrin ympäristö vaikuttaa valintoihimme.

Vaiettu on koukuttava ja helposti etenevä. Sellainen kirja, jota piti olla koko ajan lukemassa. Ihailen Tuomisen luovuutta ja idearikkautta löytää erilaisia aiheita ja käsitellä niitä omintakeisella tavallaan jättäen myös lukijalle tilaa ajatella ja pohtia. Vaietun tarina jää mieleen elämään omaa elämäänsä.

Delta-sarja kannattaa lukea järjestyksessä, sillä viitteitä aiempiin kirjoihin on. Itse rikostapaukset (ja niiden tutkinnat) ovat kyllä itsenäisiä kokonaisuuksia, mutta taustalla kulkee aiemmista kirjoista tuttujen henkilöiden elämään liittyviä asioita. Ne syventävät henkilöhahmoja, joten kirjoista saa enemmän irti, kun ne lukee järjestyksessä. Sarjasta tulee ilmeisesti kuusiosainen eli kolme herkkupalaa vielä luvassa!

Vaietusta on blogannut muun muassa Kirjojen kuisketta ja Kirjaluotsi.

Delta-sarja:

1. Verivelka

2. Hyvitys

3. Vaiettu