Shirshendu Mukhopadhyay: The Aunt Who Wouldn’t Die
alkuper. Goynar Baksho, 1993
John Murray, 2017
bengalista englannintanut Arunava Sinha
s. 167
East Bengal.
Pishima-täti kuolee, mutta jää kummittelemaan taloon, jossa asui muun sukunsa kanssa, jota on kohtuullisen paljon. Kyseessä on (tai oli) varakas Mitran suku, jonka varat tosin ovat melko lailla huvenneet eikä kenenkään arvolle oikein sovi työnteko. Talous pyörii miten kuten sukukalleuksia (koruja ja kultaa) panttaamalla ja myymällä.
Pishima oli eläessään suvun matriarkka: lellitty, mutta katkera menetettyään miehensä hyvin nuorena. Pishiman haamun näkee (tai pikemminkin kuulee) vain Somlata, joka on toinen kirjan kahdesta kertojasta.
My husband’s name is Chakor Mitra --- When I was married at eighteen, he was blissfully unemployed. By way of skills, he played the tabla and had passed his BA exam. No one in his family had ever had a job. They used to be zamindars in East Bengal.
Pishiman haamu pyytää vaatii Somlataa piilottamaan kultansa muulta suvulta. Pishima ei halua suvun myyvän kultaansa, joten siksi haluaa ne piilotettavan ja Somlata piilottaa. Vaan silti ei Pishiman haamu suostu lepäämään, vaan jäkättää Somlatalle milloin mistäkin.
Kirjan toinen kertoja on Boshon, jonka henkilöllisyys selviää myöhemmin. Aika on spiraali niin kuin elämäkin. Ne eivät koskaan pääty, vaan kiertävät ja kiertävät ja palaavat joskus takaisin. Ehkä. Rippuu mihin uskoo, jos mihinkään.
The Aunt Who Wouldn’t Die on omituinen tarina, joka on kiinnostava mutta josta minulta saattoi mennä osa ohi. Ei siksi, etten osaa lukea vaan siksi etten välttämättä osaa tulkita lukemaani kulttuuriviitteesään, jolloin siitä voisi saada enemmän (tai jotain muuta) irti.
Toisaalta onko sillä sinänsä väliä? Tarina avautuu kyllä muutenkin, vaikka tietysti lukijasta riippuen tulkinnat vaihtelevat. Harva ihminen tuntee joka ikisen maan ja kulttuurin eri nyanssit, mutta ei kannata sellaisen antaa häiritä lukemisia. Voipi jäädä paljon kiintoisaa lukematta, jos haluaa vain tuttua ”kamaa”. Tämän kirjan tiimoilta tuli jonkin verran googleteltua: satuinpa siis taas oppimaankin kaikenlaista. Ja tämä on muuten eräs niistä lukuisista syistä, miksi rakastan kirjallisuutta ja lukemista.
Pieni valitus:
Sanasto olisi ollut kiva ylläri, kun ei ole tuo bengali hallussa. Sanojen yhteyden osasi kyllä päätellä ja niiden merkitykset mainittiin yleensä kerran mutta kun on paljon erikoisia termejä (muun muassa Somlatan puolison vanhimmalle veljelle nimen lisäksi oma termi) niin pikkuinen pää meni vähän pyörälle.
Oodi sanastoille:
Yleisesti ottaen diggailen sanastoja. Niitä näkyi kirjoissa mielestäni ennen muinoin enemmän, nykyään aika harvoin. Esimerkiksi monissa André Brinkin kirjoissa on sanasto. Onko netti kutistanut maailman niin pieneksi, ettei sanastoille nähdä enää tarvetta? Minä haluan sanastoja, sanastot kunniaan! Antakaa minulle minun jokapäiväinen sanastoni! Kauan eläkööt sanastot!
Minäkin tykkään sanastoista. Luin talvella Holmbergin Halla Helle teoksen, joka kertoi saamelaisista ja siinä oli aika paljon saamen kieltä, mutta sanasto puuttui. Harmi.
VastaaPoistaHistoriallisissa kirjoissa on kiitettävästi sanastoja, sillä niissä on paljon sanoja, joista ei olisi muuten mitään tietoa.
Olen tuosta mainitsemastasi romaanista kuullutkin nimen, noin muuten en tiedä siitä juuri mitään. Sanasto olisi kyllä mahtava lisä, jos köytetään paljon vieraskielisiä sanoja/termejä. Helpottavat lukemista ja mielestäni syventävätkin, kun voi palata tutkailemaan ja makustelemaan sanoja milloin tahansa.
PoistaLuen aika vähän historiallisia romaaneja, joten siltä saralta ei ole kokemusta. Hyvä, jos niissä on sanastot!
Sanastoille kannatusta täältäkin! Paljon helpompi katsoa kirjan sanastoa kuin ottaa kännykkä käpälään ja lähteä googlettelemaan.
VastaaPoistaKyllä, on ikävää katkaista lukeminen siksi että täytyy alkaa tonkia jonkun sanan merkitystä netistä. Tietenkin voisi vain jatkaa lukemista, mutta minusta on kiva tietää sanojen merkitykset. Lisäksi lukeminen voi muuttua sekavaksi, jos ei tiedä mitä sanoilla tarkoitetaan tai mihin viitataan.
PoistaSanastot, siis todellakin! Toisinaan sitä arvostaa sangen paljon myös henkilöluetteloa (nimim. Hilary Mantelin tiiliskivi kesken...)
VastaaPoistaKuulostaa jännältä ja haastavaltakin kirjalta. Tuo kulttuuri on minulle tosi vieras, enkä varmaan saisi kuin murto-osan irti kaikesta, mitä kerrotaan. Ei se tosiaan välttämättä haittaa, kyllähän hyvä kirjallisuus toimii joka tapauksessa muutenkin. Ja aina voi todellakin oppia uutta, se on ilo!
Aivan, myös henkilöluettelot voisi nostaan kunniaan! Niitähän tuppaa historiallisissa romaaneissa olevan ja olen myös törmännyt muutamaan japanilaisessa dekkarissa. En tiedä onko henkilöluettelon lisännyt kääntäjä vai onko se ollut alkuperäisessä teoksessa. Niistä on kuitenkin ollut hötyä, koska luettelossa mainitaan myös henkilön nimike (hierarkia on tärkeä): monesti kirjassa on käytetty nimen sijasta nimikettä ja silloin luettelosta on hyötyä.
PoistaTämä kirja ei varsinaisesti ole haastava, vaan sitä oli ilo lukea. Mutta mahdollisia syvempiä merkityksiä en välttämättä osannut nähdä tarinan alta. Mutta toimi se näinkin silti.
Mä en tykkää kirjoista, joissa on sanastoja. Koen ne jotenkin eksotisoiviksi. Sen sijaan kääntäjillä voisi olla enemmän vapauksia vierasperäisten sanojen suhteen.
VastaaPoistaTämä teos kiinnostaa minua paljonkin, siitä on tosi kauan aikaa, kun olen lukenut käännöskirjan jostain Intian kielestä, ja nehän yleensä ovat paljon kiinnostavampia kuin suoraan englanniksi kirjoitetut, joissa usein on kaupallisempi painotus. Kiitos siis arvokkaasta lukuvinkistä!
Mielenkiintoista, miten eri tavoin sanastot voi kokea. Itse en näe niissä mitään eksotiikkaa, ainoastaan lukijan palvelua. En yleisesti ottaen pidä eri kulttuureja ja kieliä “eksoottisina”. Kieli on minulle viestintäväline, joka myös kertoo kulttuurista. Kulttuureja en jaa “eksotiikan” mukaan, vaan lähestyn teoreettisempaa kautta. Olen opiskellut kulttuurienvälistä viestintää, mikä voi vaikuttaa asenteeseeni ja siihen, miten tulkitsen lukemaani.
PoistaOn kyllä vaikeaa löytää intilalaista kirjallisuutta muulla kielellä kuin englanniksi kirjoitettuna. Tämä oli yllätyslöydös minullekin!
Kuulostaa kirjalta jollaisia pitäisi lukea enemmän oppiakseen ymmärtämään maailmaa ja ihan vieraita kulttuureja. Toki haastavaa, jos on niin vierasta, että jää ihan ulkopuolinen olo.
VastaaPoistaEli täältä vahva kannatus sanastoille ;-)
Minna /Kirsin Book Club
En osaa sanoa missä määrin tästä oppisi mitään. Tai no, itse googlettelin mitä zamindarit ovat ja siitä tulikin pitkä lukukierros, joka johti toiseen. Eli siinä mielessä opettavainen lukuelämys :D
PoistaTämä on taas sellainen, joka olisi kiva saada suomeksi, jos kustantajilla olisi enemmän rohkeutta kokeilla kepillä jäätä sen sijaan että syomennetaan saman sarjan skandidekkari #28. Mutta se on suomennettava tai nousee kalabaliikki, tätä ei (juuri) kukaan osaa kaivata. Mutta kirja ja sen idea kuulostavat kiinnostavilta.
VastaaPoistaHaha, joo. Olen miettinyt samaa, että rohkeammin voisi suomentaa muutakin kuin niitä muualla (yleensä jossain enkunkielisessä maassa) hittilistojen kärjessä olevia/runsaasti markkinoituja teoksia. Mutta aina vedotaan siihen, että Suomi on niin pieni kielialue ettei ole kannattavaa ts. liian riskaabelia.
PoistaNo kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta kirjalta! Itsekin tulee toisinaan pohdittua, ymmärtääkö tarpeeksi, jos lukiessa tulee selvästi sellainen olo, ettei tunne sosiaalista tai yhteiskunnallista kontekstia tarpeeksi. Mutta sittenhän toisaalta kukaan ei voisi lukea mitään tai ainakin hyvin rajattua määrää kirjallisuutta! Jokainen tulkitsee siis omasta kontekstistaan ja on toisaalta hieno asia, että huomaa sen, ettei tiedä jostakin asiasta tarpeeksi.
VastaaPoistaTämä kirja on kyllä ihan "ymmärrettävä", vaikka ei kulttuuria juuri tuntisikaan. Toki sitä sitten tulkitsee vähän miten sattuu, mutta kyllä kirjasta silti sai kaikenlaista irti. Ja kirja tosiaan innosti hieman googlettelemaan asioita.
PoistaItse käyn muutenkin jatkuvaa dialogia itseni kanssa siitä, missä määrin on "tärkeää" ymmärtää kirja jollakin tietyllä (millä, jonkun toisen ohjaamalla?) tavalla ja missä määrin antaa luvan itselleen tulkita lukemansa miten sattuu (intuitiivisesti ja fiiliksellä) ja puhtaasti omista lähtökohdista käsin.