Historiallinen sukutarina

Minulla on nähtävästi jokin historiallinen (luku)vaihe päällä (se meni tosin jo ohi), kun taas pukkaa historiallista romaania. Aiheetkin nähtävästi sivuavat toisiaan, sillä kuten Cecile Pinin romaanissa Wandering Souls myös Janika Ozan kirjassa A History of Burning käsitellään eräänä merkittävänä teemana pakolaisuutta.

Janika Oza: A History of Burning
Vintage 2023
s. 392

A History of Burningin tapahtumat sijoittuvat laajalle aika-akselille (1898-1992) käsittäen useamman sukupolven kokemuksia. Tarina alkaa vuodesta 1898 Länsi-Intiassa Gujaratissa, mutta siellä ei kauan viivytä. Köyhissä oloissa elävä 13-vuotias Pirbhai saa yllättäen työtarjouksen ja kuvittelee siten voivansa auttaa perhettään. Vanhimpana poikana hänellä on velvollisuuksia.

Vähänpä Pirbhai tiesi, mihin itsensä laittoi. Ja mistäpä olisi tiennyt, kun ei kerrottu. Hyvästit jää jättämättä Pirbhain astuessa laivaan, joka lipuu Afrikkaan.

Pirbhai päätyy Ugandaan rakentamaan rautatietä. Sinne hänet värväsivät britit, jotka tuohon aikaan perseilivät Intiassa ja haalivat työvoimaa muun muassa sinne Ugandaan (jossa myös perseilivät) rautatietä rakentamaan.

Tarina etenee harppauksin siirtyen näkökulmasta ja ajasta toiseen. Pirbhai on tarinan alku, josta siirrytään luontevasti hänen tulevaan vaimoonsa Solaniin, Solanin kautta heidän poikaansa Vinodiin jne. Osaan henkilöistä palataan useamman kerran, osaan ei. Mutta kaikkien elämät ovat koko romaanin ajan enemmän tai vähemmän toisiinsa kiinnittyneet. Onhan kyseessä sukuromaani.

Romaanissa tulee hyvin esille se, miten aika ja maailmantilanne vaikuttaa kuhunkin henkilöön eri kautena. Vinodin tyttäret kokevat Ugandan levottomuudet, kun Idi Amin astuu valtaan ja määrää aasialaiset poistumaan maasta. Ajankohta toi mieleeni taannoin lukemani Neema Shahin romaanin Kololo Hill.

Pidän Janika Ozan tyylistä ja tarinan helposta kulusta. Tapahtumia tarkastellaan aika monen henkilön kautta, joista muutamien osuudet ovat mielestäni jokseenkin merkityksettömiä. Olisin mieluummin keskittynyt vähempään määrään perusteellisemmin. Toisaalta Janika Oza osoittaa olevansa taitava kirjoittamaan kiinnostavia henkilöitä, joista haluaisi lukea enemmän.

Eräs silmiinpistävä piirre tarinassa on avioliittojen järjestäminen järkisyistä: naitetaan tytär, koska ei ole varaa ruokkia kaikkia. Naitetaan tytär, jotta saadaan hänet esim. “siirrettyä” toiseen, turvallisempaan maahan. Vaikka kyseessä ovat järkiliitot, ne voivat onnistua. Tai olla onnistumatta. Suhde tällaisiin naittamisiin (jotka varsin yleisiä ovat olleet ja esiintyyhän niitä edelleen joissakin maailmankolkissa) muuttuu tietysti eri sukupolvien ollessa kyseessä.

Yhteenvetona sanon, että mainio kirja joka piti otteessaan ja sitä luki mielellään. Ajan kuvaus ja miljööt ovat eritysen kiinnostavat.