Sivut

torstai 23. toukokuuta 2024

Kotiorjana Kyproksella

Kyproksella kotiapulaisen palkkaaminen on yleistä. Joissakin tapauksissa ei ole ollenkaan asiatonta käyttää termiä kotiorja, sillä paljon vapaa-aikaa saati palkkaa ei apulaiselle ole tarjolla.

Christy Lefterin romaani Songbirds (Manilla Press 2021, s. 369) joka on suomennettu nimellä Laululinnut, käsittelee muun muassa kotiapulaiskulttuurin varjopuolia Kyproksella.

 

Monien paikallisten asenne kotiapulaisiin on alentava: heitä ei nähdä ihmisinä, vaan lähinnä työkoneina, joilla ei ole persoonallisuutta eikä tunne-elämää. Tai mitään elämää, sillä osa työnantajista huolehtii säännöin ja rajoituksin siitä, ettei apulaiselle pääse kehittymään omaa elämää.

Näin huonosti ei ole asiat Songbirdsin srilankalaisella Nishalla, joka on saapunut Kyprokselle kotiapulaiseksi yksinhuoltajaksi jääneelle Petralle. Petra on kohtuullisen asiallinen työnantaja paitsi että hän on sokea omalle rasismilleen ja ”ankaruudelleen”, jotka istuvat niin syvällä kulttuurisessa normissa, että niitä ei edes tajuta kyseenalaistaa.

Lukija kyllä huomaa nämä asiat Petran ynnä muiden kotiapulaisia käyttävien henkilöiden käytöksessä. Kun erään kerran Nisha pyytää yhden illan vapaaksi, ei Petra sitä hänelle anna. Koska juurihan Nishalla oli vapaapäivä: se yksi vapaapäivä viikossa. Noin muuten työaikaa on aamusta iltaan niin, ettei siinä pahemmin aikaa itselle jää.

Nisha hoitaa työnsä kunnolla eikä intä vastaan, sillä Kotona Sri Lankassa odottaa hänen lapsensa ja äitinsä, joille hän lähettää rahaa. Taloudellinen ahdinko nimenomaan on syy, miksi Nisha Kyprokselle kotiapulaiseksi lähti.

Romaani kiertelee ja kaartelee Nishan ympärillä, joka tarinan alusta lähtien on poissa, kadonnut kuin tuhka tuuleen. Lukija ei kertaakaan kohtaa Nishaa itsenään, vaan ainoastaan toisten kautta.

Kirjassa on kaksi kertojaa, joiden kautta Nishan elämä ja persoona avautuu.

On työnantaja Petra, joka vasta Nishan kadottua havaitsee, miten tärkeä ihminen Nisha on hänen ja lapsensa elämässä. Ei pelkästään ”työkoneena”, vaan ihmisenä. Pidin kirjan alussa Petraa jokseenkin luotaantyöntävänä henkilöhahmona nimenomaan vallankäytöllisistä syistä. Tarinan edetessä Petra itsekin alkaa ymmärtää kompleksista suhdettaan Nishaan.

Sitten on Yiannis, jolla on rakkaussuhde Nishaan. Suhde ei ole mutkaton, koska molemmat sekä Yiannis ja Nisha ovat omalla tavallaan ”nurkkaan ahdettuja” - vankina vallitsevissa olosuhteissa.

Petra ja Yiannis ovat lähes ainoita, joita Nishan katoaminen kiinnostaa. Poliisia ei kiinnosta, koska Nisha on "vain" ulkomaalainen: miksi vaivautua edes tutkimaan tapausta.

Koska poliisi ei ole Nishan katoamista kiinnostunut tutkimaan, etsivät Petra ja Yiannis Nishaa aluksi tahoillaan kunnes yhdistävät tietonsa ja jatkavat etsintöjä yhdessä.

Lefterin tyyli on melko neutraali eikä ongelmia alleviivata: ne tuodaan esille kuin olisivat  arkipäiväisiä asioita niin kuin ne Kyproksella ovatkin. Työnantajan valtasuhde kotiapulaiseen tuntuu olevan melko rajaton ja venyvä.

Raskaasta aiheesta huolimatta Songbirdsissa on myös kepeyttä ja toivoa. Kotiapulaisteeman lisäksi sivutaan laitonta lintujen pyydystämistä/tappamista, jonka koin hyvin häiritsevänä. En sellaisesta ollut aiemmin tietoinen, joten opinpa jotain tästä Lefterin kirjasta, joka sai minut muutenkin googlettelemaan kaikenlaista. Kyproksen kulttuuri ja muut käytännöt eivät ole minulle erityisen tuttuja.

Pari kiinnostavaa linkkiä:

Cyprus Mail – The truth for Cyprus’ domestic workers
Bird Life Cyprus – Illegal bird killing: the darker side of Cyprus
BBC – Cyprus serial killer Nikos Metaxas handed seven life sentences (tähän tapaukseen Christy Lefteri viittaa kirjan loppuun sijoitetussa kirjeessään lukijalle)


Christy Lefteriltä on suomennettu tämän Songbirdsin (Laululinnut) lisäksi The Beekeeper of Aleppo eli Aleppon mehiläistarhuri. Voisin kuvitella senkin lukevani, kun tulee oikea mielentila. Laululinnut luin juuri oikeaan aikaan, sillä on ollut (on edelleen) keskittymisvaikeuksia ja muuta ikävää (päänupissa), mutta kirjan pariin oli aina helppo palata/paeta. Pitää siis otteessaan ja on kiinnostava.


Laululinnuista on blogannnut muun muassa Kirjarikas elämäni.

*


Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet.

4 kommenttia:

  1. Molemmat Lefterin kirjat alkoivat kiinnostaa.
    Outoa, että ihmiset pystyvät kohtelemaan toisia ihmisiä kuin esineitä ja pitävät eriarvoisuutta normaalina. Ajattelin tätä juuri kun luin suomalaisten meppien haastattelun, jossa Petri Sarvamaa sanoi, että suomalaisille avustajat ovat tasavertaisia työtovereita, mutta hän on nähnyt joillain muiden maiden kollegoilla sellaistakin asennetta, että avustaja antaa raportin asennossa seisten jäykkänä kuin vartiosotilas.
    Kirjasta on moneksi. Olen itsekin joskus kokenut sen hyväksi levottomuuden lievittäjäksi. Onneksi meillä on kirjat. Voi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että voisit tykätä ainakin tästä Laululinnuista (“mehiläistarhuria” en tosiaan ole lukenut, joten siitä en osaa mitään sanoa: moni nämä molemmat kirjat lukenut on pitänyt sitä kuitenkin parempana). Tässä on paljon tarttumapintaa monessakin suhteessa.

      Hierarkiat ja niiden osoittaminen on tärkeää joissakin maissa/(työ)kulttuureissa. Tiettyyn rajaan asti sen voi ymmärtää, mutta siinä vaiheessa kun sorretaan ja halveksitaan, ei kyse sinänsä ole enää hierarkioista vaan silkasta vallankäytöstä ja alistamisesta. Kaipa siihen turtuu, jos sellainen on ikään kuin kulttuurinen normi, jolloin sitä ei viitsi edes ajatella (“koska kaikkihan näin tekee”).

      Kirjallisuudesta on tosiaan moneksi ja joskus se kannattelee vaikeina aikoina antaen edes pieniä hengähdystaukoja. Itse en ole levoton, vaan keskittymisvaikeudet nyt juontuvat ihan muista syistä, mutta yritän pitää mielenterveysongelmani poissa blogistani vaikka joskus (kuten just nyt) tuntuu siltä, ettei minussa mitään enää olekaan kuin pelkkää mustaa paskaa. Valitettavasti se pursuu joskus blogiinikin.

      Poista
  2. Kypros on minullekin jäänyt kaukaiseksi enkä ole tiennyt näistä kotiorjista. Pitäisi kokeilla Lefterin kirjoja. Olen ymmärtänyt, että se suositumpi Aleppon mehiläistarhuri olisi aika tunteisiin käyvä kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että voisit tykätä näistä Lefterin kirjoista. Ainakin tämä Laululinnut oli jotenkin vaivattomasti etenevä, vaikkei juoni siinä ole “kummoinen”. Mutta miljöö- ja muu kuvaus teki siitä koukuttavan.

      Moni on vissiin pitänyt Aleppon mehiläistarhuria parempana. Aion kyllä sen itsekin joskus lukea.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.