Sivut

perjantai 1. joulukuuta 2023

1. Joulukalenterin avausluukku

Pidin blogissani joulukalenteria vuonna 2016. Siitä tosin taisi jäädä muutama päivä välistä. Nyt olen vihdoin toipunut tuosta urakasta ja ajattelin toistaa homman.  

Kaava on sama eli joulukalenterin raamina toimii alla oleva kuva päivässä -meemi, jonka valitsin umpimähkään googletus-tuloksistani. Kuva on sentään eri kuin vuonna 2016 käyttämäni. Luonnollisesti lopetan kalenterin päivään 24, vaikka kuvassa päiviä on 31. 


Tulkitsen ohjeita mielivaltaisesti ja niiden pohjalta (toivottavasti) syntyy kerran päivässä postaus.

Ei muuta ready, steady, GO!


1. I stood here
eli seisoin tässä tai täällä

 Tässä seisoin 25.11. 2023.


Tässä (alla oleva kuva) seisoskelen vielä tuoreemmin eli eilen eli marraskuun viimeisenä päivänä.

 

 

Olen käynyt seisoskelemassa monissa paikoissa.

Olen myös maannut. En makaa yksin, vaan kolmen kirjan kanssa ja ne ovat

Riku Ondan Fish Swimming in Dappled Sunlight. Olen aiemmin lukenut Ondalta dekkarin The Aosawa Murders.

Peace Adzo Medien
Nightbloom. Pidin kovasti Medien esikoisromaanista His Only Wife, joten innolla odotin tämän kirjan julkaisua. Hyvältä vaikuttaa 74 luetun sivun perusteella.


Sun Tzun
Art of War on ollut lukulistallani noin sata vuotta. Nyt oli pakko ottaa se lukuun, koska sitä siteerattiin niin kovasti vastikään Netflixistä katsomassani korealaisessa sarjassa nimeltä Empress Ki. Olipahan muuten komea ja superkiero sarja. Se on poikkeuksellisen pitkä eli jaksoja on peräti 51.

Minun ei ehkä pitäisi näitä pitkiä sarjoja katsoa, koska ne menevät niin voimakkaasti tunteisiin, että sarjan loputtua jää tyhjä olo ja on vaikea elää tässä todellisuudessa.


Mukavaa viikonloppua! Taidanpa tästä lähteä taas seisomaan jonnekin, kun seisoskelu on niin mukavaa.

10 kommenttia:

  1. On niin ihanaa nähdä sinistä taivassa noissa kuvissasi. Täällä on harmaa taivas päivästä toiseen ja lunta tulee joka päivä. Ihan kuin olisi talvi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä selkeästä säästä maksetaan täällä kallis hinta eli kylmää on. Tai no kylmää ja kylmää – ei tietenkään suomalaisen silmissä sinänsä kylmää, kun asteita on päivisin kuitenkin pari plussaa. :D Öisin on kyllä pakkasta, mikä on tuonut mustaa ja myös näkyvää jäätä moniin paikkoihin. Tarkkana kuin se kuuluisa porkkana saa olla, kun ulkomaailmassa könyää.

      Ja juup, täytyy kyllä sanoa että preferoin tällaista kuulautta lumisateen ja harmauden sijaan. Ihan kamalaa, jos talvi tuntuisi oikealta talvelta :D

      Poista
  2. Kiva kalenteri. Kauniit kuvat, valoa ja kauniita maisemia. - Kirjoista en osaa sanoa mitään, kirjailijoita en tunne. Hyvää alkanutta joulukuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, idea tähän kalenteriin syntyi äkillisesti ja yhtä äkillisesti päätin sitä alkaa toteuttaa. Saas nähdä monta luukkua jää välistä (toivottavasti ei yhtään) :D

      Tänne on asettunut kylmä säärintama ja se on tuonut selkeyttä säähän. Ei tätä varmaan kauan kestä ja sitten sataa taas vettä. Mutta otan ilo irti niin kauan kuin tätä kestää :D

      Mukavaa joulukuuta sinullekin!

      Poista
  3. Kylläpä olet seisoskellut upeissa maisemissa. Ja olet marraskuussa katsellut sinistä taivasta. Miten se tuppaakin aina unohtumaan, miten kamalan harmaata ja valotonta voi Suomessa loppuvuodesta olla. No, ripustelen valoja kaikkialle, jospa se auttaisi.
    Onpa kiinnostava tämä kalenteri, otan seurantaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marraskuun alku oli täälläkin harmaa ja sateinen, mutta sade tuli vetenä. Kylmä rintama asettui tänne noin viikko sitten ja toi rapeat ja kuulaat säät. On kyllä mahtavaa, kun on saanut nauttia näin reilusti auringosta.

      Kausivalotkin tuovat mukavaa tuiketta ja tunnelmaa pimeyteen. Ja kohtahan se päivä taas alkaa pidetä!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tämä oli äkillinen päähäpisto, jota en ehtinyt edes sen kummemmin miettiä. Eli katsotaan nyt, mitä tästä tulee :D

      Poista
  5. Voi mikä ihana, inspiroiva aihelista! Kiva kurkkia, mitä keksit kunkin otsikon alle. Kuvin toteutettuna olisi kiinnostava, mutta tekstin kera vielä paljon kiinnostavampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti etsiä jokin aihelista, koska ilman mitään raamia saisin tuskin tällaista määrää postauksia aikaiseksi. Sovellan aihelistaa miten sattuu eli teksin ja kuvien kera, jotka ehkä liittyvät aiheeseen :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.