Kukaan ei varmaan ole onnistunut olemaan kuulematta nimeä Demi Moore – en minäkään. Sen sijaan olen onnistunut olemaan katsomatta yhtäkään hänen tähdittämäänsä elokuvaa tai tietämään hänestä juuri mitään.
Tietämykseni taso oli mallia tyhjä paperi, jossa oli pari suttua. Nyt tuolle paperille on muodostunut epäselvä ja suhruinen kuva Demi Mooresta. Ääriviivat erottaa, mutta muuten kuva on rosoinen ja suurpiirteinen.
Miksi luin Demi Mooren muistelmateoksen Inside Out, vaikkei hän henkilönä minua kiinnosta? Mainitsen vielä, että noin yleisesti ottaen en ole kiinnostunut (varsinkaan elossa olevien) julkkisten muistelmista. Mrs Karlsson lukee kirjoitti Mooren kirjasta niin kiinnostavasti blogissaan, että ajattelin että miksikäs ei. Olen joustava eikä intressejäni ole kiveen hakattu, joten voin seikkailla missä huvittaa – myös kirjallisuudessa.
Moore etenee muistelmissaan alun prologia, jota voinee pitää jonkin sortin tiiserinä, lukuun ottamatta kronologisesti. Mooren lapsuus on turvaton ja se sisältää jatkuvaa muuttamista milloin minnekin sekä vanhempien epävakauden. Selviää myös, ettei Mooren isänään pitämä mies ole hänen biologinen isänsä.
Moorella on kuitenkin onnea matkassa ja hän pystyy rakentamaan itselleen ainakin päällepäin turvalliselta näyttävän ja vakaan elämän. En aio tässä käydä läpi Mooren vaiheita, koska ne voi lukea tästä kirjasta, joka muuten etenee melko vauhdilla ja on ihmeen koukuttava. Siis vaikka julkkiselämä yleisesti ei kiinnostaisi.
Moore harrastaa paljon “name droppailua”, mutta mainitsemilleen henkilöille hän on pääasiassa kiltti. Mitään sensaatiomaisia paljastuksia ja juoruja on turha odottaa. On myös turha odottaa mitään kovin syvälle menevää pohdintaa oikeastaan mistään asiasta – sen sijaan selittelyä piisaa.
Minulle kirjasta jäi hieman omituinen olo. Erityisesti sen loppupuoli jäi kaihertamaan eli juuri se, mihin jo prologissa viitataan: Moore on tullut jätetyksi (avioliitto Ashton Kutcherin kanssa päättyi) eivätkä edes omat lapset halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Lasten radiohiljaisuutta jatkuu kolmisen vuotta, mikä on kyllä melkoisen pitkä aika enkä sitä voi käsittää kirjan lukeneena.
Ellei tietenkin ole jätetty melko paljon asioita kertomatta niin kuin varmaan on. Vaikka Moore tuo esiin ongelmiaan mm. alkoholin ja huumeiden käyttämisen kanssa, hän silti onnistuu esittämään itsensä enemmänkin säälittävänä olosuhteiden orjana, joka kuitenkin on hyvä äiti. Mainittakoon, ettei Moore kirjansa mukaan käyttänyt alkoholia eikä juonut lastensa ollessa pieniä.
Moore alkoi juoda uudelleen vasta aloitettuaan suhteen Ashton Kutcherin kanssa. Tulee tunne, että Moore rivien välistä vihjaa, että Kutcher olisi jotenkin edesauttanut tai patistanut Moorea käyttämään alkoholia.
Tuli myös tunne, ettei Moore ainakaan näitä muistelmiaan kirjoittaessaan ollut valmis ottamaan täyttä vastuuta omasta elämästään. Kaikki on usein jonkun muun syytä tai seurausta jostain. Äitiyttä(än) Moore ylistää ja se tuntuu olevan hänelle tärkeää. Varmasti onkin.
Minulle teoksessa resonoi Mooren syömishäiriöt ja suhde omaan kehoon. Niiden tiimoilta jopa toisinaan samastun Mooren ajatuksiin ja kokemuksiin. Mutta kuten ei missään muussakaan asiassa, siinäkään ei mennä järin syvälle.
Mielenkiintoiset muistelmat, jotka voi lukea vaikkei Demi Mooresta mitään tietäisikään eikä hän henkilönä edes kiinnostaisi. Muistelot voi lukea kuin kenen tahansa muistelmina: näin tein itse, koska en ole koskaan kumarrellut julkkiksia tai ketään muutakaan (paitsi nuorempana, kun pelkäsin kaikkia).
Minulle julkkikset ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Suurin ero lienee se, että he ovat siellä julkisuudessa eivätkä voi sitä kontrolloida. Moore mainitsee itsekin, että tämä kirja on hänen tarinansa kerrottuna hänen näkökulmastaan ja sanoillaan. Ei siis se tarina, jota media meille syöttää. Moni voinee ymmärtää tuo halun: ei varmaan kukaan halua tulla määritellyksi tai “kerrotuksi” jonkun toisen tai kolmannen osapuolen kautta/sanoin.
Demi Moore: Inside Out
4th Estate, 2019
s. 262 plus kuvaliite
Kirjan sijoitan Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan.
No siinähän oli sopiva Helmet-lukuhaasteen kohta :) Minäkään en ole erityisen kiinnostunut julkkisten elämästä, riippuu toki henkilöstä. Varmaan silti ihan kiinnostava tämäkin kirja. Voi hyvin olla, että jättää itselleen epäedulliset asiat kertomatta, kun lapsetkaan eivät halua olla yhteyksissä. Siihen on helppo sortua, että kaikki on aina muiden ihmisten tai olosuhteiden syytä. Mutta toivottavasti Moorekin jossain vaiheessa oppii ottamaan vastuun omasta elämästään.
VastaaPoistaJuu, tämä kohta tuotti minulle päänvaivaa koska ei oikein tullut kirjailijoista muita kuin Haruki Murakami mieleeni: siis sellainen kirjailija, jolta voisin kuitenkin lukea jonkin kirjan (ja varmasti luenkin jossain vaiheessa, sillä pidin siitä yhdestä Murakalmilta lukemastani kirjasta). Tiettyjä muita kirjailijoita (joita en nyt mainitse) kohtaan olen niin ennakkoluuloinen, etten tiedä saisinko edes tätä haastetta varten mitään heiltä luettua. :D Ja siis näitä kirjailijoita ei ole monta eli aika pieni olisi valikoima.
PoistaMoore on siis nykyään tekemisissä lastensa kanssa ja oli jo kirjansa julkaisemisen aikoihin. Mutta siis kolmisen vuotta radiohiljaisuutta lapsilta on kyllä aika paljon eikä sellaiseen kai kovin helpolla päädytä. Itse en siis nähnyt kirjassa niin isoa “draamaa”, että noin pitkäksi aikaa pitäisi välit katkoa. Itse koin Mooren muistelmat eräänlaisena tilityksenä, jossa oli ripaus katkeruutta mukana – jos ei suoraan, niin naamioituna. Toki voin olla väärässä :D
Mutta siis kokonaisuudessaan kiinnostava teos ihmisestä ja ihmisyydestä!
Minäkään en ole nähnyt Demi Moorea valkokankaalla. Siinä mielessä voisin lukea tämän ihan kuin fiktiona ja tutustuakseni amerikkalaisen elokuvamaailman kulttuuriin.
VastaaPoistaDemi Mooresta tulee mieleen vain jossain näkemäni kuva, jossa iso perhe on viettämässä koronakaranteenia samanlaisissa pyjamissaan. Kuvassa on Mooren entinen aviomies Bruce Willis, joka sairastaa dementiaa, ja heidän yhteiset aikuiset tyttärensä. Korona ja ex-miehen sairaus olivat siis taas koonneet perheen yhteen ja tyttäret leppyneet.
Julkisuutta ei voi hallita ja varmaan paparazzien jahtaamilla tulee sellaisia tuntemuksia, että pitäisi kiirehtiä itse antamaan oikea kuva, mistä prinssi Harry on hyvä esimerkki. Minun käy häntä sääliksi. Hänelläkin on tuo asenne, että aivan kaikki on muiden syy. Olen katsonut tv-sarjan, jossa hän vaimonsa kanssa selittää ratkaisujaan. Voi kun malttaisivat väistyä ja elää ihan muunlaista elämää, jos kerran tarkoitus oli hakea etäisyyttä julkisuuteen.
Tai sitten tämän voi lukea henkilön X tarinana. Kaikki muistelmat ovat subjektiivisia kuitenkin. Julkisuuden epäreiluutta ja sensaationhakuisuutta ei tällainen tavis välttämättä osaa edes kuvitella (tai lähinnä sitä, miltä se tuntuisi omalla kohdalla ja miten siihen reagoisi). Itse en ole seurannut mitään Demi Moore -uutisointia, niin en edes osaa arvioida, miten karseita otsikoita hänestä on mahdollisesti revitty aikoinaan. Muutaman Moore kyllä mainitsee kirjassaan.
PoistaTämä kirja on julkaistu ennen koronaa, jolloin Demi oli jo saanut solmittua suhteet tyttäriinsä ja ex-mieheensä Bruceen. Eli koronalla ei käsittääkseni ole tämän kanssa mitään tekemistä. Moore ei mainitse myöskään mitään syytä tai käännekohtaa, miksi tyttäret (ja Bruce) yhtäkkiä alkoivat taas pitää yhteyttä.
Prince Harry on tosiaan taas otsikoissa ja nyt vastikään julkaistun Spare-muistelmateoksensa tiimoilta. Somessa kiertää melko kaameita meemejä Harrysta – moni brittikin alkaa olla kypsä ja hämillään.
Aika hyvä valinta Helmetiin! :D Minä en vielä ole osannut päättää ehdokasta tähän kohtaan. Ehkäpä jokin Arto Paasilinnan tai Reino Lehväslaihon aika selkeästi miehille suunnattu kirja olisi sopiva.
VastaaPoistaJuu, olen tosi helpottunut, kun tuo vaikea haastekohta on luettu :D Ja siis ihan kiintoisa lukukokemus oli, vaikka kirja aika paljon kummastustakin herätti.
PoistaOi, Arto Paasilinna! Olen lukenut häneltä useita romaaneja: taso mielestäni vaihtelee aika paljon kirjojen kesken. Ovat kyllä nopea- ja helppolukuisia ja äärimmäisen epäuskottavia, mikä sinänsä kuuluu kirjojen “veijarimaiseen” tyyliin. Itse pidin Hurmaavasta joukkoitsemurhasta. Siitä tehtiin aikoinaan tv-sarjakin, jonka olen katsonut. :D
Demi sai minut täysin pauloihinsa mutta se johtui ehkä siitä, että kuuntelin kirjan äänikirjana Demin itsensä lukemana. Siitä tuli aika intiimi lukukokemus, en kehdannut kyseenalaistaa 😅 Mutta esität kyllä todellakin aiheellisia kysymyksiä, paljon jäi Demiltä kertomatta!
VastaaPoistaDemillä taitaa olla aika kiehtova ääni: näin oletan ihan pelkästään kirjan lukeneena. Pitääkin etsiä jokin ääninäyte (haastattelu tai leffaklippi tmv.) häneltä Youtubesta ja kokea se itse :D
PoistaKyllä tämä oli yllättävän jouheva ja koukuttava muistelmateos, mutta erityisesti loppua kohden taika alkoi säröillä ja kerronta muuttui jotenkin omituisen selitteleväksi. Jäi siis hämmentynyt ja ristiriitainen olo tästä, mutta kaikkea hyvää toivon Demi Moorelle!
Jostain tuki luettua Mooren vaikeasta lapsuudesta, mikä varmasti tekee kirjasta mielenkiintoisen elämänkerran
VastaaPoistaTämähän ei siis ole elämäkerta, vaan Demi Mooren subjektiivinen muistelmateos. Minusta ihan lukemisen arvoinen, vaikkei Moore edes kiinnostaisi henkilönä.
Poista