Sivut

tiistai 2. elokuuta 2022

Naiseudesta ja vahvuudesta

Joskus harvoin käy niin, ettei haluaisi kirjan ikinä loppuvan. On niin sulautunut sen maailmaan ja henkilöihin, että soisi tarinan jatkuvan ikuisesti. Jennifer Nansubuga Makumbin komea romaani The First Woman muodostui minulle tällaiseksi – kauhulla katsoin sivujen hupenemista ja piti oikein hidastaa lukutahtia saadakseen nauttia kirjasta kauemmin.

 

The First Womanin tapahtumat sijoittuvat Ugandaan, kuvitteelliseen Nattettan kylään. Kirjan keskiössä on teini-ikäinen Kirabo, jonka varttumista seurataan kymmenisen vuoden ajan. Tapahtumat alkavat toukokuusta 1975, vaikka luonnollisesti kaikki on alkanut jo aikoja sitten.

Mutta tuona toukokuuna Kirabo havahtuu ensimmäisen kerran toden teolla ajattelemaan äitiään, jota ei ole koskaan tavannut. Äiti lähti heti Kirabon syntymän jälkeen eikä suku ole halunnut äidistä puhua. Kirabolla on rakastava perhe ympärillään ja äitihahmo(ja)kin. Käsitys äitiydestä on toisenlainen kuin länsimaissa: synnyttäminen ei ole ainoa tapa ”toimittaa” äitiyden velvotteita. Koko suku kasvattaa.

Kirabon uteliaisuus johtaa hänet kylän noidan, Nsuutan, puheille. Nsuutalla on tietoa Kirabon äidistä, mutta myös muu tarina kerrottavanaan. Kirjan nimi The First Woman viittaa perinteiseen myyttiin, jonka Nsuuta haluaa Kirabolle kertoa. Kirabon ja Nsuutan välille syntyy salainen ja omintakeinen ystävyys ja Nsuutankin tausta alkaa lopulta paljastua.

The First Woman on nautittavan runsas kirja, jossa runsaus ei pursu yli. Kertomus pysyy koossa eikä Makumbi sorru selittelyyn, lukijan ohjaamiseen saati valmiiden vastausten antamiseen. Eipä niitä aina (jos koskaan) elämässäkään saa valmiiksi pureskeltuina: ne pitää ajatella itse, päättä omasta suhtautumisestaan. Tyyli on vaikuttava, arvostan ja ihailen!

Kirjassa on voimakas feministinen vire, mutta kyseessä ei ole mikään mustavalkoinen asetelma vaan sekin sisältää konflikteja. Lisäksi ihmisten/sukujen väliset valtasuhteet vaikuttavat kaikkeen. Nämä piirteet vaikuttavat jo lasten elämään ja siihen, mihin suuntaan on mahdollista kulkea. Kirabo on tässä mielessä onnekas, mutta Kirabon samanikäinen ystävä Giibwa on kolikon toinen puoli. Ystävysten valtasuhteiden epäsuhta korostuu ja kulminoituu vasta myöhemmällä iällä. 

Kirjan sanotaan olevan tarina vahvoista naisista ja naisista yleensä. Minut se sai pohtimaan vahvuutta yleisesti.

Mitä on vahvuus? Monesti vahvuus nähdään menestymisenä. Ryysyistä rikkauksiin päässyttä henkilöä ihaillaan: hän on niin vahva! Eivätkö ne muut (jotka jäivät sinne ryysyihin) ole vahvoja? Eikö ole vahvuutta pärjätä patriarkaalisessa luokkayhteiskunnassa muilla tavoin kuin pääsemällä käsiksi rikkauksiin? Onko rikkaus vahvuuden huipentuma?

Vahvana pidetään ihmisiä, jotka paranevat/eheytyvät jne. Mutta eikö ole vahvuutta sietää ja taipua bambun lailla vuodesta toiseen paskassa tarpoen. Ei ei ei, se ei ole salonkikelpoista vahvuutta. Se on vain säälittävää alistumista. Ei sellaista kukaan halua nähdä, kun halutaan sankareita.

Mietin Giibwaa. Häntä tuskin moni pitää vahvana saati sankarina. Mutta eikö vahvuutta ole tietää asemansa, tajuta ääriviivansa. Se, että vaikka voit itse muuttua, et voi muuttaa muita saati kokonaisia yhteiskuntia. Joten pitäisikö laskea pää ja kumartaa, niiata. Teeskennellä olevansa samanarvoinen, vaikka tiedostaa ettei ole. Teeskennellä, että on samat (etu)oikeudet, vaikka ei ole.

HUOM: kaikki yllä esittämäni kysymykset ovat retorisia.

The First Woman on minulle THE KIRJA. Uskomattoman upea romaani, jota en varmaan koskaan unohda.


Jennifer Nansubuga Makumbi: The First Woman
Oneworld, 2020
s. 435

Makumbilta on julkaistu myös teokset Kintu ja Manchester Happened. Kintu on ollut lukulistallani sen julkaisusta lähtien, mutta The First Woman päätyi poikkeuksellisesti lukuun aiemmin (koska satuin ostamaan sen omaksi, onneksi!).

13 kommenttia:

  1. KIitos Elegia! Viisasta pohdiskelua vahvuudesta. Kirjan, joka nämä ajatukset inspiroi, täytyy olla hyvä. Liitän sen muistilistalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tässä kirjassa olisi vaikka kuinka tarttumapintaa. Myös sen historiallinen aspekti eli Idi Aminin hirmuhallinnon vaikutus Ugandassa.

      Poista
  2. Tässäpä todella kiinnostava kirjailija ja esittely, suurkiitokset Sinulle kuin myös retorisista ilmaanheitoistasi! Feministinen ote ilman mustavalkoisuutta on raikasta plussaa, sillä yhden asian ihmiset ovat yliedustettuja, - elävässä elämässäkin...

    Vahvuus?? Henkilökohtaisesti on usko sen allae mahtuvan menestyksen ja rikkauden. Jos juokset kuin hamsteri pyörässään niiden perään eikä mikään riitä, niin tyhmyydestä pikemminkin on kysymys.
    Paraneminen ja eheytyminen ovat osoituksia myös riittävästä resilienssistä, mikä sinänsä on hyvä ominaisuus.
    Rohkeutta kuvastaa mielestäni oivasti lausahdus: "Anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muutta ne, jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan." (Reinhold Niebuhr) Jätin tuon sitaatin ensimmäisen sanan "Jumala" pois, sillä en rukoile ja lienen ajatusmalliltani lähinnä spinozalainen agnostikko, mutta rohkeuden ytimeen - kuten itse asian ymmärrän - lausahdus osuu...

    Kirjailijan nimi menee muistiin, joten suomennoksia odotellessa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän retorisuudesta, koska se antaa kullekin tilaa pohtia. Siksi en halunnut tuoda omia ajatuksiani esille, ainoastaan heitellä ilmaan kysymyksiä.

      Paraneminen ja “eheytyminen” (mitä sillä nyt milloinkin tarkoitetaan) eivät välttämättä ole omissa käsissä ainakaan kokonaan ja joskus ei ollenkaan. Sillä ei ole siten välttämättä mitään tekemistä henkilön mahdollisen vahvuuden kanssa.

      Reinholdin sitaatti on tuttu ja arvostan sen sisältöä syrjäyttäen minäkin sen uskonnolliset viitteet. :D Agnostikko täälläkin, uskonnot ovat minulle melko merkityksettömiä.

      Toivokaamme, että tästä saadaan joskus suomennos. En ole järin luottavainen kylläkään :D

      Poista
  3. Meijän kirjastostaki löytyy tää, eri nimellä vaan: A girl is a body of water.

    Vahvuus-mietteet kiinnostavia. Herätti ajatuksia, joita en nyt tähän iske.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kirjastoissa sama, varasin ja pääsin ykköseksi. Oikeastaan tämä nimi on parempi. Tuo The First Woman tuo mieleen kirjan USA:n pressan rouvasta.

      Poista
    2. Laura, Suomesta saa nähtävästi jenkkiversion tästä kirjasta. Minulla luonnollisesti brittipainos.

      Kiva jos heräsi ajatuksia, olen melko varma että tämä kirja herättää niitä vielä enemmän! Tämä olisi ollut aivan mahtava lukupiirikirja! Ehkä luetaan tuo Kintu sitten kimpassa?

      Marjatta, Suomessa näyttää tosiaan olevan saatavilla jenkkiversio eli siksi eri nimi. Kirjan brittinimi The First Woman avautuu kyllä ihan toisella tavalla, kun kirjan lukee. Mutta on tuo jenkkinimikin erittäin kuvaava.

      Poista
    3. Pitääpä tsekata, että saisko kaukolainattua Kintun jostain.

      Poista
  4. Tämähän kuulostaa tosi kiinnostavalta! Pitäisi lukea afrikkalaista kirjallisuutta enemmän, nyt kun sitä on viime aikoina jossain määrin suomennettukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea, paljon hyviä on suomennettukin! Kunpa tämäkin pääsisi käännettäväksi.

      Poista
  5. Hienoa kuulla, että sinulla oli noin vahva ja upea lukuelämys! Minuakin kiinnostaisi lukea pitkästä aikaa afrikkalaista kirjallisuutta. Mitään ugandalaista ei ole ehkä koskaan edes suomennettu, tai ainakaan en ole koskaan kuullut. Mutta pidän tämän kirjailijan ja kirjan mielessä.

    Minusta se jos mikä on vahvuutta, että joutuu tarpomaan tosi syvällä, ei parane ja joutuu vain kestämään. Jos elämä on menestystarina, helppohan silloin on hymyillä ja pärjätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentteihin vastaaminenkin nyt kestää, mutta parempi myöhään jne.

      Tämä oli kyllä vaikuttava lukuelämys ja myös siksi, ettei kirjailija tuputa ajatuksia lukijan päähän. Kuuntelin jokin aika sitten lenkillä Makumbin haastattelun, joka oli tosi mielenkiintoinen. Hän ei käsitellyt siinä vain omia kirjojaan, vaan ugandalaista ja afrikkalaista kirjallisuutta yleensä.

      Sitähän ei koskaan tiedä, mitä siellä menestyksen takana on. Mutta selvää on, että jotkut pääsevät ihan jo asemansa (tai perheensä aseman) takia helpommalla kuin toiset – ainakin tietyissä tilanteissa ja asioissa.

      Poista
    2. No ehkä menestystarina oli väärä sana. En tarkoittanut ulkoista menestystä, vaan sitä, että ihmisen elämä oikeasti menee suht mukavasti. Totta kai kaikilla on omat ongelmansa, mutta onhan sekin totta, ettei kaikkien tarvitse taistella jatkuvasti kestokykynsä äärirajoilla. Eipä kai tämä maailma edes pyörisi, jos täällä kaikki olisivat yhtä syvällä koko ajan.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.