Patologi muistelee

Olen havaitsevinani (eli vaarallisesti mutuilen tässä), että viime vuosien aikana on julkaistu (ja julkaistaan edelleen) tavanomaista enemmän lääkärin- ja yleisesti sairaalatyöhön liittyvää kirjallisuutta. Yleensä muistelmien ja faktojen yhdistelmää eli samalla tehdään näkyväksi henkilön työtä ja avataan, mitä se pitää sisällään.

Toki on mahdollista, että nämä kirjat vain osuvat silmiini eikä mitään varsinaista trendiä ole. Löytyy vankilalääkäriä, hoitajaa, eri aloihin erikoistuneita lääkäreitä, kirurgeja jne.

Sairaalatyö ja lääkärin ammatti kiinnostavat minua. Ihmisen psyyke, aivot ja keho (lääketieteellisessä mielessä) kiehtovat. Luin 2018 jostain jonkin artikkelin Dr Shepherdin kirjasta Unnatural Causes ja totesin että kirjahan pitää ensi tilassa lukea.

Ensi tilaan pääseminen kesti tällä kertaa reilut pari vuotta, mutta kliseisesti totean että hyvää kannatti odottaa.

Richard Shepherd on oikeuslääketieteellinen patologi (forensic pathologist) eli hän tekee ruumiinavauksia vainajille, joiden epäillään menehtyneen epäluonnollisesta syystä, ts. esimerkiksi rikoksen uhrina.

Patologin työ oli minulle ennestään tuttua lähinnä dekkareista ja rikossarjoista. Faktapintaa minulla ei juuri ollut, lähinnä mielikuvia. Dr Shepherd avaa todella taiten ja kiinnostavasti patologin työtä (myös muun kuin ei-oikeuslääketieteellisen) ja sitä, miten itse päätyi alalle.

Paitsi ettei Shepherd mihinkään ”päätynyt”, vaan hän työskenteli määrätietoisesti saavuttaakseen unelmansa toimia oikeuslääketieteellisenä patologina. Shepherd valmistui lääkäriksi 1977 ja jatko-opintonsa (erikoistuminen patologiksi) hän sai päätökseen 1987.

Ajalla on merkitystä, sillä lääketiede on kehittynyt hurjasti siitä mitä se oli Shepherdin aloittaessa työnsä. Myös patologin työ on muuttunut ja koin hurjan mielenkiintoisena lukea näistä muutoksista. Patologin (oikeustieteellisen) työ ei ole yksinään hyörimistä ruumishuoneella, vaan yhteistyötä tehdään tietysti poliisin kanssa ja mennään onnettomuuspaikoille. Ruumiinavaus on osa työtä, mutta yhtä tärkeää on muu ruumiin tutkiminen.

Patologit eivät ole mitään selvännäköijöitä ja konteksti on tärkeää löydösten tulkinnassa. Tämän saa Shepherd itsekin karulla tavalla kokea, kun hän uransa loppupuolella (näin amatöörilukijan mielestä perusteettomasti) joutuu itse tutkinnan kohteeksi.

Koen oppineeni paljon tämän kirjan tiimoilta sekä patologin työstä että muustakin. Shepherd puhuu todella kauniisti ihmisyydestä. Moni näkee ruumiinavauksen brutaalina toimenpiteenä, jota ei toivoisi tehtävän läheiselleen. Ruumiinavaus koetaan jotenkin häpäisevänä. Minullakin on tällaisia ajatuksia ollut, mutta toisaalta pyrin ajattelemaan niin, ettei kuollut enää välitä. Joten elävänkään ei kai pitäisi.

Shepherd näkee vainajan ihmisenä, joka kuoltuaan voi vielä puhua. Voi saada äänensä kuuluviin ja mahdollisesti oikeutta (tai ainakin helpotusta suremaan jääneille), jos siihen on tarve. Shepherd kuvailee omaa asennettaan ruumiinavaukseen niin kauniisti, että minun osin alitajuiset ja epämääräiset inhoni sitä (ruumiinavausta) kohtaan hälvenivät.

Entä ruumiin hajoaminen? Ajatus siitä on kuvottava, mutta Shepherd näkee senkin luonnollisena osana ihmisen elinkaarta. Ja niinhän se onkin. Kun ihminen kuolee, jokin muu (hajoaminen) alkaa että ihminen voi taas muuttua tomuksi.

Minulla oli pelkoja kirjaa aloitellessani, että mahdanko jaksaa tässä elämäntilanteessa kuolemajuttuja. Mutta ihmeekseni Unnatural Causes toimi aivan päinvastaisella tavalla: se antoi rauhaa, valoi toivoa. Enkä edes osaa selittää miksi.

Tietoja kirjasta

Dr Richard Shepherd: Unnatural Causes
Penguin Books 2018
s. 445

suomennettu nimellä Epäluonnolliset syyt

Muita lääketieteeseen liittyviä kirjoja blogissani:

Neurokirurgri Henry Marsh muun muassa kertoo kirjassaan Do No Harm työstään kirurgina ja ottaa kantaa NHS:n (The National Health Service eli brittilän julkinen terveydenhuolto) toimintaan.

Ex-lääkäri Adam Kayn kirja This is Going to Hurt on kepeämmällä otteella kirjoitettu, mutta silti koskettava muistelmateos.

Yllä mainitsemani kirjat on muuten myös suomennettu.

Omassa hyllyssäni odottelee vielä Christie Watsonin muistelmateos The Language of Kindness – A Nurse’s Story. Senkin ostin taannoin lukeakseni ensi tilassa. Nyt mietin, että lukisin kirjan Helmet-lukuhaasteeseen tämän Shepherdin kirjan parina eli kohtaan 47-48 Kaksi kirjaa samasta aiheesta.

Ihan samahan aihe ei ole, mutta mielestäni riittävän kuitenkin. Tai no, periaatteessa samaa aihetta mutta eri näkökulmista ja ammateista käsin.

Ensi tilaa odotellessa...