Vanha sanonta moni ”kakku päältä kaunis” pitää paikkansa Stephanie Scottin romaanin What’s Left of Me Is Yours. Makuasia toki niin kuin kakut nyt yleensä.
Lupaava alku kääntyi melko pian mielestäni pitkitetyksi epäkiinnostavaksi haahuiluksi, jossa kaiketi luotiin tunnelmia ja syvyyttä, mutta minun kohdallani vaikutus oli päinvastainen: oli vain tylsää jaaritusta. Asetelmasta olisi varmasti saanut enemmänkin irti.
Ote kirjan sivuliepeestä:
In Japan, a covert industry has grown up around the "wakaresaseya" (literally "breaker-upper"), a person hired by one spouse to seduce the other in order to gain the advantage in divorce proceedings.
Hurjan mielenkiintoinen asetelma.
Osamu Sato palkkaa wakarasaseyan agentin Kaitaro Nakamuran viettelemään vaimonsa Rinan saadakseen syyn ottaa avioeron ja tietysti siten hyötyä erosta. Toiveena on myös saada Sumiko-tyttären huoltajuus.
Yhteishuoltajuus ei ole yleistä Japanissa, vaan lapset määrätään yleensä toiselle vanhemmalle eikä tapaamisoikeuksista ole mitään puhetta eikä niitä edes suositella. Vanhempi, joka lapsen huoltajuuden menettää, ei välttämättä koskaan enää näe lastaan.
Kaitaro ryhtyy toimeen, mutta käykin niin että hän rakastuu Rinaan. Jos olisin lukenut kirjan sivuliepeen paremmin, olisin ehkä ymmärtänyt että tarinassa painopiste on rakkaudessa, intohimossa. Miten tunteet ohjailevat ja vievät ihmistä.
Tarina avautuu kahdessa aikatasossa, joista nykyajassa on Sumiko-tyttärellä suurin osuus. Sumikon isoisä vilahtelee taustalla, mutta jää lähinnä köynnökseksi tapettiin, vaikka kovin elossa hän kyllä on.
Menneitä tarkastellaan vielä elossa olevan Rinan (ei ole juonipaljastus, sillä Rinan kuolemaa käsitellän heti prologissa) ja vankilassa lusivan Kaitaron (ei ole juonipaljastus, sillä Kaitaro tuomittiin Rinan murhasta jo kirjan prologissa) näkökulmasta.
Pidin kirjan rakenteesta, joka toi vaihtelevuutta lukemiseen. Samoin minua kiinnosti tietyt oikeudenkäynteihin liittyvät faktat ja muut vastaavat. Olen lukenut aiheesta Paul Murphyn kirjoittaman hurjan kiinnostavan teoksen True Crime Japan, joka on lähinnä tietokirja – ei siis varsinaisesti mikään true crime -teos.
Stephanie Scott on tehnyt valtavan taustatyön kirjaansa varten ja hattua nostan hänelle siitä.
Tarinallisesti ja muun sisältönsä tiimoilta tämä kirja ei sen sijaan kolahtanut minuun juuri lainkaan. Koin sen latteaksi ja hajanaiseksi. Hajanaisuus ei haittaa, jos se on kiinnostavaa mutta minua ei valitettavasti tässä kirjassa juuri mikään kiinnostanut (paitsi ne tarinassa esiintyvät faktat).
En kokenut kirjassa olevan juuri mitään vetoa (koska en kokenut edes kirjan henkilöitä kiinnostavina, hekin olivat latteita) ja jännitettä alun jälkeen eikä se johdu siitä, että lopputulos oli tiedossa. Olen lukenut monia kirjoja, joissa tietäminen jopa lisää jännitettä.
Kirjan nimi ihastuttaa minua, mutta kun sen alkuperä selviää tarinan edetessä, niin sekin latistuu.
Harkitsin muutaman kerran kirjan jättämistä kesken, mutta koska luvut ovat lyhyitä, sinnittelin loppuun. Odotin, että tulisi jokin käänne tai muu oivallus. Mitenkäs tämän nyt sanoisi: eipä tullut.
Kirja on saanut Goodreadsissa varsin hyvän vastaanoton, joten sieltä voi lukea innostuneempia lukukokemuksia.
Stephanie Scott: What’s Left of Me Is Yours
Weidenfeld & Nicolson 2020
s. 331
Pari sanaa kirjailijasta:
Stephanie Scott is a Singaporean and British writer who was born and raised in South East Asia. She read English Literature at the Universities of York and Cambridge and holds an M.St in Creative Writing from Oxford University. Scott was awarded a British Association of Japanese Studies Toshiba Studentship for her anthropological work on What's Left of Me Is Yours and has been made a member of the British Japanese Law Association as a result of her research.
Harmi, ettei tämä sitten noussut lentoon kiinnostavasta asetelmasta huolimatta. Aika karua tuo Japanin meininki, että lapseen ei ole tapaamisoikeuksia. :O Huh huh!
VastaaPoistaUnohtui postauksessa mainita, että kirjan mennyt aikataso sijoittuu 90-luvulle. Mutta yhteishuoltajuutta ei Japanissa edelleenkään ole eikä myöskään tapaamisoikeutta tunneta. Eli aika lailla on lapsen saaneen vanhemman armon varassa, voiko toinen vanhempi tavata lastaan.
PoistaAika surullista tuo Japanin käytäntö, että kielletään toisen vanhemman yhteys omaan lapseensa:(
VastaaPoistaEi sitä kielletä, mutta siihen ei kannusteta. Ja tosiaan koska yhteishuoltajuutta ei ole, voi huoltajuuden saanut vanhempi päättää katkaista lapsen välit toiseen vanhempaan.
PoistaOnpa Japanissa karu systeemi, kun lapsi ja toinen vanhemmista käytännössä noin systemaattisesti erotetaan toisistaan eron sattuessa. Meillä tuota pidettäisiin todella vanhanaikaisena ja juurikin sen lapsen näkökulmasta huonona vaihtoehtona. Mulla ei ole mitään käsitystä siitä miten paljon Japanissa erotaan, onko siellä sama trendi kuin länsimaissa, että puolet avioliitoista päättyy eroon...
VastaaPoistaPidän periaatteessa noista trillereistä, joissa tietää miten on käynyt ja sitten lähdetään kuromaan auki tapahtumaketjuja jotka siihen on johtaneet. Kirjan nimi kiinnittäisi minunkin huomioni, lukisin sen perusteella juonikuvion. Harmi ettei kolahtanut sinuun kovempaa, itse en pääse testaamaan kun tätäkään ei löydy äänikirjapalvelusta.
Japanissa (ja yleisesti Aasian maissa) avioerot eivät ole yhtä yleisiä kuin länsimaissa, vaikka kasvua on näkyvissä. Japanissa asenne lapsen huoltajuuteen on pelkitetysti sellainen, että lapsen on parempi varttua toisen vanhemman luona, koska vanhemmat eivät kuitenkaan kykenisi toimimaan yhdessä lapsen etua ajatellen avioeron jälkeen. Siksi yhteishuoltajuutta ei ole eikä siihen kannusteta. Toki parit voivat sopia keskenään tapaamisista, jos sattuvat olemaan väleissä.
PoistaMinullekin kelpaa nämä, joissa jokin traaginen tapahtuma on tiedossa heti kirjan alussa. Luen muuten nytkin sellaista kirjaa. Tässä Scottin kirjassa asetelma varmasti olisi voinut toimia (ja varmaan toimiikin monille lukijoille), mutta minusta kirja vain yleisesti oli lattea eikä mitään jännitettä oikein ollut.
Vai että tällainen avionrikkojan ammattikuntakin on. Harmi, jos lopputulos kutistuu latteaksi, sillä lähtöasetelmat ovat kiinnostavat. Japanin systeemi oudoksuttaa minuakin. Varmasti kasvattaa kynnystä eron hakemiseen, jos on mahdollista, että omaa lasta ei näe sen koommin.
VastaaPoistaLänsimaissa avioeroon suhtaudutaan eri tavalla kuin Japanissa. Japanissa avioeroa ei pidetä hyvänä asiana ja ero usein leimaa henkilöä negatiivisella tavalla. Eli mahdollinen huoltajuuskysymys ei ole ainoa syy pienempiin erolukuihin.
Poista