Sivut

tiistai 8. syyskuuta 2020

Naisen elämä, keho ja lisääntyminen

Kirja, jolla on mielestäsi karsea nimi? Kirja, jota et lukisi pelkän nimen (tai kannen) perusteella? Mieko Kawakami: Breasts and Eggs.

Bingo!



Rinnat eivätkä munasolut kiinnosta minua, kansikin on mitäänsanomattoman tylsä. Itse romaani sen sijaan ei ole. Ellei kaipaa notkeasti etenevää juonta ja lukuisia tapahtumia. Jos kaipaa, kannattaa hankkia muutta luettavaa.

Kirja on muodikkaasti sanottuna erittäin feministinen eli tällaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneille kenties must read.

Lisäksi lukija tulkitsee ja kokee kirjan aina omasta vinkkelistään, mihin vaikuttavat asenteet ja muut preferenssit. Ellei siis satu olemaan kriitikko, joka kaiketi pyrkii objektiivisuuteen ja tarkastelee kirjallisuutta ihan muiden kriteerien pohjalta. Mutta minäpä en ole kriitikko.

Breasts And Eggs koostuu kahdesta osasta, jotka on nimetty Book One ja Book Two. Ensimmäinen kirja on alun perin novelli, jonka Kawakami on kirjoittanut jo noin kymmenisen vuotta sitten. Toinen kirja on jatko-osa tuolle novellille.

Molemmissa kirjoissa kertojana on Tokiossa asuva kirjailijan uraa aloitteleva Natsuko, joka ensimmäisessä kirjassa on kolmekymppinen. Natsuko on kotoisin Osakasta, missä hänen vanhempi sisarensa, Makiko, edelleen asuu. Makiko saapuu tyttärensä Midorikon kanssa Tokioon ja he luonnollisesti majailevat visiitin ajan Natsukon luona. Visiitin tarkoitus liittyy rintoihin. Breasts.

Toisessa kirjassa ollaan edelleen Tokiossa, nyt kymmenisen vuotta myöhemmin. Natsuko on julkaissut ensimmäisen kirjansa ja elättää itsensä muun muassa kirjoittamalla artikkeleita lehtiin. Munasolut nousevat tietyssä mielessä keskeiseen rooliin toisessa kirjassa. Eggs.

Palataan rintoihin. Makikolla on kriisi kehonsa kanssa ja hän harkitsee rintojen suurennusta. Siinä syy, miksi hän saapuu Midorikon kanssa Tokioon. Midoriko on ryhtynyt mykäksi ja kommunikoi vain kirjoittamalla. Miksi? Asia selviää Midorikon päiväkirjateksteistä. Ensimmäisessä kirjassa valottuu myös sisarusten lapsuus ja nuoruus, heidän keskinäinen suhteensa. Merkityksellisiä murusia seuraavaa kirjaa silmällä pitäen.

Ensimmäinen kirja on alkusoitto toiselle kirjalle, jossa pohditaan melko lailla lisääntymistä ja sitä, milloin se on ”oikeutettua”. Tokihan ihmisten lisääntymistä pidetään lähes poikkeuksetta oikeutettuna ja toivottavana ja hienona asiana ja jos ei satu lisääntymään, niin on lähinnä tunnevammainen luonnonoikku. Onneksi ei tässä kirjassa, vaikka kenties siihen suuntaan voisi nähdä vihjailtavan, koska lisääntymättömyys (vaikkakin omasta tahdosta) tupataan näkemään traagisena seurauksena jostakin eikä niinkään vain epäkiinnostuksena vauvoja/lapsia ja lapsiperhearkea ja kaikkea siihen liittyvää kohtaan.

Välihuomio:

Olenko nyt huono feministi kun ei kiinnosta rinnat, ei vauvat, ei munasolut eikä edes kuukautiset. Ne ovat kaikki minulle ilmaa, mutta ei sitä ilmaa, jota hengitän. Pitääkö olla kiinnostunut jostain, koska sukupuoli. Joskus tulee eteen näitä koska olen nainen, pitäisi minun olla kiinnostunut siitä ja siitä ja tästä ja tuosta. Huokaus, tympäisee aina kun näen vastaavan aloituksen. Nimittäin miksi pitäisi olla kiinnostanut jostakin vain siksi, että sattuu olemaan sukupuoleltaan vaikkapa nainen? Minun kiinnostuksen kohteitan ei määrittele sukupuoli, vaan ihan muut asiat. Esimerkiksi persoonallisuus. Minulla kun tuppaa sellainenkin olemaan – sen sukupuolen lisäksi.

Munasolut ja siittiöt ovat pakollisia hedelmöittymisen kannalta, mutta hedelmöittymistä varten ei nainen tarvitse välttämättä miestä – ainoastaan mieheltä spermaa. Piste.

Breasts And Eggsissä ei olekaan miehille juuri sijaa. Heitä on, mutta he eivät ole varsinaisesti merkittäviä tai ovat poissa. Tässä kohden tekee mieli nostaa esille Natsuo Kirinon romaani Grotesque, jossa miehet niinikään loistavat poissaolollaan.

Nyt saavumme myös risteykseen, jossa voisin valita miten jatkan kirjoittamista. Mistä näkökulmasta haluan jakaa ajatuksiani. Valitsenko turvallisen tien vai sen, joka todennäköisesti herättää muissa ristiriitaisia tuntemuksia.

Hmm. Mietin vielä.

Breasts And Eggs ottaa kantaa keinohedelmöityksen eettisyyteen nimenomaan lapsen näkökulmasta ajateltuna. Pohditaan lapsen oikeutta saada tietää taustansa. Toisaalta ihmiset eroavat ja kuolevat, on yhdenillanjuttuja, joista lapsi saa alkunsa. Ei ole mitään takeita siitä, että lapsi ns. perinteisin keinoin alulle saatettunakaan saa koskaan tietää juuriaan.

Entä onko juurien tietäminen perusoikeus? Vaikka siinä missä lisääntyminen itsessään tuntuu olevan? Kun on kova halu saada vauva, kiinnostaako lapsen mahdolliset identiteettiongelmat liittyen taustaansa? Tai muut tekijät, joilla on vaikutusta lapsen kasvuun. Vaikka itsellä olisi liuta vahvasti periytyviä sairauksia, onko silti oikeus lisääntyä?

Minulla ei ole vastauksia näihin eikä ole tässä kirjassakaan varsinaisesti. Tuppaavat olemaan henkilökohtaisia valintoja.

What I’m asking is: Why do you want to bring a child in to this world? s. 348

Niin, miksi haluat jotain mitä haluat? Miten tunteitaan voi edes perustella? Tunteet ovat tunteita, eivät mitään asenteita joita kenties voikin perustella. Mutta tunnustan, että kirjaa lukiessani hykertelin: aivan mahtavaa, että näinkin päin joskus! Niin että jos sinulla on lapsia, niin miksi halusit niitä? Miksi miksi miksi? Ai siis vain halusit lapsia? Onpa itsekästä!  Onko mieli muuttunut? Vielä se muuttuu!

Hesarissa oli jokin aika sitten kysely lapsettomille. Ensimmäinen kysymys oli ”miksi et halua lapsia”. Osallistuin itsekin tuohon kyselyyn ja kritisoin heti alkuun kysymystä. Eihän lapsia haluaviltakaan kysytä miksi HALUAT lapsia. Olisi pitänyt kysyä, miksi et ”tee” lapsia. Siihen olisi voinut vastata ”koska EN HALUA”. EN HALUA on itsessään vastaus. Mutta se ei riitä, jos ei halua samoja asioita kuin suurin osa.

Loppuun pari räväkät lainaukset

”Just think about it. They (men) are on a pedestal from the second they’re born, only they don’t realize it. Whenever they need something, their mums come running. They’re taught to believe that their penises make them superior, and that women are just there for them to use as they see fit. Then they go out into the world, where everything centers around them and their dicks. And it’s women who have to make it work.” s. 314



Having a child in your life was such a beautiful thing. She said that she could never say as much in public, but until she had a kid of her own, she didn’t know a first thing about love. s. 322

Ooh, poor thing, tekee mieleni sanoa. Ikävää, että täytyy vääntää lapsi tietääkseen, mitä todellinen rakkaus on. Kaikki muu rakkaus on jotenkin alempiarvoisempaa.

Huomio, pidin tästä kirjasta suorastaan valtavasti, pidin Makikosta, Midorikosta ja Natsukosta! Kirja herätti melkoisia aivomyrskyjä, joista suurimman osan jätän omaan tietooni. Lisääntyneet ihmiset voivat olla huoleti, sillä kirja varmasti tyydyttää teitä eikä tarvitse pelätä joutuvansa kyseenalaistamaan ainakaan kovin paljon omia valintojaan lisäätymisen suhteen. Kawakami on hellä ja ymmärtäväinen. Ja kirjailijalla on muuten itselläänkin lapsi.

Taisin valita epäsuositun tien. Oho.

Tietoja kirjasta: Mieko Kawakami: Breasts And Eggs, Picador 2020, s. 430, japanista englannistaneet Sam Bett ja David Boyd.


Minun tieni:

Olen itse valinnut täysin omasta vapaasta tahdostani lapsettomuuden. Ei vain kiinnosta sellainen elämä, jonka lapset toisivat mukanaan. Eikä kiinnosta vauvat. En ole koskaan kokenut halua saada lasta eikä siksi olisi mielestäni järkevää niitä ”tehdäkään”. Eli ihan samoista syistä olen tekemättä lapsia kuin moni niitä tekee. Ei siinä sen kummempaa.

Ihan yhtä nainen koen olevani kuin kuka tahansa. Ei synnyttäminen kenestäkään naista tee, se tekee äidin – ainakin nimellisesti. Äitiys ei ole yhtä kuin naiseus. Olisin taannoin toivonut saavani sterilisaation, mutta siinä missä lapsia voi vääntää kuka tahansa niin päätöstä olla niitä koskaan vääntämättä ei sallita alle 30-vuotiaille.

Nythän toki olen yli 30, mutta valitettavasti täällä steriä ei minulle suostuttu tekemään enkä jaksanut alkaa tapella asiasta. Hieman harmittaa, koska kokisin itseni eheämmäksi naiseksi, jos en voisi saada lapsia. Silloin kokisin, että kehoni olisi yhtä identiteettini kanssa. Miksi vain äitiys identiteettinä hyväksytään naisille, mutta päinvastaista ei? Voiko tätä edes kukaan ymmärtää? Halua saada vauva ymmärretään ja tuetaan, päinvastaista halua ei.

Luulen ja toivon, että tämäkin asia muuttuu ajan myötä sillä yhä useampi nykyään valitsee lapsettomuuden (ja kyseessä on ihan yleinen ilmiö länsimaissa, ei siis vain Suomessa). Uskon, että ennenkin olisi näin valinneita ollut (meillä on itse asiassa suvussa, mietinkin että voi olla osin perinnöllistäkin: ainakin vauvakuumeen on todettu olevan osin perinnöllistä eikä minulla vauvakuumetta ole koskaan ollut), mutta kunnollisen ehkäisyn puuttuessa ja tiukempien normien vallitessa se ei ollut niin yksinkertaista.

Lisäksi lapsikuolleisuus oli korkeampi, mikä voi olla eräs syy, miksi lapsia syntyi enemmän. Lapset olivat myös työvoimaa silloin muinoin. Nykyään monelle riittää vähempi määrä lapsia ja sitä pitäisi myös kunnioittaa. Jos yksi lapsi riittää, ei pidä patistaa tekemään toista.

Tulipas pitkä lätinä. Kiitos Mieko Kawakami mahtavasta kirjastasi! Ja kiitos sinulle, joka luit tänne asti. Minulle oli nyt tärkeää tulla kuulluksi. Tosin nyt tässä ehkäilen viitsinkö tällaista edes päästää ulos. Noh, mitä välii.

"I am what I am and what I am needs no excuses."

11 kommenttia:

  1. Minusta valitsit tässä kirjoituksessasi ennen kaikkea RAIKKAAN tien. Et kai sinä muunlaista valitsisikaan.

    Ei missään nimessä kenenkään pidä ryhtyä hankkimaan lasta ellei koe rakastumista lapsen saamisen ideaan ja tunne lapsen kokoista aukkoa omassa elämässään. Lapsen kanssa on raskasta, ensimmäiset kolme vuotta yhtä vahtimista, eihän sitä jaksa, jos on toiminut toisten painostuksesta.

    Käytät asiallisesti sanontaa "tehdä lapsi". Tähän aiheeseen liittyy myös uskonnollissävyistä hymistelyä "lapsia ei tehdä vaan saadaan/heitä annetaan", mikä on aika vanhanaikaista ehkäisyn aikakaudella.

    Itselläni on monia ystäviä, joilla ei ole lapsia. Heidän kanssaan saa levätä moninaisempien puheenaiheiden parissa kuin kaltaisteni mummi-ihmisten. (Heh, tuossa oikeassa laidassa näen oman blogini pikkukuvan itsestäni lukemassa pojantyttärelle, blogger on siis alkanut näyttää kirjoitusten alkukuvia, jee!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta, hyvä kuulla! Satuin tämän kirjoituksen aikaan lukemaan useammankin jutun suomalaisista medioista liittyen “kauhistuttavaan” vauvakatoon, jota jaksetaan ihmetellä harva se viikko. Näiden asioiden käsittelytapa ja sensaationhakuisuus turhauttaa ja ajoittain jopa oksettaa minua.

      Olisi tosiaan omituista ryhtyä lisääntymään, jos se ei kiinnosta eikä koe siihen mitään halua. Minun nähdäkseni siinä ei ole mitään järkeä. Kyllähän noitakin on, että “tehdään” lapsi (koska niin “kuuluu” tehdä ja elää) ja sitten voi kaduttaa. Mutta se on edelleen tabu.

      Onneksi nykyään tämänkin päätöksen voi kyseenalaistaa ja miettiä onko se lapsen saaminen ihan oikeasti se oma juttu. Tekee mieli verrata ammatinvalintaan: ei kai kukaan lähde varta vasten opiskelemaan alaa, joka ei kiinnosta pätkääkään. Ja jos lähtee, niin voi kyllä olla motivaatio hakusessa. Alaa voi toki sentään vaihtaa, lapsista on vaikeampi hankkiutua eroon. :D

      Totta, blogisi kohdalla näkyy taas pikkukuvake! Jospa nämä ongelmat tästä hiljaksiin häipyisivät. En tosin pidätä hengitystä odotellessani. Tämän postauksen tekeminen vei taas yli puolet kauemmin, koska tekstin muotoilu takkuaa, kuva latautuu minne sattuu ja tekstialue “pomppii”, linkkejä ei voinut lisätä ja kursiivien käyttäminen oli hankalaa (koska tekstiä ei voinut maalata) jne. Lisäsin linkin Kirinon kirjaan jälkikäteen. Olen hieman pedantti muotoseikkojen suhteen, joten silmää sattuu kun ovat tässä postauksessa miten sattuu.

      Poista
  2. Voi ei, uusi blogger taas temppuilee ja hävittää jo kirjoitettuja kommentteja, yritän uudestaan...


    On kyllä kieltämättä luotaantyöntävä kirjan nimi ja kansi...
    Mutta se, mitä kirjoitat, että "Äitiys ei ole yhtä kuin naiseus" on kyllä erinomaisen tyhjentävästi sanottu. En epäile hetkeäkään, etteikö synnyttänyt nainen kokisi naiseuttaan erilaiseksi kuin ennen synnytystä, mutta ei se tee synnyttämättömästä naisesta yhtään sen vähemmän naista, vain toisenlaisen. Eläköön erilaisuus! Ja henkilökohtaiset valinnat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin vielä! Olisivat voineet saada tämän uuden alustan toimimaan ennen kuin pakottavat sen kaikille. Ottaa päähän tämä näpertely täysin turhien asioiden parissa, jotka ennen hoituivat sekunnissa. Nyt on kamalaa nysväämistä ja säätämistä jatkuvasti jopa pelkästään rivinvaihtojen kanssa.

      Varmasti synnyttänyt voi kokea naiseuden eri tavalla ja tunnustan, etten itse siihen ajatukseen pääse käsiksi, koska asia on minulle yhdentekevä. Koko naiseus on minulle melko yhdentekevä asia, jota en aktiivisesti ajattele. Varmaan johtuu siitä, ettei minulla ole koskaan ollut tarvetta pohtia sukupuoltani tai siihen liittyvää identiteettiä: olen aina ollut sujut sukupuoleni kanssa, joka on hyvin pieni osa muuta identiteettiäni.

      Erilaisuus kunniaan ja samoin henkilökohtaiset valinnat! <3

      Poista
  3. Sinun tiesi kuulostaa kovin samanlaiselta kuin minun tieni. :)
    Monesti olen saanut kuulla (onneksi en enää kun olen jo tarpeeksi vanha) noita kommentteja "kyllä se biologinen kello vielä alkaa tikittämään" ja "rakkaudesta ei tiedä mitään ennenkuin on kokenut äitiyden ja oman lapsensa rakastamisen". *huoh*

    Kirja vaikuttaa mielenkiitoisen kantaa ottavalta. Itse en juurikaan ole tehnyt tuttavuutta japanilaiskirjailijoiden tuotannon kanssa, mutta ehkä pitäisi jo pelkästään tämän kirjoituksesi perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorempana sai tosiaan kuulla kaikenlaista plus luonneanalyysit kaupan päälle :D Siis ihan vaikka en koskaan edes tuonut asiaa juuri esille. Sama juttu vegeilyn kanssa – sekin oli muinoin ihan kamalaa ja pilkan aihe monen mielestä (siksi en sitäkään ikinä maininnut, ellei ollut pakko enkä mainitse edelleenkään, ellei siis asia tule puheeksi tmv.).

      Minua muuten aina ilahduttaa, kun kohtaan "samanlaisen", kippis meille! Skoolaan nyt kahvilla <3

      Tämä kirja on todella vahvasti tunnelma- ja pohdintakirja eli mitään suuria juonenkäänteitä tässä ei ole. Silti minusta tosi koukuttava kirja ja usein ajatukset ovat kiinnostavampia kuin varsinaiset tapahtumat. Jos pitäisi löytää suomalainen vastine, niin ehkä Saara Turusen Sivuhenkilön voisi mainita. Tässä vain japanilaisena versiona, joka menee paljon syvemmälle käsittelemissään aiheissa.

      Poista
  4. "Hieman harmittaa, koska kokisin itseni eheämmäksi naiseksi, jos en voisi saada lapsia. Silloin kokisin, että kehoni olisi yhtä identiteettini kanssa." Tämä! Mää ajattelen just samallain! Kiitos, ku annoit mulle sanat tähän asiaan. On tosi raskasta elää kehon kanssa, jota pitää pelätä. Että se pettää mut ja tulee raskaaksi ja pilaa mun elämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, raskauden pelko (ehkäisystä huolimatta) voi olla todella lamauttavaa ja kaikenkattavaa.

      Poista
  5. Breasts and Eggs oli upea kirja, vaikka tissit eivät kiinnosta minuakaan eikä omakohtainen lisääntymisen pohdinta ole ajankohtaista. Äänikirjan lukija oli erinomainen. Päätin näet tänä vuonna kuunnella kirjoja myös englanniksi. Usein äänikirjoja kuunnellessa tekstin tyyli ja hienous eivät välity. Mutta tässä Kawakamin kirkas tyyli tuli hienosti esiin. Kuulen mielelläni näkemykseni Heavenista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. … siis sinun näkemyksesi 😊

      Poista
    2. Heaven odottelee tosiaan minulla kirjastolainapinossa jo toista kertaa. Se oli minulla jo aiemmin lainassa, mutta en ehtinyt lukea sitä ennen kuin se piti palauttaa (siitä oli varauksia). Jos nyt parempi onni!

      Minuakin on alkanut hieman äänikirjat kiinnostella, mutta vielä en ole ottanut testiin mitään. Tämä kiinnostus on syntynyt vaivihkaa, kun aloin kuunnella podcasteja lenkeillä. Huomasin, että pystyn keskittymään todella hyvin kuunteluun lenkeillä ja lenkkeihin on tullut iloa (ja pituutta, haha) podcastien myötä. Nyt on sitten alkanut ajatus itää, että jospa joskus kokeilisi lenkillä äänikirjan kuuntelemista!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.