Miten tässä nyt näin kävi? Tiesin, mitä on tulossa mutta silti oli pakko. En tosiaan ole viina- enkä huumesekoilujen ystävä, koska koen ne melko pitkästyttäviksi. Esimerkkinä vaikkapa Bunny Munron kuolema, joka on olevinaan hauska, mutta minua ei naurattanut kertaakaan.
No miksi minun piti sitten ryhtyä vetämään kamaa Patrickin kanssa? Koska St Aubyn kirjoittaa siitä. Bad News oli pakko lukea, vaikka kirjan takatekstistä saattoi päätellä, että suonissa kohisee. Ihastuin kuitenkin niin kovin St Aubynin tyyliin Never Mindissa, joten lisää piti saada.
Picador 1992 (2012)
S. 242
Ei ole suomennettu
Patrickin isä, David, kuoleee New Yorkissa. Patrick matkustaa Nykkiin sekavissa tunnelmissa noutaakseen isänsä tuhkat.
Onko isän kuolema huono uutinen? Ehkä ei suoranaisesti, koska Davidin ja Patrickin välit eivät ole koskaan olleet mitenkään erityisen lämpimät.
Never Mindin lukeneet ymmärtävät miksi, ja kyllä tässä Bad Newsissakin (jatkossa myös BN) Davidin persoona valottuu eli voinee lukea itsenäisenä romaanina, jos haluaa (en tosin suosittele, koska Never Mind on niiiin hyvä!).
"Dad," he said his most cloying American accent, "you were so fucking sad, man, and now you're trying to make me sad too." He choked insincerely. "Well," he added in his own voice, "bad luck."
Kirjan alku on vetävä ja tyyli Never Mindista tuttua St Aubynia, joka saa hykertelemään. Nokkela ja sutjakka, sarkastinen/ironinen muttei rypevä. Varsin pian alkaa - valitettavasti - se kaman hankkiminen ja vetäminen. Nämä kohdat ovat liian pitkiä, puuduttavia. Ei jaksa kiinnostaa diilaamiset eivätkä pelokkaat suonet, ohi tyrkätyt annokset ja kamanvetosuunnitelmat tyyliin ottaisiko kokat ensin ja sitten heroiinit vai skippaisko kokat kokonaan jne.
Kirjan seitsemäs luku on silkkaa hallusinaatiota, mikä ei jaksa naurattaa. Se ei ole edes nokkelaa, ainoastaan kuivakkaa sekavuutta. Päänsisäiset keskustelut voisivat olla hullunkurisia, mutta eivät ole. Pelkkää tylsää sekoilua. Seitsemäs luku on turha - sen voisi heivata mäkeen koko kirjasta.
Yläluokkainen huumearki tulee varsin tutuksi tässä - samoin Patrickin suhde naisiin, elämään. Selvää on, että Patrick on menneisyytensä vanki ja kovaa kyytiä adoptoimassa halveksiman isänsä kusipäisyyden varmaan itse sitä huomaamatta.
Thank God his father had died. Without a dead parent there was really no excuse for looking so awful.
Onkin kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan Patrickin elämä tästä kulkee. Vaikka Bad News ei yllä samalle tasolle Never Mindin kanssa, on se silti ihan luettava. BN:ssä on useita mielenkiintoisia henkilöitä ja kohtauksia, joiden takia jo pelkästään kannatti kirja lukea. BN:ssä ei myöskään ole sellaista toisteisuuden ja pitkitetyn rypemisen ja "shokeeraamisen" makua kuten koin Eileenissä olevan.
Jatkan varmasti pian sarjan lukemista, mutta hetki täytyy pitkittää ja lukea muuta välissä. Olen melko kiintynyt tähän sarjaan ja tunnen eroahdistusta jo nyt, vaikka lukematta on vielä kolme romaania.
Patrick Melrose -sarja:
Never Mind
Bad News (tässä postauksessa)
Some Hope
Mother's Milk
At Last
~~~
Ps. Lopetin sen joulukuukalenterin, en vaan jaksa enää. Onneksi ei ole pakko.
tuota kehutaan
VastaaPoistaJuu, Brittilässä St Aubyn on varsin tunnettu kirjailija. Ja tämä Melrose sarja on omaelämäkerrallinen (mitä en tosin itse tiennyt ennen kuin olin lukenut Never Mindin).
PoistaOlipa räväkkä postauksen aloitus ;)
VastaaPoistaSe tuli suoraan suonesta, Mai :D On todella viinalla ja huumeilla kyllästetty olo, kun tuli puolivahingossa luettua kaksi "sekoilukirjaa" putkeen.
PoistaMä luen viina- ja huumesekoiluja ihan mielelläni välillä. Tai sekin riippuu ihan kirjasta, miten hyvin sitä onnistuu kuvaamaan. Aina ei jaksa, mutta onneksi sitä tulee luettua kaikkea muutakin :D
VastaaPoistaTiia
Tiia, makuasioita nämä. Itse en vaan jaksa, etenkin huumesekoilut koen yleensä varsin pitkästyttävinä. Tässä kirjassa ne meni, koska on muuten niin taiten kinjoitettu ja mielenkiintoinen. :)
PoistaVedin eilen melkein perseet olalle. Join nimittäin jopa 25 cl punaviiniä ja päälle vielä 25 ml mantelilikööriä! Juhlistin "tolkuttomalla kännäämiselläni" Amemerican Horror Story Hotel dvd:tä. Siinä on menoa ja meininkiä ;)
VastaaPoistaKirjallisuudessa huumekuvaukset voivat olla puuduttavia ja turhauttavia. Jossain 60-luvun beatnik-romaanissa ei kerrottu sanallakaan huume-euforiasta (mikä olisi kiinnostanut), vaan sen sijaan jaariteltiin pitkäveteisesti, mistä kamaa saatiin, mihin hintaan ja kuka osti. Melkein kuin olisi lukenut, että joku ostaa ruokakaupasta perunoita ja mikä olikaan kilohinta blaa blaa. Boring.
Oho, kylläpäs sitä on irroteltu - Eileenkin varmaan kadehtisi moista kännäämistä :D Hotel on hyvä ja täytyy antaa propsit Lady Gagalle hienosta roolisuorituksesta!
PoistaMietin missä määrin sitä euforiaa enää tulee, jos on kauan käyttänyt. Kamaa on pakko saada, koska vierotusoireet ovat melko ikäviä ja toisaalta "kuivilla oleminen" muutenkin perseestä, joten pakko piikittää tai sniffata tai mitä milloinkin. Ehkä se alun euforia muuttuu pitkäaikaisessa käytössä lähinnä päänvaivaksi siitä, miten saa päiväannoksensa eli turrutettua itsensä. Kirjan Patrick oli ainakin kiintynyt myös itse piikittämiseen - siihen pieneen hetkeen, jonka se kestää.
En muista, että olisin lukenut yhtään kiinnostavaa huumekirjaa, mutta tiedostan että kyseessä on pitkälti makuasia ja minun intressini kirjallisuudessa(kin) ovat ihan muualla.