Sivut

keskiviikko 20. maaliskuuta 2024

Nämä pienet ahdistavat asiat

Otin lukuun Claire Keeganin romaanin Small Things Like These (suomennettu nimellä Nämä pienet asiat), vaikkei se minua alun perin varsinaisesti kiinnostanut. Kirjasta on kohkattu Briteissä ja kun se suomennettiin, on siitä julkaistu useita kirjoituksia (suomalaisissa) kirjablogeissa. Kirja on saanut pääosin hyvän vastaanoton, joten päätin kokeilla, miten sen itse koen.

Joulu on jo ovella vuonna 1985 irlantilaisessa pikkukaupungissa. Bill Furlong on hiili- ja (poltto)puukauppias, jolle joulu (ja talvi yleisesti) on kiireisintä aikaa. Vaikka työ pitää kiireisenä, on siitä satava saava rahallinen tuotto vaatimaton. Mutta on sentään katto pään päällä ja ruokaa seitsenhenkiselle perheelle.

Tarina kulkee Furlongin kintereillä: mitä Furlong näkee, tekee ja mitä hän ajattelee. Päivien toisteisuus ei jätä paljon tilaa omalle olemiselle, vaikka ajatella sentään ehtii. Onko tällaisessa elämässä mitään järkeä, käy Furlongnin mielessä?

Voisipa edes kotona joskus pysähtyä ja vain olla perheen parissa. Mutta vaimolla on yleensä kädet täynnä tehtävää. Kun on leivottu hedelmäkakku, alkaa silityssessio suoraan lennosta. Elo on jatkuvaa tekemistä ja hetket – oikeat kohtaamiset – toisen kanssa ovat harvassa.

Teoksen nimi kuvaa erittäin mainiosti tätä kirjaa: Small Things Like These koostuu pienistä arjen asioista ja ajatuksista. Ne liihottavat mieleen nopeasti ja yhtä nopeasti pois.

Tämä ei ole juoniromaani, vaan (lähinnä Furlongin) elämässä esiintyvien hetkien ja ajatusten kuvaus. Tarina kulkee, kuten elämäkin – jonnekin suuntaan. Sitten tapahtuu jotain niin häiritsevää, että asian pelkkä ajatteleminen ei riitä, vaaditaan toimenpiteitä. Siitäkin huolimatta, että siinä samalla tallotaan toisten varpaille ja rikotaan kirjoittamattomia sääntöjä.

”Tis no affair of mine, you understand, but you know you’d want to watch over what you’d say about what’s there? Keep the enemy close, the bad dog with you and the good dog will not bite. You Know yourself.” --- ”Take no offence, Bill,” she said, touching his sleeve. ”Tis no business of mine, as I’ve said, but surely you must know these nuns have a finger in every pie.”

Ennen toimia Furlong palailee mietteissään omaan lapsuuteensa ja siihen, miten muiden armo ja hyväsydämisyys ovat hänen elämänsä suuntaan vaikuttaneet. Furlongin ajatukset ovat niukkoja, mutta vihjeet riittäviä ainakin minulle johtopäätösten tekemistä varten.

Mielestäni tämä on ankea romaani, suorastaan masentava. Mutta sellaista vaikuttaa monen kirjassa olevan henkilön elämä olevan. Minulle tuli lukiessa klaustrofobinen olo kaiken ollessa jotenkin niin rajattua. Lumi ja talven pimeys, jopa jouluvalot hämärässä alkoivat ahdistaa. En tiedä johtuuko se nyt siitä, että joulu ja talvi on ”juuri” takana ja pelkkä ajatus talvesta ja uudesta joulusta ahdistaa minua. Kestän sen kyllä taas loppuvuodesta, mutta juuri nyt en. Pakko kyllä arvostaa taiten luotua aidon tuntuista tunnelmaa ja kuvausta.

Miten kirja minuun kolahti: Ymmärrän hypen, mutta oma lukukokemukseni ei ole niin hype. Pidin kirjasta ja se sai minut tutkimaan muun muassa Magdalen Laundries -toimintaa (oli minulle uusi ilmiö). Katolisen kirkon alla on Briteissä ja Irlannissa tehty kaikenlaista sairasta muinoin ja myös ei niin muinoin. Kirjan kielellisestä tyylistä pidin kovasti.

Lukenen Keeganilta sen Fosterin/Kasvatin, jahka tulee otollinen olo.

Kirjasta on blogannut muun muassa Kirjakaapin kummitus, Leena Lumi ja Kirjaluotsi.

Claire Keegan: Small Things Like These
Faber&Faber, 2021
s. 110

Helmet-lukuhaasteessa
sijoitan kirjan kohtaan 10. Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna. Kriittiseen sävyyn vikisen, että onpa typerä haastekohta – eihän siinä ole mitään haasteetta, ellei ole ongelmia saada luettua kymmentä kirjaa vuodessa, mutta sellaiselle lukijalle tämä haaste ei taida soveltua muutenkaan.

*

Loppuun kysymys liittyen blogin selkeyteen. Erottuvatko sinulle tekstissä olevat linkit jollakin värillä eli näet selkeästi, että kyseessä on linkki viemättä hiirtä sen päälle?

Mietin siis erottuvatko linkit tekstin seasta hyvin vai pitääkö niiden olemassaolo ilmaista jotenkin toisin. Yleensä oletus on, että tekstin seassa oleva erivärinen sana tai sanat on linkki. Minulle näkyvät hyvin kaikissa käyttämissäni laitteissa.

13 kommenttia:

  1. No, et ihan hurmaantunut tästä kirjasta. Ehkä Kasvatista enemmän. Ankeahan sekin kyllä on, ja niukkailmaisuinen, mutta luin rivien välistä, että tyttö saa sellaisen kokemuksen joka kantaa häntä eteenpäin.

    Linkit eivät erotu minulle tietokoneen ruudussa, mutta kännykässä näkyvät. Olen tiennyt, että kaikissa laitteissa ei näy, siksi itse merkitsen linkityksen sanalla klik. Jotkut käyttävät sanoja täällä, tästä jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ollut minulle ns. hypekirja, mutta ihan kiinnostava lukukokemus kyllä – erityisesti siis kielellisen tyylinsä ansiosta. Ei minua ankeus lähtökohtaisesti (kirjallisuudessa) haittaa ja aika ankeita kirjoja tulee usein luettua muutenkin. Ei tämä siinä mielessä ollut poikkeus (paitsi ehdottomasti tyylinsä tiimoilta). Mitään en muutenkaan tästä kirjasta muuttaisi eli ymmärrän romaanin hienouden, vaikka se ei nyt minuun täysillä kolahtanutkaan.

      Omituista, että linkkien näkyvyys noin vaihtelee. Minulla ei vastaavaa piirrettä ole toistaiseksi missään käyttämissäni laitteissa esiintynyt ja erotan/tunnistan muidenkin blogien linkit hyvin. Täytynee miettiä erilaista linkki-ilmaisua. Käytin joskus itsekin tyyliä “tästä linkistä pääset jne.” mutta koin sen typeränä, koska oletus on että linkki erottuu. En halua aliarvioida mahdollista lukijaa ja hänen kykyään erottaa linkit tekstistä. Mutta juu, vaikea erottaa jos ne eivät jostain syystä laitteella näy.

      Poista
    2. Minulla saattaa olla sitten asetuksissa jotain (en näistä mitään ymmärrä), jos kerran Ankikin näkee linkit läppärillään. Usein pystyy kyllä päättelemään, että esim. nimen kohdalla saattaa olla linkki.

      Poista
    3. Minäkin näen myös läppärilläni linkit sekä omassa että muidenkin blogeissa. Kahta läppäriä olen käyttänyt ja molemmillä näkyy, samoin puhelimella (jolla en tosin yleensä blogeja lue, mutta joskus katson miltä blogi näyttää sitä kautta katsottuna).

      Outoa tosiaan tuo, ettei sinulla linkit erotu. Eivätkö ne erotu sinun omassakaan blogissa? Itse siis näen ne “klik”-tekstitkin selkeästi linkkeinä eli erottaisin kyllä linkit suoraan tekstistäkin.

      Poista
    4. Omat näkyy värjäytyneinä, klik tai muu (en ole aina käyttänyt sitä klik-sanaa). Kävin katselemassa Kirjasähkökäyrä-blogissa, jonka pitäjä Mai laittaa usein linkkejä - ne myös näkyivät eri värisinä.
      Mutta hei, nyt kun katselen sinun aiempia kirjoituksiasi, niin linkit näkyvät oikein hyvin. Oli pari kirjoitusta, joissa ne eivät erottuneet, mutta en saata muistaa, mitä ne olivat.

      Poista
    5. Eli varmaan on ollut lukijan silmissä vikaa :).

      Poista
    6. Okei, olet muuten ainoa joka on tästä linkkien näkyvyydestä (tai näkymättömyydestä) maininnut. Se jäi mieleeni ja häiriinnyin siitä, etteivät linkit mahdollisesti erotu, joten siksi kyselin asiasta. Luulen, että kyseessä on yksittäistapaus eli en tee mitään, vaan jatkan samalla linjalla. :D

      Poista
  2. Minä kyllä pidin tästä, jopa niin, että ensin kuuntelin tämän ja sitten vielä luin. Pidin paljon Keeganin niukasta ja eleettömästä kirjoitustyylistä. Ja Rikmanin suomennus on erinomainen. Juuri lopetin Kasvatin, suosittelen koettamaan sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on tästä tosiaan pitänyt oikein kovastikin ja siksi halusin muodostaa oman mielipiteen. Pidin mutta en niin rajusti. Mielestäni Keeganin kirjoitustyyli ei ole eleetön englanniksi – se on aika vivahteikas tai sitten koin sen niin, koska Keegan käyttää myös slangisanoja. Lisäksi pidin Keeganin tavasta kertoa sanomatta suoraan. Tyyli näkyi myös dialogeissa.

      Foster/Kasvatti on lukulistalla, luen sen joskus kun on parempi olo.

      Poista
  3. Näen läppärillä linkit selvästi. En koskaan lue blogeja mobiililaitteella niin siitä en tiedä.

    Itseäni kiinnostaa vähäsen nämä Keeganin kirjat. Lähtökohtaisesti lyhyt ja ytimekäs kerronta miellyttää. Toisaalta kyllä hirvittää tuo ankeus. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun vastasit “näkyvyyskyselyyn”! Mietiskelen teenkö asialle jotain vai olenko tekemättä.

      Tämän kirjan kohdalla on kyllä tosi vaikea arvioida, miten kukakin sen kokee. Moni ei kai ole kokenut tätä liian ankeana. Itse koin tunnelman ja miljöön todella voimakkaasti, kirjan kielellinen tyyli saattoi siihen vaikuttaa. Olisi ehkä jännä tutkailla, miten tämä on suomennettu ja kokisinko tunnelman silloin samoin. Ehkä selaan kirjaa seuraavalla suomireissulla kirjastossa, jos se sieltä löytyy. :D

      Poista
    2. Suomennoksessa todella korostuu tyylikäs pidättyväisyys.

      Poista
    3. “Tyylikäs pidättyväisyys” on muuten kuvaavaa! Kieli on osin “epäsuoruutensa” takia nimenomaan tyylikästä ja pidättäytyväistä.

      Nyt ulkomuistista, kun olen jo kirjan palauttanut. Mutta esimerkiksi Furlongin vaimo toteaa eräässä kohdin tyyliin “eiköhän meillä ole jo ns. täysi talo” ja sillä hän viittaa siihen, että on ok jos Furlong kutsuu Nedin syömään (mistä Furlong ilahtuu, koska hänhän ei suoraan edes kysynyt voisiko Ned tulla syömään).

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.