Sivut

keskiviikko 13. joulukuuta 2023

13. luukku: Mutta miten käy ystävyyden?

Tänään on joulukalenterin aiheena Decoration. Koristelen kirjaimilla tämän postauksen. Lukutaitoinen huomaa, että kyseessä on Peace Adzo Medien romaani Nightbloom (Oneworld 2023, s. 346). Olen aiemmin lukenut Medieltä His Only Wiven, josta pidin kovasti. 

 Aluksi ja myös lopuksi ollaan Ghanassa.

Tarinassa on kaksi kerrontalinjaa, Akorfan ja Selasin: ystävyys kukkii lasten ja myöhemmin nuorten välillä, mutta sitkeinkin kukka taipuu tuulessa. Hyvää tarkoittavat sanat vääristyvät kuulijan korvissa piikeiksi, jotka naarmuttavat ihoa. Kuinka monta osumaa ystävyys kestää?

Akorfan tarina avataan ensin, elinkaari lapsesta aikuisuuteen. Miten Akorfa ja Selasi tapasivat, miten ystävyys alkoi ja miten se lopulta lakastui.

Kysymys on näkökulmista ja kokemuksista. Siitä, miten samat tapahtumat suodattuvat hyvinkin erilaisiksi riippuen siitä, kuka niitä katsoo ja tulkitsee. Ja kuinka paljon kohinaa tulkintaan päätyy. Kohinana voi pitää juoruja, muiden ihmisten asenteita ja vaikutuksia, ilmapiiriä ymv.

Vuosikymmeniä myöhemmin koittaa päivä, kun Akorfa ja Selasi kohtaavat pitkästä aikaa. Molemmat ovat menestyneet tahoillaan – Akorfa Yhdysvalloissa, Selasi Ghanassa, Accrassa.

On aika kohdata menneisyys ja sen kipupisteet. Voiko vuosikausia kestänyttä kaunaa enää mitenkään poistaa. Voiko lakastunut virota ja puhjeta kukkaan uudelleen? Ei ehkä samanlaisena, mutta jonkinlaisena?

Tulee mieleen muistot ja sisareni. Me muistamme lapsuudesta täsmälleen samoja kohtauksia (sitten on asioita, joita hän muistaa mutta minä en ja päinvastoin), mutta monia yllätyksiä olen kokenut siinä, miten eri tavoin olemme ne tulkinneet ja kokeneet. Osan jopa niin eri tavoin, että tekisi mieli kyseenalaistaa toisen käsitykset. Mutta ei se kannata: emme ole sama ihminen, emme ajattele samoin, emme ole ohjelmoitu samoin emmekä ollenkaan. Olemme millaisia sattuu ja tulkitsemme miten sattuu. Me molemmat olemme yhtä oikeassa kuin olemme väärässä.

Se pitää hyväksyä.

Mietin myös, että ensin kerrottua aletaan helposti pitää totuutena. Koska Nightbloomissa Akorfa saa äänensä ensin esiin, tekee mieli tulkita Selasin osuutta sitä kautta ja niinhän lukiessani teenkin. Se on inhimillistä, koska minulla on tietoa, johon sitten peilaan Selasin kokemusta. Selasia voi siten pitää jo valmiiksi altavastaajana – ikään kuin hänen pitäisi lähtökohtaisesti puolustautua tai selittää itseään.

Vaan miten suhtautuisimme Akorfan osuuteen, jos Selasi olisikin se, joka saa ensin puhua suunsa puhtaaksi?

Pidin kovasti Nightbloomista ja se tarjoaa oivan alustan johtaa ajatuslonkeroita tarinaakin kauemmas.

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa todellakin ajatuslonkeroita kutkuttavalta kirjalta.

    Minulla on sama kokemus veljeni kanssa, kun olemme yhdessä puhuneet lapsuudesta ja nuoruudesta. Muistamme asiat eri tavalla, koimme ja koemme ne eri tavalla. Se oli aika hämmentävää, kun eka kerran huomasi asian.
    Eikä kumpikaan ole väärässä.
    Muisti on todellakin subjektiivinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, todellakin hämmentävää huomata, miten sama asia voi olla toisen kokemana suorastaan erilainen. Ja miten toinen ei muista jotain itselle merkittävää tapahtumaa, vaikka on ollut siinä läsnä. Mielenkiintoisia ovat muistin tiet ja todellakin erittäin subjektiivisia!

      Poista
  2. ”Vaan miten suhtautuisimme Akorfan osuuteen, jos Selasi olisikin se, joka saa ensin puhua suunsa puhtaaksi?” Olisipa kiva, kun joku kirjoittaisi tällaisesta kirjasta kaksi versiota, toinen toisinpäin. Miten tarina muuttuu? Mikä näyttäisi samalta, mikä erilaiselta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan tämän kirjan periaatteessa lukea siten, että lukee Selasin osuuden ensin, sitten palaa alkuun ja lukee Akorfan osuuden ja sitten vielä loppuun ja lukee ns. yhteisen osuuden. Tosin koska Akorfan osuus on kirjoitettu ensin, nojaa Selasin osuus aika vahvasti siihen ja on huomattavasti suurpiirteisempi.

      Poista
  3. Niin tuttua, vaikkei sisaruksia olekaan, tuo miten eri tavoin kaksi ihmistä voi kokea saman tilanteen. Kun ei kukaan pääse minun pääni sisälle enkä minä pääse muiden. Kukaan ei ikinä tiedä samalla tavoin mitä tunnen, mitä ajattelen. Ja toisinpäin.

    Luin sinun innoittamanasi tuon His Only Wife ja pidin siitä oikein paljon. Tämäkin kuulostaa kiinnostavalta, toivottavasti löytyy meidän kirjastosta niin voisin ottaa sen kesälukemiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. His Only Wife oli kyllä mahtava lukuelämys. Tämä Nightbloomkin on, mutta eri tavalla: tämä on mielestäni asteen vakavampi ja sellainen tietty kepeys, jollaista His Only Wifessa esiintyy, puuttuu tästä romaanista melkein kokonaan.

      Poista
  4. Muistaminen on todella kiinnostava teema, ja siksi tämä kuulostaa tutustumisen arvoiselta. Jäin miettimään tuotakin, miten kertojien järjestys voi vaikuttaa siihen, mitä versiota pitää oikeampana. Mitenköhän usein tuollainen – sinänsä sattumanvarainen – asia huomaamatta vaikuttaa oikeassa elämässäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertoja/näkökulmajärjestys voi vaikuttaa (ja usein vaikuttaakin) erittäin paljon siihen, mitä pidetään oikeana ja mistä tulee jopa yleinen totuus.

      Mietin vastaavaa asiaa lukiessani Jon Krakauerin teoksen (Into Thin Air) Mount Everestillä 1996 sattuneesta katastrofista, jossa kuoli useita kiipeilijöitä. Sen perään luin Anatoli Boukreev’n samaa aihetta käsittelevän teoksen The Climb. Krakauer julkaisi teoksensa ensin ja hänen käsityksiänsä alettiin pitää totuutena (vaikka kyseessä oli kuitenkin yhden ihmisen käsitys ja mielipide tapahtumien kulusta). Hyvin mielenkiintoinen kirjapari lukea etenkin jos viestintä kiinnostaa.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.