Sivut

maanantai 11. joulukuuta 2023

11. luukku: Sähkökirja

Puoliväli häämöttää. Aiheena on tänään Begins with S. Kaikenlaista tuli mieleen aina saatanasta seurapiireihin, mutta jospa nyt vaikka sähkökirjaa miettisin blogin hengen mukaisesti.

Siinä ei ole tosin paljon miettimistä. Ei ole minulle sopiva formaatti, koska tykkään tutkailla kirjaa ja sen rakennetta ennen lukemisen aloittamista, kesken lukemisen ja lukemisen jälkeen. Tässä toimii paperikirja erinomaisesti ja lukukokemuksesta tulee kokonaisvaltainen.

Samaa fiilistä en saa lukulaitteelta lukiessani ja se on ainoa syy, miksi en taloudesta löytyvää Kindleä käytä. Lukulaite on hyvä silmille eikä siinä sinänsä ole mitään moittimista.

Ensimmäisen kirjan lukulaitteelta luin tammikuussa 2012 ja kunnian sai Lee Childin Killing Floor. Sen jälkeen luin harvakseltaan joitakin kirjoja Kindlestä, mutta lukulaite latisti lukuilon. Joten miksi väkisin kiusata itseään, kun ei ole mikään pakko.

Ihmettelen niitä tasaisin väliajoin jonnekin päin somea nousevia ”kaksintaisteluita”, joissa osa dissaa sähkökirjoja ja osa paperisia. Aivan turhaa tuollainen vastakkainasettelu. Vaikea ymmärtää, miksi jonkun pyllyä kaivelee se, mistä ja miten joku kirjansa lukee.

Kas tässä tekoälyn näkemys Saatanasta tositoimissa eli lukemassa kynttilänvalossa. Saatanaa ei seurapiirit kiinnosta – siinä mielessä samastun saatanaan.


 S-runo kiinnostuneille, kas tässä. Sieltä löytyy myös Saatana.

6 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä turhasta vastakkainasettelusta lukutapojen/kuuntelun yms suhteen, olkaamme iloisia, että kullekin sopivia valinnanmahdollisuuksia on tarjolla.

    Minulla se perinteinen kirja on ainoa oikea: - tilannehan voi muuttua jos esim. silmät pettävät - paperin tuoksu, sivujen kääntely ja selailu, kirjanmerkit jne.
    Pääasia, että luetaan ja testaillaan omia aatoksia, opitaan uutta ja liikutaan kirjojen avarassa maailmassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt samaa eli jos vaikkapa näkemiseen liittyvien ongelmien takia paperikirjan lukeminen muuttuu vaikeaksi, niin silloin kenties e-kirja säädettävän fonttinsa kanssa voi tuoda pelastuksen. Minulle lukemattomuus nimittäin tuntuu melko vieraalta ajatukselta. Olisi kauheaa, jos ei voisi lukea. Siksi ajatus e-kirjan olemassaolosta tuo itse asiassa lohtua!

      Poista
  2. Joo, on se kummaa, että kaikesta saadaan vastakkainasettelua. Tympii tuollainen fundamentalisti.
    Kaihisille silmilleni äänikirja on nyt paras vaihtoehto, e-kirja toiseksi paras ja perinteinen se huonoin, sillä en näe lukea kovin hyvin. Ehkä sitten joskus jos ja kun silmät leikataan palaan jälleen paperikirjoihin. Kovin paljon en ole noita äänikirjoja kuunnellut tai e-kirjoja lukenut, tuppaan nukahtamaan, kun ne ovat käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea tosiaan käsittää, miksi näitä eri formaatteja pitäisi jotenkin arvottaa. Kussakin on puolensa ja on suurempi todennäköisyys löytää se itselle sopiva muoto, kun on niitä vaihtoehtoja.

      Poista
  3. Munki mielestä formaatti on yks hailee. Tärkeintä, että nauttii kirjallisuutta ja kirjallisuudesta!

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.