Bensalla valoa pimeyteen

Otsikolla viittaan kirjan takakannen teaseriin:

Pimeään maailmaan saa valoa vain bensiinillä.

Arttu Tuomisen Vapahtaja on viides eli toiseksi viimeinen osa ns. Delta-sarjassa. Luonnollisesti olen lukenut kaikki aiemmat sarjan kirjat, joista lista postauksen lopussa.

Vapahtajassa liikuskellaan tuttuun tapaan Porissa. Porissa on levotonta: nuorisojoukot herättävät pelkoa alueella, samoin ollaan huolissaan jengiytymisestä sekä huumeiden käyttämisestä ja diilaamisesta. Kun Kuntoradalta löytyy poltettu ruumis, epäilee poliisi aluksi alueella vaikuttavaa nuorisojoukkoa.

Sitten tapahtuu toinen polttomurha, jossa kohteena on ensimmäisen uhrin lailla koditon laitapuolen kulkija. Ryöstömurha ei vaikuta todennäköiseltä, sillä mitään ryöstettävää ei kodittomilla ole. Lisäksi poliisin korviin kantautuu huhuja ns. vapahtajasta, joka auttaa kodittomia löytämään uuden alun tai muulla tavoin vapautumaan tuskistaan.

Murhatutkintaa johtaa Susanna Manner, jolla on omia päivänvaloa kestämättömiä huolia. Manner nimittäin pelkää poikansa mahdollisesti sekaantuneen tapaukseen jollakin tavalla. Tai sitten ei. Epätietoisuus raastaa ja Manner on äitinä valmis tekemään lähes mitä tahansa suojellakseen poikaansa. Tuo suojelutarve ylittää moraalin rajat ja ohjaa Manneria tekemään harkitsemattomia ratkaisuja – tai ehkä kuitenkin varsin harkittuja, mutta kyseenalaisista syistä.

Rikostutkija Jari Paloviita syventyy tutkimaan tapausta tutustumalla muun muassa syrjäytyneiden maailmaan. Kukaan tuskin vapaaehtoisesti jättäytyy kodittomaksi, vaan taustalla on aina paljon muutakin. Kyynisimmät pitävät syrjäytymistä ja kodittomuutta henkilön omana vikana unohtaen, että emme me tänne tasa-arvoisiin oloihin synny. Mitä tahansa voi tapahtua ja joillekin seuraukset voivat olla hyvinkin traagiset.

Vapahtajassa käsitellään tunnistettavia, ajankohtaisia aiheita: Huoli nuorison jengiytymisestä Ruotsin tapaan, syrjäytyminen, asenteet huono-osaisia kohtaan jne.

On tilanteita, jolloin yleisesti suoraselkäisenä pidetty henkilö astuu rajan yli. Sellainen henkilö, jonka ei kuvittelisi sellaista missään tilanteessa tekevän. Henkilö, jolla pitäisi olla selkärankaa ja oikeustajua. Mutta kenties lopulta meistä kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa, jos olosuhteet osuvat kohdilleen – niin hyvässä kuin miksei pahassakin.

Tuomisen kirjoissa parasta onkin juuri henkilöiden rosoisuus ja johdonmukaisuus, joka on ehkä johdonmukaista vain henkilölle itselleen. Ulospäin se saattaa näyttää ristiriitaiselta ja jopa epäuskottavalta, vaikka lopulta henkilö käyttäytyy omalle persoonallisuudelle ominaisella tavalla ja siten kun on itselle perustellut. Eri asia on, kuinka paljon ihminen valehtelee nimenomaan itselleen oikeuttaakseen tekonsa.

Vapahtajassa tiivistyy jälleen ne seikat, joista Tuomisen dekkareissa pidän: ajankohtaiset teemat ja niiden syvempi tarkastelu monesta kulmasta. Pelonsekaisella kauhulla odotan sarjan viimeistä osaa, joka ilmeisesti ensi vuonna julkaistaan. Pidän ehdottomasti siitä, että Tuominen kirjoittaa sarjakokonaisuuksia (jotka ovat selkeästi mietittyjä ja ehyitä!) eikä keinotekoisesti jatka niitä ikuisuuksiin, mutta siinä on tietysti se huono puoli, että joutuu luopumaan hyvästä sarjasta ja sen henkilöistä.

Brutaalisuusmittari: 2/3 Muutamia brutaaleja kohtia, mutta ei mitään superkauheaa.

Mielipide selkokielellä: Lyhyesti ja ytimekkäästi: saatanan hyvä.

Arttu Tuominen: Vapahtaja
Wsoy, 2023
s. 366

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 49. Kirja on julkaistu vuonna 2023.

Delta-sarjan kirjat järjestyksessä (rohkelikko uskaltaa lukea ne missä järjestyksessä tahansa):

1. Verivelka
2. Hyvitys
3. Vaiettu
4. Häväistyt
5. Vapahtaja

Kuva tekoälyn kanssa.